IRC-Galleria

Kahvitärinä.Maanantai 24.07.2006 23:41

Tunnin päästä töihin. Vähän väsyttää, mutta silti on kahvitärinää. Join pari kuppia muutama tunti sitten ja kävin katsomassa kun pojat pelas bilistä alakerrassa.
Viikonloppuna oli emkairin ja Redskyn syntypileet, olin aika kännissä ja hauskaa oli. Yöllä käytiin naku-uinnilla. Eilen oli vähän krapulaa. Olisin saanut töitä jo viime yölle, mutta ajattelin että saattaa olla krapulaa, joten en ottanut. Viisas minä.
Lueskelin tänään lisää artikkeleita. Tosin pari tuntia aamupäivästä meni siihen, että ihailin upeaa ukonilmaa, joka tuli tähän päälle. Näin kesän ensimmäiset salamatkin.
Tajusin tässä hetki sitten, että ensi viikolla olen Ateenassa. Aikas jänskää. Tosin parempi olla ajatelematta vielä, niin pystyn keskittymään johonkin muuhunkin.
Suunnittelin tässä että lopettaisin työt Ateenan reissun jälkeen. Harjottelu vie sen verran aikaa elokuussa, varsinkin kun sillon viljelen ja kuvaan soluja, sen lisäksi, että teen (toivottavasti) omaa tutkimustakin.
Mutta ajatus ei ihan pysy kuosissaan, liikaa kahvia. Voisin palloilla hetken.

Valmis maisteri 2007.Perjantai 21.07.2006 01:35

Sain tänään englanninkielisen CV:n tehtyä Jalosen avustuksella. Käski kirjottaa siihen: "Estimated time for the M.Sc. degree is 2007".
Olen tänään katsellut PubMedistä artikkeleita liittyen mangaaniin ja astrosyytteihin. Vaikuttaa todella mielenkiintoiselta. Tennesseessä Jalosella on yksi perhetuttu yhdessä yliopistossa (Vanderbiltissä) töissä ja mulla saattaisi olla mahdollisuus päästä sinne lv 2007-2008. Se proffa tekee justiinsa tutkimuksia juuri mua kiinnostavasta aiheesta, ja voisin päästä sinne tekemään gradua. Tai jotain.
Kanditutkielman voisin hyvinkin kirjottaa jo, tiedän suurinpiirtein aiheenkin. Täytyy nyt keskustella vielä asiasta. Jalonen sanoi että jos löydän jotain mitä voisi mahdollisesti tutkia täällä, niin ehdottaisin vain. Tai sitten kehiteltäis yhteistyötä Tennesseen ja meidän välillä.
Vähän kammoksuttaa että olisin maisteri jo 2007. Loppuvuoteen - 2008 alkuvuoteen se kyllä olisi ihan mahdollistakin. Kolmannen vuoden jälkeen olisi enää gradu + 30 op jäljellä. Tosin mielenkiintoisia kursseja riittäisi varmasti kuudeksi vuodeksi. Kiire mulla ei olisi minnekään.
Mutta jos Tennesseeseen menisin, mun ehkä kannattaisi tehdä se gradu siellä. Olisi potentiaalisia aiheita, maailmankuulu professori, suhteita, todnäk asunto heti, apua, melkein tuttuja... Oi Taina Tahtoo!
Mutta jospa tässä jättäisin mietintämyssyyn näitä selaamiani artikkeleita (n. 6h ollut näiden parissa + labrassa muutaman tunnin + muuta hommaa). Huomenna on uusi päivä taas.

[Ei aihetta]Keskiviikko 19.07.2006 20:12

Maailma on mahdollisuuksia täynnä.

