IRC-Galleria

Hei, Mari,
mennäänkö me puron varteen
ja polkuu pitkin, ja rantaa pitkin?
Okei.
Hei, Mari,
puhutaanko jostain muusta kuin meistä.
Ei ollut tarkoitus loukata, todellakaan.

Miksei kukaan muu sua koskaan pyydä kahville,
tai vaikka ulos elokuviin?
Miksi laitoit tänään punaista sun huulilles?
Sä et tiedä.

Hei, Mari,
mennäänkö me samaan paikkaan
kuin viime viikon lauantaina?
Okei.
Hei, Mari,
sielläkö sä istut yksin
ja katsot kaukaista rantaa,
sen hirsihuviloita?

Mä en tajuu
mikset lähe itse jonnekin,
etsiin ihmisii, etsiin rakkautta?
Hei, Mari,
puhutaanko jostain muusta kuin meistä.
Ei ollut tarkoitus loukata, todellakaan,

Miksei kukaan muu sua koskaan pyydä kahville,
tai vaikka ulos elokuviin?
Miksi laitoit tänään punaista sun huulilles?
Sä et tiedä.

--

En tiedä miksi, palaan jostain syystä uudestaa ja taas uudestaan tämän kappaleen pariin tänään.

Toisenlainen ”sunnuntaiolo” – ensimmäistä kertaa ikuisuuksiin heräsin omia aikojani, ilman pirinää. Jäin makaamaan hetkeksi, ehkä hieman pidemmäksi semmoiseksi, vielä peiton alle. Oli tyytyväinen ja lämmin olo, vaikka viereinen tyyny olikin tyhjä. Toisaalta tavallaan harmitti, että nukuin niin hyvin ja katkotta, sillä se merkitsi myös sitä, ettei kukaan yrittänyt soittaa minulle yöllä.

Alku oli liian nopea. Tuntui siltä jo parinsadan metrin jälkeen jaloissa. Kiristin silti tahtia ja päätin seurata sinisiä shortseja, jättäen samalla Stoben taakseni.

Ensimmäinen kilometri takana: ”No mutta tämähän sujuu. Kilsa takana ja kaikki jees.”

Toinen kilometri takana: ”Voi perse täällä on kuuma. Nää tuulihousut oli sittenkin aivan liikaa.” Yritän juosta varjoissa, vaikka se peltoaukealla onkin vaikeata. Ensimmäiset pistämisen oireet. ”Pidetään hengitys tasaisena, sisään – ulos – sisään – ulos.” Muistan taas miksi flunssaisena ei pitäisi juosta.

Kolmas kilometri takana: ”Eihän tää nyt niin paha olekaan. Melkein puolet juostu, neljä hassua kilometriä enää.” Paska olo. Jalat turtana. Vesipisteen odotus. ”Miten nää ihmiset jaksaa kannustaa, maratonin vielä tavallaan ymmärtäisi.” Vesipiste ja kuinka juoda muovimukista läikyttämättä ja juosta samanaikaisesti? Join sitten hissunkissun, ainoa roskis oli parikymmentä metriä vesipisteestä, joten päätin pitää tyhjän mukin kädessäni ja odottaa seuraavaa roskista (jota ei koskaan tullut).

Neljäs kilometri takana: ”Vittu mä en jaksa!” Teki mieli vain jäädä kumaraan keräämään itseään. Jalat tuntuivat kuolleilta. ”Pakko jaksaa, pakko voittaa Stobe!”

Viides kilometri takana: Alamäet ovat pahimpia, ylämäet ihan jees. Olen juossut turhan pitkään ilman kirittäjää/kiintopistettä. Pieni blondi ohittaa. ”No, kai tässä voi tytöllekin hävitä… Ei hemmetti, tunnenko mä ton?” Mahdollisen exän seuraaminen antoi voimia ja jotenkin tuska unohtui. Myös kannustavat ihmiset antoivat voimia, jännää. Juokseminen muuttuu taas helpoksi.

Kuudes kilometri takana: ”Kai tässä voisi ruveta pikkuhiljaa kiristämään tahtia.” Tasaisella juoksu oli taas poikaa ja vauhti kasvoi. Stobea ei näkynyt ja ohittaessa totesin pienen blondinkin olleen täysin tuntematon. ”Ei saatana, pitääks tässä vielä kiertää tuolta. En kai mä liian aikasin aloittanut kiriä?” Maalialueella pauhaa jokin musiikki ja satun vilkaisemaan tulostaulun kelloa. 12:08. ”Voi perse, oonks mä juossut jo 48 minuuttia!? Eiku lähtö oli 11:40” Vielä pari minuuttia ja ehtisin puoleen tuntiin ja toiseen tavoitteeseeni. Puoli kierrosta aivot vapaalla ja niin lujaa kuin jalat kantoi. ”Onkohan tää ihan ok juosta näin kovaa, ei noi muutkaan spurttaa.” Maali, tuotepalkinnot, banaania, sporttijuomaa …jäätelöä.

Tiivistelmä: ”Juoksu tuntui pahalta, mutta lopuksi sai jäätelön.”

