IRC-Galleria

Episteme

Episteme

Sulle annan kaiken, kaiken; maallisen ja maanalaisen

Uusimmat blogimerkinnät

[Ei aihetta]Lauantai 25.10.2008 22:33


. Sain 16-vuotissyntymäpäivälahjan viime keskiviikkona (se oli Jenni Vartiaisen levy)(, synttärit oli huhtikuun 13 -.-")
. Unohdin sen samana iltana lahjanantajan kotiin
. Lahjanantaja toi sen mukanaan meille tullessaan, koska huomasi minun unohtaneen sen
. Lahjanantaja kuitenkin unohti jättää sen tänne ja otti sen tahattomasti mukaansa lähtiessään

:D Lahja oli kaksiosainen ja siihen kuuluu myös pyyhe, jota en ole vielä kuitenkaan saanut. Mutta kiitos kuitenkin siskolle :D

Kävin tänään rannassa istuskelemassa ja lauleskelemassa yksinäni :). Siel on kaunista, mutta siellä kyllä vilustuu kun siellä aina tuulee niin kovaa... Joo, ei ollu ensimmäinen kerta :D

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.