Kotaniemi.Sunnuntai 16.07.2006 19:00

Ne sandaalit sit vaan oli mua vastaan. Kävelin keskustaan perjantaina ja yhtäkkiä ne vaan lahos. Yksi toisen sandaalin sangan kiinnitys irtosi, eikä sitä olisi enää millään pystynyt korjaamaan. Eikä niillä pystynyt enää edes kävelemään. Lopuksi otin ne jalastani ja jätin roskiksen päälle ja kävlin paljain jaloin. Neljännestä kaupasta löydettiin mulle kolmellakympillä (50% alennuksessa) uudet sandaalit. Sen jälkeen Ihana vei mut syömään ja tuli parempi olo.
Kotaniemeen kun päästin olin jo unohtanut päivän hermoromahdukseni. Ja oli mukava viikonloppu. Syötiin, makoiltiin, luettiin, höpöteltiin, saunottiin, uitiin, nukuttiin ja juotiin hyvää valkoviiniä. Oli niin kova tuuli koko viikonlopu, että oli ihan kylmä eikä laiturillakaan voinut olla. Mutta oli mukavaa vaan olla. Ja rentoutua. Oli ihanaa.
Tänään Brita ja Dieter heitti meidät kotiin ja tulivat samalla katsastamaan asunnon. Brita itki taas niinkuin aina. Lähtivät pian takaisin.
Ainoltakin tuli viestiä, että se saattaisi tulla tänään käymään.
Käytiin hakemassa Ihanan pyörä Matkakeskukselta ja käytiin pizzalla.
Huomasin myös, että matkahuollolle oli tullut jo elokuun aikataulu. 5. päivä lähtee täältä 00:15 bussi kohti lentoasemaa. Vielä kolme viikkoa. Enää kolme viikkoa.
Huomenna taas töihin aamusta. Ja taas yliopistollekin.

Irrallista.Perjantai 14.07.2006 14:11

Ai että mutta ottaa aivoon. Ensinnäkin: tajusin, että tarvitsen Ihanan verotodistuksen, koska se on nyt mun puoliso. Toisekseen: apurahahakemuksen ohjeen mukaan tarvitsen virkatodistuksen Ihanasta ja vanhemmistani, jos oikein ymmärsin. Kolmannekseen: säätiölle ei ole puhelinnumeroa josta voisin kysyä miten menetellä, vain maili ja mun tuurilla sitäkään ei lueta. Neljänneksi: Täytyy kirjottaa uudestaan perustelut kun tajusin puolisoni olemassaolon. Viidenneksi: Jos yksikin paperi uupuu, hakemus hylätään. Kuudenneksi: Tämä stressaa ihan älyttömästi. Seitsemänneksi: En pääse verkkopankkiin, selain ei mene sinne. Kahdeksanneksi: Jos en pääse verkkopankiin, en saa maksettua matkoja ja mulla ei ole kuin neljä euroa rahaa kortilla. Niin, ja yhdeksänneksi: Tahdon Ihanan opiskelutodistuksen hakemukseen mukaan, joten sen täytyy mennä hakemaan se. Tämä taas ärsyttää kun ihmisten täytyy ravata eri instituutioissa mun takia. Kymmenenneksi: AHDISTAA.

Tässä kymmenen syytä millä musta saa hermoraunion. Argh!
Ärsyttää tollaset hakemuset ja niiden täyttö. Kysytään varallisuutta ja tuloja kaikilta maailman ihmisiltä, mutta kuitenkaan mm. velkoja ei oteta huomioon. Täytyy liittää kaikenmaailman epäliittyviä todistuksia kaikkien olemassaolosta. Tyhmää! Ja sitten annetaan vielä epäselvät ohjeet jotta varmasti menee hermo. !!!!!

Onneksi tänään pääsee mökille. Mennään Kotaniemeen Ihanan kanssa. Saksan täti ja sen mies on siellä. Porukat lähti maanantaina. Oi Kotaniemi. En ole käynyt siellä kahteen vuoteen. Olisipa kauniit ilmat ja näkyisipä kauniita auringonlaskuja.

Näin unta että oli BodyCombatissa ja ajattelin kuinka ihanaa se on ja kuinka ikävä mulla on ollu sitä, tuumin myös, että mulla oli niin paljon energiaa, että menisin vielä kuntosalille sen jälkeen. Aamulla herättyäni totesin että täytyy päästä liikkumaan. Selkäkin alkaa taas olla kipeä. No, viikonloppuna pääsee uimaan, se helpottaa. Voisi käydä mahdollisesti soutamassakin. Tosin en osaa, mutta pääseepä Ihana nauramaan mulle.

