IRC-Galleria

Katotaanpa kui 'vajaa' olen :DTorstai 01.03.2007 01:03

[x] Olen kävellyt lasiovea päin.
[ ] Olen kompastunut kengännauhaani ja kaatunut naamalleni.
[ ] Olen tukehtunut omaan sylkeeni.
[ ] Olen nähnyt Matrixin useaan kertaan, mutta en silti tajua sitä.
[ ] Kirjoitan vain etusormillani.
[x] Olen vahingossa sytyttänyt jotain tuleen.
[ ] Olen käskenyt kyttiä häipymään ja joutunut kuseen sen takia.
[x] Yritin imeä pillistä, mutta se meni enemmän nenääni kuin suuhuni.
[x] Joskus kun ajattelen jotain hassua ja nauran kovaan ääneen, ihmiset katsovat minua kummeksuen.
[x] Olen yllättänyt itseni kuolaamasta.
[ ] Olen vahingossa aiheuttanut räjähdyksen.
[ ] Jos joku sanoo sanan "pieru", en voi olla nauramatta
[ ] Olen kääntynyt väärään suuntaan yhden suunnan tielle monta kertaa.
[x] Joskus vain lopetan ajattelun ja tuijotan kauas.
[ ] On mahdollista nuolla kyynärpäätään.
[ ] Yritin juuri nuolla kyynärpäätäni.
[ ] Ihmiset usein ravistavat päätään ja kävelevät pois luotani.
[x] Ihmiset usein käskevät minun kuunnella "sisäistä ääntäni".
[x] Purukumi on tippunut suustani puhuessani.
[x] Olen käyttänyt sormiani laskiessani helppoa matikkaa.
[x] Olen hypännyt ulos liikkuvasta ajoneuvosta.
[ ] Olen syönyt ötökän 5€ tai vähemmästä.
[ ] Teen tätä testiä kun minun pitäisi tehdä jotain tärkeämpää.
[ ] Välitän ketjukirjeitä koska pelkään uhkien käyvän toteen
[ ] Olen tehnyt jotain tyhmiä asioita kännissä.
[ ] Olen juossut ympäri alasti kännissä.
[ ] Olen juossut golfkärryn rengastä päin kännissä.
[x] Olen etsinyt jotain esinettä joka paikasta ja vasta sitten tajunnut sen olleen koko ajan kädessäni.
[x] Rikon vahingossa paljon tavaroita.
[ ] Ystäväni tietävät olla käyttämättä isoja sanoja seurassani.
[/] Ystäväni pitävät minusta koska olen hauska naurun kohde.
[x] Kallistan päätäni sivulle kun olen hämmentynyt.
[x] Alan joskus selittää tarinaa ja yhtäkkiä unohdan mitä olin kertomassa.
[x] Olen tippunut tuoliltani ennen.
[/] Kun makaan selälläni sängylläni, tuijotan kattoa ja etsin siitä kuvia ja tekstejä.

16 tuli, 20 oli kait joku raja mut sitä en rikkonu :D

Paljastetaanpa suuuuria salaisuuksia :DKeskiviikko 28.02.2007 00:58

Valitse kuukausi jolloin synnyit:

Tammikuu- Söin
Helmikuu- Löin
Maaliskuu- Nussin
Huhtikuu- Katsoin
Toukokuu- Runkkasin
Kesäkuu- Vedin turpaan
Heinäkuu- Nauratin
Elokuu- Puukotin
Syyskuu- Ammuin
Lokakuu- Rakastelin
Marraskuu- Haukuin
Joulukuu- Pidin kädessäni

Valitse päivä jolloin synnyit:

1. Huoraa
2. Poika/tyttöystävääsi
3. Naista jolla on HIV
4. Seksikästä tyttöä
5. Joulupukkia
6. Playboy-pupua
7. Naimisissa olevaa äitiä
8. Koppakuoriaista
9. Äitiäsi
10. Pääsiäispupua
11. Jalkapallo pelaajaa
12. Pirua
13. Aasialaista
14. Opettajaani
15. Kiveä
16. Elvistä
17. Pornotähteä
18. Puhelinta
19. Tietokonettani
20. Sinun taloa
21. Äitiä
22. Lammasta
23. Pappia
24. Siihteeriä
25. Mr.Oikeaa
26. Transua
27. Terotinta
28. Sinun kuumaa siskoa
29. George Bush:ia
30. CD-levyä
31. Tulostinta

Nimesi kolmas kirjain:

A- koska tykkään suklaasta
B- koska minulla oli tylsää
C- koska housuni olivat liian tiukat
D- koska hedelmä tykkää kärpäsestä
E- koska sydämeni on liian pieni
F- koska en saanut yhtään lahjaa jouluna
G- koska tykkään kananmunista
H- koska huomenna on maailmanloppu
I- koska viilsin ranteeni auki
J- koska minulla ei ole tyttö/poikaystävää
K- koska pidän jalkapallosta
L- koska olin pilvessä
M- koska olin sekaisin
N- koska äitini käski
O- koska olen homoseksuaali
P- koskan olen yksinäinen
Q- koska vanhempani riitelevät paljon
R- koska minua panettaa
S- koska haluan tehdä itsemurhan
T- koska inhoan koulua
U- koska minulla on tarve masturboida
V- koska tykkään juhlia
W- koska se kutsuu minua
X- koska tykkään tummista
Y- koska tykkään uida
Z- koska olin humalassa
Ã…- koska minun vasen kives on suurempi kuin toinen
Ä- koska vasen rintani on suurempi kuin toinen
Ö- koska minulla oli sormi anuksessa




Rakastelin aasialaista koska olin sekaisin

hmm, ookeij jåå

Testin' testin'Sunnuntai 18.02.2007 23:28

Joko olen irc-galleriassa kaverilistallasi?
Jos olen, niin haluaisitko ilmoittaa siitä minulle?
Katso kuinka monen kaverilistalla olet.

Kun olet lukenut tämän, niin lisääthän omaan blogiisi.

