IRC-Galleria

ErQ

ErQ

Hey baby, give me a chance to show you I'm a good guy.

Selaa blogimerkintöjä

LuQnurkkausPerjantai 27.04.2012 19:01

Stieg Larsson - Millennium -trilogia
****½
(Miehet jotka vihaavat naisia, Tyttö joka leikki tulella, Pilvilinna joka romahti)

Millennium-trilogia kertoo kolmeosaisen tarinan Millennium-nimisen aikakausilehden toimittajan, Mikael Blomqvistin ja nettihakkeri Lizbeth Salanderin elämistä, jotka nivoutuvat toisiinsa sarjan ensimmäisessä osassa.

Sarjan ensimmäisen osan alussa Blomqvist on ongelmissa - hänen osittain vääriä tietoja sisältynyt artikkeli ruotsalaismiljonäärin laittomista toimista on johtanut tuomioon kunnianloukkauksesta ja niin Millennium-lehden tulevaisuus kuin Mikaelin uskottavuuskin toimittajana ovat vaakalaudalla. Kuin tyhjästä ilmestyy avuksi kuolevan Vanger-yhtymän entinen johtaja, miljonääri Henrik Vanger, joka tarjoaa Mikaelille vuoden pituista työrupeamaa. Jos Mikael saa selville miljonääriä vuosikymmenet askarruttanut sukulaistytön katoamisen yksityiskohdat ja tytön lopullisen kohtalon, hän saa ruhtinaallisen palkkion - ja tietoja miljonääristä, jonka laittomista toimista kirjoittaminen johti kasvojen menettämiseen, kunnianloukkaustuomioon ja lehden tulevaisuuden vaarantamiseen. Epäselvän katoamisen tutkiminen johtaa karun salaisuuden paljastumiseen - Blomqvist ja Salander päätyvät yhä elävän murhaajan jäljille.

Toinen osa (Tyttö joka leikki tulella) on jatkoa ensimmäisen osan lopulle. Mikael Blomqvist on palannut vuoden työkeikkansa jälkeen Millennium-lehteen. Millennium keskittyy talouselämän ja yhteiskunnan epäkohtiin. Tulevan teemalehden teemana on seksikauppa yhteiskunnassa, ja Millennium on tehnyt tiiviisti yhteistyötä seksikauppaa tutkineen pariskunnan kanssa. Aihe on arka, sillä bisnekseen on sotkeutunut myös yhteiskunnan silmäätekeviä - poliitikkoja, liikemiehiä ja muuta eliittiä. Tutkijapariskunta löydetään kuitenkin pian kotoaan murhattuina, ja kaikeksi erikoisuudekseen epäilyt kohdistuvat Lisbeth Salanderiin. Soppaan on sekoittunut niin yhteiskunnan kermaa, turvallisuuspoliisia, mafiaa kuin moottoripyöräjengiäkin - ruumiilta ei voida välttyä. (Huom. Kolmas osa, Pilvilinna joka romahti, on suoraa jatkoa kakkososalle, joten suosittelen hankkimaan sen samalla toisen osan yhteydessä!)

Stieg Larsson osoittautuu trilogiassaan olevansa loistava kirjoittaja ja myös erinomainen yhteiskuntakriitikko - taidokkaasti ja ajoittain osuvan ironisestikin kirjoitettu yhteiskuntakritiikki ravistelee varmasti ruotsalaista, miksei jopa suomalaistakin, lintukotoa. Monimutkaiset juonikuviot ja myös mielenkiintoiset sivutarinat pitävät lukijan taitavasti otteessaan. On sääli, ettei Larsson itse koskaan päässyt nauttimaan menestyksestään - kolme kirjaa ovat kaikki julkaistu vasta postuumisti hänen kuolemansa jälkeen. Millennium-sarjasta piti alun perin tulla kymmenosainen, mutta nyt valitettavasti voi vain miettiä, kuinka mahtavia seitsemän muuta osaa olisivatkaan voineet olla.

