IRC-Galleria

ErQ

ErQ

Hey baby, give me a chance to show you I'm a good guy.

Selaa blogimerkintöjä

Tämäkin viikonloppu meni taas kuten aikaisempikin. "Menen suoraan koulusta kotiin ja opiskelen koko viikonlopun asioita joissa olen jäljessä" -asenne muuttuikin ja lähdin junalla Kuopioon... Ja TAAS KERRAN Siilin asemalla vastaan tulevat Milka ja Linda, lieneekö kohtalomme tavata joka ainakin kolmatta tai neljättä kertaa peräkkäin parin kuukauden sisään aina kun olemme matkustamassa junalla...?
Tuli nähtyä wanhaa riparituttuani Hellua ja lähdettyä saman tien Hellun ystävän Pempun tupareihin ja sitten juotua siellä. En tosin ollut humalassa, ehkä hiprakassa JA LÄLLYLLE TIEDOKS ETTEN OKSENTANUT SAATANA MINÄ SAAN KUULLA KESÄKUUSTA 2010 KOKO LOPPUELÄMÄNI SAATANA. Tuli tutustuttua pariin uuteen ihmiseen ja oli muutenkin okay bailut

Elokuun uudeksi kokemukseksi tuli sitten kokeiltua vesipiippua. Hyi hyi, makutupakka maistui enemmän tai vähemmän karmealta. Okay, ei nyt ihan karmealta sentään mutten kokeilisi uudestaan.

Menin yötä Zinille, aamusta kävimme syömässä Marmarassa. Marmara vai Mar Mara? Joka tapauksessa tästä pizzeriasta on tullut uusi suosikkini! NAMN. Suosittelen jokaista käymään siellä! ^^ Näin myös Niinaa, tänään on vuosipäivämme! Päivä, jolloin molempien elämät muuttuivat dramaattisesti - ja päivä, joka tuli sinetöimään myös Niinan kämppiksen kohtalon.....

RANDOOMM

Internetin tulevaisuusSunnuntai 21.08.2011 02:49

Perjantaina tuli kuluneeksi neljä viikkoa, kun Norja koki rauhan aikansa pahimman terroriteon koskaan - Oslon keskustassa räjähtänyt autopommi surmasi kahdeksan ihmistä, Utøya-saarella työväenpuolueen leirillä ammuskeltiin ja 69 kuoli. Hirmuteko sai tiettävästi alkunsa jo useita vuosia sitten, kun sen tehnyt mies alkoi esittää internetin keskustelupalstoilla maahanmuutto- ja islamvastaisia mielipiteitään. Myöhemmin hän tiettävästi sai netin maailmasta apua valmistaakseen Puolasta tilaamistaan lannoitteista pommin, ja hän on kertonut pelanneensa useita erilaisia tietokone - ja nettipelejä saadakseen harjoitusta Utøyan ammuskeluaan varten.

Mielenkiintoista olisi tietää, olisiko massamurhaaja onnistunut teoissaan tai saanut niihin edes ideaa, mikäli internettiä ei olisi olemassa. Tapauksen jälkeen onkin oltu huolissaan ääriaatteiden leviämisestä verkossa. Ääriaatteiden kannattajat löytävät kukin toisensa ja yhdistävät voimansa. Toisaalta Norjan iskut olivat kuitenkin aika pitkälle vain yhden ihmisen hirmutyö, joskin taustalla esiintyi äärioikeistolaisia ja voimakkaan kristillisiä periaatteita. Monet muutkin viime vuosina maailmaa järkyttäneet tapaukset, kuten Jokelan ja Kauhajoen kouluammuskelut, ovat olleet yksittäisten henkilöiden tekemiä, joskin henkilöt ovat saaneet kipinän tekoihinsa internetin maailmasta löytyvistä radikaaliajatuksista.

Loppujen lopuksi syyttävä sormi päätyy osoittamaan internettiä. Eikä ääriaatteet ole edes ainoa internetin nostattama ikävä ilmiö, sillä sitä voisi syyttää jopa nykyihmisten masentuneisuudesta - näemme tietokoneen näytöltä hienompia paikkoja, kauniimpia, älykkäämpiä ja onnellisempia ihmisiä, parempia elämiä. Internetin maailmassa reilusti suurempi osa ihmisistä on supermalleja mitä todellisuudessa todellisuudessa. Jokainen on oman elämänsä superstara.

