IRC-Galleria

Erkkimon

Erkkimon

harrastaa jalkapalloa, paitsi silloin kun ei.

Blogi

- Vanhemmat »

Ilo irti itsaristaLauantai 07.02.2009 04:19

Kouluammuskelujen syyllisten menusta löytyvät mm. tietokonepelit, luokaton lukio ja viha. Voin kertoa, etteivät tietokonepelit tee ihmisestä massamurhaajaa. Sitä ei tee myöskään luokaton lukio. Mutta viha, se voi tehdä ihmisestä massamurhaajan, vaikka sekin vaatii onnistuakseen otollisia olosuhteita.

Valotanpa hieman massamurhaajien ajattelua, joka on heidän näkökulmastaan ihan loogista. Kouluissa tapahtuneita massamurhia yhdistää kolme tekijää: ihmisviha, ateismi sekä itsemurha toimituksen päätteeksi. Olennainen massamurhia selittävä tekijä, ateistinen maailmankuva on jäänyt vaille median huomiota. Olennaista on myös pettymys sekä tyytymättömyys omaan elämään – siis paha olo. Jos kuolemanjälkeiseen uskomaton henkilö kokee elämänsä tuottavan enemmän kärsimystä kuin iloa, hänen on teoriassa järkevää lopettaa se.

Kun massamurhaaja on päättänyt tehdä itsemurhan, hänen on teoriassa järkevää ottaa jutusta kaikki ilo irti. Tässä kohtaa väkivaltaiset tietokonepelit astuvat areenalle, mutta eivät motiivina. Tietokonepelit heijastuvat murhaamisen tavassa, sillä massamurhaaja voi ennen kuolemaansa elää hetken ajan tietokonepeliensä fantasiamaailmaa todeksi.

Tällöin massamurhaaja voi tappaa ihmisiä, joita hän on aina vihannut. Siinä sivussa hän saattaa joutua ampumaan pari sivullista, jotka esimerkiksi estävät häntä ampumasta haluamiansa henkilöitä. Sen lisäksi hän saa kaipaamansa julkisuutta ja tekee kuolemastaan jonkinlaisen performanssiesityksen.

Toteutettuaan yhteiskunnallisesta näkökulmasta tuomittavia fantasioitaan kiinni jääminen johtaisi sanoinkuvaamattomaan halveksuntaan ja äärimmäiseen tuomioon. Tässä kohtaa murhaaja käyttää uskonsa mukaista takaporttia. Koska ateisti on vakuuttunut siitä, ettei kuoleman jälkeen ole elämää, hän ampuu itsensä, raukeaa tyhjiin ja välttyy tuomiolta sekä halveksunnalta. Ei hyväksyttävää, mutta yllättävän järkeenkäypää. Sitä, että ateisti uskoo voivansa tehdä mitä tahansa seuraamuksetta, kunhan muistaa tappaa itsensä ennen vastuuseen joutumista, kutsuisin ateistiseksi oivallukseksi.

Me ihmiset olemme tehneet itsareita historiamme alusta asti. Pari sataa vuotta sitten huomattavasti suurempi osa meistä uskoi kuolemanjälkeiseen, eivätkä murhainstrumentitkaan olleet niin edistyksellisiä. Massamurhalla ei muutenkaan olisi voinut pompata pikkukylän paikallisjulkkista isommaksi staraksi.

Ilmoittaudu JV-kurssilleTiistai 06.01.2009 17:36

Turkanen! Nyt pitäis kaikkien ilmottautua järjestyksenvalvojakurssille, että se saadaan järjestettyä. Se järjestetään siks, että kristillisiin tapahtumiin saadaan riittävästi järjestyksenvalvojia. Jos vaadittuja järkkäreitä ei saada, tapahtumia ei voida juridisista syistä järjestää. Eka koulutuspäivä lauantaina. Hinta (99 e + alv) on lähes satasen halvempi kuin normaalit poliisin järjestämät järkkärikurssit. Sen lisäksi GospelSound ry maksaa koulutusmaksusta puolet jokaiselle, joka sitoutuu tulemaan vuoden 2009 VappuGospeliin järkkäriksi. Jos tahdot järkkäriksi VappuGospeliin, ilmoita asiasta minulle.

