IRC-Galleria

Dream-er

Dream-er

Ikuinen Uneksija

Blogi

« Uudemmat -

HK odottaa...Keskiviikko 08.08.2007 12:30

Turkki on takapäin...Lapissakin tuli käytyä ja poikettiin samalla Norjan puolella Jäämerta ihastelemassa. Viikko Ruotsissa oli mielenkiintoinen kokemus, mutta nyt on edessä HONGKONG.

Yliopistolta tuli n. 3-4 viikkoa sitten soitto, että nyt olisi HK:n vuoden vaihtopaikka avoinna, otatko vai jätätkö? NO, ööö...tieädän, että mun piti nyt mennä sinne vasta ensi vuonna ja kaiken olin suunnitellut niin, että ensi vuonna vasta...mutta hei, ei tuollaisesta tarjouksesta noin vain voida kieltäytyä. Kaikkien paperisotkujen ja ymymymym..oikeastaan koko karnevaalien (stressien ja säätämisten) jälkeen vihdoinkin matka näyttää jo melko realistiselta tapahtumalta. Lennot on buukattu kolmen viikon päähän eli elokuun lopulla. Kämppään sain vuokralaisen. Rahaakin on sen verran että pärjää juuri ja juuri. :D Nyt vaan vuoden vakuutus puuttuu ja sitten matkalaukun pakkaamiset...näitten jälkeen reppu selkään, matkalaukku kouraan ja menoksi.

Jännittääkö? Jo jaa..ehkä vähäsen..mutta olen toisaalta matkustellut jo niin paljoa ettei se oikein tunnu enää missään. Toisaalta matkustelut on aikasemmin olleet max.muutaman viikon reissuja. Vuosi on aika overkilli. Matkan teen tällä kertaa myös yksin. Yliopistoltahan ei tule ketään muuta mun kanssa...2 muuta tulevat sitten vasta kevätlukukautena.

Ja näin teiniprinsessa lähtee tutkimusmatkalle Hongkongiin...toivottavasti sieltä palataan sitten ehjänä takaisin... ;)

MM

Ja 2 viikkoa ... Keskiviikko 23.05.2007 04:37

... Turkin matkaan ! En malta kyllä odottaa... matkakuume pääse kohta kokonaan valloilleen. Tänään 2 tenttiä pois alta ja ens viikon tiistaina vielä 1 tentti. Sitten on tämä kevät pulkassa. :D

Tällä viikolla täytyy kovasti pakata, koska mun tavarat (hyvin hyvin pieni osa) lähtee joko Pirkkalaan perhetuttavien säilöön tai sitten kotiin Helsinkiin. Mun huoneeseen muuttaa toinen opiskelijatyttönen kesäksi..niin hyvä, että sain näin helposti kuitenkin vuokrattua tän pois kesäksi. Ei olisi hirveesti huvittanut kyllä maksaa vuokraa tyhjästä...Olisin joka tapauksessa Helsingissä kesän.

Hmm...

Viikonloppuna päästä aivan hellelukemiin..kuulemma :D

Ihanaa, kesä tulee....!

=) MM

Amppareiden hyökkäys !Tiistai 08.05.2007 14:08

Ette arvaa kyllä ikinä, mutta eilen yöllä ampparit hyökkäs...Toasin ja amppareiden salaliitto mua vastaan...ne hiipi hiljaa mun huoneeseen, keskellä yötä jostain raosta, jonka Toas oli jättänyt niille. Kuului vain kaamea sotahuuto, jonka jälkeen joukko kiimaisia, karvaisia ja raivoavia amppareita hyökkäsivat mun kimpp...

Nojoo...ehkä vähän liiottelin :D Mutta viime yönä mun huoneessa oli oikeesti golf-pallon kokoinen (tässä en oikeesti ollenkaan liiottele!!!) amppari..sellanen oikein karvainen ja kovaääninen. Pelästyin niiiiiin paljon! Jos jotain tässä maailmassa pelkään niin ne on ampparit/mehiläiset ja hämähäkit! Joten kun sellanen BZzZzzzzZzzz....öykkäri tuli ja lenteli pitkin poikin mun huonetta niin siinä tuli jo vähän äitiä ikävä. Yritin hätistää sitä takasin ulos..! Yritin tappaa sen, mutta taistelu oli armoton ! Minä vs Giant-Amppari ! Taistelu oli hirmuinen...Ampparin ensihyökkäyksen jälkeen se muutti sotastrategiaa ja vetäytyi puolustuskannalle. Huone oli kuin myrskyn jäljiltä kun heittelin tavaroita milloin mihinkin paikantaakseni sitä vihollista. Joskus se oli mun 2metrisen kaapin päällä - piiloutuneena matkalaukun taakse...sitten se saattoi lentää verhojen taakse väijymään..joskus se kavalasti lensi sängyn yläpäätyyn siinä toivossa etten olisi sitä huomannut vaan olisin mennyt makuulle, jonka jälkeen se olisi hyökännyt...! No, neljän vartin jälkeen otin neuvostoliiton 2.maailmansodan käyttämän sotataktiikan käyttöön. Aukaisin ikkunan maksimiasentoon, suljin huoneen oven ja jäin odottamaan, että Suomen kevätyön kylmyys tekisi tehtävänsä....

