IRC-Galleria

puolet jäähallilla, puolet kaupungilla pyöräilemässä!

ja ILMAN paitaa. hävytöntä...

80-vuotias veteraaninäyttelijä michael caine sanoo unohtaneensa pitkän uransa aikana vain kertaalleen vuorosanat. se tapahtui viime vuonna uuden batman, yön ritari -elokuvan kuvauksissa, jossa harmaahapsi esitti jo totuttuun tyyliin lepakkomiehen uskollista hovimestaria alfredia. caine näytteli kohtausta nyt jo edesmenneen heat ledgerin kanssa, ja kertoi tämän olleen jokerin roolissaan niin hullu, että caine pelästyi ja unohti repliikkinsä.

kävin eilen itse katsomassa elokuvan, ja tiedän mistä caine puhuu.

uusi batman on loistava elokuva, mutta ledgerin jokerin rooli jotain vielä paljon käsittämättömämpää. yhdysvalloissa vallitsevan yleisen mielipiteen mukaan ledger voittaa oscarin kautta aikojen toisena edesmenneenä henkilönä. näin tuleekin mitä todennäköisimmin tapahtumaan.

ledgerin ja katsojaennätyksiä rikkoneen batmanin ympärille noussut hypetys on kaikessa dramaattisuudessaan myös jollain lailla epätodelista: tosielämän kaava, jossa nuori ja nouseva, karismaattinen aussinäyttelijä kuolee juuri ennen lopullista läpimurtoaan supertähteyteen. ja on siitä vielä ehdolla oscar-palkinnon saajaksi, kaiken lisäksi JOKERIN roolissa. uskomatonta.

. . .

muistan, miten 90-luvun puolivälissä katseltiin serkkujen kanssa naamat valkeina jack nicholsonin tulkitseman jokerin taistelua mustaa lepakkomiestä vastaan. vhs:llä pyörinyt batmanin arkkivihollinen pelotti ja upotti sohvaan, mutta näin jälkeenpäin ajatellen nicholsonin hilpeä ja keikarimainen irvinaama oli vielä lasten leikkiä ledgerin luoman, aidosti hullun ja sekopäisen pahan jokerin rinnalla.

eilen elokuvissa ledgeriä katsellessani mietin, että joko kaveri on vain yksinkertaisesti ollut saatanan hyvä, tai - kuten kuvauksissa paikalla olleet ovat myöhemmin kertoneet - ledgerillä viirasi oikeasti päässä. pahemman kerran. jälkimmäistä olettamusta tukee miehen järisyttävä roolisuoritus kankaalla. jotenkin mielen järkkyminen on nähtävissä ledgeristä lähikuvissa ja etenkin tämän silmistä; ne olivat samaan aikaan jollakin hyytävällä tavalla pelottavat - levottomatkin - ja myös epätoivoisen synkät, ikäänkuin jo tulevaa enteillen.

. . .

en juuri koskaan onnistu virittäytymään elokuvan aikana toivomaani pelkotilaan, mutta ledgerin hahmon sairaus, sen hulluus ja loistavuus kaikkine maneereineen sai kylmät väreet vilistämään pitkin selkääni. viimeksi tempussa onnistui zodiac vuosi sitten toukokuussa.

vittu, ledger, miksi menit kuolemaan? miten kuolemattoman hahmon sekopäiset mielialanvaihtelut nyt jatkuvat, kun itse näyttelijä on kuollut?

so far 4.562.902 people has been invited.

tänään se alkaa! siis ei hyvänen aika! kameran akku on ladattu, kaljat työnnetty reppuun. hauskaahauskaa!

hmm, oikeastaan... oikeastaan juhlat alko jo eilen, kun mentiin valtavalla lössillä pulkkiselle vääntää änäriä (tytötkin pelas!). sitten käännyttiin dtm:n ovella mutta meni pupu pöksyyn ja ilta sai luvan jatkua beeffissä. kotiin marssin vasta viiden pintaan, ei hitsi.

äsken kävin lenkillä. vajaan kympin juoksu PELKISSÄ mikroshortseissa TUNNIN PINTAAN ja vielä aivan JÄÄTÄVÄSSÄ DARRASSA. mun täytyy varmaan varata aika psykiatriselle. :S

so far 21.912 people has been invited. or so.

no ei ehkä ihan, mutta lähestulkoon.

meillä on sellanen helvetin vanha, eerola-niminen sukutila kuhmoisten kunnassa tuolla keski-suomen perämetsien suojissa. 1800-luvulta asti ampujien ja niiden kutsumien vesseleiden bilepaikkana toiminu eerolan discokeidas on vuosisatojen saatossa vaihtunu maatiluksesta rennoks kesänviettopaikaks. normaalisti siellä arpoo suvun vanhempi väki - eri puolille suomea levittäytyny nuoriso kun rilluttelee omilla tahoillaan.