Kritisoitavaakin löytyy: Paikoitellen teksti muuttuu turhankin jaarittelevaksi, eikä aina ole helppoa erottaa olennaista asiaa kaikesta tekstimäärästä. Kun tarinaan astuu mukaan hetkeksi aikaa uusi hahmo, hänen taustastaan saatetaan kertoa jopa monta kymmentä sivua. Etenkin ensimmäisessä osassa myös valtava nimien määrä on lukijaa sekoittavaa. Kokonaisuudessaan kuitenkin osa osalta paraneva Larssonin Millennium-sarja on lukemisen väärti, upea kokonaisuus.

Leena Lehtolainen - Ensimmäinen murhani
***

Leena Lehtolaisen suositun Maria Kallio -sarjan osa kertoo kohtalokkaasta nuorisokuoron mökkiviikonlopusta, joka päättyy erään kuorolaulajan murhaan. Tuore poliisi, komisario Maria Kallio, päätyy tapauksen tutkimukseen mukaan työskennellessään väkivaltarikosten osastolla. Tapauksen tutkimisesta tekee osittain kiusallista Marian vanha tuttavuus kuolleeseen ja kuoroon, jonka jäsenistä jonkun on oltava murhaaja.

Ensimmäinen murhani on hyvä salapoliisikertomus - Lehtolainen on luonut hankalan pähkinän purtavaksi. Tarinan hahmoista kukaan ei kuitenkaan herätä suurempaa kiinnostusta, eikä kirjassa ole mitään erityistä "tajunnanräjäyttävää". Joka tapauksessa Lehtolaisen Ensimmäinen murhani on hyvää viihdelukemista.


Leena Lehtolainen - Harmin paikka
***½

Maria Kallio -sarjan toisessa osassa päähenkilö Maria Kallio on siirtynyt poliisitoimista vakuutusyhtiön leipiin. Puolisonsa sukujuhlilla Maria tutustuu pariskuntaan - Kimmoon ja Armiin. Tuore tuttavuus Armi löydetään pian murhattuna, ja epäiltynä on BDSM:sta kiinnostunut aviomies Kimmo. Seksuaalimurha saa Kallion kiinnostumaan tapauksesta ja hän sotkeutuu häikäilettömästi Espoon Tapiolan idylliin tutkimaan murhan todellista tekijää.

Harmin paikka on teemoiltaan ja kerronnaltaan Maria Kallio -sarjan ensimmäistä osaa reilusti parempi. Hahmot ovat mielenkiintoisia, uskottavia ja sympaattisia, ja Maria Kallion hahmoa syvennetään. Juoni on tälläkin kertaa sopivan monimutkainen. Miinusta tulee kuitenkin liian kliseisestä loppuratkaisusta. Ensimmäisen murhani tavoin myös Harmin paikka on hyvää viihdelukemista.

Ilkka Remes - Pahan Perimä
****½

Erik Narva (hyväniminen mies muuten) on suomalais-amerikkalainen perheenisä, joka toimii geeniteknologian parissa omassa yrityksessään. Hän on pitänyt aina biologiaa mielenkiintoisena ja etenkin perimätiedettä - perimän tarjoamia mahdollisuuksia ja perimän peruuttamattomuutta. Perimän peruuttamattomuuden kauheus alkaa valjeta hänelle siinä vaiheessa, kun hänen yli 90-vuotias isänsä katoaa Berliinin matkallaan ja hän pääsee selville vanhempansa natsimenneisyydestä - sekä natsien viimeisestä, karmeasta perinnöstä. Perinnöstä, josta myös suurvallat ympäri maailman ovat kiinnostuneita - ja 2000-luvun välinen valtioiden kilpailu on rankkaa peliä, jossa ihmishenkien arvo on mitätön.

Remeksen Pahan Perimä on loistava thrilleri, jossa on mukana aitoa jännittävyyttä, ajattelua herättävää pohdintaa geeniteknologian tarjoamista vaaroista ja mahdollisuuksista, sekä mielenkiintoisia historiallisia faktoja niin Hitlerin natsi-Saksasta kuin Yhdysvaltojen kuuohjelmastakin. Remes kokoaa faktat yhteen ja rakentaa niiden pohjalta toimivan, älykkään ja henkeäsalpaavan tarinan, jonka loppuhuipennus yltää eeppisiin mittoihin - eikä juuri tällainen ole aitoa, parasta mahdollista mielikuvituksen käyttöä? Ainoa romaanin heikkous on muutaman hahmon epäuskottavuus - miten lähes kaikki natsi-Saksan aikana eläneet hahmot ovat eläneet 2000-luvulle asti, yli 90-vuotiaiksi?

