IRC-Galleria

Elyse

Elyse

Etsivä löytää.

Selaa blogimerkintöjä

TylsyysLauantai 12.05.2012 00:14

Otsikko kertoo kaiken. Olen nyt parisen tuntia piirtänyt Lulun helmalle kaavaa. Todella hyvä, että tein sen, koska en edes muistanut, miten epämääräinen ja ruma vanha helma oli.

Aiemmin modailin otsista, joka oli aika kamala sekin. Sitä tuli aavistuksen lyhennetty ja ylimääräistä tukkaa lensi ilman halki muutenkin pienen otuksen verran roskiin. Opin viime kerrasta, että peruukki voi olla myös liian tuuhea. Hehe.

Leivoin tänään pizzaa, josta tuli ihanan pehmoista. Pizzaa siksi, ettei spagetti ja lihapullat taas oikein natsanneet makuuni ties kuinka monetta kertaa tällä viikolla.

Nilkka on jo paljon parempi kuin eilen, pystyn jopa kävelemään lähes normaalisti. Turvotusta kyllä vähän vielä on.... Muuten. Voisin mainita tässä yhteydessä turhan mielipiteen, nimittäin rakkolaastarit ovat rakkaus! Toimivat kuin taika.

Alan pikkuhiljaa hepsahtamaan myös feng shuihin näemmä, koska alan inhota epäjärjestystä ja ikkunoiden peittämistä jne.

Mutta joo. Tunnin tauko on varmaan nyt riittänyt, että jatkelempa niitä helmajutskeleiden kaavoja.

Kuumaa Cirque du CosplayssaPerjantai 11.05.2012 02:04

Lähtölaukaisu!

Olin tänään ensin ihan että asd, oon läksi, asd, jalkaan sattuu, asd en saa pukuani varmana taaskaan valmiiksi, asd koulu, asd eilinen. Mutta sitten pidin itselleni puhuttelun ja sain aikaaksi tämän blogimerkinnän ja siihen liittyviä asioita ja nyt kehrään tyytyväisenä työtuolillani. Kilpailijat, be ware. Tästä on tulossa jotain aika upeaa.

Hupsista keikkaaTorstai 10.05.2012 20:25

Nilkutin sitten koko päivän koulussa, matkat kouluun ja takaisin olivat erityisen kivat.

Varmaan olisi ihan hyvä käydä terkalla, mutta eipäs voi mittään, kun ei ole terkka paikalla enää tällä viikolla. Mutta eipä ole nilkka varmaan murtunut, kun en koe varsinaisesti kärsiväni tästä vaivasta, niin että haluaisin jotain kipulääkkeitä. Että nyrjähdyshän tässä varmaankin on kyseessä.

"Kävellessä sattunut nilkan nyrjähdys on harvoin vakava, mutta esimerkiksi lentopallossa hypyn yhteydessä sattunut vääntyminen voi aiheuttaa vaikean nivelsidevamman, joka vaatii lääkärinhoitoa.

Nilkan nyrjähdyksessä oireina ovat turvotus ja kipu. Mikäli turvotus puuttuu kokonaan, on se usein merkki lievästä vammasta. Jos vammautuneella nilkalla ei pysty varaamaan tai kävelemään, voi se olla merkki murtumasta. Murtuma vaatii aina pikaisen lääkärinhoidon. "

Korkkaritapaturma piruetin yhteydessä[x]
Turvonnut nilkka [x]

"Milloin lääkäriin?


-Nilkka turpoaa.
-Kivut ovat kovat.
-Varaaminen ei onnistu. "


HUPSIS. Voisin vaikka soittaa äidille ja kysellä varovaisesti, mitä nyt kannattaisi tehdä.... : D Fun.

MoiTorstai 10.05.2012 02:34

Tulin juuri aiemmin mainituista barokkipirskeistä. Aluksi oli aivan loistavaa, nimittäin paikalla soitettiin ihan oikeasti aikaansa kuuluvaa musiikkia ja jotkut olivat panostaneet pukuihinsa. Myös minä.

Tänään tuli tekaistua puku aika pitkälti kolmessa tunnissa ja ihmeen hyvältä näytti, vaikka kuka nyt sanoi, että olisin poimutukset tehnyt siinä ajassa tasaisesti? Muuten tulisi tässä pian kuvaa, mutta jokaisessa kuvassa taitaa olla ennen näkemättömät kaksarit, joita vihaan todella paljon. Ehkä voin vain sensuroida naamani.

