IRC-Galleria

Fairy_Epistaxis

Fairy_Epistaxis

Ettei vaan olisi kärpäsen kakka. - Pikku Myy

Selaa blogimerkintöjä

"Päivä ennen lähtöäsi jysähti mieleeni.

Olin herännyt sinua aikaisemmin ja keittänyt itselleni teetä,
olin katsellut hymyillen asuntosi kellertyneitä seiniä, olin onnellinen.
Herättyäsi katosit puoleksi tunniksi kylpyhuoneeseen,
ja kun tulit keittiöön toivottaen "hyvää huomenta ...enkelini", näin hymysi ensimmäisen kerran.
Enkä pitänyt sitä irvistyksenä, vaikka se todella näytti siltä,
sinä olit ehkä oikeassa, mutta kuitenkin sen verran väärässä että et tiennyt minun mieltymystäni.
Sydämeni löi pahasti epätahtiin.

Irokeesisi roikkui päälakesi vasemmalla puolella, ja vesipisarat helmeilivät olkapäilläsi.
Ehkä ne taiteilivat trapetsilla? Siinä katsoessani sinua tonkimassa puhdasta kahviakuppia kaapista,
tajusin etten ollut enää verrattavissa pikkuvarpaaseen.
En ollut enää sinulle tuntematon... enhän koskaan ollut ollutkaan. Sanoit aina että olen samalla tasolla kuin äitisi oli... ja nyt olin kasvanut lähemmäs.

Kun aloit tiskaamaan astioita, kahvinkeittimen suristessa, minun oli vaikea ymmärtää itseäni...
Sillä olin saanut tietää sinusta niin paljon, etten saanut puhua siitä.
Sitten tuli ikävä sinua, siinä kun jäin tuijottamaan paljasta ylävartaloasi ja vakavaa ilmettäsi, tunsin vihlovaa kipua, mutta minulla oli lämmin olo. Sellainen turvallinen, intohimoinen.
Ennen olisin kääntänyt katseeni takaisin teemukiini.

Olin silloin oikeasti onnellinen, tai ehkä "me" olimme onnellisia. Sinä kuitenkin hymyilit jotenkin iloisesti, ja sait minut vapisemaan.
Tosin sinä aamuna emme puhuneet, olimme vain hiljaa. Lauseita oli hankala muodostaa, ikäänkuin kieli olisi leikattu irti... me katselimme toisiamme hymyillen.

Nauhurin repeat-nappula oli taidettu painaa pohjaan sellaisissa kohdissa, kun piti moneen kertaan toistaa ne hymyt ja katseet.

Kun kuulin sinun nauravan tavalla johon minun oli pakko rakastua.
"Mun nauru kuulostaa siltä ku käärmettä kuristais..." ...silti,
se särähti korvaani ja sai alavatsani kutiamaan.
Kuten runosi tekivät pääni kipeäksi, sait minut voimaan huonosti... vain siksi että olin sinua varten synnytetty, sinun elämääsi tullut kuokkavieras, joka sai paikkansa sydämestäsi.

En koskenut sinuun kuin muutaman kerran; silloin kun ojensit tupakan ja tartuin siihen,
hipaisten sormiasi. Silloin silmissäsi välähti sähköinen hymy... ja luulin kuolevani, mutta sain sanottua sinulle: "Kiitos..."
Toisen kerran kosketin sinua, kun pyysit minua pystyttämään irokeesisi.

En ajatellut silloin, sinä aamuna, niissä hetkissä,
että jättäisit minut oman "onneni" nojaan.
En ajatellut miten menisin rikki, miten joutuisin kitumaan sydän tyhjiönä täynnä ikävää.

Mutta niin kävi; seuraavana aamuna, et ollut vierelläni kun heräsin.
Et ollut keittiössä kahvikuppisi kanssa toivottamassa hyvää huomenta,
sillä eihän se edes ollut sitä. Hyvä huomen. Ja olit jossakin.

Viestisi oli rakkauden tympeä ja tylympi puoli, rypistin paperin taskuuni harakanvarpainesi.
Vihasin sinua, siksi tuhosin asuntoasi... mutta sinä tiesit että rakastaisin sinua pettyneenäkin.


Vihasin olla enkelisi, jonka pettymys rakasti sinua ...punkkaripoika.
Mutta en voinut jättää asemaani, sillä minä olin ja halusin uskoa ettet sinä ollut jättänyt minua,
vaikka karkasitkin etsimään elämääsi."




Kirjotin, siks että se tuntu hyvältä näin.
Mun on yhä helvetin kova ikävä, ja se kasvaa päivä päivältä.
Se riuduttaa mua, mutta se myös pitää mut elossa.

Mun punkkaripoika sais jo tulla takas, siksi että en jaksa huolehtia niin kaukana olevan perään.
Ja kuitenkin mä huolehdin.

Tulisit poika jo kotiin, sun enkelillä on ikävä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.