Responsiivinen IRC-Galleria testissä osoitteessa m.irc-galleria.net. Käy kokeilemassa ja jätä palautetta

IRC-Galleria

Elisje

Elisje

Immaterial Lives

Ammatinvalinta-ahdistusTiistai 20.11.2007 00:52

... Kuinka ollakaan, niin. Meneekö elämä oikeasti sillä tavalla, että lapsena tekee asiaa F, haluaa tehdä asiaa S koska ei sitä puitteiden puutteen vuoksi ole tehnyt, päätyy sattumalta tekemään asiaa H koska tykkää siitä, muttei ajattele sen enempää, ja sitten esiaikuisvaiheessa mieleen tulee ammatinvalintakysymykset: tehdäkö asiaa F, koska siihen on aivonsa totuttanut ja siinä on jokseensakin kohtalainen massaan nähden, vaiko sittenkin asiaa H, koska se edelleen kiinnostaa ja pienillä sysäyksillä se voisi olla oma juttu, vaiko sittenkin asiaa S, koska se on aina ollut Se Unelma?

Onko muka helppoa jollekin? Ajautuneena tekemään asiaa S tuli vastaan tilanne, että ei tämä näin toimi. Ei siksi, etteikö voisi, vaan siksi, ettei halua enää. Niin paljon, osa-alueeksi tosin ilman muuta, ja ainakin harmittaa loppuelämän ajan, jos ei sitä tee. Haaveet asian F ammatillistamiseksi ovat kadonneet jo ajat sitten (lyhyen kokeilun myötä, yybee, ja siksi ettei se koskaan oikeasti ammattina kiinnostanut), mutta edelleenkin mielessä kummittelee, miten olisi sittenkin asia H?

Sitten herää epäluulo, miksi haluaa nimenomaan asiaa H. Oletusarvoisesti, vai siksi, koska Haluaa?
Mistä sen voi tietää? Epäilen vahvasti, että päädyin tekemään asiaa S osaksi myös oletusarvonsa takia, ja toki, koska aina pitää hakata päätä tiiliaitaan. Ja jos haluaa asiaa -mitätahansa- edes oletusarvoisesti, eikö se silloin voisi riittää? Jokaiselle tässä maailmassa on annettu mahdollisuus kehittää itseään, eikä kaikkeen tarvitse olla aina tyytyväinen. Miten sitä sitten ihmisenä kasvaisi, jos pitäisi aina kaiken olla helppoa ja kivaa ja tarkalleen omien mieltymyksien mukaista, ilman vaivannäköä.

Tuo ylläoleva palopuhelause on osoitettu ihan vilpittömästi itselleni, sillä olen laiska ja saamaton, ja ihan liian mukavuudenhaluinen.

Vai onko sittenkin niin, että siinä vaiheessa, kun saavuttaa asiassa -mikätahansa- sen tilanteen, minkä on ajatellut kohokohdaksi, että on vihdoin saavuttanut sen, ja unelmien realistisuusrajan takia ei ole ajatellut asiaa pidemmälle, se ei enää jaksa kiinnostaa?

Kävikö minulle niin?
Seuraava haaste, seuraava tähtäin ja unelma, kiitos.

E

P.S. Toki se tilanne, missä näkee asian -mikätahansa- todellisuuden ja kaikki julmahkot realiteetit, pistää miettimään asiaa uudestaan. Mikä unelma on tarpeeksi vahva kantaakseen todellisuuden yli? Että se jaksaisi oikeasti kiinnostaa tarpeeksi? Tai että siihen edes syntyisi niin vilpitön rakkaussuhde, että haluaa vain olla lähellä, kunhan saa toteuttaa sitä. Unelmaa vai asiaa -mitätahansa- .... Siis häh?

P.P.S Ehkä siinä vaiheessa, kun ei enää haikaile niin paljon muualle vaan on jotakuinkin kotoisa olo, on tainnut edetä oikeaan suuntaan. Sitä tunnetta odotellessa...

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.