Jos kiinnostaa, soita Mikko Lahdelle. Jos ei kiinnosta, kerro jollekulle, jota kiinnostaa.

Aikataulu:
La 10.1 kello 10 - 18
Ma 12.1 kello 17 - 22
Ti 13.1 klo 17 - 22
To 15.1 klo 16 - 22
La 17.1 klo 10 - 18 (voimankäyttö)

Turkasen tuparitMaanantai 17.03.2008 23:45

Pidetään Impin kanssa tuparit 28.3. klo 18 silmä silmä. Jos haluat nähdä uuden kämpän ja/tai tykkäät jumittaa, niin tervetuloa. Teemana on fiini pukeutuminen. Osoite on Salpausselänkatu 51 A 5. Keskimäärästä natsimpien naapureiden takia joudutaan lipsumaan hulluntailaisesta biletraditiosta eli pitää lopetella kymmeneltä meidän kämpillä, mutta jatkot järkkäytynevät jossakin. Ehdotuksia otetaan vastaan!

PS. Lahjatoiveita on kyselty, mut laitetaa mieluummin vaik sit ens' sunnuntain jumikses totuttua enemmän siihe kolehtiboksii.

MacBook kadoksissaSunnuntai 24.02.2008 01:16

Mun läppäri jäi perjantaina Kuntsille. Piti tulla siivoomaan, mutta kuulin ajan väärin ja tulin sitten myöhässä. Kävin tsekkaamassa paikat ja konetta ei näkynyt missään. Vaksi ei tiennyt koneesta mitään. Ei myöskään Muuperi tai JKT. En vain pysty uskomaan, että kukaan olisi kössinyt sitä, joten se on varmaan jossain turvassa. Eli jos sulla on jotain tietoa läppärin tänhetkisestä olinpaikasta, olisin äärimmäisen kiitollinen, jos kertoisit, mitä tiedät.

Kiitos!

Ulos homolaitoksestaSunnuntai 24.02.2008 01:00

Nyt se alkaa onneksi olla ohi. Huomenna risteilylle Ruotsiin tai Viroon. Lukiojärjestelmä on nykyisenlaisena täysin turha, muka yleissivistävä välivaihe ennen yliopistoa, ja olen onnellinen, että se on ohi. Kuitenkin Yhteiskoulun lukiota tulee todella ikävä. Useita opettajia, keitä olisi tehnyt mieli vetää turpaan pariinkin otteeseen, tulee ikävä. Erityisen valtava ikävä tulee kavereita, joiden kanssa on tullut jumitettua vuosi jos useampikin.

Juuri nyt kaikki tuntuu menevän prikulleen niin, miten ei pitäisi. En keksi enää montaakaan asiaa, joka voisi mennä päin silmää. Ranteitani jalkapallolla viillellessäni mieleeni pulpahtivat ne aamut, joina elämä oli aivan perseestä ja kaikki meni päin helvettiä. Niinä aamuina minulle lämpimästi hymyilevät, joskus minulle tuntemattomatkin kasvot muistuttivat minua siitä, että aurinko joka tapauksessa nousee joka aamu. Tahdonkin kiittää jokaista, joka on auttanut minua elämässäni hymyilemällä minulle joskus. En voi sanoin kuvailla kiitollisuuttani niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat millä tahansa tavalla auttaneet. Kysyneet kuulumisia, kun ei ole kuulunut erityisen hyvää. Jeesanneet, kun on ollut vaikeaa. Kaikkein kauneinta, mitä ihmisessä voi olla, on hyvä sydän.

Yritän siis sanoa, että Yhteiskoulussa on ollut hyvä olla, ja että olen siitä kiitollinen kaikille koulun oppilaille ja opettajille. Toivon, että tulevaisuudessakin Yhteiskoulu olisi paikka, jossa kaikilla on hyvä olla.