Kyllä, nukuin yön sitten eteis-keittiön lattialla...onneksi löysin kolme pientä patjaa, jotka sain pehmusteeksi, ettei tarvinnut kylmällä lattialla nukkua.. :(

Missä miehet kun heitä kaikista eniten ja kiperimmin tarvitsin ??? Murr.....

Aamulla kämppis hiukkasen pelästyi kun "joku" nukkui lattialla...hehee... (en siis kehdannut herättää Nooraa yöllä kanssani ampparijahtiin...eikun siis en voinut pyytää häntä käymään minun taisteluani..se oli minun tehtävä itse...)

Nojoo..aamulla BzzZZZzzz.... ei enää kuulunut, joten toivon, että mission olisi compeleted... kunnes tietenkin taas tänä yönä.......... ...... ......
.....
.....
.....


-MM-

Pääääääsi-äinenLauantai 07.04.2007 04:18

Hui kun aika kuluu aivan järjettömän nopeasti. Kuka sitä olisi uskonut, että ollaan menossa jo huhtikuussa?

Ilmat on olleet ihan kummia..vettä, räntää, lunta...kaikkea on tuolta taivaalta ropissut alas. Etelässä ei siis olleenkaan valkoisia maisemia, mutta Lapissa vielä tällä viikolla satoi parissa tunnissa puolisen metriä. Tahtoo nähdä revontulia!!! Tahtoo ! Oon ollut Lapissa tänäkin vuonna jo vaikka kuinka kauan ja kuinka monta kertaa (pari...), mutten ole kunnolla revontulia vielä nähnyt..HMPH!

Huomenna, ylihuomenna ja sitä seuravaana päivänä aika tiiviisti sosiaalisoitumista.... Perhetuttuja käymään, joten täytyy toimia emäntänä..puheripulia täytyisi harrastaa.

Kesä? Mikä se sellainen on? Ja mitkä on kesänsuunnitelmat? En todellakaan tiedä !!! Saapi nähdä...en laittais ollenkaan pahaksi Shanghain matkaa... ;)

Nyt unten maille. Oon sentään aivan törkeessä flunssassa ja vieläkin hereillä! Minna, pidä huolta itsestäsi! Soosoo!

;) MM

Lappi taakse jäi...Lauantai 03.03.2007 12:31

..ja arki koitti jälleen.

Lapin reissu hiukkasen venähti. Mun piti olla siellä vain viikko Hertsikan srk:n kanssa, mutta jäinkin vielä viikoksi. Miika katsoi minua niillä sen aivan suloisilla silmillään enkä voinut kertakaikkiaan lähteä. :)

Loisto reissu. Rinteet eivät tietenkään olleet Bad Gasteinin veroisia, vaikka Pallas oli jälleen aivan huippu. Nautin jokaisesta hetkestä Lapissa.

Kulta oli aivan ihana minulle koko viikon ja viikko tiiviisti yhdessä lähensi meitä jälleen...Mmm... taidan olla syvästi kiintynyt. No, sinkkupäivät ovat siis ohi. Ehkä hyvä näin. Kyllä tässä sitten vielä ehtii sinkkuilla jos on sinkkuillakseen... ;) Jos ei niin...HAH..en jää ainakaan siis vanhaksi kärttyiseksi ja kyyniseksi piiaksi ! :D

Bad Gastein taakse jäi...Tiistai 13.02.2007 00:55

..ja arki koitti.

Näin pääsi tapahtumaan.

Hieno reissu oli !!! Aivan mahtava !!! Vaikka tulin kipeeksi reissun lopussa niin mitään en kadu !!!

Mitä tuosta voisi kertoa..hienot ilmat, loistavat rinteet, mahtava porukka..ei siinä hirveesti mitään muuta tarvita. Aamiaiset aina kasin pintaan, sitten rinteisiin. Laskettelua johonkin iltapäivään asti, minkä jälkeen after skit. Sitten Sparissa shoppailemassa päivän viin..eikun ruoat ja juomat. Hotellilla nopsasti suihkuun ja jos kerkes niin pienet iltapäivänokoset (mä en kyllä valitettavasti ikinä ehtinyt...hmm...mistäköhän johtuen...i wonder ;p ).