Ilkka Remes - 6/12
*****

Kaksi miljoonaa ihmistä seuraa vuotuiseen tapaan Linnan juhlia (kuuluukohan se kirjoittaa isolla?) . Mitään ihmeellistä ei luulisi tapahtuvan tavallisesta poiketen - kansakunnan kerma kokoontuu presidentinlinnassa, presidentti kättelee vieraat läpi ja juodaan boolia. Juhlien rauha kuitenkin järkkyy, kun kuuden serbialaistaustaisen sotilaan ryhmä iskee juhliin ja ottaa kutsuvieraat panttivangeikseen. Ryhmän johtaja, Vasa Jankovic, vaatii valtavia lunnasrahoja sekä Haagin tuomioistuimessa Kosovon sotarikoksista tuomittua isäänsä vapaaksi. Ryhmältä ei kokemusta, julmuutta eikä taitoa puutu. Suomi on polvillaan.

6/12 on 2000-luvun myydyin kotimainen kaunokirja, eikä se oli mikään ihme - kirjan kerronta ja juonikuviot ovat yksinkertaisesti nerokkaita. Pahan Perimän tapaan Remes yhdistää faktoja ja muodostaa niiden avulla uskottavan, mielenkiintoisen ja otteessaan pitävän kertomuksen, joka ei jätä lukijaa todellakaan kylmäksi. Hienointa tässä ehkä on kuitenkin se, että Remes on onnistunut kirjoittamaan kansainvälisiin mittoihin paisuvan romaanin, ja tälle kaikelle lähtökohdat ovat Suomessa! On suorastaan kummaa, kuinka vähän näin taitavaa kirjoittajaa on käännetty muille kielille, mutta varmasti Remeksen aika koittaa myös ulkomailla.

Huhtikuun ihQutusbiisiTorstai 12.04.2012 20:01

Kevät tulee, ja lumen alta paljastuu koirankakkojen lisäksi myös ihQutusbiisi!

Tämän kuukauden ihQuin biisi tulee Romaniasta. Romanian lahja maailmalle ja maailman todennäköisesti seksikkäin nainen, Inna, on julkaissut uuden singlensä, WOW -kappaleen videon. Jälleen kerran upealta näyttävä Inna seikkailee lastensatuihin sijoittuvassa, keinotekoisessa maailmassa. WOW on tarttuvaa bilekamaa ja ehdottomasti yksi tulevan kesän hiteistä.



Innaa on kuultu ihQutuksessa aiemmin kappaleilla Un Momento (syyskuu 2010) ja Hot (huhtikuu 2009). Kolmas ihQutusbiisititteli on suuri saavutus, sillä tähän mennessä vain Madonna ja Kylie Minogue ovat kyenneet yhtä moneen ihQutukseen.

Pelkkä audio: http://www.youtube.com/watch?v=Nr-7nLpbgd0
"Ateismi on uskonto siinä missä koripallon pelaamattomuus on harrastus."

"Ateisti näkee faktat ja tekee sen perusteella itse omat johtopäätöksensä."

Hoh hoi jaa mitä paskaa. Tapasin itsekin joskus ajatella edellä olleiden lauseiden tapaan, mutta monet keskustelut ja perustelut eri ihmisillä omasta ateismistaan kertovat kuitenkin muuta: loppujen lopuksi, ateismi on uskonto siinä missä muutkin.

Richard Dawkins, joka on yksi maailman tunnetuimpia ateisteja, on arvellut todennäköisyyden Jumalan olemattomuudesta olevan 69/70. Vaikka hän ei kiellä täydellisesti mahdollisen korkeamman voiman olemassaoloa, hän pitää sitä hyvin, hyvin epätodennäköisenä.Dawkins on suorastaan idyllinen malliesimerkki faktat huomioivasta ja omat johtopäätöksensä tekevästä ateistista. Evoluutiota tutkivana tiedemiehenä hän osaa antaa oman arvionsa todennäköisyydelle, onko korkeampaa voimaa olemassa vai ei.