Eilen oli vähän kipe olo. Nukahtelin päivällä, silti nukuin hyvät yöunet. Tosin nyt on paljon parempi olo, eikä kurkkukaan ole niin kipeä enää. Ostin toissapäivänä 30l repun, löysin kolmellakympillä. Syksyllä saan sinne mahtumaan opiskelujutut ja liikuntavermeet. Pääsen suoraan yliopistolta liikkumaan. Ei tartte kantaa kaikenmaailman kasseja mukana. Kätsää.
Tänään tuli postissa mun ISIC-kortti. Täytyi käydä ottamassa kuva sitä varten automaatissa. Näytän aika kamalalta. Siinä mulla ei ole meikkiä, näytän kalpealta ja väsyneeltä. Kuvasta tajuaa myös hiusten värjäystarpeen. Mutta sen siirrän pois ajatuksistani syksyyn asti. Kunhan vaalentava aurinko lakkaa vaikuttamasta, värjään taas. Siihen asti vain on näytettävä kamalalta.
Siivosinkin aamulla. Pesin vessan, tiskasin ja pyyhin pölyt. Järjestin myös pöytäni. Brita ja Dieter tulee käymään täällä sunnuntaina samalla kun tuovat meidät kotiin. Täytyy olla siistiä. Hajotin muuten kenkäni alkuviikosta. Tarttui jotenkin polkimeen ja pohja irtosi osittain. Toisen kengän olen jo korjannut aiemmin samasta syystä. Uusia en osta tänä kesänä. Saavat kestää vielä tämän kesän, enis kesänä sitten jos olisi vaikka rahaa.
Oi saisinpa sen apurahan! Murehdituttaa ja on irrallinen olo. Täytyy vaan koittaa lakata murehtimasta ja mennä tekemään jotain muuta. Voisin pakata ja sitten tehdä jotain epäjärkevää joka vie ajatukset muualle.

The Day.Tiistai 11.07.2006 11:54

Oli kivat pippalot viikonloppuna. Ei ollut krapula. Saaliiksi jäi neljä roskapussia, kympin edestä pulloja ja tölkkejä ja sotkua. Niin, ja tietysti hyvä mieli. Saatiin paljon kaikkea kivaakin. Ja oli aikas kuuma tunnelma. Ja vähän täyttä.
Tällä viikolla Tuula ja Marko pitää lomaa. Eilen ajattelin siivota kotona ja sen jälkeen rentoutua pitkästä aikaa Simsien parissa. Olin juuri ehtinyt aloittaa pelin, kun sain hätäkutsun töihin. No, olin sitten töissä 12-20. Ja varttia ennenkun piti lähteä kotiin, alkoi hirveä ukonlima. Onneksi loppui niin, että enää vain satoi vettä kun lähdin kotiin. En olisi lähtenyt siihen ilmaan pyöräilemään. Ja sain iltalisiäkin! Jei!
Porukat tulee kohta piipahtaan. Läksevät kotiin, kun Aarnen tytöllä tm on rippijuhlat tm. En muista enää. Viikonloppuna me sit mennään Kotaniemeen. Siitä onkin jo kaksi vuotta kun olen siellä viimeksi käynyt.
Today is the day. Tänään rentoudun ja vietän kotipäivän. Jotta kyllästyisin ja jaksaisin taas tehdä jotain järkevääkin.

[Ei aihetta]Keskiviikko 05.07.2006 21:44

OMG tein kaksi eri henkinen ikäsi-testiä, toisen mukaan olen henkisesti 26 ja toisen mukaan 31 vuotias. Ehkä aika huolestuttavaa.

Mutta Tuula kirjotti mulle tänään suositukset, olen niistä aika otettu. Luulis irtoovan. No ei, mutta toivotaan parasta. Kunhan vaan saisin Tampereelta vielä muutaman oleellisen paperin...