Internet tekee nuorista myös entistä yksinäisempiä. Jos ennen kokoonnuttiin porukalla jonnekin istuskelemaan ja juttelemaan, nyt kokoontuminen voidaan suorittaa omasta kodista käsin siirtämättä minnekään. Messenger, MySpace, Twitter ja Facebook tarjoavat mahdollisuuden kommunikoida ennennäkemättömän monipuolisesti eri ihmisten kanssa, mutta vastaako nettiin kirjoitettu tekstinpätkä aitoa vuorovaikutusta?

Mietin kesällä, ettei välttämättä oikeasti ole mahdoton ajatus, jos internet vielä joku päivä kiellettäisiin (tai sen käyttöä rajoitettaisiin) lailla. Valtiot säätävät lakeja saadakseen esimerkiksi päihteiden käytön kuriin ja vähenemään, joten miksei internetinkin? Kyllähän verkko tarjoaa ihmisille mahdollisuuden tiedonhakuun, mutta eihän kovinkaan monet sitä siihen käytä. Internet on puhtaasti viihdytystarkoitukseen, työ ja tiedonsaanti ovat vasta myöhemmillä sijoituksilla pornon, sosiaalisen median, keskustelupalstojen, hupisivustojen ja pelisaittien jälkeen.

Vihjeenä siis poliitikoille: kieltäkää tai rajoittakaa internetin käyttöä lainsäädännön voimin, niin maailmasta tulee parempi paikka. Ihmiset siirtyvät pois ruutujen äärestä, nettiriippuvaisuus häviää ja syrjäytyneisyyskin voi lähteä laskuun. Tällä tekstillään tietokoneet ja internet viimein vastaavat niihin ongelmiin, jotka ne ovat myös itse aiheuttaneet!

// Tekstin ideana on vain heittää ilmaan ajatus internetittömästä maailmasta. Mitä sinä ajattelisit, jos netin käyttöä rajotettaisiin lailla tai se jopa kiellettäisiin? Muuttuisiko maailma paremmaksi paikaksi?
// Se, että olen pohdiskellut internetin kieltämistä ja sen vaikutuksia maailmaamme, ei tarkoita sitä, että se minun mielestäni pitäisi ehdottomasti kieltää - joskin se voisi olla ihan käyttökelpoinen idea.

Se HelsinkiTorstai 18.08.2011 22:39

Eli niin, lauantaina tuli mentyä Helsinkiin ja eilen palasin sieltä. Ziiz tul 0ltuu cel nii kaua etten mä enää ees muist mite puhuttii savo murret!

Lauantaina siis ihan vaan perusshoppailua ja näin pitkästä aikaa wanhaa tuttavaani (tai no jaa, kaksi vuottahan minä vasta olen sen elämän riesana ollut :D) Jamia (ohjami), jonka luona vietin myöskin kaksi ensimmäistä yötäni!

Sunnuntaina tuli tavattua lihatiskissä (siis suomeksi, Qruiser.comissa) tapaamani tuttavuus Roddy (se on tyhmä eli on poistanut galleriansa)! JA SHOPPAILTUA Itäkeskuksessa. Valitettavasti sieltäkään ei löytynyt mitään, kuten aiempana päivinä käydyistä Kampista ja Forumistakaan. Lauleskellessani hieman ääneen iltapäivästä Aleksanterinkadun homossa & ämmässä Lady Gagan You And I:ta, joku (todennäköisesti amerikkalainen) nainen halusi saada minusta yhteiskuvan kun lauleskelin sitä :D Hauskaa. Illemmasta seuraan liittyi Jölli (Riemuriiviö) ! Kävimme Keltaisessa ruusussa (porno/seksikauppa), tuskin neljän pojan yhtäaikainen vierailu yhtään erikoiselta siellä vaikuttikaan.. :D (en ostanut mitään ihme kyllä)