Ja taas jotai :oTorstai 15.02.2007 01:28

1. minkä värisellä tuolilla istut nyt ?
- Puunvärisellä penkillä

2. Minkä värinen paita sinulla päällä ?
- Meleerattu valkoharmaa

3. millainen logo/tausta sinulla on nyt kännykässäsi ?
- Joku tosi perus vihree jutska

4. mikä on kännykässäsi soittoäänenä ?
- Joku venäjänkielnen biisi se ois

5. Ketä mietit juuri nyt ? ( mainitse henkilö )
- En ite asias juuri nyt ketään :P

6. montako tuntia nukuit viime yönä/viimeksi kun nukuit ?
- Hmm, jotai 8 kait

7. tuorekurkku vai suolakurkku ?
- Suola

8. joululoma vai kesäloma ?
- Loma? No ehkä kesä kyl enempi sit jos pitää valit

9. mikä on toinen nimesi ?
- Matias

10. mikä on vimeisin sana jonka sanoit ?
- Hmm, en muista kyl enää, no jotai täs tullu iteksee kyl puhuttuu mut silti :d

11. kenelle sen sanoit ?
- Itelleni :P Tai ainaki itekseni, en oo varma mille tai kelle sen suuntasin :D

12. mitä odotat tällä hetkellä eniten ?
- Hmm, emmie tiä, ehkä tiistaita tai keskiviikkoa

13. milla kulkuneuvolla viimeksi liikuit ?
- Autolla

14. mitä pelkäät tällä hetkellä eniten ?
- Täl hetkel hmm, en mä täl hetkel oikeestaa mitää erityist

15. mitä söit viimeksi ?
- Dominoita

16. mitä joit viimeksi ?
- Maitoo

17. Voisitko kuvitella olevasi opettaja ?
- Ehkä jopa voisinkin

18. Kuinka pitkä olet ?
- 190,5

19. mitä kuuntelet juuri nyt ?
- Ayreon - Day Seven: Hope

20. montako lävistystä sinulla on?
- Nada

21. missä lävistykset on ?
- -

22. mitä sinulle tulee mieleen sanasta vaahto ?
- Kylpy

23. minkä nimistä lehteä luit viimeksi ?
- Hmm, Iines

24. minkä merkkistä huulirasvaa käytät ?
- Täl hetkel on kai Blistex taskus

25. onko tylsää juuri nyt ?
- Njoo no, teen tätä, mitä voi kuvitella? ;)

26. keneltä sait viimeksi viestin kännykkääsi ?
- Gallerialta ;P Mut sitä enne Annikalta

27. minkä väriset hiukset sinulla on ?
-Punaset

28. mitä kappaletta inhoat ?
- On niit joitai harvoi niitäki, mut en kyl nyt just keksi mitää :D

29. kampaatko hiuksesi joka päivä ?
- Jeps, tai harjaan ite asias enemmnki

30. kuinka usein käyt saunassa ?
- Harvakseltaan

31. minkä merkkinen polkupyörä sinulla on ?
- Tunturi

32. minkä merkkistä ja tuoksuista suihkusaippuaa käytät ?
- Hmm, emmie muista

33. minkä värinen hiusharjasi on ?
- Musta

34. mitä kanavaa katsot eniten ?
- En mä kato telkkuu :P

35. kuka ihminen on tällä hetkellä lähimpänä sinua ?
- Fyysisesti vai iha yleisesti? Fyysisesti varmaanki nuo vanhemmat tuol nukkumas makuuhuoneessaan; muuten sit hmm, enpä tiä, muutamakin tulee mieleen et muuten, esim Taru ja Annika

36. minkä numeron sait viimeisimmästä kokeestasi ?
- Hmm, evm, jotai 3½ varmaanki

37. oletko ikinä jäänyt luokallesi ?
- Njet

38. oletko ihastunut johonkin ?
- Hmm

39. oletko koskaan ihastunut opettajaasi ?
- Muistelisin et kai mä senkin oon onnistunu tekee

40. lempieläin ?
- Oha niitä, en mä jaksa luokitel

41. kuka on paras ystäväsi ?
- En mä viitti luokitel kuka on paras ja kuka ei, muutamii todella tärkeitä ja hyviä, viel enempi hiukan etäsempiä ja sillai

42. oletko koskaan hakannut ketään ?
- No kunnol hakanu, en

43. kenen kanssa puhut eniten puhelimessa ?
- Hmm, varmaa jonku meiä henkilöstöpalvelujen ihmisen, en tiä, en mä harrasta

44. vietätkö paljon aikaa internetissä ?
- Jeps, liikaaki ehkä, välil vaa jumittuu tähä täysin

45. vihaatko koulua ?
- Njääh, en mä vihaa

46. onko sinulla sosiaalista elämää ?
- Jop

48. oletko hemmoteltu ?
- En mä kait, tai no, ehkä hiukan voi sanoo joo mut ei enää

49. juotko paljon vettä ?
- LIian vähän

50. mitä hammastahnaa käytät ?
- Hmm, Aquareshii, Pepsodentii yms yms

51. onko sinulla kännykkää ?
- Jeps

52. jos on niin minkä merkkinen ?
- Nokia, Siemens, Motorola

53. onko sinulla rusketusta ?
- Hmm

54. ärsyynnytkö helpolla ?
- Enpä oikeestaa, nykyää kyl pelottavasti helpommin ku aiemmi

55. miten purat vihaasi ?
- Aika huonosti :/ Tiuskin, hakkaan seinää ja tavaroit, potkin samaten, joskus harvoin huudan, kiroilen yms; riippuu aika pal

56. oletko koskaan saanut potkuja töistä ?
- Njet

57. oletko töissä ?
- Joop

58. haaveiletko paljon ?
- Kjyllä

59. millaisen tatuoinnin haluaisit ?
- Hmm, enpä tiä, jonku kivan pienen vois ottaki, fisun esim, tai ristin

60. mikä on viimeisin kuulemasi kohteliaisuus ?
- Että mulla on kivat hiukset

61. voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa ?
- Paha sanoo

62. milloin oksensit viimeksi ?
- Hmm, joskus viime vuonna se oli, varmaa kevättä

63. kengännumerosi ?
- 44½

64. minkälainen olo sinulla on tällä hetkellä ?
- Noo iha suht hyvä

65. mainitse yksi huono puolesi ?
- Mietin asioita IHAN liikaa

66. menisitkö naimisiin rahan takia ?
- No en TOD!!