Heräsin tänään puol ysi. Tänään on siis sunnuntai. Päätin osallistua opiskelijoiden sm-maastojuoksuskaboihin. Miksi? Oikeastaan ihan vain sen takia, että haluan piruilla maratonin juosseelle kaverilleni ja olla kylmiltään sitä nopeampi. Tuskin 7km paljon pahempi on kuin 90 minuuttia pallon perässä.
Aamulla olo oli kuin pienenä poikana turnausviikonloppuna. Aikainen herätys. Tänään en kyllä katsonut lainkaan lastenohjelmia. Enkä syönyt puuroa aamiaiseksi, sanoi äiti mitä tahansa, se ei sovi urheilemiseen. Niinpä söin aamiaiseksi pastaa, ananasta ja pestoa. Ja leivän. Ei nappais mennä aamusuihkuun, kohta tulee kuitenkin hiki.

Vituttaa lähinnä kaikki. Yksi tyttö sai kyllä pienen hymyn käymään huulilla, ihan pienen vain. Ei jaksais tehdä ruokaa, muttei lähteä syömäänkään. Yksin on niin vittumaista. Kuinkakohan nopeasti tää päivä kuluisi, jos vain tuijottaisin tyhjyyteen?

Ehkä ois pitänyt vain lähteä eilen ottamaan voiton kunniaks skumppakännit. Ehkä nyt ois kohmelo ja koko päivä menis sillai huomaamatta ohi. Kai sekin olis parempi kuin tämä.

"Ohhoh, onpas täällä suuri nakki." Sanoi herra Susi avatessaan einespakkauksen.
"Tästä taitaakin tulla varsinainen hoddog päivä." Lisäsi herra Suden hattivatiksi naamioitunut mielikuvitusystävä Tauno.

Älkää kysykö mistä toi tuli. Taisin syödä liikaa nameja elokuvissa.

Muutto aikaan jolloin ei ole aikaa on ristiriita. Myös muutto aikaan jolloin potentiaalinen aika ei pääse aktualisoitumaan poutasään takia on myös ristiriita. Käytännössä tämä ilmenee siten, että muuton jälkeen ei löydy töiltä ja harrasteilta aikaa laittaa tavaroita laatikoista kaappeihin. Ongelmaa helpottaa huomattavasti mahdollisuus asua kotokotona, josta porukat on mitä ystävällisimmin lomalla tiluksillamme Karkkilassa.

Viikon palloiltuani ja nukuttuani kotokotona, sain vihdoin kodin yöpymisvalmiuteen. Testasin myös valmiutta ja se osoittautui käyväksi. Tämä mahdollisuus oli kuitenkin kaksiteräinen miekka. Kotini jääkaappi sisältää kirjoitushetkellä valmistusaineet sangriaa varten, pullon cavaa sekä pullon ruokaöljyä. Niillä ei vielä kuuhun päästä. Koska käytännössä yövyn vielä kotokotona, en ole panostanut ruokakaapin sisältöön kodissani tuhottomasti. Toisaalta satunnaisten yöpymisten seurauksena olen törmännyt tilanteeseen, että yöpymisen kannalta tarpeelliseksi kokemiani asioita sijaitsee toisella puolella kaupunkia. Tällaisia asioita ovat muun muassa parranajovälineistö, piilarinesteen, kamera, puhtaan vaatteen (varsinkin ne alus-) sekä fudiskamat. Rahalla voi toki ratkaista osan ongelmista. Toisaalta ainoastaan piilarinesteiden monistamisen taloudellisin uhrauksin olen kokenut tähän mennessä lisäarvoltaan satsauksen arvoiseksi.

Toki asiat voisi tehdä helposti. Sen sijaan, että pidän yllä sosiaalisia suhteita tai fyysistä kuntoa, nautiskelemalla ystävieni kanssa sangriaa pihallani tai käymällä treeneissä voisin varata rajallisista kalenterin sivuistani suuremman osan postmuutto järjestelyihin. Toisaalta ulkona on helle ja aurinkoista. Tasapainoilu nautinnon ja hyödyn välillä on joskus niin miestä syövää.

Voi tätä onnen päivää! Uskomatonta, että loman loppuminen voi tuottaa euforisen päivän. Yllättäen syy ei toisaalta liittynyt lomaan, vaan jalkapalloon. Edes tappio ei himmentänyt sitä ihanuutta, jonka nurmella pelaaminen tuo Mikolle. Pelasin samalla ehkä kauden parhaimman pelini - toivottavasti tämä ei jää parhaaksi.

Äiti ja isä on muuten parhaita ikinä. :)

Vesimies 20.1. 19.2.

"Olet leikkisällä, jopa villillä, tuulella ja menokenkäkin vipattaa. Energiasi kaipaa vapautusta, ilta ulkona ystävien seurassa voisi olla ratkaisu."

Hieman on semmoinen kutina, että tämä tulee toteutumaan tänään Hesarilla....

VESIMIES 21.1. - 19.2.
Raaskit heittää yhden menneisyyden tavaran pois. Vaikka siitä on tullut sinulle rakas, tiedät, että tarvitset nopeasti tilaa uusille tuulille.

Tänään lähti uskollinen sotaratsuni Astma vaihtoon :´( ...Heippa harmaapääsky, olit auto jonka kanssa koettiin monia hetkiä viidenkymmenen tuhannen kilometrin edestä. Olit myös auto johon mahtui todistetusti kaksi ihmistä ja 19 koria kaljaa.... :)