Maanantaina pakkasin kamppeeni ja muutin pummimaan uuden tuttavuuteni Ellan (Bixia) luo. Lähdimme Nellin (Pöfff) kanssa katsomaan Rihannaa ja pääsimmekin toiseen riviin, kun painetta ei ollut oikeastaan ollenkaan ja porukkaakin aika harvassa. Pahin oli ohi, kun Jare&VilleGalle sekä Cheek olivat esiintyneet, Santigoldista en koskaan ollut kuullutkaan mutta varsin nerokas esitys kyseisellä bändillä / artistilla / mikä lienee. Pendulumin laulaja osoittautui varsin karismaattiseksi ja loistavan innostustaidon omaavaksi henkilöksi. Tinie Tempah oli myös ihan näkemisen arvoinen. Illan huippu oli tietenkin Rihanna, joka tuli viimein lavalle puolitoista tuntia myöhässä. Keikka oli hyvä, vaikkakin yllätyin ettei kertaakaan sen aikana vaihtunut asu...
Huippu oli tietenkin keikan loppupuoli, kun Rihanna laskeutui yleisön joukkoon, tuli täysin kohdalle, nousi aidan toisella puolella olevalle korokkeelle ja työnsi pääni tisseihinsä (pussasin sitä myös mahaan - ootteks jo kateellisia? xD) ! R oli myös tarttunut Nelliä kädestä ja vienyt sen rintavarustukseensa, joten kai sitä ei pieni seksuaalinen häirintä haitannutkaan. Joku obsessio noihin meloneihin varmaankin. :D

Tiistaina tuli hengattua Roddyn ja Joelin kaa ja illasta tutustuttua lisää Ellaan (ajattelin että voisi olla kohteliasta tuntea jonkin verran henkilöä jonka luona ajattelin pummia, hmm? :D) .

Ja yhyy, keskiviikkona se lähtö sitten jo olikin! Kaiken kaikkiaan mahtava reissu, mukavia ihmisiä (kiitoksia jokaiselle heistä ^^) ja hyvät fiilikset jäi!
...Paluu todellisuuteen onkin poikkeuksellisen karu, vielä eilen luin kiireettä Varttia Helsingin keskustan kahvilan terasilla auringon kullatessa hiuksiani, tänään aamulla heräsin seitsemältä kävelläkseni kaatosateessa opiskelemaan... No, eihän elämä voi olla pelkkää myöhään nukkumista, kavereiden tapaamista ja shoppailua, en ole Tuksu (vielä) !

AhaaPerjantai 12.08.2011 23:59

Enpä muista milloin olisin viimeksi nauranut niin paljon kuin tänään kun Elinan kanssa soviteltiin sellaisia kokovartalopukuja (?) mitä olivatkaan kirpparilla :D Siniä ja Petraaki tuli pitkästä aikaa nähtyä :D

Harmi ettei tullut kuvaa muuten!

Koulussakin oli villi päivä! Mut nyt stressi matkustamisesta ;O

KOULUT ALKAATorstai 11.08.2011 17:29

OLI itse asiassa hauskaa olla taas koulussa! Kyllä, se on myös stressaavaa ja ärsyttävää, mutta oli mahtavaa nähdä ihmisiä ja päästä pedoomaan kaikkia! Puristeleen taktisista paikoista ja pöyhiin hiuksia.

....NYT KUN LUKIOMMEKIN SAI NUORTA LIHAA ;P

Huh joka ottaa vielä mut tosissaan tuonkin kaa, huh, joten hys!

Innokkaana oppilaana aloin tänään anomaan lomaa ensi viikolle Rihannaa ja Helsinkiä varten!

Heinäkuun ja elokuun ihQutusbiisiTorstai 04.08.2011 16:50

Heinäkuun ihQutusbiisi julkaistaan postuumisti elokuussa, krhm, toki viime vuoden kesäkuun ihQutusbiisin suhteen ei käynyt samaan tapaan...

Heinäkuun ihQutuksen paikan ansaitsee ehdottomasti kesän kulttihitti Arttu Wiskari - Tuntematon potilas. Karu, kaunis ja sanoitukseltaan oivaltava kappale nousi hittilistoille syystä.