Painia?Maanantai 11.02.2008 22:55

Kävin tänään Pellellä. Yllätin Pellen ja hänen kämppiksensä "painimasta".
- Me painittiin pitääksemme poliisikuntoa yllä. Sillä ei ollut homoilun kanssa mitään tekemistä, Pelle puolustautuu.
Itseänsä turpaan vetäminen on tärkeää. Suosittelen sitä kaikille. Onnistuneen turpaan vedon jälki pitäisi olla jotakuinkin tälläinen.
Kouvolan kaupungin säädöskokoelman "Kouvolan nuorisoparlamentin toimintasäänön" 1§ sanoo seuraavaa:

"Kouvolan nuorisoparlamentti edustaa Kouvolassa opiskelevia nuoria. Nuorisoparlamentin tarkoituksena on
[1] edistää nuorten osallistumis-, vaikuttamis- ja toimintamahdollisuuksia Kouvolassa
[2] olla nuorten vaikuttamiskanava nuoria koskevissa asioissa
[3] tuoda nuorten näkökulma esille kaupungin päätöksenteossa
[4] hoitaa nuorisoparlamentin toimialaan kuuluvat tai kaupungin eri toimialojen sille antamat tehtävät."

Ilmeisesti kohdalla 1 tarkoitetaan poliittista osallistumista, vaikuttamista sekä toimintaa. Joku voisi väittää, että "toimintamahdollisuuksilla" viitataan nuorisotoimintaan, johon kaikenkarvaiset tapahtumat yms. sisältyvät. Kuitenkaan näin ei mitä ilmeisimmin ole, koska täysin irrationaalista ympätä nuorisotoiminta poliittisen osallistumisen ja vaikuttamisen kanssa samaan kohtaan. Näin ollen voimme todeta, että kohta 1 tarkoittaa sitä, että "nuorisoparlamentin tulee edistää nuorten poliittista osallistumista, poliittista vaikuttamista ja poliittista toimintaa Kouvolassa".

Kohta 2 on päivänselvä: nuorisoparlamentin tehtävä on välittää nuorten mielipiteitä kaupunginvaltuustolle ja tehdä aloitteita nuorten mielipiteitä ohjenuoranaan käyttäen.

Kohta 3 on se, mikä alun perin oli nuorisovaltuustojen idea - se on se, mihin kaksi edellistä kohtaa tähtäävät. Nuorisoparlamentin alkuperäinen tarkoitus nimittäin on valvoa nuorten oikeuksien toteutumista kunnallispolitiikassa: "Nuorisovaltuuston tärkein tehtävä on toimia oman alueensa nuorten edunvalvojana." (Suomenkielinen Wikipedia: Nuorisovaltuusto. 23.1.2008.)

Neljäs kohta on selkeä. Tilaaja-tuottaja -mallissa voisimme ajatella kaupunginvaltuustoa tilaajana ja nuorisoparlamenttia tuottajana. Nuorisoparlamentti tuottaa kaupunginvaltuuston pyytämät hyödykkeet, eli toteuttaa ylemmän tahon pyynnöt. Tällä hetkellä, 23.1.2008, pyyntöjä ei ole.

Nuorisoparlamentti ei ole huvilautakunta. En toki vastusta huvilautakuntaa - itse asiassa sellaisen perustaminen voisi olla ihan fiksua. Tilaaja-tuottaja - malliin siirtyvässä Kouvolassa voisimme ruveta tilaajiksi ja kilpailuttaa tilaisuuksien järkkääjiä. Jos kustannukset nuosevat liian korkeiksi, voimme luoda oman tuottavan elimemme - vaikka sen huvilautakunnan. Se olisi nykyaikaa ja Kouvolan byrokraattisen rakenteen kanssa yhteensopiva toimintatapa.