67. oletko enemmän äidin vai isän poika ?
- Hmm, äidin varmaanki

68. kirjoittavatko ihmiset nimesi väärin ?
- No sukunimen kyllä, ite kans joskus etunimen jos kaunol yritän

69. jättäisitkö sukunimesi jos sinusta tulisi kuuluisa ?
- Hmm, en mä ite asias varmaankaa

70. henkinen ikäsi ?
- Emmie muista, en oo hetkeen testaillu, pitäs varmaan *testaa*
Eli Testimaan testi sanoi 23, toinen ei näköjää toiminu ees ollenkaa

71. kuinka vanha haluaisit olla ?
- Ehkä pari vuot nuorempi, mut oma on hvä

72. oikea/vasen/molemmat kädet ?
- Molemmat, vaikkaki vasuri on se oma

73. puhutko muita kieliä ?
- Jeps, enkkuu, ruottii, sit muutamii lauseit saksaa, venäjää, ranskaa, espanjaa yms

74. elätkö elämääsi juuri nyt ?
- Jeps, pääasiassa

75. vihaatko itseäsi ?
- Njet

76. onko sinulla pahoja tapoja ?
- Liikaa :P

77. jos elämästäsi tehtäisiin elokuva, mikä sen nimi olisi ?
- Ei sellast tehtäs :D

78. osaatko laulaa ?
- Kyllä kaiketi, ainaki näin on väitetty

79. tykkäätkö viettää aikaa yksin ?
- Joskus seki kiva

80. onko elämäsi ollut hienoa tähän asti ?
- No ihan sopivaa, vaik parempaaki ois tietty voinu ol; mut iha suht hyvää kuitenki

81. oletko itsevarma ?
- Pääasiallisesti joo

82. tajuavatko muut sinut väärin ?
- Ain sillon tällö

83. poltatko ?
- Sikaria vähenevähkössä määrin

84. luetko sanomalehtiä ?
- Länskäriä, sit joskus jotai muita

85. käveletkö sateessa ?
- Miks en?

86. oletko satuttanut itseäsi ?
- Kai oon joo joskus

87. oletko ollut rakastunut ?
- Njoop

88. oletko uinut alasti ?
- Jepos

89. oletko ollut leikkauksessa ?
- Hmm, en

90. oletko nukkunut ulkona ?
- Jeps

91. oletko ollut syömättä yhtenä päivänä ?
- Oon joo, joskus oli niit ku oli koko päivän koton yksin ni tajus illal et joo en oo syöny eikä oo ees nälkä

92. oletko nukkunut vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa samassa sängyssä harrastamatta seksiä ?
- Olen

93. oletko nukkunut koko päivän ?
- Hmm, en kyl oo, yleensä herään nykyää taas viim 10-11 aikaan, joskut nukkunu kyl kolmeen ja ennätys on kai jotai viiteen kuuteen

94. oletko ollut tv:ssä tai radiossa ?
- Oon joo, molemmis, jälkimmäises iha sillai pariki kertaa, ekas vaan näkyny

95. onko sinulla ollut yhtään homoseksuaalista ystävää ?
- Hmm, ystävistä sillai lähemmistä ei taida löytyy, mutta kavereita ja tuttuja kylläkin parikin

96. paras inside vitsinne ?
- :D

97. kenen luona olit viimeksi ?
- Hmm, millonkoha se ois ees ollu :| Mut hmm, varmaanki Tarun luona, vois ol hyvä veikkaus

98. koska nauroit viimeksi ?
- Tänää

99. kuka nauroi viimeksi sinulle ?
- Emmie muista, mut aika moniha mulle nauraa :P

100. joka saa sinut kuumaksi ?
- ;) Sitäpä ei moni tiä, eikä sitä kerrota tässä ;D

101. ketä viimeksi ajattelit ?
- Tarua varmaanki, tos ku mietin tota kenen luona ollu

102. kenen kanssa katsoit viimeksi leffaa ?
- Hmm, itekseni, mut sillai jos mietitää oikeest et kenen, ni hmm, en muist, oisko ollu Mikon ja Maijan
1. Nukutko pedatussa vai petaamattomassa sängyssä?
- No yleensä se ei oo kovin pedattuna ku siel nukkuu

2. Mitä on rakkaus?
- Rakkaus on niin suuri asia etten osaa sitä ees määritellä kunnol; Jumala on rakkaus

3. Oletko karvainen?
- Joob

4. Kauanko olet yleensä suihkussa?
- 10-20 min

5. Mitä kaverit merkitsevät sinulle?
- Iha sikana

6. Seurasitko Euroviisuja?
- Pistelaskun

7. Miltä sinusta tuntuu juuri nyt?
- No melko 'tyhjältä'

8. Oletko pitkä vai lyhyt?
- Pitkä

9. Lihava vai laiha?
- Hiukka tukevahko

10. Miten elämäsi sujuu yleensäkin?
- Noo samaa rataa, ei mitää mahtii mut ei mitää kamalan huonookaakyl

11. Kuunteletko nyt jotain kappaletta, mitä?
- Rufus Wainwright - Hallelujah

12. Oletko ihastunut tällä hetkellä?
- Ainahan mä taidan pikkasen ol, mut täl hetkel ei kyl oikee kai mitää erityisest

13. Oletko koskaan ollut rakastunut?
- Joob

14. Ikävöitko koskaan entisiä tyttö/-poikaystäviäsi?
- Joskus

15. Oletko koskaan menettänyt ketään, jota et voi saada koskaan takaisin?
- Jepb

16. Jos, niin oliko hän sinulle läheinen?
- Jepb

17. Miten reagoit flirttiin?
- Noo se riippuu aika pal kenelt, mitä, miten, millo yms :D Yleensä varmaa en pal tajuu reagoid

