IRC-Galleria

Mikä siinä on ku aina kotia tullessa tulee heti kipeeks? ÄRsyttää.
Pitäs maalata keittiön kaapit.

Mie täälä taas hillun.
Tulipahan tuossa mieleen eilen aamuna ekan kerran 28 vuoteen et mitäs jos vaikka leikkais nurtsin. Joo. Saakelin hieno idea. Meillä on vaan ihan pikkunen kukkula tossa takapihalla. Noh, ei muuta kun Roni käynnistämään leikkuri kun ite oo siihen ikänä koskenu. Sitte loppu tietysti heti bensa. Derian neljä vee avuliaasti neuvo että missä kanisterissa sitä on lisää ja mihin luukkuun sitä laitetaan. Sit meikä raahaa sitä toosaa edestakas tunnin verran. Dan tulee käymään kotona ja sanoo et laitappa toi vaihde päälle ni on helepompaa. Kiittikiitti. Mie menin sisään ottaa nokoset. Sit taas. 30 astetta lämmintä, armoton vitutus ja pienehkö kapula. Dan ajaa ruohon tunnissa, miulla meni kaikkine päiväunineen ja kiukutteluineen n. 5 tuntia. Siinä sit meidän tajuttoman kokosen kuusipuun alla pyöriessä alko haiskahtaa kärähtäneiltä neulasilta. Aattelin että kyllä olis siinä äijällä ihmettelemistä. Ekaks ruokatunnilla näkee sen ihmeen et vaimo lykkii ruohonleikkuria, ja sit kotiin tullessa parikymmenmetrinen kuusipuu loimottaa liekeissä. Ihan hyvin selvisin kuitenki kun otetaan huomioon et oli eka kerta ku edes tuli mieleen mokoma touhu, ja et mie oon tunnetusti sellanen prinsessa et teki pahaa jättää korot sisälle sen toimituksen ajaks.

Suomi-reissu on nyt auttamatta takanapäin. Kyllä kävi kunnon päälle. Mut kyllä teki hyvääki! Ehkä tällä saattaa elää vuoden, varsinki kun tietää että ens kesänä varmasti pääsee taas hölmöilemään sinne pohjoseen. Kiitti Asser ja Elina et jaksoitte. Ja muutki ketkä ei näitä löpinöitä lue.

Nyt on sit yks elämä tullu loppuunsa. Miten voiki olla vaikeeta tietää pitkän aikaa et näin käy ja sit ne viimeset päivät on niinku kokopäivä työ. Ootetaan ja ootetaan, toivotaan et joko tää joskus loppuis, ja sit et joko tää nyt kääntyiski ylösalasin ja ehkä sit ei lopputulos oliskaan kuolema. Ja sit kun sitä on ajatellu joka aamu herätessä ja joka ilta nukkumaanmennessä, ja lopulta se onki totta, sit on ihan tyhmänä et just. Nytkö? Siis nyt. 5 minuuttia sitten yks sielu siirtyi ulos ruumiista. Ja sit yks ihminen joka on ollu osa kaikkea aina nykyisen maailmakuvan aikana on menny, lopullisesti, peruuttamattomasti, ikuisesti. Mut sit taas miettii et josko ehkä mikään ei muuttuiskaan. Puhutaan vaan niinku aina ennenki, ihan ku tää henkilö olis niinku on aina ollu ennenki. Nyt mein on kai pakko lisätä siihen OLI ja SILLON KUN ja kaikki tollanen. Kun mie oon kai ainoa joka onnistuis syrjäyttämään koko ajatuksen et joku on kuollu. Se ei vaan nyt just oo tavattavissa. Niinku miun isoisä. Se on jossain käymässä sillon harvoin kun mie ehdin kylään. Tosi lapsellista.

