IRC-Galleria

lontoossa sataa.

päivä alkoi aurinkoisesti, mutta sitten pilvet kerääntyivät yhteen ja ensimmäiset sadepisarat ropisivat niskaan, kun ihmettelin piccadilly circuksen valtavia valomainoksia. sadetta oli hyvä mennä pitämään virgin mega storeen. hyvä niin, koska en ostanutkaan sateenvarjoa ennen lentokoneeseen menoa. laiska paska.

metrossa yksi mies luki lehteä, jonka kansi kirkui suurin kirjaimin suomalaisesta youtube-massamurhaajasta. tarkemmin katsottuani lehden nimi oli the sun. jokelan käsittämätön verilöyly koskettaa siis muuallakin kuin kotimaassa, ja nyt tapauksesta tietää ilmeisen moni.

kummisetäni kämppä on ihan wimbledonin tenniskeskuksen vieressä. tässä on kolme kerrosta, pieni puutarha ja muuri aitoon brittityyliin. ihan naapurissa asuu kaveri, jonka postilaatikossa lukee 'ballack'. chelsean kotistadion stamford bridge ei siis ole sekään kovin kaukana.

aamupalapöydässä oli tarjolla pullaa ja marmeladia. telkkarista tulee frendejä, emmerdalea ja jalkapalloa. paljon jalkapalloa.

vaikka sijainti on tällä hulppealla asuintaloalueella lähellä ydinkeskustaa, matka vaikkapa big benille kestää minimissään sen 30 min. ja kaikki ajaa väärään suuntaan! meinaan jatkuvasti jäädä auton alle. eurot ei käy maksuvälineeksi, ja metrokarttoja voisi verrata nykytaiteeseen. voi jösses.

notting hillissä olin ihan varma, että hugh grant kävelee vastaan. ei kävellyt. en myöskään nähnyt craig davidia yhdessäkään karaokebaarissa laulamassa, vaikka kovasti yritin bongailla miestä ikkunoista. damn.

toivottavasti huomenna on kivempi päivä.

jaahas, huomisesta lähtien loppuviikon ohjelmassa onkin tiedossa melkoista menoa!

fishn' chips, football & sneakers. stores, rock clubs & fucking bollocks.

aye aye, mate! couple of beers ja sitten piccadilly circuksen kautta stamford bridgelle. tai jotain. mitään ei ole oikein suunniteltu, senkun mennään vaan. vain se on varmaa että majapaikasta ei tarvitse pulittaa punnan puntaa, saadaan punkata kummisetäni ja hänen perheensä 3-kerroksisessa omakotitalossa wimbledonissa.

mutta ennenkuin lentokone kaartaa sumuisille saarille, olisi ehkä järkevää ostaa sateenvarjo - they say it rains often in london. myydänhään niitä sateensuoojia toki thamesinkin varrella, mutta mikä olikaan punnan kurssi suhteessa euroon? mene ja tiedä.

nomuttajoo. off we go, then!

eihän siitä kauan ole, kun joukkue toisensa jälkeen kävi lahdessa antamassa isäntäjoukkueelle selkäsaunan. kiekkoa pelattiin puolityhjien katsomoiden edessä, ja piti olla vain ajan kysymys, milloin saunan taakse raahatun pelikaanin niskaan ammuttaisiin kertalaakista helpottava armonlaukaus. urheilussa kaikki on kuitenkin mahdollista, ja niin vain pelicans nousi surkeasta siipirikosta vastustajia systemaattisesti raatelevaksi petolinnuksi.

uskomatonta, mutta totta.

maaottelutauolle lähdettäessä pelicans johtaa sm-liigaa. runkosarjaa on pelattu melkein puoleenväliin, ja lahtelaisjoukkue komeilee ykkösenä lähes kaikissa mahdollisissa tilastoissa. pelicans on tehnyt eniten ja päästänyt vähiten maaleja. sen ylivoima on ollut tappavan tehokasta.

kautta on pelattu jo niin paljon, ettei enää voida puhua mistään sattumasta. mediat kautta maan ja jopa ulkomaita myöten (NHL.comin arvostettu journalisti kävi lahdessa paikan päällä ihmettelemässä pelikaanien riemumarssia) ovat sen jo monesti todenneet, mutta sanottakoon se vielä kerran: pelicans on tällä hetkellä suomen paras jääkiekkojoukkue.

pelicansin miehistö on sopiva miksaus kokemusta ja nuoruuden intoa, tähtipelaajan statuksella ilta toisensa jälkeen viilettäviä ratkaisijoita ja puolihulluudella kaikkensa joukkueen eteen antavia työmyyriä. tolppien välissä seisoo koko sm-liigan paras maalivahti, antti niemi. kundi on ollut aivan uskomaton, ja kutsu maajoukkueen leijona-paitaan oli lopulta itsestäänselvyys. valmentaja hannu aravirta on todistanut kykynsä, samoin kuin koko organisaatiokin sen jokaisella eri tasolla.