Jos iltaohjelmaa ei ollut niin ruoka oli klo 18 hotellin ravintolassa. Hyvää perusruokaa oli..kolmen ruokalajin päivällinen (valitin kuulemma jokaisena päivänä ruoasta..tai sen laadusta ym, mutta kyllä mä kuitenkin kiltisti söin ne kaikki, vaikka parina päivänä siinä olikin paprikaa...) Illat ja yöt valvottiin mitä milloinkin tehdessä..oli baarikierrosta, Casinoiltaa, kelkkailua, kylpylää (en ollut siellä...meillä oli Timin ja Villen kanssa ihan omat pippalot hotellilla !! :D )

Rankka reissu se oli, mutta hyviä ja ikimuistoisia hetkiä jäi...Oltiin kyllä aivan huippuja Klasun kanssa siinä kelkkailussa ! Kurveissa mentiin lujaa...ja nätisti ! :D Ja ihan loistava fiilis oli putsata boitsut (varsinkin Villen) Pokerissa..heh, PataÄssä,PataÄssä,PataÄssä...

Ikävä jäi Itävaltaa, niitä Alppeja...ihanan pitkiä rinteitä ja ennen kaikkea sitä ryhmää, ryhmäfiilistä ! :) Parin vuoden jälkeen sitten uudestaan ! :D Mä oon ainakin mukana ! :)

Minna siis jälleen kiittää ja kuittaa. :)

Ps. Lapin reissua odotellessa...hmm...Bad Gastein nosti rimaa aika huimasti, joten Lappi...odotan innolla!

lunta lunta lunta...Lauantai 13.01.2007 21:09

...ei vaan meinaa tulla sitä lunta tarpeeksi että pääsee kunnolla laskettelemaan. Ihan ihme homma tää lumettomuus tänä talvena. Luonto kiusaa... :S tai ehkä me ollaan kiusattu sitä tarpeeks ja se päätti vihdoin kostaa...?

Onneksi parin viikon päästä pääsee lasketteleen Itävallan maisemissa..tosin sielläkin vain 60cm lunta huipulla ja 5cm lunta kylässä. *huokaus* ihan päinvastainen tilanne kuin viime Itävallan reissulla, jolloin satoi lunta parin päivän aikana niin paljon, että autot kylässä hautautuivat kokonaan lumen alle ja lumivyöryvaroitus oli päällä ! Missä se kultainen keskitie???

Jotta laskettelusta ei vain jäisi huono maku suuhun tänä talvena, lähden Talvilappiin siinä etelän hiihtoloman aikana. Huh, ihanaa Herttoniemen srk, joka taas pelasti tämän tytön ! :) Hieno reissu tulossa..tai hienot reissut ! :)

Söin juuri 200g härän "kasler"pihvin..ja hyvää oli ! Koko päivänä ei tullut syötyä mitään ruokaa, joten pihvin jälkeen maha kiljuu kylläisyydestä !

Ulkona on märkää...tosi märkää. :( *huokaus*

Vuosi 2006 takana päin on ja ...Maanantai 01.01.2007 05:17

... uusi vuosi edessä ;) Uusi vuosi ja uudet kujeet. :D

Onko mulla mitään uuden vuoden lupauksia ? On toki ! Mutta niistä sitten tarkemmin myöhemmin !

Nyt vain oikein mahtavaa ja iloista uutta vuotta kaikille !!! :)

<3:lla Mä

shoppailua...Lauantai 30.12.2006 03:37

...melkein koko päivän. HA ! Saatiin eräälle herralle hankittua rotsi, farkut, neule ja rillit. hmm..hyvä saalis :D Minä? En minä mitään ostanut tai ostin mä Instrusta silmänkostutustippoja. En tarkoita etteikö mieli tehnyt kierreskellä noita putiikkeja läpi ja kaapata syli täyteen vaatteita, kenkiä, laukkuja, koruja ja muuta krääsää, mutta minkäs teet kun oot ihan P.A.

Hmm, tyhmä päätös sinänsä olla menemättä edes jouluna töihin. Tyhmää kieltäytyä työpaikasta ylpeyden takia (eli päätin, että minähän en enää sinne Stokkan kosmetiikkaosastolle enää mene töihin tai ylipäätänsä kaupan asiakaspalveluun). Tänään just bussissa tapasin yllättäen pari vanhaa kaveria ja toinen niistä just kertoi työskentelevänsä edelleen Siwalla tai heittää keikkoja...jätkä vaan on juuri valmistunut Oikeustieteen maisteriksi ja opiskelee Lontoossa kansainvälistä/Euroopan politiikkaa... Eli jos sekin nöyrtyy Siwan kassalle niin miks mä en voisi olla Stokkan kosmetiikkaosastolla? No, töitä täytyy joka tapauksessa siis etsiä, löytää ja tehdä, mutta ehkä se vie aikansa. Koulu vie aikaa, valmennuskurssin vetäminen vie aikaa, ihmissuhteet vievät aikaa, hauskanpito vie aikaa..eli mistä mä revin itselleni lisää tunteja vuorokauteen. Organisoi, Minna, organisoi ! Se mun pitäis kyllä koulutuksen puolesta osata! Tai ainakin siis PITÄISI.