Noh, moni voi sitten vedota pykälään 8, jonka mukaan "nuorisoparlamentille varataan kaupungin talousarviossa vuosittain käyttöraha, jonka käyttämisestä parlamentti voi itse päättää kaupungin yleisiä ohjeita ja taloussääntöä noudattaen". Juu, kyllähän me nykyisellä tavallamme saamme toimia. Kysymys kuuluukin, onko se tarkoituksen mukaista?
Nuorisovaltuusto. Vähän niiku kaupunginvaltuusto, muttei sinne päinkään.

Tänään taas nuorisovaltuustossa jauhettiin paskaa ja pohdittiin, miten nuorisovaltuusto saisi näkyvyyttä. Mitäs me näkyvyydellä teemme, kun emme saa mitään järjellistä aikaiseksi? Miksi nuorisovaltuuston pitäisi erityisesti näkyä? Eihän kaupunginvaltuustokaan varsinaisesti näy. Ei sen tarvitse näkyä. Keksin vain yhden syyn, miksi nuorisovaltuuston tulisi näkyä; jotta nuoret osaisivat tulla avautumaan, jos jokin asia on perseellään. Ratkaisu ei ole mainostaminen. Palaan asiaan myöhemmin.

Väitän, että nuoret eivät tule kertomaan yhteiskunnassa kohtaamistaan ongelmista nuorisovaltuustolle, joka järjestää arvontoja tai pykäävät bänditapahtumia. On voimavarojen älytöntä tuhlausta maksaa kokonaiselle valtuustolle siitä, että he suunnitteleva puolisen vuotta yhtä tapahtumaa - joka on todennäköisesti, vaikkei toivottavasti, ihan paska. Siltikään aihe ei motivoi suurinta osaa, koska itse tapahtuman järkkäämisestä ei anneta minkäänlaista korvausta. Näin hommaan ei kohdistu ulkoista motivaatiota puhumattakaan sisäisestä motivaatiosta.

Olen sitä mieltä, että nuorisotapahtumien järjestämisen sijaan nuorisovaltuuston tulisi myöntää tukea nuorisotapahtumien järjestäjille. Tapahtumien järjestäjiä löytyy aivan varmasti. Siis ihan varmasti. Heillä vain ei ole rahaa. He voisivat anoa rahaa nuorisovaltuustolta tapahtumaa varten. Heillä olisi sydän hommassa mukana. He tahtoisivat todella järjestää tapahtuman. Ehkä näin voitaisiin myös tukea erilaisia nuorisokulttuureita? Ehkä silloin kaikki tapahtumat eivät olisi mainstream-paskaa? Ehkä reggaeta tuntevat reggae-tyypit järkkäisivät hyviä reggae-bileitä nuorisovaltuuston avustuksella - ainakin parempia kuin mitä nuorisovaltuusto itse järjestäisi. Parhaat metallikonsertitkin varmasti syntyisivät asiantuntijoiden toimesta. Eikä palaveeraamisesta tarvitsisi maksaa turhaan. Samalla nuorisovaltuusto voisi tuen ehtona vaatia tapahtuman päihteettömyyttä ja näin vähentää päihdebileiden määrää. Kouvolassa saataisiin paljon enemmän aikaiseksi, kun nuorisovaltuusto tukisi esimerkiksi Freedoms-konseptia.

Väitän, ettei kovinkaan monella nuorisovaltuustolaisella ole sydän pelissä tapahtumaa järjestettäessä ja mainostettaessa. Ei ainakaan minulla ole. Eri juttu olisi, jos järkkäisin jotakin minulle tärkeään aiheeseen liittyvää tapahtumaa. Konkretisoin. Jos Martti ja Mauri ovat järkkäämässä itselleen tärkeään aiheeseen liittyvää tapahtumaa ja saisivat siihen tuen nuorisovaltuustolta, voisin lyödä keskimmäisen pernani vetoa siitä, että samalla budjetilla Martti ja Mauri järkkäisivät tuplasti paremman tapahtuman kuin nuorisovaltuusto.