18. Rakastatko ketään tällä hetkellä?
- Ystäviäni!

19. Onko sydämesi koskaan särkynyt?
- Njoo periaattees ainaki

20. Osaatko laulaa?
- Joob

21. Missä olet tällä hetkellä?
- Koton

22. Missä haluaisit olla?
- Hmm, ystävien seuras ehkä

23. Kenen kanssa?
- Kuten sanoin, ystävien

24. Pisin suhteesi?
- Pari kk

25. Oletko edelleen samassa suhteessa?
- Njet

26. Haluaisitko olla?
- Hmm

27. Kaunein kuulemasi kappale?
- Emmä tollast osaa määritel

28. Mikä kappale soi nyt?
- Tuomari Nurmio & Alamaailman Vasarat - Päätön Venus (päätty just kirjottaes tähä se nimee)

29. Katsotko paljon televisiota?
- Njet

30. Paistaako ulkona aurinko?
- Ainahan siel, ei vaan täl hetkel täl pallonpuoliskol

31. Tärkeintä elämässäsi?
- Elämä? Ystävät

32. Oletko snobi vai tyhjätasku?
- Jälkimmäistä

33. Onko sinulla mitään merkkivaatteita?
- Kai nitki on, ainaki jotai merkkikenkii

34. Jos, niin mitä?
- Globen kengät ainaki

35. Entä asusteita, mitä?
- Hmm, no jos lasketaa Adidaksen arskat

36. Entä kosmetiikkatuotteita, mitä?
- Hmm

37. Jos vastasit edelliseen neljään kysymykseen myöntävästi, niin sehän tarkoittaa, että olet rikas?
- Jos, joten kun en vastannu ni hah^^

38. Lempikarkkisi?
- Melkeen mikä vaan

39. Lempijäätelösi?
- Hmm, liian monta

40. Lempileivoksesi?
- Jotai kivaa

41. Lempisipsisi?
- Hmm, liian harvoin tulee niitkää syötyy, iha perus on kyl iha hvä

42. Lempisyntisi?
- Lempisynti :D Paha sanoo, ku ain tulee kaikenlaist tehtyy ku on syntinen

43. Juotko kahvia?
- Jeps

44. Teetä?
- Jeps

45. Kaakaota?
- Jeps

46. Alkoholipitoisia juomia?
- Jeps

47. Oletko musikaalinen?
- Kait jotenkuten

48. Osaatko soittaa mitään instrumenttia?
- Jootenkuten

49. Pidätkö kitaran soittamisesta?
- Jeps

50. Entä rumpujen?
- Hauskahkoahan seki

51. Oletko matkustellut koskaan?
- Liian vähän

52. Jos, niin missä maissa olet käynyt?
- Ruotsi, Norja, Tanska, Viro, Kanada, Venäjä, Hollanti, Saksa

53. Oletko käynyt missään maassa enemmän kuin kerran?
- Ruottis, Viros, Venäjäl, Saksas (kolme kertaa läpi), Tanskas (kerra käyny ja kerra läpi)

54. Olitko internetissä ulkomaanmatkoillasi?
- Joob

55. Shoppailetko usein?
- Joskus

56. Paljon sinulla menee rahaa kerralla kun olet shoppailemassa?
- Riippuu

57. Koska viimeksi sinua yritettiin iskeä?
- Paha sanoo, en mä yleensä tajuu sellasii, oon nii jääpää

58. Oletko hyvässä kunnossa?
- En

59. Onko sinulla kaljamaha?
- Njoop :/

60. Käytkö salilla?
- Joskus

61. Oletko koskaan meinannut kuolla?
- Hmm, oon mä joskus meinannu hukkuu

62. Pelottiko?
- En mä muista

63. Mikä / kuka sinut pelasti?
- Isä

64. Teetkö omaa musiikkia?
- Njet

65. Oletko kielitaitoinen?
- Njoo

66. Oletko suomalainen?
- JOO

67. Onko suvussanne ketään julkkista?
- Hmm, ei kait

68. Kuinka monta autoa perheelläsi on parhaimmillaan ollut samaan aikaan?
- Neljä on täl hetkel

69. Mitkä?
- Kaks Fordii, Volvo ja Mersu

70. Onko sinulla finnejä?
- AIna välillä

71. Käytätkö itseruskettavia aineita?
- Njet

72. Oletko ollut tyytyväinen tuloksiin?
- -

73. Entä rusketutko kesällä helposti?
- Joskus

74. Kenelle soitit viimeksi, koska?
- Hmm, vastaajaan :D

75. Kuka soitti sinulle viimeksi, koska?
- Anu, eilen töissä ollessa

76. Kenelle lähetit tekstiviestin viimeksi?
- Paulalle vissiinki, tai Tarulle tai Essille

77. Kuka lähetti sinulle tekstiviestin viimeksi?
- Joku noista kolmesta

78. Oletko koskaan saanut turpaan?
- Njet

79. Oletko koskaan antanut turpaan?
- Njet

80. Onko sinulla vaikutusvaltaa?
- Kai mul johki

81. Haluaisitko olla joku muu?
- Njää

82. Entä haluaisiko kukaan muu olla sinä?
- Enpä tiä, kai sitäki joku joskus väittäny

83. Onko sinulla kaunis hymy?
- Hmm, ei kai

84. Miten mies/-naisasiasi sujuvat?
- Joo ei suju, ei oo koskaa sujunukaa :'(

85. Oletko koskaan pettänyt?
- EN! Pettäminen on perseestä!

86. Jos et, voisitko? Jos, niin tekisitkö sen uudestaan?
- EN todellakaan; kuten äsken sanoin että se on PERSEESTÄ

87. Oletko luotettava?
- Olen

88. Rehellinen?
- Olen

89. Pelottava?
- Sellastakin väitetty

90. Ystävällinen?
- Jep

91. Oletko koskaan kokeillut huumeita?
- Njet!

92. Tupakkaa?
- Jep

93. Nuuskaa?
- Njet

94. Oletko tyylikkäämpi kuin kaverisi joiden kanssa enimmäkseen liikut?
- No en tod!

95. Paljon kello on?
- 20.50

96. Se siitä. Mitä tämän jälkeen?
- Istun tässä edelleen

[Ei aihetta]Torstai 01.02.2007 01:42

VIHA:
Keneltä haluaisit pyytää anteeksi ja miksi? - Täl hetkel ei taid mikää niinkää vaivaa. Yleensä heti kuitenki pyytää jos joku jää sillai vaivaan.
Mikä saa sinut raivostumaan? - Kaksnaamasuus.
Oletko ikinä lyönyt ketään? - Joop.
Oletko mustasukkainen? - Joskus sillai ns, täysin turhista.
Oletko ikinä toivonut kenenkään kuolemaa? - Joop :/
Oletko ollut putkassa tai vastustanut virkavaltaa? - Njet.
Mitä tai ketä vihaat? - Hmm, no vihata on ehkä liian rankka sana.

AHNEUS/YLPEYS:
Oletko ikinä syyllistynyt rikokseen? - Jop.
Paljonko sinulle pitäsi maksaa alastiposeeraamisesta? - Lol, aika paljon voisin siit ottaa.
Itsekkäin tekosi? - Hmm, en tiä.