Jotain täysin toisenlaista on kuitenkin nähtävissä niin internetin keskustelupalstoilla kuin jokaisen tuttavapiiristäkin löytyvillä ateisteilla: he pitävät täysin varmana, ettei jumaluuskäsitettä täyttävää olentoa ole olemassa - ainakaan sitä kristinuskon perinteistä Jumalaa. Perusteluna toimii yleensä vain "kun musta nyt vaan tuntuu siltä ettei Jumalaa ole olemassa" - aivan kuten moni uskovainen voi todeta että "kun musta nyt vaan tuntuu siltä että Jumala on olemassa". Jos kyse on vain tunteesta, eikö silloin ole oikeastaan kyse uskonnosta?

Samoin perustelu omasta ateismista ei välttämättä rakennu fysiikan ja evoluution saavutusten muodostamalle tieteelliselle maailmankuvalle - järkytyksekseni sain kuulla jopa kerran eräältä tuntemaltani ateistilta, ettei hän usko evoluutioteoriaankaan, vaikka se on yksi tieteen suurimpia saavutuksia ja todistettavissa oleva fakta.

Jos ajatellaan, että uskova uskoo johonkin asiaan / ajattelee jollakin tavalla ilman faktoilla perustelua ja tekee tämän asian tuntemuksiensa perusteella, mikä erottaa ateistin uskovasta, jos monet ateistitkin perustavat oman katsomuksensa tunteisiin? Ei mikään - siinä missä uskovainen uskoo Jumalaa olevan olemassa, uskoo ateisti, ettei Jumalaa ole olemassa. Jos uskominen on epävarman asian pitämistä faktana, sortuu ateismikin usein siihen.

~~~~~

Tsiisus-viikonloppu on pääsiäisen kunniaksi tähän ihQ-d44-teiniblogiin julkaistava sarja uskonto/ateismi -aiheisia tekstejä - pääsiäinen lieneekin juuri ajankohtainen aika pohtia näitä teemoja. Tekstit pyrkivät tarjoamaan erilaisia näkökulmia uskontoon ja ateismiin arvioiden tasapuolisesti molempia katsomuksia niin positiivisessa kuin negatiivisessa valossa. Tekstien ei ole tarkoitus loukata ketään.

Lue myös vuoden 2011 Tsiisus-viikonlopun Olemmeko sittenkään ateisteja? .
Nettiin tuoreeltaan ilmestyneessä pätkässä kuvataan ja haastatellaan kuopiolaista "julkisuuden henkilöä" / kylähullua eli ns. Jeesus-naista, joka tunnetaan voimakasäänisistä uskonnollisista herätyspuheistaan aina tietyllä torin kulmalla.



Videota katsoessa kimeä-ääninen kristinuskon puolesta taistelija herättää lähinnä myötähäpeän tunteita ja kokonaisuudessaan hän saa katsojan epäileen tämän mielenterveyttä. Mutta toisaalta, samalla ns. Jeesus-naisesta löytyy jotakin hienoakin: hänellä on kuvaajan pilkkasävyisestä asenteesta ja kamerasta huolimatta rohkeutta kertoa omasta asiastaan, ja lisäksi hän oikeasti uskoo ajamaansa asiaan.

Ja kyllä, olen tosissani. Olkoon videon nainen kuinka puusta pudonnut tahansa, kuinka monella ihmisellä on oikeasti noin suurta rohkeutta julistaa uskomaansa asiaa noin julkisesti huolimatta siitä, että hän on saanut osakseen varmasti hyvin paljon pilkkaa?

On huomattava, ettei tietenkään suurin osa uskovaisista ole videon naisen kaltaisia: he ovat täysin tavallisia ihmisiä, eivätkä mahdollisesti tärähtäneitä torin laidassa huutelijoita. Haluan nostaa hattua niin Jeesus-naiselle kuin niillekin ihmisille, jotka uskaltavat avoimesti myöntää olevansa uskossa. Vaikka uskonvapaus on normaali kansalaisoikeus, asenteet uskontoja ja uskovaisia kohtaan ovat koventuneet ja oman uskon myöntäminen voi olla aiempaa hankalaa.

Tässä vaiheessa tekstiä pitäisi varmaan todeta, että olen itse uskossa ja ylpeä siitä. No, sitä en voi valitettavasti sanoa, mutta haluan tämän tekstin myötä antaa kannustukseni Jeesus-naiselle kuin myös vähemmän uskoaan esilletuoville uskovaisille. Uskonnonvapaus on kansalaisoikeus ja siitä kuuluu olla ylpeä. Maailma tarvitsee divergenttiä ajattelua. Omasta uskosta avoimesti kertominen on samalla lailla rohkeaa kuin kertoa vaikka poikkeavasta seksuaalisesta suuntautumisesta.