Mut täytyy sanoa että se odottamaton äkillinen kuolema oli ehkä ensimmäisen hetken vaikeampi niellä, mut pidemmän päälle helpompi hyväksyä. Tää kuuden vuoden arvailu ja odotus jätti enemmän kysymyksiä ja pelkoja ja muutenkin uuvutti kaikki. Jos se on välttämätöntä että tämä henkilö kuolee, miks raahata iso joukko ihmisiä läpi sellasesta vuoristoradasta? Tänään menee hyvin, mutta huomenna ei. Tänään lasketaan aika viikoissa, huomenna päivissä, sitten jo tunneissa, mutta sit se onkin päiviä taas. Ja siinä vaiheessa sitä luulee olevansa jotenkin henkisesti varautunu, mut loppu tulee kun märkä rätti päin naamaa.

Ja sit täytyy hyväksyä et me kaikki ollaan ihan yhtä avuttomia kun puhutaan jostain sellasesta kun syöpä. Liian pitkälle levinny kun ekan kerran löytyy. Hyväksy vaan fakta et tuijotat kuolemaa silmiin. Mitään ei ole tehtävissä. Elä sen tiedon kanssa kuus vuotta, vaikka lääkärit veikkasi kahta. Miks sinä? Miks ei vanhempi sisarus? Tai naapuri? Mitä sitä tekee kun ei tiedä itsekkään muuta kun et kuolen tässä parin vuoden sisällä. Ja miltä tuntuu kuolla, kun tietää että oma tytär on raskaana? Itse on todella tuskissaan ja tietää että ei koskaan tule elämään tarpeeks kauan että näkis lapsenlapsensa. Ja sitten antaa periksi. Henkisesti. Antaa mennä. Ei jaksa enää. Ja oma vartalo tappelee viimeseen minuuttin asti, vaikka mieli on jo menny kauan aikaa sitten.

Ihan älytöntä, epäreilua, epätodellista. Sunnuntaina on hautajaiset.

May God hold you in His arms
and heal the sorrow that you feel.

Blessed are they that mourn,
for they shall be comforted.
Matthew 5:4

Juu, höpisen nyt ihan omiani ku oon ollu niin kiltti tyttö vähän aikaa. Nyt voi sit olla mitä haluaa.
Siis tuli tuossa mieleen viime joulu, kun kävin äsken tuolla baarikaapilla läträämässä. Sain jostain lahjaks pullon mustaherukka mehutiivistettä, ja lähin sit ihan ostoksille tonne Liisan Viinalatoon et saatais satsi glögiä juhlan kunniaks. Finlandiathan siinä oli heti mielessä käsi sydämellä ja niin edespäin, mutta annas olla kun katoin niitä hintoja. Joo. Ei. Ja sitä litran puteloa ostamaan sikahintaan kun pari desiä olis tarkotus käyttää.
No siinä ihmetellessä sit huomasin pikkupullon Svedka Vodkaa. Ihan oli ruattalaisen näkönen pullo ja noin hienosti rimmaavalla nimellä lätkästy, joten kyllähän se huvitti, kunnes huomasin että se olikin sitä halvinta mitä siitä ladosta sai.
Siinä sitte Svedka Vodka Glögiä litkutellessa, ja myöhemmin sitä puolityhjää pulloa ihmetellessä piti oikein alkaa arvailla että mistä mokoma nimi. Siis minähän en ole mikään ruotsinpuhuja, joten älkää odottako mitään kovin älykästä, mut näin niinku kuluttajan näkökulmasta: en kyllä olis ostanu, jos olis vieraille pitäny tarjota.
Mut siis mistäpä noin *hieno* nimi? Ekana tietysti vertaamaan meikäläisiin: Finlandia Vodka, Svedka Vodka... vai Svedlandia Vodka? Jag talar inte svedka, mut olisivat nyt oikkeen rimmannet jos sitä meinasivat. Siitäpä tuli mieleen kun yks tyyppi kysyi että mitäs kieltä me siellä meidän maassa puhutaan, finlandiaako? Olis kai pitäny sanoa että juu juu, ja svedlandiaa kans, ja jotkut vieläpä laplandiaa ja ruslandiaakin. Englandiaa puhutaan vaan pilkun jälkeen baarissa jos on pakko. Ja norlandiaa seuraavana aamuna vessassa.
Tietysti Svenlandia olis loogisempi muoto kun Svedlandia, myönnettäköön, mutta jospa se vaan kuulosti fiinimmältä tuon d-kirjaimen kanssa. Ja Svenka kuulostaa paljon venäläisemmältä kun ruotsalaiselta. Olkoon siis Svedka.
Mutta ehkä ne on hurrit keksineet nimen ihan omin nokkinensa. Tai meidän avustuksella. Siis jos aletaan panna vodkaa ihan pullotettavaks asti, ja siitä tietysti jotain fiksua ihmistä palkkaamaan että mites tätä markkinoitas ni tuodaan sinne suomalainen, joka tunnetusti tietää viinakset. Hyvää tai pahaa, ihan samaa... Pienten maistiaisten jälkeen sitä sitten kysytään että mitäs tykkäät, ja vedoten Suomi-Känni-Suomi sanakirjan (mne) lausumisohjeisiin, ...sshiiiss sshhehän on vvotkaaa... = Svodka. Mikä saattaa siis helposti kääntyä monen (ruotsalaisen) isänmaallisen suun kautta kuljettuaan muotoon Svedka.
Huomaan kyllä että nyt alkaa kuulostaa pahalta, kun nähtävästi tän erityisen viihdyttävän nimikkeen keksimiseen en keksi muuta syytä kun suomalaiset, mut mehän ollaan muutenkin maailman napa ihan selkeästi, joten miksei tässäkin asiassa.
Jos ihan vaan ruotsalaisille jätetään kaikki kunnia, niin keksikäähän lauseita mistä tuo nimi olis voinu tulla. (Sehän ei siis VOI olla mahdollista että joku mielikuvitukseton ihminen vaan ajatteli että rimmataan swedish ja vodka!) Miun yritelmä: SVEn Drycka KAcka Vodka. Ja _kyllä_ viittaan omakohtaiseen kokemukseen tämän nimenomaisen vodkan juomiskokemuksesta.