lahdessa on menty pelicansin menestyksestä sekaisin. isku areena on ollut koko kauden 89%:sti loppuunmyyty. lehterit pullistelevat seisaaltaan taputtavia ja pussinokille hurraavia veronmaksajia, jotka janoavat lisää menestystä. lahdessa on käynnissä jo vuosi sitten alkanut kiekkobuumi, ja se buumi ei näytä minkäänlaisia hyytymisen merkkejä.

tein jokunen päivä sitten haastattelun sankarijoukkueen tuulennopeasta laitahyökkääjästä jesse saarisesta (kuvassa). saarinen on 11 osumallaan liigan maalipörssin kakkonen. kysyin kaverilta, tunteeko hän ylpeyttä ollessaan lahtelainen.

vastaus tuli hetkeäkään epäröimättä, vakaalla äänellä: "kyllä."

saarinen ei ole mielipiteensä kanssa yksin. samoin ajattelee luultavasti 100 000 muutakin lahtelaista, siis sen verran kuin väkeä radiomastojen katveessa asustaa.

pelicans on ilonaihe, josta iloa revitään irti vielä pitkään.

lahtelaiset ovat perinteisesti kovia käymään elokuvissa. näin joskus tilaston, jonka mukaan radiomastojen katveen väki istuu mielellään pimeässä suuren valkokankaan edessä karkejaan rapisuttamassa. saman tilaston mukaan lahtelaiset ovat myös matkanneet elokuvanautinnon perässä oikorataa pitkin helsinkiin, jonka moviecenterit ovat lyöneet laudalta lahden perinteikkäät elokuvateatterit.

ainakin tähän saakka.

lahteen avataan huomenna tekniikaltaan suomen paras leffakeskus. katsojille luvataan elämys, jollaista ei muualta tästä maasta löydä. viiden tähden elokuvapuitteiden lisäksi aivan ydinkeskustaan avattavasta kuvapalatsista löytyy myös massiivinen kuntosali, 3-kerroksinen royal-yökerho, kaupungin komein texmex-rafla ja pari kahvilaa, wayne's coffee sekä way cup. olen töissä jälkimmäisessä kahvijuottolassa.

pääsin tänään muiden työntekijöiden kanssa tutustumaan elokuvakeskukseen päivän etuajassa. perusteellisen kahvikoulutuksen (johon kuului runsaasti ilmaista juotavaa ja jäätelöbaarin maistiaisia!) lisäksi oli hauska kierrellä elokuvakeskuksessa, jollaisesta on tässä kaupungissa voitu takavuosina vain nähdä märkiä unia. entisen parkkihallin paikalle on kohonnut melkoinen pytinki! alkoi heti tekemään mieli leffaan, sen verran huikeat valkokankaat on finnkino lahteen ripustanut.

- - -

duunaan kahvien kaateluiden lisäksi edelleen myös H&M:ssä ja paikallislehdessä, ja kun tähän lisätään vielä pesti jatkoaika.comin verkkotoimituksessa, tylsää ei tälle pojalle ainakaan pääse tulemaan! kiireistä huolimatta hommien laatu ei kärsi, se on varma. lupaankin myös kahvilassa iloista, mutten niin... hmm, ammattitaitoista palvelua. ainakaan näin ensalkuun: ulkoa opeteltavia eri kahvilajikkeita on yli 40! o-ouu.

no, kyllä se tästä pikkuhiljaa. kaikki vaan kahville, mars!

joulukalenterit valtaa jo nyt alaa kauppojen etumyyntipisteillä, vaikka almanakassa ei olla vielä edes marraskuun puolella. huomasin nämä pahviset, jouluhysteriaa enteilevät kalenterinpahaset ensimmäisen kerran toissapäivänä. olin anttilassa kiertelemässä levyhyllyjen välissä, kun silmiini iskivät kassojen edustalla pönöttäneet isot kalenterikasat. oli pakko mennä katsomaan, minkälaisen valikoiman perusteella päätään pitäisi tänä vuonna vaivata ostopäätöstä tehdessään.

ehdottomasti houkuttelevin kalenteri oli kinderin valmistama. se on se massiivinen, lähes 20 euron hintainen namupakkaus jonka sisältämän suklaan ihanuutta voi vaan hiljaa mielessään kuvitella. en nimittäin missään nimessä aio pulittaa sinällään typerästä joulukuisesta luukunavaamis-rituaalista cd-levyn hintaa, jösses sentään.