~~~~~~

Tsiisus-vkl on pääsiäisen kunniaksi julkaistava sarja tekstejä, jotka pohtivat tai käsittelevät uskontoa/ateismia. Uskontojen merkitys maailmaamme, arvoihimme ja elämiimme on kiistaton, halusimme sitä tai emme. Pääsiäisen pitkä viikonloppu on hyvä ajankohta pohdiskella tällaisia asioita. Tekstien ei ole tarkoitus loukata ketään, ei ateisteja eikä uskovaisia.
Aiempi Tsiisus-vkl löytyy tämän teiniblogin helmikuun 2011 merkinnöistä.

Vuoden 2012 turhin julkkis?Maanantai 02.04.2012 15:58

Normaalisti olen pitänyt Vuoden turhin julkkis -titteliä hauskana ja osuvana tittelinä, joka on tähän mennessä osoitettu oikealla henkilölle - sellaiselle, joka ihan oikeasti on turhan julkkiksen tittelin ansainnut. Tänä vuonna turhimmaksi julkkikseksi valittiin kuitenkin presidenttivaaliehdokkaana olleen Pekka Haaviston puoliso Antonio Flores. Mitä vittua?

Okay, ei Antonio vaikuta miltään syvällisimmältä mahdolliselta ihmiseltä, häntä ei kiinnosta miehensä poliittinen toiminta vaan hiusala. Ja pitäväthän monet nuorukaisen olemusta ja kampaaja-ammattia rasittavan stereotypisen homomaisena.

Ei Flores siis täydellinen ole, mutta ihmettelen ihan oikeasti, miksi hän on esimerkiksi turhempi kuin samalla lailla pressavaaleissa näyttävästi esillä ollut Niinistön eukko, jonka nimeä en muista (eikä edes oikeastaan kiinnosta tarkistaa) ? Tekeekö Niinistön eukosta tärkeän kolmekymppisen naisen mummomainen pukeutumistyyli tai ura runoilijana, jonka runoja kukaan ei lukenut? Entä Niinistön piski, onko sekin Floresia tärkeämpi?

Lisäksi on huomautettava, että aiemmin turhimmaksi julkkikseksi on valittu henkilöitä, joille julkisuus on jonkinasteinen itseisarvo ja jotka tekevät kaikkensa julkisuudessa pysyäkseen. Johanna Tukiainen on kyllä ansainnut tuplatittelinsä, kuten Matti Nykänenkin triplakuninkuutensa. Antonio Flores ilmoitti kuitenkin, ettei ole kiinnostunut pyörimään julkisuudessa vaan halusi palata normaaliin arkielämään rakastamansa työnsä pariin.

Vittu mitä paskaa.
Noin puoli vuotta kestäneen Lärvikirja-nördetykseni aikana olen huomannut muutamia päiviä, jolloin sosiaalisessa mediassa ei tarvitse vierailla: ystäviesi, tuttujesi ja hyvänpäiväntuttujesi kuulumiset ovat arvattavissa jo ennalta. Skippaa suosiolla lärvikirja näinä päivämäärinä:


1.1. Jokainen toivottaa ystävilleen hyvää alkavaa uutta vuotta varmuuden vuoksi toisen kerran. Ensimmäiset valittelevat krapulaansa.
2.1. Loputkin valittelevat uuden vuoden myötä tullutta kamalaa krapulaa.