tulevana viikonloppuna uusi sukupolvi kavereineen aikoo kuitenkin ottaa tilan haltuun! eerolan päärakennus, aidon savusaunan kattava sivutalo, pihapiirin aitat, vanhan navetan tiloihin väsätty grillimesta ja tietty ite pihapiiri täyttyy nuoresta väestä, jonka häpeilemättömänä tarkoituksena on vain ja ainoastaan pitää hauskaa. siis vitusti safkaa, vielä enemmän keittoa ja muuten vaan hauskaa yhteisarvontaa. rocks!

tätä meininkiä silmälläpitäen ostin tänää duunista samsungin videokameran. sen laajakuvalinssi tulee tallentamaan kerrassaan uskomatonta materiaalia! eihitsi, en malta enää venaa.

oh man enää pari yötä. B)

olipas mainiot maalaishäät orimattilassa!

niin mainiot et munkin täytyy vielä joku päivä mennä naimisiin...

eilinen ilta oli suunniteltu huolella ku saksalainen käyttöopas.

pomminvarma kaava meni seuraavasti: hyvällä kaveriporukalla pulkkiselle. änäri päälle. kalja käteen.

kaavaa seurattiin seuraavasti: possella pulkkiselle. änäri päälle. kalja käteen. kovat väännöt. lisää kaljaa. luxiin. royal onnelaan. ky-klubille. mäkiseen. himaan punkkaamaan alkoholia pois verestä.

sillälailla.

en tajua niitä ihmisiä, jotka ei koskaan pistä massia viihdeteollisuuden tuotoksiin. siis yhteenkään konkreettiseen levyyn, elokuvaan, kirjaan, peliin tai tv-sarjaan. tiedän jengiä, jotka imuttais leivänpaahtimenkin netistä, jos se vaan olis mahdollista.

kaikkeen ei tietenkään kannata aina suinpäin syytää vähäisiä pennosiaan, mutta kyllä musta on kiva silloin tällöin vinguttaa visaa jonkun hyvän tuotteen puolesta. on ihan eri asia saada aitoa matskua kirjahyllyyn pölyttymään, vaikka sen sais kuinka halvalla kovalevyversiona ebaysta.

cd-levyt on tästä hyvä esimerkki. valtaosa mun jäätävästä itunes-kirjaston täydennyksistä on kyllä hoideltu vastaanotetuiden tiedostojen kautta, mutta kyllä mä edelleen haluan hankkia levyjä. siinä on se oma fiilisksensä, kun ensin venaa jotain ilmat pihalle saavaa julkasua ja lueskelee kahviloissa musalehdistä lättyä koskevia uutisisia, huhuja mahdollisista tuottajista ja muita rumourseja ja sitten lopulta vielä ite julkaisua rummuttavia ensi-arvioita. ja kun d-day vihdoin koittaa, marssii innoissaan kolikot taskussa poltellen levykauppaan, lataa dollarit tiskiin ja poistaa albumin. kotona sitä sitten kuuntelee kiekkoa ja haistelee kansilehtiä, niin sen kuuluu mennä!

ja tähän kaikkeen edellämainittuun ei ehdottomasti sovi se, että toimii tällä tavoin kiltisti artistia tukien valitettavan usein just niiden kaikkein suurimpien bändien kohdalla.

. . .

ennen viva la vidaa oon viimeks ostanu ff:n viimesimmän, viime syksynä turussa. tää fakta tuli mieleen, kun astelin sunnuntaina coldplayn uusin kädessäni stokkan levyosaston tiskille.

chris martin kavereineen ei tarvi enää yhtää enempää rahaa. foo fighterskin olis luultavasti onnistunut tankkaamaan yksityiskoneensa ja tulemaan viimekuisen provinssin pääesintyjäks ilman mun tukeakin.

miks vitussa mä sitten pistin parikybää coldplaylle - bändille, joka on tienannu jo niin paljon, että ne vois kerran viikossa ihan vaan huvikseen rakennuttaa keskelle autiomaata sata metriä korkeen timanttivessanpöntön käydäkseen siellä ainoastaan kertaalleen paskalla?

siks, koska viva la vida on hyvä levy.

jätkien edellinen, x&y, kuulosti ehkä aavistuksen liikaa stadioneille räätälöidyltä. viva la vida on vähän nöyrempi; biiseistä puuttuu se räjähdys, joka saa pyhäpäivän aamuna kaffea hörppivän keski-ikäsen miehen itkemään villapaidassaan. se on vähän yllättävää, koska producerina hääriny brian eno on tuottanut mm. david bowieta ja u2:ta.