Discovery.Keskiviikko 05.07.2006 01:00

Oli jänskä raketin laukaisu.
Käytiin tänään kaupassa viikonloppua varten, meni vähän liikaa rahaa, mutta nyt pitäisi olla kaikki ostettuna. Paitsi päivän grillattavat ja miedot juomat, mutta ne vasta lähempänä.
Kalibroin tänään pipettejä, olin itsevarma ja sain hyvät tulokset. Eihän se mitään vaikeaa ole, mutta olipa ensimmäinen kerta kun ihan oikeasti kalibroin tärkeitä pipettejä, joiden todella on oltava kunnossa, ja ihan itse, yksin.
Sain katseltua ohjelmistoakin taas, ja laitoinpa taas kasan ongelmia HEKAlle. Saisivat vastata, ja saisinpa huomenna tutorialin käytyä läpi.
Kävin tänään hakemassa viimeisetkin paperit apuraha-anomukseen. Jalonen lupasi kirjottaa mulle suositukset, sitten odottelen virkatodistustani ja papereita Tampereelta. Tosin viimeisimmät tulevat vasta parin viikon päästä.
Mutta 4D alkaa, menenpä sen pariin ja sit nuks.
Huomenna voisi koittaa jaksaa leipasta, tai sitten torstaina.
Ensi viikolla Tuula pitää lomaa, joten kävin tänään taas Varamiehillä. Nyt siellä muistettiin mun nimi, eikä mun tarvinnut sanoa mitään. Kertoi työtilanteen olevan hieman outo kun ei tule töitä kuin metallimiehille, mutta lupasi, että olen ensimmäisenä listalla, joille soitetaan, kun töitä tulee.
Olipa kamala lause.

Opintoja.Sunnuntai 02.07.2006 15:33

Eilen oli tullut keväänkin kurssit. Vietin illan miettien mitä kursseja kävisin. Sain kasaan paljon ja enemmän, vähän liikaakin. Mistään en kuitenkaan haluaisi luopua. Noh, yhdestä kurssista täytyy kysyä vastaako se yhtä jo käytyä kurssia, yhdestä kurssista että voinko mennä sinne, ja yhden kurssin voin jättää väliin jos tuntuu etten jaksa. Jos saan käytyä kaikki suunnittelemani, ensi vuodelle tulisi 86op. Jos suoritan minimin suunnittelemani, tulisi kasaan 72 op. Suurin osa kursseista on kuitenkin labroja, joita jaksaa käydä. Ei pelkkää teoriaa noin paljoa jaksaisi millään. Keväällä olisi yhteensä vähän yli kuukausi ihan tyhjää, jolloin voisin tehdä kandintutkielmaa. Kesällä saatan saada siihen aineistoakin, jopa omaa tutkimusta. Muuten päivät olisikin 8-16 ja 8-18 välillä. Mutta elämä on. Jotenkin tuntuu, että jos ja kun lähden vuoden päästä vaihtoon, täytyisi saada täällä mahdollisimman paljon suoritettua noita perusjuttuja, vähän jotain erikoistakin, jotta voisin keskittyä vaihdossa johonkin erikoiseen, mitä Suomesta ei löydy. Kuitenkin täälläkin on niin paljon mielenkiintoisia kursseja, jotka tahtoisin käydä. Ja kesäkursseja ei ole, jolloin kesille jää vain kirjatenttejä.
Aloin odottamaan innolla tulevaa lukuvuotta. Vihdoinkin labroja. Paljon labroja! Ei mene päivät puuduttavan lukemisen parissa. Saa ihan oikeasti tehdä jotain.
Mutta sitten harjottelun pariin. Suunnittelin ottavani huomenna kuvat kaikista laitteista ja sälästä labrassa, mahdollisesti kalibroin pipetit ja katselen PatchMasterin tutorialia. Voisin myös soittaa Varamiehille ja kysyä töitä ensi viikoksi, kun Marko ei ole paikalla ja Tuulallakin on omia juttuja. Taisin jo mainitakin asiasta. No, katsotaan mitä saan aikaan. Heinäkuu alkoi, ja elokuussa en hirmuisesti taida ehtiä oikeissa töissä olla. Silloin on Ateenan matka, harjottelu, soluviljely ja solujen kuvantaminen. Ja viimeinen kuukausi "kesälomaa".
Elän siinä toivossa, että joku taho jakaisi apurahoja minunlaisille, jotta voisin saada jotain apuja tulevalle syksylle ja keväälle. Niistäkin tietää vasta syksymmällä.
Mutta jospa tekisin jotain tässä ennekuin lähdetään pyörälenkille. Onneksi siivottiin jo aamulla.

[Ei aihetta]Lauantai 01.07.2006 17:47

Oi mums oli hyvää ruokaa Banthaissa.