IRC-Galleria

Viime aikoina olen ollut onneni huipulla monessa(kin) asiassa. Ehkä liian korkealla. Niin korkealla että tuulee.

Ne jotka eivät vielä tienneet, niin tulen saamaan lapsen. Laskettu aika on 11.9.2009.
Alan tosiaan tuntemaan lapsen läsnäolon. Tuntuu todella isälliseltä monessakin mielessä. Juttelin Tapion kanssa tänään ja mietin miten lapsia kasvatetaan. Yllättäen puhuttiin paljon uskonnollisesta kasvatuksesta, mutta se ei niinkään ollut siinä pointti. Tunsin oikein kunnolla kuinka olen varma kaikesta mitä elämä sisältää. Olen aina miettinyt miten isät, ovat sitten nuoria tahi vanhoja niin ovat, no miten sen nyt kuvailisi.. hmmm. No isällisiä.
Nyt vaikka en ymmärräkään täysin, niin minulla on joku käsitys siitä mistä se tulee.

Kuulin eilen että saamme ostettua uuden asunnon. Se on aivan käsittämätön juttu:
"Hei, olen 21v. fuksi Helsingistä ja ostin muuten tuossa juuri paritalon perheelle Espoosta. "
No eihän se ihan niin mennyt, mutta ei kaukanakaan. 79,5 neliötä, 3h+k+p+s+piha. Nihtimäessä, 350m Keran juna-asemalta. Siinä teille suckers!
Loistavaa että tässä maassa on valtion korkotuki ja kelan yleinen asumistuki, ne tekevät minusta vanhassa rahassa vielä miljonäärin! Ja mikä nyt kaikkein tärkeintä saan perheelle asunnon!!

Menin toissapäivänä rakastamani ihmisen kanssa kihloihin. (Jos joku lukee tätä eikä tiedä kuka tämä henkilö on niin kannattaa käyä facebookissa.) Se mikä tunne siitä oikeasti tulee kun tuntee jonkun sisällään, päästää sen ulos sisältään ja saa takaisin jotain mitä toinen ihminen päästää sisältään. Syvähuokaus. No niin. Niin.
Aion mennä kihloihin vain kerran elämässäni. Tätä mietin pitkään. Nyt olin valmis. Tosiaan olin valmis. En olisi ollut aiemmin. Eikä olisi ollut enää mitään tarvetta odottaa.

Jos kaverini uskaltaisivat tai voisivat kysyä minulta jotain niin se olisi, että olenko valmis jäämään tähän. Saan lapsen, jolle koko loppu elämäni "joudun" uhraamaan. En voi enää liihottaa miten haluan, minne haluan. Etsiä itseäni täältä, maailmasta nyt puhumattakaan.
Onko itsessä jotain niin ihmeellistä että sitä ei voisi löytää lapsen kanssa? Minusta oikeastaan tuntuu että parhaiten löydän itseni lapsesta. Se tuntuu antavan minulle jo syntymättömänäkin niin paljon. Minusta tuntuu että ihminen ehkä jollain tapaa luodaan uudelleen lapsen kautta. Tässä se minulle tulee, uudelleen syntyminen. Luomiskertomus tästä on kauneinta mitä nyt tiedän. Sitä ei minulle koskaan raamattu välittänyt.
Kaikki nuoret, fiksut, lahjakkaat, hienot ihmiset. Haluan sanoa teille yhden sanan: lisääntykää!
Tässä maailmassa on liian vähän hyviä äitejä isistä puhumattakaan.
Se mitä minulle tulee ei poista minulta yhtään mitään. Korkeintaan se antaa uutta.

Matkustamisesta vielä pakko sanoa, että olen nähnyt kyllä perheitä jotka ovat tyytyväisiä matkustaessaan lasten kanssa. Ei se ole välttämätöntä lähteä kanarialle pakettimatkalle sillä asenteella että kaikki menee pieleen kuitenkin. Extreme matkailijoitakin on vanhempina ja kaikkia maailman paikkoja ei ehkä kuitenkaan ole pakko nähdä. Ne ikävät paikat jonne lapsia ei uskalla viedä voi jättää sinne omaan rauhaansa, on niitä tässä jo nähty.
HEI! Nyt vasta itseasiassa tajusin että lapsesta saan varmaan mitä oivallisinta matkaseuraa kun olen 40v. Se ei minusta ole liian suuri ikä aloittaa elämää, ehkä jo kolmatta kertaa alusta.

oihhh! Olen vaan niin liian korkealla sielä huipulla. Pelkään ettei suunta voi olla enää minnekään muualle kuin alas.