HIMO:
Missä kulkee pettämisen raja? - Paha sanoo, siin ehkä mitä toinen ei tykkää et tekis.
Oletko himoinnut kaverin kumppania? - Pakko myöntää et joo, tai no himoinnu nii no.
Oletko herännyt väärästä sängystä? - Njet.
Mitä himoitset? - Hmm.
Oletko laittanut ilmoitusta deittipalstalle? - Njet, enkä aatellu laittaakaa kyl. En usko sellasii.
Mitä mieltä olet yhden illan jutuista? - EI!
Millon joit ensimmäisen kerran alkoholia ja millainen kokemus oli? - No pikkutilkkoi ain sillon tällön jo lapsenaki, sillai maisto. Eka kerta vähän enempi ni kai penkkaripäivänä. Ja iha kiva se oli ku sopivasti otti.

TURHAMAISUUS:
Kuinka monta kertaa päivässä katsot peiliin? - Muutaman kai yleensä.
Mitä mieltä olet plastiikkakirurgiasta? Jotenki yliturhamaista, pitäs ol tyytyväine siihe mitä on saanu; tietty sit onnettomuuksien yms jälkee se on hyvä.
Mitä teet kotona kun kukaan ei näe? - Sitäpäs ei kerrotakaa ;) No ei ny, en kummia.

VALHEELLISUUS:
Teko, jota kadut? - Liian monta sellasta, plus niitä joita katuu ettei tehny (tai sanonu!)
Oletko lukenut toisen päiväkirjaa? - Nettipäiviksii joo,
Mitä teet jos kuulet ystäväsi kumppanin pettävän häntä? - Tuli mielee et riippunee tilanteest; luultavsti jollai tapaa yritän puuttuu asiaan.
Teko jota et uskaltanut tunnustaa äidillesi kuin vasta vanhempana? - Hmm.
Kutsuisitko hautajaisiin sen henkilön, joka on eniten vaikuttanut elämääsi? - Jop.
Soittaisitko häissäsi kappaletta, jota viimeisimpänä kuuntelit? - Njet.

MUIT:
Harrastaisitko seksiä sen henkilön kanssa, ketä suutelit viimeisimpänä? - Hmm, luulenpa että en, kun ei seurustelukaan jatku.
Menisitkö naimisiin sen henkilön kanssa, ketä ajattelit ensimmäisenä tänään? - Hmm, kun muistais kuka se oli :D
Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeksi? - Khyllä luultavimmin.
Muuttaisitko asumaan maahan, jossa kävit viimeksi? - Njet.
Laittaisitko koulukuvaasi samat vaattet jotka sinulla on nyt päälläsi? - Njoo, voisin laittaaki.
Söisitkö koko loppuelämäsi ruokaa, mitä viimeisimpänä söit? - Njet.
Laulaisitko karaokessa kappaletta, jota viimeisimpänä lauloit? - EN!
Löisitkö henkilöä, jonka takia viimeksi itkit? - Njet.
Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit? - Njoop, voishan häntä ;)
Kuinka hyvin luulet tuntevasi minut:

1. (2 Points) Nimeni:
2. (6 Points) Sukunimeni:
3. (4 Points) Kehen olen rakastunut:
4. (1 Points) Missä tapasin hänet:
5. (4 Points) Arvaus toisesta nimestäni (plussaa kolmannesta!):
6. (1 Points) Missä olen töissä/koulussa:
7. (3 Points) Mitä pelkään:
8. (2 Points) Poltanko:
9. (3 Points) Juonko:
10. (1 Point) Onko minulla sisaruksia:
11. (2 Points) Montako:
12. (2 Points) Mainitse yksi lempipuuhani:
13. (1 Point) Kuinka monta lävistystä minulla on:
14. (3 Points) Millaista on mielimusiikkini:
15. (4 Points) Olenko ujo vai ulospäinsuuntautunut:
16. (3 Points) Olenko "kapinallinen" vai noudatanko sääntöjä:
17. (2 Points) Lempivärini:
18. (3 Points) Mainitse jotain, mitä vihaan:
19. (4 Points) Yksi taitoni:
20. (4 Points) Puhelinnumeroni (ei saa katsoa kännykästä!):
21. (4 Points) Millaiset kengät minulla on:
22. (4 Points) Onko minulla lemmikkejä:
23. (2 Points) Ketä tapailen tällä hetkellä:
24. (5 Points) Kauanko olen tapaillut häntä:
25. (5 points) Kuinka pitkä olen?
26. (5 Points) Mikä on huonoin tapani:
27. (5 Points) Mitä ottaisin mukaan autiolle saarelle?

Kommentoin vastauksiesi perään pisteesi!
Liitä tämä vastaamisesi jälkeen omaan päiväkirjaasi.

80-85 Points; Bestis
70-79 Points; Hyvä ystävä
40-69 Points; Ystävä
20-39 Points; Hengaa mun kaa lisää!
00-19 Points; Paska kaveri (tai puolituttu)

Tällane, katotaas :DMaanantai 01.01.2007 23:36

1. Etunimi: Sami
2. Lempinimi: No niit on jotai väännöskii :P
3. Syntymävuosi: -82
4. Syntymäpaikka: Lohja
5. Horoskooppi: Vaaka
6. Mies vai nainen: Miespuolinen
7. Tämänhetkinen koulu: Nada
8. Aiemmat koulut: Asemanpellon, Mäntynummen, Lohjan lukio, Diak
9. Asema: Joo asemal asun

10. Asuinpaikka: Lohja
11. Nettinimet: Felarof, Velarov
12. Hiusten väri: Punaseks värjätyt mut oikeest rusket ja se väriki on aika kasvanu tyvestä pois
13. Hiusten pituus: Pitkät
14. Silmien väri: Siniharmaa
15. Parasta ulkonäössä: Hiukset varmaanki
16. Pituus: 190,5
17. Näkyviä arpia: Njet
18. Silmälasit: Njet
19. Lävistyksiä: Njet
20. Tatuointeja: Njet
21. Oikea vai vasuri: Vasuri!

