IRC-Galleria

Episteme

Episteme

Sulle annan kaiken, kaiken; maallisen ja maanalaisen

Uusimmat blogimerkinnät

Kotimatkalla kuorosta piti sitten tyriä kaatumalla pyörällä.

Tiedättä varmaan kun jossain menee junanraiteet, sitten siihen on tehty sellainen puutasanne siihen kohti mistä pitää pystyä pääsemään niitten raiteitten yli.
No siis, käännyin liian loivasti siihen ja rengas jäi siihen koloon jossa menee raide. Niinpä siis lensin pyöräni päältä.

Molemmissa kämmenissä haavat, oikeassa polvessa pahoja haavoja ja uudet farkut rikki polvesta ;s

Kaikeksi harmiksi siinä sattui vielä olemaan iso lätäkkö, uitin siellä siis hihani ja kuulokkeet (jotka kaikeksi onneksi edelleen toimivat). No, onneksi se lätäkkö ei ollut lähempänä niin en koko ylävartaloani uittanut.

Tästä tein kolme johtopäätöstä:
-jotkut päivät ovat vain totaaliset Off-päiviä, usein ne ovat maanantaina
-ei kannata kuunnella mp3:sta samalla kun ajaa, ainakaan liian hyviä biisejä
-kypärää kannattaisi käyttää (ei kolahtanu pää mihinkään, mutta jos olisin lentänyt siinä toiseen suuntaan niin olisin taatusti löynyt pääni raiteeseen)

että tällästä tänään

liityin kannattajajäseneksiKeskiviikko 26.08.2009 22:06

FIGHT AGAINST ANOREXIA!
tärkeää asiaa.
En halua elää maailmassa, jossa ihmiset kuolevat nälkään koska ei ole varaa ruokaan ja toiset kuolevat näännyttämällä itsensä hengiltä. ¨

Ps. Viekää vittuun ne luurankomallinne.
Ennen:
I have something that I love long
But my friends keeping telling me that something's wrong
Then I met someone

Jälkeen:
Minulla on jotain, että rakastan pitkiä
Mutta ystäväni pitää kertoa minulle, että jotain on vialla
Sitten tapasin jonkun
(lady Gaga-Eh eh)
Ennen:
I found a way to let you in
But I never really had a doubt
Standing in the light of your halo
I got my angel now

Jälkeen:
Löysin tapa antaa teille
Mutta en ole koskaan oikeastaan ollut epäilystäkään
Seisovan perusteella oman sädekehän
Sain angel nyt
(Beyonce-Halo)
Ennen:
Do you get, do you get a little kick
Out of being small minded?

Jälkeen:
Oletteko saat, sinä saat vähän potkua
Ei pienillä ajattelevia?
(Lily Alle- Fuck you)
Ennen:
Me kohtaisimme aina silloin kun on tärkeää
se ettei kukaan häiritse tai pääse käskemään.
Me antaisimme toisillemme hiljaisuuteen syyn.
Niin sinä ostat aikaa siis ja minä sitä myyn.

Jälkeen:
We are always encountering when it is important to
it is that no one interfere with or get to command.
We would be giving each other the reason for the silence.
So you buy time and, therefore, I will sell it.
(Zen Cafe-todella kaunis)


Tätä vois jatkaa pitempäänkin mut jos nyt sitä ruotsin miniesseetä, vihdoin x)

En tajuu Keskiviikko 26.08.2009 21:33

Siis kuka katto mitä ikkunasta? Ruotsin kirjan kappalesanasto ei ihan valaissu tätä asiaa mulle..

När de kommer till Elisabetsgatan stannar Robert för att peka ut sitt fönster. Och först då märker han att de håller varandra i handen.

:<



Googlen käännös oli huvittava.
Kun he tulevat Elizabeth Street pysäkit Robert ja muistuttaa häntä ikkunasta. Ja vasta sitten hän huomasi, että heillä on kädet.

:D siis joku kädestäpitäminen oli kyseessä : DD rolf
kone sentään onneksi toimii.. sepä tästä puutuisikin...

Pitäisköhän sittenkin kirjoittaa sen matiikka?
Sitä luulisi, että kunguru on joku eläin. Sellainen pomppiva eläinlaji, joita on Australiassa. Toki näinkin, mutta kengurulajeja on yli 50!