kinder on saksalaisten käsialaa. kolmion muotoiseen namusettiin sakemannien kalenteriedustus kuitenkin jäi, sillä lopuista esillä olleista tuotteista vastasivat belgialaiset ja kotimaiset osaajat. olisin kuvitellut saksan edustusta huomattavasti paremmaksi, onhan maa sentään yksi perinteikkäimmistä joulusuklaan tuottajista. höh!

deutchmeistereiden jääviys tämän vuoden kalenteriralliin näkyi ikävällä tavalla: rumien ja teennäisen iloisten pahviperkeleiden tilalle on nyt tullut täysin naurettavia vaihtoehtoja. kuka haluaa ostaa xylitol-joulukalenterin, jonka kannessa vilistää hangessa peuhaavia muumeja? saksalaiset valmistajat tietävät, että aitoon joulukalenteriin kuuluu tietenkin suklaa - mieluiten vieläpä hieman ylimakea sellainen - ja täysin tyylitön kansikuva. ei muumeja, alieneita, prätkähiiriä tai timo jutilan naamaa, vaan metsän eläimiä, alkoholisoituneita punanenä-pukkeja, vinossa olevia kuusia kynttilöineen ja sen sellaista.

niin että terveisiä vaan leafsille ja muille surkeille yrittäjille: kyllä saksalainen osaa aina paremmin!

se on kuulkaas semmoinen juttu että turusta on tullut kertaheitolla yksi mun ehdottomista suomen lempikaupungeista.

myös parainen on kaikessa saaristolaisidyllissään hyvin lämpimänä kuvana mieleni syövereissä.

hmm...

viikonvaihteen risteily oli kiva. laiva heilui helkkaristi vaikkei merenkäyntiä ollut juuri ollenkaan, tiedä sitten mistä...

on aivan sama mihin aikaan vuodesta tukholmaan matkustaa - kaupunki hurmaa kerta toisensa jälkeen. syksyllä siellä on kiva fiilis, kun kaupungin ylle on levittäytynyt ruskan sävyt ja mereltä puhaltaa jo kylmemmät tuulet.

oli kiva kävellä pitkin söderin mainly second handeista koostuvan ostosparatiisin mukulakivikatuja ja jatkaa sieltä edelleen metrolla keskustaan. eihän siinä risteilyjen annetussa ajassa juuri mitään kerkeä tekemään, mutta parempi se on kuin ei mitään.

täytyy alkuvuodesta matkata riinalle kyläilemään ja penkoa kaupunkia sitten oikein ajan kanssa, päivätolkulla. samalla voisi käydä matseissakin, paitsi että tammikuussa kovatasoinen jalkapalloliiga allsvenskan on talvitauolla. elitserien siellä sentään pyörii, ja lätkähän maistuu aina (tuin djurgårdens if:ää burger kingin faniaterian yhteydessä viidellä kruunulla. vau!).

. . . . . . . .

perjantaina lähden turkuun, vihdoin ja viimein. saas nähdä onko aurajoen ympäristö kaunistunut yhtälailla kuin mitä äskettäin vierailemani merenrantakaupunki suomenlahden toisella puolen.

uskon että näkymät hivelevät silmää.

tänään (ti) aamupäivällä neiti aitolehti käveli kuulemma liikennevaloissa vastaan, mutta mä vaan yritin olla astumatta uusien pumieni aukinaisten nauhojen päälle.

nauhat pysyi valkoisena, mutta hyvät tissit jäi näkemättä.

höh.

paikka: juhon kämppä, esbo
olotila: ihan siedettävä nyt kun sain noi hampaat pestyä ja kurlattua tuoremehua
eilisen tapahtumat: mikon kovanluokan tuparit parin kilsan päässä otaniemessä
tarvitsen nyt: kahvia. kohta lähdetään ryystää sitä johonkin wayne'siin
taustalla soi: led zeppelinin 'since i've been loving you'.

