IRC-Galleria

Ekaa kertaa kirjotan tosissani tänne... ennen ei ole ollut tarvetta mutta nyt se sitten tuli kun ei kaikkille jaksa selittää mitä tänään tapahtu koska ottaan vähän sydämmelle käydä sama uudelleen ja uudelleen.. if ya know what i mean....

(englanti on)
So this is what happened, so listen carefully please, cause i ain't going to say this two times!
or mayby i will.. if you really care about it, and feel like you can help me with my feelings...
(englanti off)

Muutama päivä aikaisemmin (suoraan vapun aamulla jolloin ei onneksi ollut darraa niinkuin monilla muilla) mummo soitti että kissa on pahana ja tuo hänet mökiltä kotiin toipumaan.. kissa kuulemma ei ollut syönyt kuin edellisenä päivänä.. kissa tuli kotiin ja ei pahemmin jaksanut liikkua ja söi vähän seuraavina päivinä.. tiedossa oli että kissa kun on 14v että se on heikossa jamassa ja oli se puolet painostaankin menettäny viimisen puolenvuoden aikana.. joten siinä kävi sitten niin että päätettiin perheen yhteis voimin että se pitää viedä lääkäriin.. ehkä viimeistä kertaa.. tänään 3.5.2006 sain 10:32 txt viestin jossa äiti sanoi että aika sovittu 17:45 lääkärille...
Vähän aikaa siinä sitten olin hukassa ja pitelin kissaa koko aamupäivän puhuin sille ja rapsuttelin sen muutaman tunnin sen turkkia josta luut tuntui jo jonkun verran läpi.. varmaa ei vielä ollut että lopeteentaako se myöhemmin illalla mutta selväähän se oli sisimmällä sydämmessä että miten siinä kävisi.. No kello oli sitten 17:20 kun äiti tuli tippa linssissä huoneeseen ja sanoi että nyt pitäis mennä.. sisko kieltäytyi tulemasta omista syistään ja kyllähän sen ymmärtää... 17:40 oltiin lääkärillä joka otti vastaan ihan niin kuin lääkärit yleensä ottaa.. kissalta otettiin veri kokeet ja tuli se 10minuutin piinaava tauko jossa odoteltiin tuloksia ja tietoa kuinka pahana kissa oikeasti oli..
Pumppasin siinä eläin lääkärin vieressä muutaman röökin tippa linssissä ja no.. en oikeen tiedä mitä ajattelin.. oli sekavat tunteet.. toisaalta halus päästää kissan kärsimyksestä ja toisaalta halusi pitää kissan ikuisesti omana.. sitä kun on tottunut että se iso kissa (norjalainen metsäkissa puoliksi joten kokoa löytyy.. onhan se ilvekselle lähintä sukua.. kait..) kiehnää jaloissa ja kerjää ruokaa tai hyvänäpitoa viimiset 14vuotta.. se on aina ollut tukena kun on ollut paha olla.. ja mullakin kun on niitä huonoja aikoja ollut jos jonkun verran.. (mutta ei niistä sen enempää.. *vink vink 87 ja ekalla kauppikses*) että siihen on tottunut että kissaan voi aina luottaa..

siinä meni noin 15min kunnes kuultiin tulokset... arvot oli vähintään 5x normaaleista... mitään ei ollut enää tehtävissä sanoi lääkäri.. se sattui niin prkleesti... lääkäri kysyi "haluatteko miettiä asiaa vielä?" minä tiesin silloin että kissa kärsii jo liikaa kun kissakaan ei enää jaksanut pistää hanttiin lääkärillekkään.. ja jumalauta kun se kissa pistää hanttiin niin siinä saa pistää kädet silmien eteen... joten nyökytin vaan päätäni niinkuin teki mutsikin (kai siltä se jotakin suustakin pääs mutta siinä vaiheessa korvissa vaan soi) ja mutsin avopuoliso kanssa nyökytteli siihen malliin että nyt se täytyy tehdä...
Kissalle annettiin rauhoittavaa sen omassa kopissa jossa se ei enää edes yrittänyt pistää hanttiin paitsi sitten kun piikkistä laitettu aine oli mennyt sisään suoniin... pieni voihkaisu siltä pääsi.. siihen se sitten vaipui noin minuutissa silmät auki jääneenä.. otettiin ulos kopista ja hoidettiin paperihommat pois alta... ja sitten laitettiin se läpinäkyvä neste suoneen... hiljaa sen sydän pysähtyi rauhassa... silmät vaipui kiinni ja siihen se loppui... tuntui kuin olisi elämä vilahtanut ohi.. olihan mun siinä vaiheessa vielä pakko pitää kissaa hetki sylissä.. ja sitten päästää irti..

Se tuntui pahalta mutta samalla helpottava mieli tuli.. olihan se kissa hyvän elämän elänyt ja vihdoin päässyt omaan rauhaan.. tuhkaus oli se mitä halusimme koska tuhkat halutaan sirotella mökille mikä oli kissan lempi paikka... kotiin mennessä itketti ja oli tosi hailea olo eikä se siitä vielä ole muuttunut.. jos tänne asti olet jaksanut lukea toivon että tämä tuo ymmärrystä niille jotka näkevät minut joka päiväisesti ja kiitän tuesta jota olen saanut jo ja tulen ehkä saamaan... säälipisteitä en halua, koska sääliminen on heikoille niin kovalta kuin se kuullostaakin.. elämä jatkuu ja niin edelleen..

siinä se.. helpottaa edes vähän kirjoittaa tänne.. vaikka se pahalta välillä tuntuikin..

thanks for reading
-Erion

Ps. ne jotka oikeesti jakso lukee kokohomman niin kiitos.. ja pistäkää jotain kommenttia että tiedän ketkä kaikki oikeesti ehkä yrittää ymmärtää tai ymmärtää.. Ei sääliä thänks