Yksi asia tässä maailmassa on fakta: raha puhuu. Jos keskittyisimme päätösten valvontaan ja julkilausumien laatimiseen ja käyttäisimme budjettimme pääosin tukien myöntämiseen järjestäville tahoille, homma toimisi kuin junan vessa. Tukipolitiikalla voidaan ohjata tapahtumarakennetta hyvinkin tehokkaasti. Esimerkiksi narkkareiden hinausbileille ei tarvitse myöntää tukea. Tässä muutama syy noudattaa esittämääni toimintamallia.
1. Rahalla voisimme "ostaa" päihteettömyyttä, koska vaadimme tuen saajilta päihteetöntä tapahtumaa.
2. Tapahtumista ynnä muusta tulisi paljon parempia, koska asiantuntijat järkkäisivät ne. Heillä myöskin olisi varmasti persoonallisempia ideoita.
3. Rikastuttaisimme ja tukisimme kulttuuria.
4. Ne, jotka haluavat tehdä, saisivat mahdollisuuden tehdä.
5. Säästäisimme rahaa.
6. Voisimme käyttää aikamme kokouksissa vaikuttamiseen ja voisimme keskittyä siihen, mitä varten nuorisovaltuusto on perustettu.
7. Saisimme nuorten luottamuksen ja tunnettuuden - ansaitusti. Heteroseksuaalinen koira ei pure ruokkivaa kättä.

Muutenkin minua ihmetyttää, että miksi minulle maksetaan nuorisovaltuuston kokouksissa jumittamisesta. Saamme siitä vitosen. Siis vitosen kuussa. Sehän on vähemmän kuin keskivertoipanan viikkoraha! Mitähän haulikkoa minä teen vitosella? Olisi parempi, kun sitä ei maksettaisi ollenkaan. Nuorisovaltuuston jengin saamilla kokouskorvauksilla järkättäisiin yhdet hienot underground-bileet. Mielestäni koko korvaus on kädestä. Koska 1) valtuuston korvauksilla ei eletä, 2) ei noin pientä korvausta kannata edes antaa. Näin nuorisovaltuustossa olisi vain niitä, jotka haluavat vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin. Itse asiassa olenkin joskus kysynyt itseltäni, että miksi oikein jumitan siellä? Ehkä siksi, etten halua pettää äänestäjiäni. Kuitenkin tosiasia on se, että varmaankin saisin yhteiskunnallisesti enemmän aikaiseksi kirjoittamalla lehtiin.

Kun pääsin nuorisovaltuustoon, odotin, että siellä voisi vaikuttaa johonkin. Nuorisovaltuuston alkuperäinen tarkoitus oli valvoa nuorten oikeuksien toteutumista kunnallisten päätösten teossa. Nuorisovaltuustolle on annettu mahdollisuus myöskin järjestää tapahtumia päätöksiin osallistumisen ohessa. Nykyään juttu on toisin päin. Nuorisovaltuuston on kaupunginlaajuinen oppilaskunta, jonka kokoukset pidetään kaupunginvaltuustonsalissa. Aika tuhlataan näkyvyyden hankkimiseen ja tapahtumien järkkäämiseen. Eipä paljon muuhun. Olen äärimmäisen pettynyt nykyiseen toimintakulttuuriin. Ehkä voisin jotenkin vaikuttaa siihen? Tuskin. Isoja laivoja ei käännetä ilman ruoria.

Jotta nuorisovaltuusto toimisi, kuten sen pitäisi, sen tarvitsee pyöräyttää oravanpyörä liikkeelle; nuorten tulee luottaa nuorisovaltuustoon, jotta he avautuisivat nuorisovaltuustolle ja näin nuorisovaltuusto voisi auttaa heitä ja näin nuoret luottaisivat nuorisovaltuustoon, ja he avautuisivat ja heitä autettaisiin, etc. Me nuorisovaltuustolaiset saamme sen luottamuksen teoilla. Me saamme sen maineen ja näkyvyyden teoilla. Emme mainostamalla ja arvontoja järkkäämällä. Deeds speak louder than words.

Toivottavasti kukaan ei loukkaantunut.
- Vanhemmat »