Hitto, raha pyörittää maailmaa. Niin se tekee valitettavasti. Miksi toisaalta haluaa olla niin helvetin materialisti? Periaatteessa jos miettii niin mitä mä oikeesti mukamas tarvitsen? Vaatteita mulla on kaapit täynnä (eli sekä Hesan että Tampereen kaapit) ja kenkiäkin monet parit aina jokaiselle vuodenajalle. Koruja käytän loppujen lopuksi vain paria tiettyä, ja elektroniikasta vain kännykkä (joka sekin toimii periaatteessa ihan hyvin, vaikka aika lailla vaihtelevasti...se käyttäytyy kuin nainen eli aina mielialansa mukaan. Aina jos sille tulee "ne päivät" niin minä olen hätää kärsimässä (ja ne jotka mua yrittävät tavoittaa..)). Läppäri on aika paska, mutta sekin vasta puolitoista vuotta sitten hankittu ja se toimii melko hyvin jos sen vaikka alustais ja käyttää aina jonkun kirjan päällä, ettei se pääse kovinkaan helposti ylikuumenemaan. . . Upouudet laskettelusuksetkin ostin itselleni synttärilahjaksi, joten mitä muuta tarvitsen? Hmm...ehkä ihminen ei koskaan voi olla tyytyväinen mitä sillä jo on vaan aina puuttuu jotain ja aina täytyy saada lisää ja lisää...ja lisää ! :D

Ainiin, matkustaa voisin tietysti enemmän ! Ja nyt ilotulitteetkin on vielä ostamatta ! Ne voisi hankkia . . . Ihan perseestä kun vanhemmat eivät enää kustanna niitä. Kuulemma meidän "penskojen" juttu... kerropas miten 14v pikkuveljellä voisi mitenkään olla rahaa moiseen..hmm..eli mun kustannettava ne.

Arg..tässä ihminen vaan laiskistuu mitä vanhemmaksi tulee. Eli jonnekin MOL:in sivuille metsästämään duunia. :D Mistäköhän saisi paljon liksaa vähällä työtunneilla...Ei, ei mitään puhelinseksi -hommia, kiitos. :D Josku on joku sieltäkin tarjonnu duunia.. ! Uskomatonta !

Mutta nyt koneen ääreltä iltapesulle ja -pisulle ja nukkumaan !

Jouluiloa.. !Tiistai 26.12.2006 01:04

Aurinko paistoi tänään aivan kirkkaalta taivaalta täällä Helsingissä ja oli niin mahtava ilma ! Kaikki oli täydellistä paitsi ruoho, joka kukoisti pihalla ja siis niin..lumettomuus. Ei päässyt pukki tänä vuonna tänne Etelä-Suomeen ei.. :( *snif* Just kun mä aloin taas vähitellen uskoa siihen !

Vuosi 2006 aika lailla kohta puolin jo takana päin. Päivää alle viikko, oikeastaan. Hyvä hyvä. . .

Tänä vuonna ei muuten edes ollut joulukuusta, saatika mitään jouluvalojakaan ! :( Vähän tällänen antijoulu..kuuluu asiaan, eihän sitä luntakaan ollut. Kotona vallitsee edelleen pieni muotoinen kaaos..kuin myrskyn jäljiltä oikeastaan. Ehkä tännekin uuteen kämppään kotiutuu vähitellen. Ihana kämppä, ei siinä mitään, mutta kunhan saadaan kaikki tavarat paikoilleen eikä tarvii koko ajan varoa astuuko naulaan vaiko potkaiseeko muuttolaatikkoon. Tosin mä pääsen karkuun jo heti vuodenvaihteen jälkeen ja palaan vasta parin viikon jälkeen, mutta porukoilla iso duuni järjestellä tavaroita.

Just syötiin olohuoneen pikkupöydällä "päivällinen" eli hmm..joskus yhentoista aikoihin..onks se ihan terveellistä ??? Ei. Noh, ehkä kilot tulee joka tapauksessa. Se kuuluu jouluun :D

Jouluiloa kaikille ja toivottavasti jokainen pystyisi lataamaan akut ensi vuoden seikkailuihin !!! Lepäilkää ja lusmuilkaa ! Nyt on se hetki, jolloin sitä saa tehä ihan luvallisesti ! :D

<3:lla Minna
« Uudemmat -