22. Ensimmäinen paras ystävä: Late
23. Ensimmäinen palkinto/voitto: Hmm, evm
24. Ensimmäinen liikuntamuoto: Hmm, evm, aika vähä koskaa liikkunu
25. Ensimmäinen oma lemmikki: Ei oo ollu :/
26. Ensimmäinen oikea loma: Ruottis hyvinki luulis, tai jossai Suomee
27. Ensimmäinen konsertti: Evm
28. Ensirakkautesi: Heikku

29. paras elokuva: Monta kyl, LotRit, Star Warsit yms
30. paras TV-ohjelma: Tulee nii vähä katottuu
31. lempiväri: Musta, pinkki :D
32. Paras laulaja: MOooonta
33. Paras bändi: Queen, Terapia
34. Lempibiisi juuri nyt: En oikee tiä, joku kiva :P
35. Paras ystävä: Enpä tiä, voiko luokitel täl hetkel
36. Paras karkki: Melkee mikä vaa :P
37. Paras urheilu: Sähly
38. Paras ravintola: Hmm, vaikee sanoo, liian vähän kokemuksii ;)
39. Lempivaatteesi: Farkut, t-paidat
40. Lempikauppasi: Lautapelit :P
41. Lempiaine koulussa: -
42. Lempieläin: Enpä tiä
43. paras kirja: Iha sikana
44. paras lehti: Akkari :P
45. lempikengät: Skedet

Juuri nyt

46. Olosi: Tukkonen
47. Sinkku vai varattu: Sinkku
48. Kuinka suuri on hevosen vittu?: Joo just, voisin veikkaa et isohko, mut enpä tiä :P
49. Syöt: En mitää
50. Juot: Coca-cola Zero
51. Fonttisi: Ei oo
52. Online: Galtsu, mese, irkki
53. Kuuntelet: Cardigans just nyt
54. Ajattelet: No erästä ihmistä oikeestaa ite asias :) Tai no muutamaaki mut erästä :)
55. Haluat: Montaaki asiaa, mut yhtä erityisesti just ny :D
56. Katsot: Näyttöö
57. Olet pukeutunut: Farkut, t-paita, kalsarit

Tulevaisuudessa

58. haluatko lapsia?: Joop
59. Haluatko naimisiin: Todellaki!
60. Mille uralle menet?: En mä vaa tiä :P
61. Missä haluaisit asua: No joskus miettiny et Tamperet pohjosemmaks en tuu koskaa muutta
62. Auto: Volvo :D

Parasta vastakkaisessa sukupuolessa

63. Hiusten väri: Riippuu, ei se siit oo kii
64. Hiusten pituus: No hiukset pitää ol, siin se aika pitkälti, lyhyet tai pitkät tai jotai
65. silmien väri: Mitä välii??
66. Hoikka vai tukeva: Sopiva, ei liian laiha, muttei liian tukevakaa
67. Söpö vai seksikäs: Molempia sopivasti, eka kyl oikeestaa tärkeempi
68. Silmät vai huulet: Silmät
69. Suukkoja vai haleja: Molempia!
70. Lyhyt vai pitkä: Lyhyt
71. Humoristinen vai vakava: Molempia, ei liian vakava, mut ei mikää iha pelkkä vitsikää
72. Romanttinen vai neutraali: Romanttinen :)
74. Herkkä vai äänekäs: Sopivasti, enempi ehkä jälkimmäin ;)
75. yhden illan juttu vai suhde: Suhde!
77. Häirikkö vai kiltti: Ei kumpikaa oo kiva pelkästää :D

Oletko ikinä

78. Suudellut tuntematonta: Njet
79. Juonut alkoholia: Olen
80. Polttanut: Olen
81. Karannut kotoa: Njet
82. Murtanut luita: Njet
83. Särkenyt jonkun sydämen: Ilmesesti :/
84. Lyönyt jotakuta: Njoo
85. Puhunut paskaa selän takana: Njoo, pakko se myöntää on
86. Eronnut jostakusta: Njo
88. Itkenyt koulussa: Njoo

Uskotko

89. Jumalaan: KYLLÄ!
90. Ihmeisiin: Joop
91. Rakkauteen ensisilmäyksellä: Enpä oikeen, ihastuu voi, mut ei kai enempi suoraa heti
93. Ufoihin: No ainaha tuol taivaal jotai tunnistamatonta lentää :P
94. Sielunkumppaneihin: Joop
95. Taivaaseen: Joop!
96. Helvettiin: Joo
98. Ensitreffeillä suuteluun: Njoo
99. Horoskooppeihin: En, vaik ne joskus osuuki oikeesee, mut sit ku kattoo toisest paikast samana päivänä ni ei enää :D

