IRC-Galleria

HaikeusTorstai 16.02.2006 23:10

Jospa taas kirjoittaisi asiaa pitkästä aikaa. Tai no, ei mulla mitään asiaa ole. Labrat loppuu kohta. Alkaa olla haikea olo. On ollut mahtava kurssi. Ja mukava porukka sekä assari. Loppubileitä odotellessa... En olisi koskaan osannut kuvitella että olisi olemassa sellasta kuin kurssin loppubileet. Erikoiskurssit on asia erikseen, mutta tällainen jonka kaikkien on käytävä. Siis biokemiaa opiskelevien. Mutta niin. Jo kahtena päivänä on pitänyt ottaa kamera mukaan, mutta aina olen unohtanut. Jos huomenna muistaisi.
Huomenna on taas perjantai. Lauantaina on taas kirpparipöytä. Jos pääsisi osasta tavaroita eroon ja saisi vähän rahaa. Sille on tarvetta. En tajua mihin kaikki rahat on menneet. Ostin langattoman hiiren, mutta ei siihen nyt NIIN paljoa mennyt. Alkaa olla taas tiukkaa. Noh, ensi viikon puolenvälin jälkeen pystyy taas syömään kotona. Säästän siinäkin. Niin, ja tuleehan äiti käymään Miran kanssa ensi viikolla.
Ystävänpäivänä Mira soitti. Se oli päiväni kohokohta. Tulin niin hyvälle tuulelle siitä. Niin, ja pitkään on pitänyt kirjoittaa, että mummu menee vanhainkotiin. Joku jumalasta seuraava lääkäri oli suositellut. Kyllähän se sitä kuuntelee muttei omia lapsiaan... No mutta. Hyvä että menee. Yli 90 vuoden iässä ei mielestäni kenenkään pitäisi asua enää yksin. Ei sen ikäinen ihminen pärjää jokapäiväisissä askareissa.
Mutta jos sitä siiryisi peiton alle, jotta olisi skarppina taas huomenna. Tehdään SDS-PAGEa, ja viimeksi loistettiin niin että Kairoon asti näkyi ainakin. Saa nähdä miten nyt onnistuu. Hitto kun esityksiäkin pitäisi alkaa vääntää. Viikonloppuna taas mitään ehdi kun on se pöytä ja pippalot. No mutta. Ajan vähentyessä sitä jotenkin tulee valppaammaksi ja ahkerammaksi. Siihen luotan.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.