Kuvaile minua yhdellä sanalla... Siis vain yhdellä(!) ja laita sitten tämä omaan päiväkirjaasi, jotta näet mitä muut sinusta ajattelevat.

Mie alan olla ihan lopussa. Viimesen viikon oon vaan *ollu olemassa*
Mie istun 8h viikossa kuuntelemassa ihmistä jonka mielestä kaikki, ihan kaikki mitä on ja on ollu ja tulee olemaan on saatanasta. Kaik on menetetty, meillä ei oo mitään sananvaltaa ja kohta ollaan helvetissä koko roikka. Se on niin henkisesti uuvuttavaa kuunneltavaa et oon vaan masentuneempi joka päivä. Eilen teki mieli tunnilla kysyä että mitäs hittoa me sit täällä pyristellään ko on niin helvetillinen tulevaisuus edessä. Öisin nään painajaisia sillon kun onnistun nukahtamaan. Päivisin en jaksa ku raahaantua alakertaan. Ei jaksa tehdä mitään, mennä mihinkään, ees pukea päälle.

...ja sit sitä saa: ruisleipää nimittäin, ja siideriä. Oon jo puoles välissä kesäkursseja, ja Danin vanhemmat muuttaa parin viikon päästä, sit tulee velipoika ja mennää johoki konserttiin, ja siitä onkii enää pari hassua päivää ku lento lähtee. Ja nyt toi yks tulee kans. Viimeseks viikoks vaan. Ja sitäki yritti pätkiä molemmista päistä, kunnes sanoin et älä kehtaa maksaa tollasta hintaa siitä et käyt siel vaan nukkumas aikaeron pois.
Pitäs käydä ostamas ne sata asiaa mitä pitää tuoda kirjavalle kokoelmalle tuttavuuksia ja yrittää päättää et mitkä kengät on pakko ottaa mukaan ja mitkä saattaa ehkä raaskia jättää kotii ja mitä vaatteita sit ku elokuu on kuitenki taas kylmä ja mitä leluja viittii raahata mukana muksuille ja niin eespäin.