- - -

sunnuntait ovat turhan usein ikävystyttäviä päiviä. näinä laiskanpuoleisina 24-tuntisina ei ole yleensä tapana tehdä juuri mitään. nukutaan pitkään, käydään urheilemassa, syödään hyvin ja arvotaan leffoja makuunissa. odotellaan vaan maanantaita ja uutta viikkoa alkavaksi.

tänään on kuitenkin kiva päivä. maanantaitahan tässä edelleen odotellaan, mutta positiivisin mielin. parin tunnin kuluttua lähdetään juhon kanssa suuntaamaan laivaterminaaliin, jossa treffataan kauniimpaa sukupuolta edustava matkaseuramme. huomenaamulla punavalkoinen alus kaarteleekin jo iloisesti tukholman saaristossa, ja me aiotaan olla valmiina kirmaamaan kaupungin aarreaittoihin.

stokiksen mahtavat second hand storet. god damn.

eilisilta oli niitä hetkiä, joita myöhemmin kaihoten muistelee mutta joiden arvoa ei vielä niiden aikana kunnolla edes ymmärrä.

olo ennen musen keikkaa ei ollut jännittynyt, ei edes odottava. olin vain väsynyt. olin saanut töissä sumplittua keskiviikolle aamuvuoron, joten iltapäivästä puksuttelin oikorataa pitkin kohti pääkaupunkia. kovat univelat aiheuttivat sen, että nukahdin ennen mäntsälää ja havahduin mp3-radioni rätinään vasta pasilassa. ja kuolasin taas takilleni, kuinkas muuten.

perillä siskon kämpillä ryystetty sumppi auttoi sen verran, etten kerinnyt kuukahtaa spåraan matkalla etu-töölöstä keikkapaikalle. vanhassa jäähallissa kahvi sai luvan vaihtua olueen, joka nostatti mukavasti tunnelmaa paskan manboyn heiluessa mukalämppärinä lavalla. olisin tahtonut ostaa myyntikojusta yhden makeen t-paidan, mutta fanaattisimmat fanipojat olivat jo kerinneet ryöväämään parhaimmat päältä. ryökäleet.

vaan eipä tuo mitään, kerkesin oluiden jälkeen juuri ja juuri käymään kusella, kun 7000-tuhatpäinen yleisö räjähti ensimmäisen kerran. väsymys ja lievä hönötys loppui siihen paikkaan.

MUSE oli, no, aivan helvetin hyvä. matthew bellamy kuulunee tällä hetkellä maailman parhaisiin kitarapedaalilla kikkaloijoihin, ja kieliä näpelöivät kädet yhdistettynä korvien välistä lähtevään rohkeaan improvisointiin saa kuulijansa lähes hypnoosin partaalle. pianon äärelläkin mies on virtuoosimainen. kun vielä äänensä tuo parhaimmillaan mieleen itsensä freddy mercuryn ja ne kaksi muuta kaveriakin siinä taustalla hoitavat leiviskänsä mallikelpoisesti, saadaan kokoon kylmiä väreitä synnyttävä paketti.

illan aikana kuultiin kaikki parhaat biisit. suosikkejani olivat keikan aloittanut time's a bow, edelleen jalan hillittömästi tamppaamaan saava time's running out, plug in baby, starlight ja parituntisen päättänyt knights of cydonia. feeling goodia ei olisi voinut livenä paremmin vetää, blissin aikana meinasi tulla tippa linssiin. noloa.

muse on jo ennestään niin tunnepitoista musiikkia, että livenä nähtynä ääniaaltojen välittämä euforinen olotila vain vahvistuu entisestään. bändi on pokannut visuaalisuudestaan palkintoja, ja sen kyllä huomasi. jätkien lavakarisma on huikea, ja taustakankailla pyörineet videot olivat upeita.

tapahtumia katsellessa tuli ulkonainen fiilis, ei sitä oikein ymmärtänyt että siinä ne nyt soittaa, omien silmien edessä. tuijotin alitajunnassani vain jotain musiikkivideota. miten helvetissä joku voi vetää noin hyvin livenä?

mietin keikan aikana monesti, kuinka paljon maailma olisikaan menettänyt jos muuan brittikollit bellamy, chris wolstenholme ja dominic howard eivät koskaan olisi alkaneet soittaa musiikkia. ajatelkaa nyt. entä jos kundit olisivat silloin joskus '94 luovuttaneet ensimmäisten perseelleen mennneiden bänditreenien jälkeen, ja muse ei olisi koskaan syntynyt? pelottava skenaario.

uhkakuvia ei kuitenkaan tarvitse sen enempää miettiä, sillä planeetat sattuivat menemään kohdalleen ja miehet lounais-englannista järisyttivät soitollaan liput saaneita onnellisia suomalaiskuuntelijoita lokakuun hyisenä iltana 2007.

kokonaisuudessaan musen veto yltää tähänastisten keikkamuistojeni kärkipäähän. tunnelmalta ja pystyyn nousseiden ihokarvojen osalta eilinen yltää coldplayn vuoden 2005 ruotsin esiintymiseen. kesäkuiseen justinin showhun on turha lähteä edes vertailemaan, sen verran erityylinen meininki on kyseessä... mutta kuitenkin. vitun kova.

. . .

menen nukkumaan univelkoja pois. tuutulauluksi jätän soimaan soldier's poemin.