Ai niin. Venäytin nilkkani ilmeisen mojovasti. En siksi, ettenkö olisi osannut kävellä koroillani tai edes tanssia. Tanssipari vaan pisti yhdessä vaiheessa sellaisiin piruetteihin, että taisi mennä hieman yli ja kaaduin ihan mukavasti nilkka edellä. Mutta ei se mitään. Ideaaliside yöksi ja eiköhän se siitä.

Baroque!Keskiviikko 09.05.2012 01:10

Kun pitäisi olla tekemässä jo Lulua taas kovalla vauhdilla eteen päin, löytää edestään liian houkuttavia miniprojekteja. Kuten vaikka huomenna pidettävät barokki/rokokoo tanssiaiset/naamiaiset. Tuli oletettua, että ei tuonne kukaan mitään täysin oikeaoppista tule laittamaan, joten kämpästä löytyy siis sittenkin jotain askarreltavaa paskarreltavaa.

Ei pidä nyt kuitenkaan käsittää väärin, ettenkö tuntisi korkeampaa velvollisuudentuntoa tehdä tärkeitä asioita valmiiksi, nimittäin alunperin kielsin koko jutun itseltäni kiireiden takia, mutta sitten aloin leikeikseni miettimään, mitä laittaisin kaapeistani päälle. Houkutus kasvoi, kun tajusin, että käyttäisin Lulun korsettia (vaikka malli ei olekaan ihan juuri sellainen kuin sen pitäisi), joka vaatisi ne tietyt korjaukset ennen seuraavaa käyttöä. HEHHEH. Eli tavoitteena korjata Lulun korsetti huomisiin tanssiaisiin muutaman pikku askarteluasian kanssa.




Näin tuunasin jo yhdet korkkarit näyttämään mustien sukkien kanssa ihan hauskoilta. Maalasin kiilakorot hopeiseksi ja lisäsin keinonahkarusetit. :3



Uutta Cirque du cosplayssaTiistai 08.05.2012 15:05

HyperiäPerjantai 04.05.2012 20:50

Tuplataan potti tältä päivältä, eli teen jo toisen merkinnän Galtsuun, ennen kuin livahdan kauppaan ja korjaan loppuun Ping Mulanin, jota en siis vielä eilen uskonut jaksavani tehdä tänään.

Tässä on nyt yksi pikku fakta. Sain kauhean innostusspurtin Lulun cossaamisen suhteen. Cossiahdistus on siis syrjäyetty ainakin väliaikaisesti. Suunnittelen vain ihan hulluna niitä asioita, joita koen tarpeelliseksi muutta jne., kuinka tästä tulee tällä kerralla niin paljon parempi. Jos joku sana olisi voinut kuvata edellistä yrittämää, niin kivoja pintoja, mutta muoto oli vähän joka suhteessa plllörts. Ja lupaan, että tällä kertaa eivät lavasteet kaadu.

KaikenlaistaPerjantai 04.05.2012 16:09

Kiirettä pitää. Montako kertaa olen aloittanut tekstini samansuuntaisella virkkeellä?

Pitää keskittyä nykyhetkeen ja sen hetken ongelmien ratkaisemiseen.

Tällä hetkellä yritän tosissani siivota kämpän edellisen puvun tekemisen jäljiltä, jotta viikonlopun päätteeksi voin tuoda Lulun takaisin Vesilahdesta ja alkaa työstämään sitä.

Sitten. Huomenna Kuplii ja jostain syystä en nyt vain osaa olla puvutta, joten kunnostelen Mulania. Siinä on aiiikas paljon kaikenlaista näpertämistä. Ajattelin lisätä ohuesta solumuovista "korsettiobijuttuun" tuen, samoin jalkapanssareihin. Sitten on korjattava panssareiden reunukset ja toinen käsipanssareista, jonka jouduin viimeksi hajoittamaan, jotta sain sen irti kädestäni.... -.- Fun. Oli käsi turvonnut ilmeisesti kuumuudesta tms.

MUUTEN. Öö. Myönnän olevani aikamoisessa stressissä Lulun ääniraidan suhteen. Esitystä aion muuttaa. Mutta ääniraita. Se on Gaalan jäljiltä edelleen mielestäni täydellinen. What am I gonna do? D:

CdC päivittää tilannettaTorstai 03.05.2012 03:13

Ei luovutetaKeskiviikko 02.05.2012 22:14

Tein mielestäni hyvän ja suuren päätöksen, josta avaudun myöhemmin, jahka asiat alkavat tästä hiukan selvitä.