Vastaa totuudenmukaisesti

100. Onko maailmassa joku, jonka haluat, muttet voi saada häntä: Hmm, kylhä niit on täs kai aikojen saatos muutamii tullu :o
Minä olen
(x) uinut avannossa
( ) käynyt Lontoossa
( ) käynyt Belgiassa
(x) mennyt vahingossa väärään junaan, (juna tai bussi ihan sama)
( ) käynyt Ranskassa
(/) katsonut samaa leffaa kaksi kertaa peräkkäin (ens illal vikana, ja sit aamul heti ekana)
( ) nukkunut veneessä
(x) tehnyt runoa
(x) lyönyt jotakuta
(/) ollut lempiartistini keikalla
( ) harrastanut balettia
(/) ollut kirpparilla myymässä
(x) löytänyt kadulta rahaa
(x) värjännyt hiukseni
(x) lintsannut
(x) saanut jälki-istuntoa
(x) matkustanut pummilla
(x) lukenut Raamattua
(x) tuhlannut yli 200 euroa kerralla vaatteisiin
(x) ollut yksin leffassa
( ) ollut kielikurssilla
(x) soittanut pilapuhelua
( ) kokeillut nyrkkeilyä
( ) kierinyt alasti lumikinoksessa
(x) voittanut arvonnassa
(x) pyörtynyt
(x) haaveillut näyttelijän urasta
(/) joutunut jonkun epäilyttävän tyypin seuraamaksi
(x) lukenut dekkaria
(/) menettänyt läheisen ihmisen
(x) ollut isosena jollain leirillä
( ) käyttänyt minihametta
(x) jättänyt kokonaan lukematta kokeisiin
(x) tuntenut itseni yksinäiseksi
( ) tehnyt kurkkunaamiota kasvoilleni
(x) ollut katsomassa oopperaa
(x) lukenut Mauri Kunnaksen kirjoja
( ) neulonut lapasia
(x) katsonut Stand by me-leffaa
(x) eksynyt
(/) keksinyt aprillipäivänä pilaa jonka joku uskoi
(/) järjestänyt yllätysjuhlia jollekin
( ) liftannut
(x) syönyt pizzaa aamupalaksi
( ) ollut ambulanssin kyydissä
(x) ollut poliisiautossa
( ) omistanut lemmikkieläintä
( ) ollut interreilaamassa
(/) laulanut sooloa jossain tilaisuudessa
(/) soittanut/laulanut bändissä
(x) ajanut autoa
( ) ajanut mopoa
(/) nukahtanut koulussa tunnille
( ) saanut aivotärähdystä
(/) lukenut salaa toisen päiväkirjaa
(x) ollut tietokoneella yli 5 tuntia putkeen
(/) maalannut taulua
(x) ollut yli kuukauden pois kotoa
(x) ollut kesätöissä
( ) maistanut mustekalaa
( ) unohtanut parhaan kaverisi syntymäpäivää
(/) ollut festareilla
( ) karannut kotoa
( ) käynyt Wienissä
(/) luntannut kokeessa
(x) saanut ampiaisenpiston
( ) saanut murtuman
( ) lomaillut Espanjassa
(x) antanut rahaa katusoittajalle
(x) ensin inhonnut jotain leffaa/tv-sarjaa ja sitten alkanutkin tykkäämään siitä
(x) käynyt Hollannissa
( ) käynyt Irlannissa
( ) käynyt Ukrainassa
(x) irkannut
(x) pelannut twisteriä
(x) katsonut Kauniita ja rohkeita kokonaisen jakson verran
( ) hukannut kirjastonkirjan
(x) kulkenut alasti kotona
( ) ollu galleriassa päivän kuvana
(x) opetellut elvyttämistä
(/) pelannut golfia
(x) ollut liikenneonnettomuudessa
(x) tilannut jotain ostos-tv:stä
(x) ollut sairaalassa yötä
(/) vuokrannut asunnon
(x) ollut Lapissa
( ) esiintynyt oikeassa teatterissa
( ) saanut jonkun jäsenen menemään sijoiltaan
( ) pelannut cs:ää
(x) ollut lehdessä
(x) tilannut jotain netistä
( ) ollut tappelussa
(x) lukenut kirjan ruotsiksi
(x) käynyt ulkomailla elokuvissa
(/) ollut lastenkodissa (töissä)
(x) käyttänyt heijastinta
(x) leikkinyt pikkuautoilla
( ) syönyt viimeisen tunnin sisällä
( ) valvonut yli 48 tuntia putkeen
(x) ollut onkimassa
(/) kuvitellut olevani kala
( ) itkenyt itseni uneen
(x) soittanut kirkon kelloja
(x) kerännyt kolehtia
(x) teipannut suuni kiinni
(/) palauttanut kokeen tyhjänä
( ) ollut nälkäpäivä-kerääjänä
( ) pessyt hampaani joka ilta
( ) saanut kuhmun viimeisen vuoden aikana
(x) saanut mustelman viimeisen vuoden aikana
(/) tippunut rapuista viimeisen vuoden aikana
( ) saanut aivotärähdyksen viimeisen vuoden aikana
( ) tippunut puusta viimeisen vuoden aikana
( ) ollut sairaalassa viimeisen vuoden aikana
(x) käynyt lääkärissä viimeisen vuoden aikana
(x) saanut silmätulehduksen viimeisen vuoden aikana
( ) käynyt kampaajalla viimeisen vuoden aikana
(/) rakastunut
Gootti
[ ] angstaan vitusti
[ ] viiltelen
[ ] haluun kuolla, miel. mahd. verisesti
[ ] ja kajaalia menee..
[ ] mulla on valkoinen naama
[ ] käytän vain mustia vaatteita
[ ] enka saa happea kun korsetti on liian tiukalla
[ ] kuuntelen vaan goottimusaa
[ ] kävin tuskassa
[ ] piirrän mun kulmakarvat ite
[ ] ostan vaatteeni morticiasta
[/] musta on mun lempiväri
[ ] kaikki muut on teinikootteja paitsi mä
[ ] mulla on masennus vaik sitä ei oo diagnosisoitu
[x] pimeässä on kivaa
[ ] ja viini on hyvää
[ ] mulla on masennus
[ ] mulle on määrätty masennus/unilääkkeet

Yhteensä: 1½

Punkkari
[ ] juon kiljuu tai sorbusta
[ ] ja oon lähes aina kännissä
[/] käyn festareilla
[ ] mut en muista festareista mitään
[ ] tykkään imppaa liimaa vetää kaikkee muuta kamaa
[ ] mulla on bändi
[ ] mut meen bändis ei kukaan osaa soittaa/laulaa
[ ] eikä sekään haittaa tahtia, keikkaa pukkaa
[x] oon köyhä
[ ] en käy töissä/koulussa
[ ] mulla on keesi
[ ] ja sitte on vitusti lävistyksiä.
[ ] ja suurin osa niistäkin tehty ite / kaveri tehny
[ ] en kuuntele muuta ku punkmusaa
[ ] varastan kaupasta
[ ] kiroilen vitusti
[ ] kyttä on natsipaska
[ ] ja oon anarkisti

Yhteensä: 1½

Hoppari
[ ] vedän vitusti pilvee
[ ] ja muissakin kamoissa on kivaa
[ ] isot korut on yoyo
[ ] kuuntelen vaan räppii
[ ] pommaan tagei
[ ] ja maalaan iha oikei graffiteiki
[ ] mun perse näkyy
[ ] mulla on liian isot vaatteet
[ ] isot pallit tarvii isot housut
[ ] puhun stadinslangii
[ ] kytät on homoja
[ ] kapitalismi on perseest
[/] oon kommari
[ ] on tosi cool jos on mutka tai mora mukan ku dallaa kadul
[ ] bling bling vitun köyhät
[ ] rikollisuus on jees
[ ] mazda 626 tai 323 on proo