14.2. Jokainen toivottaa ystävilleen kuinka hyvää ystävänpäivää. Pahimpia tapauksia ovat ihQ-lässynlää-seurustelijat jotka jaksavat muistaa toisiaan "Hyvää ystävänpäivää rakas<33333333333333333" -seinäjulkaisuilla - lisäksi seinäjulkaisut näkyvät varmasti toisillekin niiden saadessa kymmenittäin tykkäyksiä ja "NIIN MÄKIN SUA RAKAS<395495959" -kommentteja. Muutama tosikko-ernu muistaa tehdä valitusmuistuttelun siitä kuinka ystävänpäivä on vain amerikkalainen keinotekoinen rahastusjuhla.

Pääsiäinen: Jokainen toivottaa vaihteeksi hyvää pääsiäistä. Joku keksii pistää viestiinsä verbaalisesti ennennäkemättömän vitsin "toivottavasti saatte paljon munaa" tms.

1.5. Vapun korvilla tilapäivitykset keskittyvät toivottamaan hyvää vappua ja kertomaan että nyt on matka juomaan.
2.5. Tilapäivitykset valittelevat krapulaa.

Kesäkuun alkupuoli: Seinät täyttyvät loputtomista "ihanaa et koulu on ohi<3", "VAPAUS<33!" yms päivityksistä. Ohessa saattaa olla myös vihje siitä, että ollaan menossa juomaan.
Seuraavana päivänä valitellaan (!!) krapulaa.

Kesäkuun loppupuoli: Juhannuspäivä täyttyy juhannustoivotuksista. Seuraavana päivänä luettavissa on jälleen samat krapulavalittelut.

Elokuun puoliväli: Koulujen alkaessa ruutu täyttyy ihmettelyistä loman nopeasta kulumisesta ja siitä kuinka mälsää se koulujen alku taas onkaan.

24.12. Jokainen toivottaa seinällään hyvää joulua (ja jos pilkkua nussitaan oikein urakalla niin kyseisenä päivänähän on vasta jouluaatto). Jotkut myös kertovat mitä saivat lahjaksi.
25.12. Myöhästyneet toivottavat seinällään hyvää joulua. Jotkut myös kertovat mitä saivat lahjaksi.
31.12. Jokainen toivottaa ystävilleen hyvää alkavaa uutta vuotta.

Nuo ovat yleisiä päiviä. Sen lisäksi on olemassa vielä lukiolaisextra, eli päivät jolloin ei myöskään käydä, mikäli suuri osa kavereista on lukiossa:

Koeviikot ja kokeiden palautuspäivät. Yleensä jo muutama päivä ennen koeviikkoa valittelu tulevasta koitoksesta alkaa. Osalla koeviikko tiivistyy yhteen valitteluun, mutta monet myös uskovat tuttaviensa olevansa kiinnostuneita mikä koe oli minäkin päivänä ja miten meni.

Syyskuun ja maaliskuun ylioppilaspäivät. Koeviikkojen tapaan valittelua kirjoitusten stressaavuudesta ja mitä minäkin päivänä oli ja millainen fiilinki jäi. Joskus useampikin päivitys esim. pari tuntia ensimmäisen päivityksen jälkeen tyyliin "ei perhana kysymykseen numero 5 olisi voinut kirjoittaa vielä tämänkin asian!"

"Ei minun nuoruudessani tällaista ollut"Sunnuntai 18.03.2012 18:01

"Nykynuoriso on uusavutonta ja hemmoteltua pullamössösukupolvea, jotka häiriköivät kadulla ja laahustavat surkeina koulun käytävillä. He kuuntelevat huonoa musiikkia ja elävät kaukana todellisuudesta joissain ihme virtuaalimaailmoissa. Ei tällaista minun nuoruudessani ollut!"

Monestiko nykynuori saa kuulla tämän saman (tai samaa kaavaa menevän) saarnan omastaan ja ikätovereidensa surkeudesta joltakulta entiseltä nuorelta, jonka teinivuosina kaikki oli nykyistä paremmin?