Elokuun ihQutusbiisin ansaitsee ylivoimaisesti Britney Spears uudella singlellään I Wanna Go. Tykki tanssibiisi, hauska ja persoonnallinen video. Vihellykset kertosäkeessä erottavat kappaletta muusta valtavirrasta.

Ja on ihan Briitukin katsomisen arvoinen ;) ah noi ruskeat silmät.

Britneytä on aiemmin kuultu ihQutuksessa maaliskuussa 2008 kappaleella Piece Of Me.

Erik strikes backKeskiviikko 03.08.2011 19:44

Kuusj ja puolj viikkoa män Raatavuaralla kuin siivillä! Niihä tuota aekoo kului etten ennää muista mite sitä normaalisti puhuttiin.

No ei sentään! Tosin kuten aina, kesän korpeutumisen jälkeen puheessa on kuukauden tai kahden ajan aistittavissa pieniä vivahduksia savon (krhm) kauniista kielestä :D

- Aikaa kului etenkin puutarhan parissa, sillä tein yhden elämänlankaa (perinteinen köynnöskasvi) täynnä olevan penkin ja käänsin kaksi vanhaa penkkiä kokonaan uusiksi. Nyt ne on aika rumia ja torsitun näköisiä, mutta ensi vuonna jo hyvinkin komeita!
- Viime vuonna istutetut kirsikkapuut voivat hyvin ^^
- (ketä jaksaa kiinnostaa)
- Kesän lopuksi aloitin uuden kirjaprojektin, jääköön sekin ikuisuusprojektiksi muiden aiempien joukkoon :D
- COOLEIN urheilusuoritus kesältä oli, kun kävelimme serkkuni kanssa 10 km +10 km Rautavaaran kirkon kylälle :D Alussa oli perkeleenmoiset helteet, takaisin tullessa satoi kaatamalla... no, NYThän sitä jo muistelee raikuvasti nauraen :D
- Kävin mustikassa (10 l) ja lakassa (2l). En kyllä edes itse syö marjoja mutta ehkä noista on joillekuille iloa

JA SIINÄ ON NIITÄ KUVIA
Valitettavasti picasa ei suostunut aukeamaan ja parantamaan kontrasteja prkl


Penkkieni ylpeys, väriminttu, joka houkutteli paikan päälle jopa ritariperhosen (ja Rautavaaran leveysasteilla voin sanoa sitä harvinaisuudeksi). Hyvin kaunis kukka, eikö? Knoppina voin näsäviisastella, että sen lehdistä saisi tehtyä minttuteetä.
Värimintun juuressa oleva jo kukkinut matala kasvi on muistaakseni nimeltään hulluakankaali.


Malva, jonka sain viimein kukkimaan tänä kesänä ^^


Kehäkukka, joka aloitteli juuri kukintaansa, ensimmäiset nuput ehtivät avautumaan vasta nyt lähtiessäni. Elokuun lopulla vihreä alue on täynä keltaisia ja oransseja kukkia. Kuvasta katsoen ylhäällä (siis maassa u know what I mean) on mehitähtiä.


Isomaksaruoho. Taustalla juuri kukkinutta päivänkakkaraa, josta torsin pois jo kukkineet kukinnot (näin sen saa jatkamaan pidempään kukkimistaan)

