IRC-Galleria

Koska tosta tuli niin sulonenTiistai 08.08.2006 00:38

Tuulia päätti herätä henkiin maailmaan eräänä koleana aamuyönä. Melkein heti näki että hänestä tuli tyttö.. Perhe oli askeettinen ja he eivät nähneet hätää. Koulussa hän opetti muita, siellä hänelle oltiin kateellisia hänen vanhemmistaan.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi raivostuttamaan kalat, niinpä ammatiksi tuli koirat.

Tuulia kehittyi viidennelläkymmenellä varsin lupsakaksi. Päähänsä hän sai oranssit hiukset, sekä ruudulliset silmät.
Ärsyttelystä seuraten hän oli melko ihana. Lempiruokaansa näkkileipää hampurilaiskastikkeessa hän sai työskennellen nappulanpainajana.

Tuulia tupakoi viikonloppuisin mutta ei käytä nuuskaa ollenkaan. Alkoholia hän juo jotta uskaltaisi möykätä.

Hän huuti itselleen puolison jonka kanssa ei kuitenkaan mennyt naimisiin.

Sen pituinen se.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.