IRC-Galleria

Felarof

Felarof

igihfds
Sami syntyi uudelleen maailmaan eräänä koleana aamupäivänä. Jo miltei heti näki että hänestä tuli nainen.. Perhe oli mielettömän iso ja he elivät rikkaasti. Koulussa hän pärjäsi kohtalaisesti, siellä häntä ihannoitiin rumista hampaista.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi kiinnostamaan paperipiirakat, niinpä ajankuluksi tuli sanomalehdet.

Sami kehittyi neljännelläkymmenellä varsin nuorekkaaksi. Päähänsä hän sai valkoiset hiukset, sekä punaiset silmät.
Ärhentelystä huolimatta hän oli melko paholainen. Lempiruokaansa pottulaatikkoa hän sai työskennellen nautilusexperttinä.

Sami ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa ollessaan synttäreillä. Alkoholia hän juo kirkossa.

Hän nappasi itselleen puolison jonka kanssa ei uskalatanut mennä naimisiin.

Sen pituinen se.


Felarof putkahti maailmaan eräänä pyöreänä iltapäivänä. Välittömästi näki että hänestä tuli mies.. Perhe oli suuri ja he söivät vain sieniä. Koulussa hän pärjäsi hyvin, siellä häntä kiusattiin sukunimestään.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi oksettamaan kirjat, niinpä rakkaaksi harrastukseksi tuli hävittäjälentokoneet.

Felarof kehittyi kuudennellakymmenellä varsin ilkeäksi. Päähänsä hän sai mustat hiukset, sekä vaaleat silmät.
Vilpittömyydestä seuraten hän oli melko miehekäs. Lempiruokaansa vesikeittoa hän sai työskennellen velanperijänä.

Felarof ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa joka viikko. Alkoholia hän juo lyötyään päänsä haravaan.

Hän nappasi itselleen puolison jonka kanssa meni naimisiin.

Sen pituinen se.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.