Todennäköisesti ihan vitun usein. Korostus siitä, ettei aikoinaan noin tehty, pitää toki paikkansa, mutta saarnassa ärsyttävintä on yksinkertaisesti se, että entinen nuori esittää itsensä ja oman sukupolvensa nykyistä reilusti parempina. Entisen nuoren on turha väittää, etteikö hän tekisi prikulleen samoin kuin nykynuoretkin, jos hän olisi nuori nyt. Ehkä hänen aikanaan nuoriso ei uppoutunut tietokoneiden maailmoihin, mutta eihän se ollut mahdollistakaan jos internettiä ei ollut olemassakaan! Entisen nuoren nostalgisia puheita voidaan tulkita esimerkiksi seuraavilla tavoilla:

"Nykynuoret laahustavat massan mukana soittaen kuulokkeet korvilla huonoa räminämusaa."
= Jos minä olisin nyt nuori, minä tietenkin tulisin kouluun soittaen kasettiradiosta Kari Tapiota, Esko Rahkosta ja Katri Helenaa.

"Nykynuoret tapaavat toisiaan internetissä kaiken maailman shäteissä ja meseissä ja äfbeissä oikean elämän sijasta. Tosi luuseria."
= Jos minä olisin nyt nuori, en käyttäisi tietokonetta kuin vain työasioihin. Muun yhteydenpitoni hoitaisin hakulaitteella, faksilla ja wanhalla Nokian 3310-kännykällä, johon voisin vaikkapa hankkia jotkin persoonalliset kuoret.

"Nykynuoret eivät osaa ottaa asioista vastuuta, vaan heidän elämänsä on yhdentekevää biletystä "hällä väliä" -asenteella."
= Jos minä olisin nyt nuori, olisin liittynyt 13-vuotiaana Amnestyyn ja ruvennut saman tien Punaisen Ristin vapaaehtoistyöntekijäksi. 18-vuotiaana olisin alkanut luovuttaa verta ja lähtisin mukaan kunnallisiin luottamusmiestoimintoihin Kristillisdemokraattien jäsenenä.

"Nykynuoret ovat patalaiskoja eivätkä jaksa kouluttautua mihinkään."
= Jos minä olisin nyt nuori, olisin hypännyt koulussa ainakin kahden luokan yli, valmistunut lukiosta kuudella laudaturilla ja väitellyt itseni professoriksi viimeistään 23-vuotiaana.

"Nykynuoret pelaavat outoja räiskintätietokonepelejä."
= Jos minä olisin nyt nuori, pelaisin ystävieni kanssa viikonloput Kimbleä, Afrikan tähteä ja pasianssia.

Niinpä.

Ehkä ennen kaikki oli paremmin, mutta kenenkään entisen nuoren on aivan turha kuvitella, etteikö hän todennäköisesti itse aivan samalla lailla olisi aivan kuten muutkin, jos olisi nuori nyt.

Saako mediaa kritisoida?Perjantai 02.03.2012 20:30

Olin todistamassa Rauhalahdessa 17.2. ollutta wanhojen jatkojen Lovexin keikkaa, jonka päätteeksi yleisö hyppäsi lavalle bändin mukaan. Iltalehti uutisoi nopeasti "Lovexin keikan johtaneen kaaokseen". En sanoisi itse pientä hauskanpitoa kaaokseksi, mutta kohauttavat jutut myyvät paremmin kuin tylsä perusskeida. MTV3:n haastattelussa bändin kitaristi Vivian arveli lavalle nousseen arviolta 50-100 ihmistä, Iltalehti pyöristi luvun suoraan sataan. Kitaristi kertoi MTV3:lle paineiden olleen kovia ja kuinka osa paikalla olleista oli kaatuillut, "mutta onneksi kukaan ei loukkaantunut". Iltalehden otsikkona keikan kaaokseen joutumisesta oli lainaus "ONNEKSI KUKAAN EI KUOLLUT!"