ok, chris martinin sanotukset on naiiviudessaan edelleen lähes bonon tasoa (kuten sinkkulohkasu violet hillissä: "en tahdo olla sotilas kahlittuna uppoavaan laivaan..."), mutta se ei haittaa. viva la vida on aikasempia coldiksia rockimpi ja silti samaan aikaan kokonaisuudessaan niin hyvä ja maltilla hiottu pop-albumi, että sitä jaksaa pyörittää repeatilla ainakin vielä jokusen aamun.

siinä samalla kaffetta keitellessä.

viikko on ollut rento. eilen helsinki kylpi sellasessa auringonpaisteessa, ettei tehny mieli kun vaan istuskella espalla ja nuolla mangomelonilta maistunutta jäätelöä. tai ei sitäkää koko päivää jaksanu - pyörin myös kauppojen alennusmyynneissä, safkasin korealaisessa ja hyödynsin finnkinon viiden euron leffapäivän. lepposan supersankarirainan pääosassa örvelsi will smith wiskipullonsa kanssa. on se karismaattinen jätkä... (itseasiasssa kelasin, että jos smith pelais lätkää NHL:ssä, se voittais salee joka kausi pistepörssin).

leffan jälkee piti käydä kaljalla, mutta mulle tuli niin heikko olo että oli pakko lähtee himaa arpoo. kämpillä mittasin kuumeen, ja olihan sitä vähän päälle 37 asteen verran. sen johdosta oon tänään viettäny saikkua kuunnellen coldplayn uutta albumia (siitä lisää myöhemmin) ja näpytellen juttua ens viikon veikkaajaan.

artikkeli käsittelee sm-liigasta ison veden tuollepuolen siirtyviä potentiaalisia menestyjiä, ja oon monipuolisten kommenttien saamiseksi kilautellu muun muassa illinoisin osavaltioon. en oo ihan varma näiden puheluiden hinnoista, mut hauskaa se on silti ollu. ne puhuttelee siellä aina loppuliitteellä "sir", joka tuntuu näin suomalaisena melkosen hömpältä. hah.

. . .

oh man, oon hakannu tänää läppäriä jo ihan liikaa. nyt vois olla oikeesti saikulla, ja ottaa vaan rennosti. ostin jokunen päivä sitte stokkalta henkilöstö-alella aivan jäätävän dvd:n (menetetty maa, viis tähtee!), jonka voisin nyt tsekkaa...

B)

hyppäsin perjantaina junaan ja puksuttelin sillä kolmen viikon tauon jälkeen lahteen. kehtasin tulla näyttäytymään kotikaupungissa siistittyäni ensin hieman hiuksiani - nyt peiliin katsoessa voi helposti todeta, että ajoittainen parturissa käyminen kannattaa!

heh, armoton susi-look on nyt muisto vaan. enää mua vois erehtyä luulemaan saksalaisen poliisisarjan päähenkilöks ainoastaan pienen takatukan ja häijysti nenän alla vaanivien viiksen tynkien johdosta, mutta ei muuten. kattoo sitten mitä syksyllä tapahtuu, kun mulletti on saanut vähän lisää pituutta ja on taas aika ottaa nahkarotsi käyttöön...

. . .

tää vierailu osoitti jälleen kerran todeksi sen, että kotona käyminen ja porukoiden moikkaaminen on erittäin jees. me ollaan nyt vilin kanssa syöty mieheen vajaan parin vuorokauden aikana arviolta kuus palaa iskän 55-vuotis synttärikakkua. tosin eilen kermavaahdot suupielessä sai kyytiä, kun potkittiin kisiksessä 3,5 tuntia jalkapalloa. muuten oli hauskaa, mutta hekumallisen hauskanpidon sivuoireena tekonurmi repi polvesta irti pikkupojan nyrkin kokosen palasen. nyt jalka on tulehtunut, märkivä ja helvetin kipeä. silti, pelaamaan täytyy päästä uudestaan mahdollisimman pian!

. . .

puolentoista tunnin päästä oon jo matkalla takaisin helsinkiin. pyhäpäivän ohjelmassa olis kuuden tunnin duunit, ja sen jälkeen mahdollisesti lattioiden pesua ja ehkä myös pelicansin kausikirjan väsäämistä, jos vaan jaksan. oh man, taitaa mennä taas kahvin keittelyksi...

miten ikävä pudotus arkeen voikaan olla festariviikonlopun jäljiltä? jäätävää!

tänään oon: vääntäny kiireessä aamupalaa + eväät, ravannu sporapysäkille, menny duuniin, arponu duunissa, tullu sieltä suoraan kaupan kautta himaan, menny lenkille, käyny suihkussa, vääntäny safkaa ja syöny sen, tiskannu, datannu vähän, keittäny kahvia ja sumpitellu ranskalaisen loungemusan soidessa taustalla.

vitun rutiini. taidan lähtee pulkkiselle juomaa kaljan ja pelaa änäriä.