Käytii eilen kattomassa Cars. Sitä ku on niin mainostettu jo yli vuoden. Sitä taattua Disney tavaraahan se oli. Ihan kiva. Siis olis voinu olla huonompiki. Roni tykkäs, sehän se oliki pääasia.

tylsää.
pitäs kai olla tekemäs jotaki mut ei jaksa.
sataa vettä.
anoppi tulee huomen kylään.

No nyt on meidänki hippalot ohi. Ainaki melkein. Yks tyyppi saattaa tulla takas kun on saanu vaimon ja lapsen kotii ja nukkumaan. Ennen aikaan se tuli aina parin viikon välein ja istuttiin kolmestaan iltaa. Se oli tosi mukavaa, harmi et tapa on jääny. Jos vaikka tänään.

Tänään oli n. +35C lämmintä. Mein pihassa ei ole minkään näköstä varjopaikkaa, joten kipastiin kaupasta sellanen gazebo systeemi. Onneks! Olis ollu tuskallista ilman sitä. Siitä sai tosi nätin laitettua, ja kaikilla oli kivaa. Danin kuuluisat maailman parhaat burgerit teki taas kauppansa. Meillä oli lapsille puhallettava pikkuallas et voivat räpiköidä, hiekkalaatikko ja sit toi ruohonkastelu systeemijuttu minkä kans ne kirmaili uikkareissaan. Ja tietenki vesi-ilmapalloja... HAHAA..!! Mie olin ihan läpimärkä. Ei se mitää... Täs helteessä otan ton käsittelyn ihan mielellään. Ja kuka nyt sattuu miun muksut tuntemaan, ni tietää et mikä käsittely se on... :D

Ja nyt on niin kiva istuu ja möllötellä täs gazebossa kun lämpötila on vihdoinki mukavalla tasolla, ja radiossa soi miun uus lempi biisi. Tietäis vielä mikä sen nimi on ja kuka sen laulaa. Se soi radiossa joka aamu kun ajoin kouluun kauheessa stressissä, ja joka kerta kävelin luokan ovesta sisään niinku et boogie boogie. Joskus elämä on paskaa, so what.

Olipas kyllä ihmeelliset pileet.
Siis kutsuissa lukee että meidän luokka kokoontuu, meitä on jotain 40-50 yhteensä. Sit mennään sinne, ni se onki jonku typykän poikakaverin ylläri synttärijuhla tms. ja tyypillä on synttärit vasta heinäkuun lopussa. Yllättyny oli, joo. Niin oltiin myökin. Ikinä edes tavannu koko ihmistä.

Tulipahan käytyä. Dan parka kärsi kun joutui istumaan auringossa ja se palaa tosi helposti. Mie siinä vieressä paasasin kavereitten kanssa ja sippailin juomia, ja välillä kurkin Dania joka hikoili tuskasen näkösenä ja jutteli jonkun tyyliin 50v ilmastointiasentajan kanssa. Kyllä mie yritin kovasti heivata sitä tilanteesta ulos, varjoon istumaan ja innostavampaan seuraan, mut se vaan siinä apaattisena mussutti, rassukka. Kun ajeltiin kotiin päin ni se sano et oli niin pyörryksissä auringosta (meil oli tänään +30C) ja sen tyypin uuvuttavasta tarinoinnista että taju pois.

Oli se ihan kiva nähdä muita vaikka ollaan oltu vasta reilu viikko erossa. Itelläänkin on ollu sellanen olo että on jotenkin ihan hukassa kun ei tarvii mennä kouluun joka päivä, ja todettiin että meillä on jotenkin pelottavan tiivis ryhmä siellä. Aina ollaan toisten puolesta ja vatvotaan kaikki asiat yhdessä jne, ja nyt istutaan kaik kotona yksin ihmettelemässä et mitäs nyt. Jos sitä pysyis hengissä kesän yli, syyskuussa alkaa taas se höykytys ja voidaan kaikki itkeä ja manata yhdessä.