Yhteensä: ½

Hevari
[ ] mulla on niittivöitä ja ketjui ja sellassii
[ ] kuutelen vaan hevii!
[x] mulla on pitkä tukka
[ ] ja soittakaa paranoid!
[/] pitti pystyyn!!!
[ ] saan pitis ain turpaani
[x] moshaaminen on komijaa
[/] \,,/
[x] oon melkei kaksmetrii pitkä
[/] hevimies on tosimies
[ ] käytän nahkavaatteita
[ ] vittu palvon saatanaa saatana
[ ] kalja on ihan vitun jees
[ ] kävin nummirockis joskus
[x] mul on usein niskat kipeet
[x] osaan laulaa huonosti
[ ] oon vanha ruma äijä

Yhteensä: 6½

Pissis
[x] NO DAA EN OO
[ ] sidukka on jees
[/] ks = x
[ ] muoti on elämä
[ ] mulla on napakoru
[ ] poltan tupakkaa
[ ] tarkemmin punasta malluu
[x] oon käyny h&m:ssä ostoksilla
[ ] seurustelen parivuotta vanhemman amiksen kaa???
[ ] ja tykkään istuu takapenkillä autossa
[ ] kuuntelen kaikkee mitä musiikkikanava ja radio lykkää
[ ] stringejä käytän
[x] halailen kavereitani
[ ] raxut ei oo koiranruokaa
[ ] meikkaan
[ ] irkki = galtsu

Yhteensä 3½

Fruittari
[ ] omistan lacosten kengät
[ ] tukka on geelillä nostettu pystyyn
[ ] raitapaidat on hot
[ ] kuulen usein "homo"-kommentteja
[ ] kuuntelen kaikkee mitä musiikkikanava ja radio lykkää
[ ] muoti on niille joilla on hyvä maku
[ ] muijjat kuolaa mun perää
[ ] MÄ OON NIIIN LEIJJA
[ ] otan irkkiin peilin kautta kuvia
[x] mul on paljon ystävii mikkä on muijii
[x] mul on mese
[ ] kutsun muijia usein kissoiks
[ ] antti tuisku on muoti-ikoni!
[x] oon/aion mennä lukioon
[ ] bemarit on hot!
[ ] puntit kuuluu sukkien sisään
[ ] mul on korut molemmis korvis

Yhteensä: 3

Emo
[x] mulla on pitkähkö tukka
[ ] ja se on musta
[ ] elämä on surullista
[ ] viiltelen
[ ] kuuntelen vain surullista emomusaa ja skedepunkkikin on khuul
[x] omistan bändipaitoja
[ ] raitapaidat on bro
[ ] tennarit on pakolliset
[ ] käytän kajaalia
[ ] teen kajaalilla tekokyyneliä
[ ] laitan yleensä kuviini surullisia kuvatekstejä
[ ] emopojat vie sun naisen(/miehen)
[ ] salkkareiden romeo on aika hot
[ ] olen yksinäinen

Yhteensä: 2

Kawaiiheebot
[ ] japani on ihq!
[ ] KAWAIIII!!(eiku DESUDESUDESU!)
[ ] pokemon rulz
[ ] japsipojat ja tytöt on hot
[ ] olen ulkonäöltäni tytön näköinen vaikka olen poika tai toisinpäi
[ ] raahaan pehmoeläimiä mukana
[ ] kerään japanikamaa
[ ] pukeudun räikeisiin väreihin
[/] näyttelen peace-merkkiä kaikille
[ ] KAORU ON HOT
[ ] ja kuuntelen muutenkin japsimusaa
[ ] meikkaan ihan vitusti
[/] koulupuvut pakolliseksi Suomeen!
[x] katon animee
[ ] katon myös animepornoo
[ ] piirrän japsijutskii
[/] luen mangaa

Yhteensä: 2½

Hippi
[ ] mul on rastat
[ ] oon kasvissyöjä tai vegaani
[ ] polttelen pilvee
[ ] oon tesmannu lsd:tä
[ ] diggailen reggaesta ja sensellasesta
[x] RUOKAA EI ASEITA
[x] soitan kitaraa
[ ] en käy melkei koskaa suihkus
[ ] VIHREET ARVOTTT
[ ] käytän vaatteis aika räikeitä värejä
[ ] huivit on jees
[/] halailen puita enkä roskaa
[x] en mee armeijjaan
[ ] en oo ikin tapellu mut saan aina turpaani
[ ] mulla on leveelahkeisia housuja
[ ] boikotoin vähän kaikkee
[/] hortoilen vähän välii mettäsä

Yhteensä: 4

Amis
[ ] omistan dx corollan
[ ] mulla on sakkolihaa oleva tyttöystävä
[ ] isken vaan sakkolihaa
[ ] ajelen pillurallii
[ ] ja takan istuu alaikäsii chicksei, kyyditten niitä vaan pillun toivos
[ ] haen niille myös siiderii ja tupakkaa
[ ] kalja on parasta
[ ] heti auton tuunaamisen jälkeen
[ ] oon ammattikoulussa jollain teknisellä alalla
[ ] omistan pilottitakin
[x] oon isänmaallinen
[ ] maiharit löytyy
[ ] oon keitelly kiljuu joskus
[ ] lukiolaiset on pellejä, ja yhdys sanat turhia
[ ] pää on kalju
[ ] liha on pilalla kun siinä kasvaa karvaa ja isot tissit on pakolliset
[ ] ajokorttia ennen amistellaan mopolla

Yhteensä: 1

Skini
[ ] pää on kalju
[ ] hakaristi löytyy jostain vaatteesta tms
[ ] suomileijona tatuoitu johki ja suomijellona-vaatteita löytyy
[ ] pilotilla saa pillua
[ ] maiharitkin on
[ ] meen armeijaan tottakai
[ ] ne jotka ei mee, on homoja
[ ] pesäpallomaila on periaate
[ ] ammattikoulussa opiskelen
[ ] ulkomaalaisia hakataan
[ ] SUOMI SUOMALAISILLE
[ ] karjala takaisin vaikka pullo kerralla
[ ] no siis joo, meinaa oikeesti karjala takaisin
[ ] ruotsalaiset on homoja
[/] koti, uskonto ja isänmaa
[ ] tai no ei sun uskonnolla niin väliä..
[ ] RIP ADOLF HITLER <3

Yhteensä: ½


Näköjään ylläripylläri siis olen hevari, sit sen jälkee hippi - pissis - fruittari - kawaiiheebo - emo - punkkarigootti - amis - skinihoppari tos järjestykses, tasatulokset yhistettynä, yllättävän osuva ehkä jopa :P