Pian keikkakaaosuutisoinnin jälkeen Rauhalahden ravintolapäällikkö oikoi Iltalehden sivuilla olleita kommentteja ja syytti bändiä huomion hakemisesta. "En tiedä, mikä tässä on takana. Heiltä lienee pian uusi levy tulossa ja ollaan kenties julkisuushakuisia", todettiin Iltalehden haastattelussa. Kertaakaan artikkelissa ei mainittu sanallakaan sitä mahdollisuutta, että Iltalehti olisi mahdollisesti liioitellut keikasta kertoneessa artikelissaan. Eikä ihme, en itse asiassa muista koskaan lukeneeni anteeksipyyntöä, joka olisi tullut median suunnalta: "Olemme pahoillamme, liioittelimme juttua / emme tarkistaneet faktoja / olimme epähuolellisia." Ei, media ei pyydä anteeksi, vaikka juttu olisi kirjoitettu täysin päin peetä ja vaikka se voitaisiin helposti todistaa.

Toimittajien vapaus on totta kai hieno arvo, mutta samalla siinä on havaittavissa huonojakin puolia. Omasta mielestäni esimerkiksi profeetta Muhammadin pilakuvien julkaisu tanskalais- ja norjalaislehdissä sananvapauden nojalla oli mielestäni moraalisesti hyvin arveluttava teko.

Suomen media on maailman vapain - meillä toimittajat kokevat vähiten uhkailua, meillä mediaa ei sensuroida käytännössä ollenkaan. Suomalainen media voi kirjoittaa mistä haluaa - ja mitä haluaa. Tylsästäkin eduskuntaistunnon välikysymyskeskustelusta revitään sopivan raflaavilla otsikoilla aikaan verinen taistelu opposition ja hallituksen välillä. Kaikki tapahtuva pitää sisällään sensaatiota ja skandaalia. On ymmärrettävää, etteivät tylsät uutiset myy yhtä hyvin kuin sopivasti kärjistetty informaatio, mutta täytyykö myynti tosiaankin tehdä journalismin laadun kustannuksella? Liioitteleva otsikointi ja jopa väärät faktat ovat arveluttavia ratkaisuja, eikä mikään instituutio edes kunnalla valvo median tekemien päätösten eettisyyttä. Julkisen sanan neuvostokin keskittyy lähinnä siihen, mitä joku on sanonut ja oliko se moraalisesti oikein vai ei.

Saako mediaa edes kritisoida?

Maaliskuun ihQutusbiisiTorstai 01.03.2012 19:04

Maaliskuun myötä sulaa lumet, ja niin myös kuukauden ihQutuksen vähäinenkin jäljellä oleva arvostus!

Tällä kertaa kuukauden biisi on ehdottomasti amerikkalaislaulaja Lana Del Rey kappaleellaan Born To Die. Jos joku ehti kuvittelemaan, ettei popmusiikin saralla enää koskaan kuulla mitään uutta ja mielenkiintoista, oli epäilys väärä. Lana Del Rey nousi suosioon Youtubessa musiikkivideoillaan, jotka on koottu erinäisistä elokuvista olevista pätkistä. Lana Del Rey on yhdistelmä uutta ja wanhaa - erinomaista äänenkäyttöä, synkkää ja utuista musiikkia. Lana Del Rey on tajunnut erään elämän totuuksista - olemme syntyneet kuolemaan.

Musiikkivideokin on visuaalisesti ja kerronnallisesti upea: alussa nähtävä idyllinen, kaunis pariskunta halaamassa toisiaan USA:n lippu taustalla, kirkko tiikereineen, hotellihuoneessa välähtävä valo (viittaus Casablancaan?) ja turmiollinen loppu.

Helmikuun ihQutusbiisiKeskiviikko 15.02.2012 15:12

Helmikuun flunssaepidemioihin on olemassa paras mahdollinen lääke - kuukauden ihQutusbiisi.

Helmikuun ihQutus on tuore brittiartisti Neon Hitch juuri julkaistulla singlellään Fuck U Betta. Nähtävästi kappaleelle on tulossa lähiakoina myös video, mutta pelkkä audio on jo korville yhtä musiikillisen orgasmin ilotulitusta.

Äskettäin solmittu levysopimus mahdollistaa sen, että 2012 on Hitchin läpimurtovuosi. Nimen omaan tällaista räväkkää tanssimusiikkia on kaivattu. She just can fuck you better!