Ja nisäkkäät! Mehän tiedämme, että nisäkkäät ovat sellaisia eläimiä, jotka synnyttävät eläviä poikasia, eivät siis muni. Ja väärässä olimme taas! Vesinokkaeläin ja neljä nokkasiililajia kuuluvat maailman ainoisiin muniviin nisäkkäisiin. Mihinkään ei voi enää luottaa! Mitkäköhän ovat perusteet millä ne luokitellaan nisäkkäiksi..?


Kaikkea sitä oppiikin :)

kuva ei liity aiheeseen =)=)=) Sunnuntai 23.08.2009 20:50

Eiii toimi pöytäkone, ei sit millään..
>.<

En sitten irkkaaa.....

________________________________
(myöhemmin)

Jes :)

"järjestelmä palautunut vakavasta virheestä. Loki on ouodotettu virheestä. Lähetä virheraportti" tai jotain sellaista : D tarkoittaen että nyt tämäkin kone toimii taas :)
"Mun pitää tunnustaa jotain.. mullon nakkisormet" ---> http://media.photobucket.com/image/fuuuuuuuuuuuu/breakmein/fuuuuuuuuuuuu.jpg

[Ei aihetta]Lauantai 22.08.2009 20:21

Luin tossa just niitä ruotsin verbejä, kertakaikkiaan en ole tänään edes kerennyt aiemmin. : D

Tanssin tanssipeliä.. Fitnessmodella ja laitoin tavoitteeksi 100 kaloria ja laitoin päätymmättömällä randomilla nelosia.. Jonkun reilun puol tuntii tanssin siin mut jossain vaihees oli pakko pitää biisien välis taukoo kun ei kunto kestäny enää :D koko naama oli ihan punanen ja jalat ei meinannu enään nousta maasta.. Sitäpaitsi se poltti taatusti yli 100 kcl, koska se laskuri ei ota huomioon omperäistä tapaani tanssia.. Hypin koko ajan sen sijaan että vaan siirtelisin jalkojani ja sit hyvin viel tarpeettoman korkealla : D Siksi meillä sanotaan tanssipelaamista hyppimiseksi.

Päätin kiusata itteeni sen jälkeen vielä lenkillä. Kaivoin vähän käytössä olevat lenkkarini esiin ja menin tonne pururadalla. Lähinnä hölkkäilin, vähän juoksinkin.. Kävelin myös paljon.. Mullahan nimittäin ei ole kovin huippukunto enkä halunnu tappaa itteeni siellä helteessä. Lisäks en ollu ihan viel toipunu siitä tanssipelaamisesta..

No siin välis sit kävin suihkus ja söin ja muuta ja äsken poimin marjoja ulkoo.. Pitkään aikaan ei olla saatu marjoja kun linnut on vieny eka : D Niin nyt siis poimin mustaviinimarjat. Ötökät hyökkäili mun kimppuun :<< Lukit ja itikat ja sit selästä pisti joku joka ei taatusti ollu perusitikka kun se sattu niin hirveesti ;s

Nyt tossa nyt äsken luin ne verbit siis nopeasti.. :) pitää lukee niitä viel illemmastakin, arvatkaa vaan kuinka paljon kiinnostaa :<

Ainii, käytin mä nupsuukin jossain vaiheessa ulkona..
ps. äiti matkii meitä, se osti _yhen_ sipulin : DDD

[Ei aihetta]Perjantai 21.08.2009 17:42

Ja taas on Eponyymiä kusetettu! ;S Miksei voi suoraan kirjoittaa tuoteselosteeseen liivate, kerran se on täsmälleen samaa ainetta kun tuo gelatiini mitä tos lukee..?
Miksei ne samantien vaihda kasvispärisiin liivatteisiin kerran niitäkin on olemassa? http://fi.wikipedia.org/wiki/Liivate

Niin siis syyni välttää liivatetta.. Olen siis kasvissyöjä ja joku siannahka nyt ei ole ihan kasvista. Arvaa kuinka vaikeeta on ostaa karkkeja jos yrittää ostaa liivatteettomia.. Pakko myöntää, toisinaan ostan myös liivatteellisia tai syön ainakin jos joku muu on ostanut ;s

Tänään ollu taas harvinaisen ikävä päivä..

Kerran esineellistämistä on ihan pakko tehdä niin voitteko ajatella minua sitten vaikka aivoina?
Koko viikon olen pätenyt koulussa ( x) ) Enkä siksi että vihellettäisiin tai arvosteltaisiin takapuolta!
Ihan sama vaikka lähettäisin sen "hyvän perseeni" ens viikolla kouluun..
Vittu säkkeihinkö tässä pitäis pukeutuu et otettais vakavasti?