IRC-Galleria

Voiko toista rakastaa liikaa?
Jos rakastaa toista niin että sokaisee itsensä kaikelta..
Jos rakastaa niin ettei enään tiedä mille elää...
Voiko liika rakkaus tukehduttaa itse rakkauden?
Minusta voi...kun toista rakastaa liikaa,ei enään ajattele järkevästi.
Kun rakastaa toista liikaa elää jo toisen elämää toisen puolesta.
Tukehtunut rakkaus ei voi elää, se ei vaan voi enään toimia.
Liika on liikaa, pitää vain antaa rakkauden kulkea omalla painollaan.....
Ehkä etäisyys auttaa rakkauden takaisin oikealle polulle...tai sitten ei...

Elämä on sattumusten rata. Se menee alas ja ylös.
Siinä on töyssyjä ja mutkia.
Siinä voi sattua, mutta siinä voi myös oppia.
Koskaan ei voi tietää mitä mutkan takana on.
Jos ajaa liian lujaa, mutkaan voi sattua pahasti.
Jos ajaa liian hiljaa, voi myöhästyä jostain tärkeästä.
Siis koskaan ei voi olla oikeassa, eikä tehdä oikein.
Tästä syystä, pitää vain mennä pää edellä ja mieli takana.
Sen jälkeen menee mieli edellä ja pää takana. ( jos pahasti sattuu )
Noh näin ollen en edes itse tiedä tarkkaan missä kohti itse olen tässä tarinassa.
En ole tainnut tietää pitkään aikaan, tai en koskaan oikeastaan.
Pääasia taitaa siis olla että joka asiasta elämän tien päällä tai muuten tien päällä, pitää jäädä jotain,
mitä voi muistella hymysuin ja nostaa sille lippua..vaikka lippu olisi musta tai keltainen.
Eli semmoinen se on toi elämän tie....

Katosi elämäni tie, se kauas vei.
Eksynyt olen, en tiedä suuntaa enää oikeaa.
Valot sammuvat edessäni, takanani pimeää on jo.
Kiinni pidän kädestäsi, ote alkaa irtoamaan.
Nyt yksin olen, et voinut pitää kiinni enää.

Nyt huudat minua, enää en kuule sanoja.
Ei tie vienyt meitä toistemme luo.
Se tie meidät vain kauemmaksi vei toisistamme.
Toivon sut vielä kerran näkeväni, kerron silloin sinulle sen...
sua rakastan aina.....

Muisto vain, se enään on.
Suru on, ei se katoa kai koskaan.
Toivo elää, se aina yllä täytyy pitää.
Nyt tiedän sen, ei palaa eilinen.
Luotan siihen on mulla vielä huominen.

Kiinni pidän, en irti päästä.
Silmät kiinni laitan, toivon tää unta on.
Silmät aukaisen, ei se totta onkin.
Muisto vain se enään on.

Kädet ristin, nyt rukoilen.
Tähden yhden, nyt sulle sytytän.
Tähden lento se mua muistuttaa,on toivomus mulla vielä.
Toivon siis, nyt muisto mulla on.

Minä odotin, minä rakastin, olin valmis tulevaan. Olin niin innoissani ja samalla peloissani. Nyt kuitenkin huomaan sut menetin. Yritän ymmärtää miksi näin kävi, silti ymmärrä en. Kai ei ollut vain aika oikea, oli kai vain näin päätetty. Nyt suren ja mietin näin vain asiat menee. kuten sanonta kuuluu " aika parantaa haavat" näitä haavoja se ei paranna. Ne paranee ehkä, mutta arvet syvät se jättää.

Menetys, tuska ja rakkaus kulkee käsikädessä.

Mulla on muutama oikein hyvä ystävä...ne jotka on ollut alusta asti ja vieläkin roikkuvat perässä. Niitä ei ole montaa mutta ne riittää kun ne on se kaikki. Kaikki mitä meikäläinen tarvii..kyllä homma on sellanen. Niissä ihmisissä on sitä tarvittavaa hulluutta, tyhmyyttä (hyvällä tapaa), järeyttä ja kuuntelu taitoa. Ne elää just tätä päivää eikä suotta murehdi...vaikka tuuli puhaltais ne kumoon ne nousee ylös. Yhdessä meistä tulee järeä muuri!!!

jos jokin on varma ni se on sitten täysin varma. Ja kun kyse on musta ni se ei olekkaan varma vaan täysin epä varma....mikä kumma siinä on, että ihmiset on täysiä 2 naamasia petoja...en väitä ettenkö itse olisi joskus, mutta mä sentää myönnän sen. Toiset esittää niin kilttiä pikku ihmistä ettei vois sanoo ku hoh hoijaa...noh voimme päätellä tästä kaikesta, että ihmiset ovat pahempia kuin mikään muu täällä maan päällä oleva. Jos jokin saa tuhottua asioita maan päällä nii kyllä se on ihminen!!!! Järki käteen joka iikka tai muuten tää homma ei luista sitten millään....se on jämtti...

Jos kerron sinulle murheeni, tiedät heikkouteni.
Jos en kerro mitään sinulle, kaikki painaa mieltä ja pää hajoaa.
Jos otan avun vastaan, tunnen itseni avuttomaksi.
Jos en ota apuasi vastaan, olen yksin ilman ystävää.

Jos minulla on onnellinen olo, jaan sen kanssasi.
Jos kaadun ja nauran, kaadut viereeni ja naurat kanssani.
Ystävät on sitä varten, että he ovat kuin minä, ja minä olen kuin hän.

Ensin on hiljaista sitten kuluu kamalaa melua ja huutoa.
Ensin on valoisaa, yht' äkkiä on pimeää.
Nyt makaan hiljaa ja mietin mitä nyt?
Ympärilläni näen ihmisiä, he huutavat ja huutavat.
Vihdoin saan selvää sanoista....
he huutavat minulle " tule takaisin".
Yritän ja yritän, mutta en jaksa.

Monessa onnettomuudessa joku menettää jonkun.
Heitä jotka menettävät jonkun läheisen, pitäisi meidän muistaa.
Joku päivä sinä voit olla se joka toivoo jonkun tulevan ja sanovan. "minä olen tukenasi".

Kuljen ja kuljen tietämättä mihin kuljen.
Eteeni tulee risteys, pysähdyn ja mietin.
En tiedä mille tielle astuisin, jos astun väärälle tielle voin menettää sinut.
Mietin ja ymmärrän, että tein minkätahansa päätöksen, sinä tulet perässäni, jos niin on tarkoitus.
Otan askeleen, mutten kerro mihin, sinä tulet jos tulet.
En tiedä minne kuljen, en tiedä olenko yksin.
Joudun kulkemaan sokkona, tietämättä minne kuljen.
Sinä olet mielessäni, sydämmessäni, mutta en voi omistaa sinua.