IRC-Galleria

Elämä ja kuolema on kummallinen asia...
Vielä pitkänä perjantaina Paappa oli ollut pirteä ja oma itsensä, mutta pian se joutui sairaalaan aivo infarktin takia, se oli jo kolmas, edellisillä kerroilla ei ollut tapahtunut mitään, nyt oikea puoli halvaantui, jalka toimi aivan väärin päin, kun yritti suoristaa jalka meni koukkuun, käsi ei toiminut, puheesta ei saanut mitään selvää enää, mutta isä sanoi että paapalla ei ollut enää sitä pientä paniikin hiventä joka sillä on aina ollut joutuessaan sairaalaan, se ei enää tiennyt tilaansa, mikä olikin ihan hyvä, ja isä päätti että paappaa ei elvytetä jos jotain sattuu, koska se on parhaaksi sille... Eilen (lauantaina) paapalle tuli aivoverenvuoto ja se meni tajuttomaksi, asialle ei voitu tehdä mitään, koska se olisi kuollut jo pelkkään nukutukseen... Olisi kyse enää muutamasta päivästä.... Nyt hetki sitten äidiltä tuli viesti, paappa on nukkunut pois, ja ei ole kärsinyt yhtään.

Outoa ajatella että ei ole enää paappaa, kyyneleet meinaa tulla silmiin, mutta toisaalta taas ei, koska en osaa kuvitella tätä... en ole nähnyt paappaa pitkään aikaan, ja pitkänä perjantaina minun olisi pitänyt mennä sinne koska paappa täytti vuosia, mutta minulle ei koskaan soittettu että ne menee sinne... On jotenkin syyllinen olo.... Ei sitä osaa kaivata ennenkuin menettää. Ei minun paappani ole kuollut! ei voi olla... On tosi paha olla... Miksi ihmisten pitää kuolla, miksei vaan voi elää ikuisesti, ei tarvitsisi kärsiä... olisi helpompaa... sattuu kauheasti... Kyyneleet ei meinaa enää loppua, niitä vain tulee, vaikka en usko vieläkään asiaa todeksi... Voi kumpa asioihin voisi vaikuttaa ja muuttaa, kumpa kuolleista vaan voisi herätä... Tuntuu kuin pala sydäntä oltaisiin revitty pois...