IRC-Galleria

UniTiistai 08.06.2010 02:32

Olin kotona Kirkkonumella omassa huoneessani. Katsoin ikkunasta ulos, ja näin jättimäisen tornadon. Olin ymmälläni, mietin, että eihän maailmanloppu voi vielä tulla, kun ei edes ole 2012! :D
Jatkoin matkaani olohuoneeseen,ja katsoin ulos eri ikkunoista. Kaikkialla oli valtavia "tornadoja" jotka kuitenkin olivat täysin eri muotoisia, ikäänkuin olisivat ikään kuin "rakennettu" sellaisiksi,
ja jonkin sortin kiinteää materiaa.

Mulla oli todella oudot fiilikset. Samaan aikaan pelkäsin vähän, mutta olin samalla myös aivan äärettömän utelias, ja jotenkin suhtauduin tilanteeseen aika tyynen rauhallisesti loppupeleissä. Katsoin muistaakseni pöytäkoneen tietokoneruudulta jonkin sortin suomenkielisiä "uutisia", jossa nuori nainen jolla oli foliohattu päässä, puhui yhteiskuntamme korruptiosta ja puhui salaliittoteorioista. Vaahtosin vanhemmilleni, että olin samaa mieltä naisen kanssa! :
D

Jossain vaiheessa taloomme oli ilmestynyt kirjasto"kollegani" sivariajoiltani. Hän oli "työnsä puolesta" asentanut pihallemme erilaisia oudonnäköisiä antennisysteemejä. Huusin: "Nuo ovat varmasti tarkoitettu salakuunteluun!" Herra Sivarikollega hyssytteli minut olemaan hiljempaa, ja kuiskasi: "Niin ovat, mutta älä vaan sano sitä ääneen!" Tämän jälkeen hän korotti ääntään ja taisi vaihtaa puheenaihetta. Menin ulos kuistille katsomaan, näkyykö vielä ylimääräisiä tornadoja. Niitä oli vielä muutama lisää. Enni (koira) päätti reagoida tilanteeseen alkamalla pomppia yhdellä takajalalla ympäriinsä, hieman samaan tapaan kuin Angus Young! :D En ole eläessäni, valveilla enkä unessa, vielä tainnut aikaisemmin nähdä mitään yhtä hulvatonta. Mentyäni sisään kuiskasin vielä mutsille, että laitteet ovat salakuuntelua varten, ja sain kuin sainkin hänet vakuutettua. Näiden tapahtumien jälkeen tunnelma hieman keveni. Sivarikollegani huomautti, että koska meidän asunnossamme olisi sittenkin mahdollista käyttää jonkin
sortin grillaussysteemiä (tms. juttua jota en tarkkaan muista, mutta kyse oli kuitenkin siitä), hänen pitäisi ehdottomasti tulla joku kerta käymään myöhemmin. Itseasiassa, hän keskusteli asiasta lähinnä mun faijan kanssa, eikä mulla juuri ollut sananvaltaa. :D Enempää en unesta muista!


Semmosta! Millasia unia te ootte nähny?

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.