RaatavuaralleSunnuntai 19.06.2011 17:13

Tänään (kohta) lähtö sitten viimein Rautavaaralle kesää viettämään, rentoutumaan, lepäämään, luomaan, mietiskelemään, laittelemaan kukkapenkkejä...

~~~ Haluan palata luontoon ja katsella sieltä maailmanloppua ~~~

Hei hei ihmiset ^^ <3 Kuukauden päästä about sitten takaisin

bllööäääähhhLauantai 18.06.2011 20:58

Olen huono kertomaan kuulumisistani koska ne eivät ketään puhtaasti kiinnosta ja yleensä tykkään leikkiä olevinaan fiksuakin tyyppiä kirjottamalla tänne runoja, ihQutusbiisilistauksia, luQnurkkia, huumoritekstejä ja valitusangstistooreja.

Mutta nyt vaan kirjoitain mitä olen viime aikoina tehnyt. ([] kiinnosti)

- Oon värjännyt hiuksieni latvat lilalla pari päivää sitten ja pidän näistä tosi paljon. En tiedä ehdinkö tykittää tosin yhtään kuvaa...
- ...sillä huomenna todennäköisesti karkaan sitten Rautavaaralle korpeen. Oon tavannut viettää kesäni siellä ja niin myös tämänkin. Siellä mulla on kukkapenkkini ja mummolani piha hoidettavana. Fyysinen työ on kivaa silloin kun se tapahtuu ilman palkkaa. Niin hullulta kuin tuo kuulostaakin... Sen lisäksi varaan aikaa myös joogaamiselle (olen päässyt kangistumaan enkä enää saa molempia jalkojani yhtä aikaa niskan taakse ilman kauheata änkeämistä) ja yleiselle mietiskelylle.
- Eilen feilailin vaihteeksi kunnolla sillä oli tarkat suunnitelmat menemisestä tutun synttäribileisiin, olinkin ottanut kaiken huomioon paitsi sen ettei minulla ollut rahaa junaan. Älykkyys
- Luin eräs päivä Dan Brownin Enkelit ja demonit -kirjan. En ollut tutustunut aiemmin Brownin kirjallisuuteen, mutta pidin siitä todella paljon - juoni kääntyili jatkuvasti yllättäviin suuntiin ja jännitys oli käsinkosketeltavaa ja pysyi yllä jatkuvasti.
- Eräs wanha suosikkini (musiikillisesti), Sophie Ellis-Bextor, on julkaissut uuden levynsä jo RYSSÄIN MAALLA ja Suomestakin sen jo saa. Sophien uutukainen Make A Scene lähti juuri tilaukseen. Youtubesta kuunnellut biisit ovat jotain uskomattoman hyvää. Ilo korvalleni. Levy tuli lähes 4 vuotta myöhässä (sen piti alunperin ilmestyä syksyllä 2007), mutta neljän vuoden pitkä odotus palkittiin!


Kuunnelkee ees tuo perkele

- Viimeiset pari päivää oon purkanut huoneestani ns "Madonna-seinää" pois. Seinä on täynnä Madonnasta olevia artikkeleita yms muistuttamassa itseäni, että elämässä voi saada paljon aikaan, jos vain jaksaa tehdä töitä sen eteen. Nyt artikkelit oli pakko ottaa pois, koska ne olivat jo niin rispaantuneita. Seuraavaksi ajattelin täyttää oudon valkoisen ja vieraantuntuisen valkoisen seinän jollain postmodernilla tekotaiteella, esim suunnittelin sinne jotain itsetehtyä mosaiikkia tai jotain vastaavaa (luova kausi meneillään)

Mitä teille kuuluu? ^^ (laiska osoitus siitä etten jaksa kysyy henk koht vai? eehei toki)

LuQnurkkausTiistai 14.06.2011 23:18

Jotkut juhlivat railakkaasti koulujen loppuja, toiset ottavat aurinkoa, muut tapaavat kavereitaan... sitten on ne, jotka lukevat kirjoja.

Juan Gómez-Jurado - Taivaspaikka

Sain tämän myöhästyneenä syntymäpäivälahjana Niinalta. Pakko myöntää olevani otettu, sillä en saanut syntymäpäivälahjaa edes omilta vanhemmiltani, joten siinä mielessä kirjalahja vajaan vuoden tuntemaltani henkilöltä on aikamoinen juttu minulle (muutenkin kun tykkään tulkita aina kaikkea niin hankalasti) !

