IRC-Galleria

ELINAMOI

ELINAMOI

hei pojat, soitelkaa
Elina päätti putkahtaa maailmaan eräänä likaisena aamupäivänä. Savun haihduttua näki että hänestä tuli poika. Perhe oli pieni ja he söivät vain kerran päivässä. Koulussa hän oli hyvä, siellä hänelle oltiin kateellisia.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi vihastuttamaan kassien kantaminen, niinpä rakkaaksi harrastukseksi tuli koirat.

Elina kehittyi kahdeksannellakymmenellä varsin pirumaiseksi. Päähänsä hän sai oranssit hiukset, sekä punaiset silmät.
Biologiastaan päätellen hän oli erityisen hurjastelija. Lempiruokaansa ranskalaisia ja lihapuikkoja hän sai työskennellen kusilaarinpesijänä.

Elina tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan kesälomalla. Alkoholia hän juo jotta jano lähtisi.

Hän huuti itselleen puolison jonka kanssa ei uskaltanut mennä naimisiin.

Sen pituinen se.
Luotu Ihmisgeneraattori Webillä 21:15:08 03.01.08 Pikkupaprika.com [Inkclub.com (FI)]

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.