Taivaspaikassa nuori espanjalainen toimittajatar Andrea Otero saa erikoisen työtehtävän eräältä maailman rikkaimmista miehistä - tulla mukaan kirjuriksi epämääräiselle retkikunnalle. Pian paljastuu, että salaperäisen ja agorafobisen miljonäärin kokoama seurue on pestattu etsimään kohdetta, joka olisi vuosisadan, ellei jopa koko vuosituhannen, arkeologisesti merkittävin löytö.

Aarteen etsintä ei ole kuitenkaan niin helppoa - Jordanian aavikolle matkustavaan asiantuntijaryhmään on soluttautunut vakoojia niin eri maiden keskusrikollispoliiseista kuin terroristiryhmistäkin. Murhia alkaa tapahtumaan niin retkikunnan keskuudessa kuin muuallakin päin maailmaa, missä ollaan oltu tekemisissä jollain tapaa Mooses-retkikunnan kanssa. Kaikki haluavat osaksi vuosisadan löytöä, jonka olemassaoloakin pidetään kyseenalaisena.

Kirjan kuvaus on raakaa, mutta mielenkiintoista. Henkilöitä listitään kirjassa ennätyksellistä tahtia, useita kymmeniä. Jännittävä, jopa hyytävä tunnelma ja "pahan läsnäolo" välittyy kirjassa koko tekstin ajan. Pääjuonen varrelle rakentuu monta muuta pienempää tarinaa. Langat punoutuvat hiljalleen yhteen, vaikka juoni kulkeekin eteenpäin välillä Amerikassa, välillä Jordaniassa.

Gómez-Jurado on saanut aikaan upean teoksen, joka kestää varmasti useammankin lukukerran. Monimutkainen, salainen juoni kaiken taustalla hahmottuu vasta hiljalleen. Kirjan parhaimpia puolia ovat jatkuva toiminta, jännitys ja se, että tavallaan sen tapahtumat ovat realistisia. Esillä olevat uskonnolliset teemat ovat myös hyvin mielenkiintoisia.

Kaiken kaikkiaan mahtava kirja, jonka myötä halusin lukea kirjailijan aiemmin julkaistun kirjan "Kuolinkellot".

Juan Gómez-Jurado - Kuolinkellot

Juan Gómez-Juradon läpimurtoteos oli Taivaspaikan tavoin loistava kirja luettavaksi. On huhtikuu 2005, paavi Johannes Paavali II on kuollut. Vatikaani on kaaoksessa, miljoonat ihmiset täyttävät maailman pienimmän kaupunkivaltion halutessaan hyvästellä rakastetun paavin. Kaiken kaaoksen keskellä sarjamurhaaja alkaa tappamaan sadistisella tavalla uudistusmielisiä kardinaaleja, katolisen kirkon sisällä merkittävästi vaikuttavia ihmisiä, joiden olisi pian määrä kokoontua valitsemaan uutta paavia.

Vatikaani turvautuu Italian poliisin väkivaltarikosyksikön apuun, ja paikalle kutsutaan sarjamurhaajien profilointiin erikoistunut Paola Dicanti. Murhaajaksi paljastuu taitavasti naamioituva, maailmankatsomukseltaan vääristynyt pedofiilipappi, joka haluaa leikitellä tapausta tutkivilla jättämällä uhrien yhteyteen erilaisia vihjeitä. Paolan työtä ei auta yhtään sekään, että hän saa käyttöönsä olemattomat resurssit, sillä kardinaalien murhat halutaan salata muulta maailmalta kirkon maineen säilymisen vuoksi. Murhaajan on helppo piiloutua miljoonien pyhiinvaeltajien täyttämille Vatikaanin kaduille, ja kaikki toiminta täytyy pitää salassa.

Taivaspaikan tapaan juoni rakentuu useista pienemmistä juonista ja asioiden todellinen laita alkaa selviämään vasta hiljalleen. Kuten kirjailija itsekin sanoo, järkyttävintä kirjassa ei ole se, mitä siinä kerrotaan, vaan se, että se voisi olla tottakin. Kirjan suurimpia etuja on sen realistisuus ja Taivaspaikan tapaan uskonnolliset teemat. Romaani ei kaunistele paavinvaalien kulisseissa tapahtuvaa kilpailua eikä katolisen kirkon tapaa pitää huolta pedofiilipapeistaan.

Kaiken kaikkiaan on pakko sanoa, että molemmat lukemani Juan Gómez-Juradon teokset ovat mielenkiintoista ja monitasoista luettavaa. Taisin saada uuden suosikkikirjailijan! Yllätyksekseni hänelle ei olekaan vielä perustettu omaa yhteisöä tänne teinigalleriaan... no, sellainen on nyt tehty omasta toimestani.