IRC-Galleria

OnnellinenSunnuntai 11.03.2007 18:09

Elokuussa asun Kuopiossa kultini ja kahden kissan kanssa. Kolmas kisu hankitaan heti kun semmoinen saadaan. Töissä mietin yksikseni kuinka ihanaa on pian heräillä kultin vierestä. En uskonut että parisuheessa voisi olla näin onnellista. Mietin kuinka arjen astutta kuvaan päivittäiset ongelmat tavallaan syö pois sen tunteen mikä mulla nyt on. Vaikka olen ollut aikaisemmin kihloissa en kertaakaan tuntenut tälläistä häntä kohtaan.

Kissit makoilee lattialla ja aurinko paistaa sisään. On levännyt ja ihana olo. Raha-asiat on hyvin ja huomenna tekis mieli ostaa itselle jotain erikoista. Keksisin vain vielä että mitä :) Ihana kun lumet sulaa pois.

2007Lauantai 06.01.2007 11:31

Kaikkea ihmeellistä on tapahtunut.


Oli ihana uusi vuosi ja tuntuu että suhde mieheen paranee koko ajan.

Nyt on kuitenkin ollut ihan kamala vuorokausi. Itkettää ja on paha mieli. Onneksi sentään alkoi vapaat töistä. Olen kai tavallaan niin hämmentynyt kaikesta mahdollisesta. Onnellinen olo vetää niin nurinniskoin oman ymmärryksen.

No joskus pitää itkeä.

Jos osaisi vain kaikki tunteet pukea sanoiksi.

samaa ku 4.11.Perjantai 24.11.2006 13:44

että silleen

PERKELELauantai 04.11.2006 19:05

Vituttaa yli kaiken. Oon ihan helvetin väsynyt.. Ja huomiseen asti pitäs valvoa. Joo o Tulee ihan mielettömän ihana työyö töissä. Eikä onneksi lohduta että la-su yö on aina kiireisin.

VITTU

TorsdaagiTorstai 02.11.2006 05:57

Kulti tulee tänään luokse. Ikävä on kova vaikka ei ole edes kahta viikkoa siitä kun viimeeksi nähtiin. Taidan ottaa meistä kahdesta raskaammin tän erossa olon. Ihan uskomatonta et oon 25. Muistan niin selvästi sen kun leikin pienenä.

Nukuin koko eilisen päivän, töiden jälkeen. Heräsin pari tuntia sitten ihan kamalaan painajaiseen.

Olin jossain ulkomailla. Äiti ja isä oli siellä.. isä asui jossain sen uuden vaimon kanssa. Olin äitin kanssa uimassa kun yhtäkkiä poliisit tuli pidättämään sen. Pyysin isältä apua ja se ei suostunu auttamaan. Itkin, huusin ja raivosin isälle. En ymmärtäny miksei se halunnu auttaa.

Ahdistaa kovin minua tuollaiset unet :(

Mulla on kokous työpaikalla klo 07. Töissä menee vähän miten sattuu.. Oon tosi uupunut ja jokaisen työkohteen jälkeen tuntuu että se meni huonosti. Siksi ihmettelinkin että laadunseurannassa sain ihan huipputuloksen.
Juttelin esimiehen kanssa ja meinasin alkaa itkemään. Olen nyt niin solmussa... monen asian suhteen.

ÄtsiuMaanantai 30.10.2006 19:31

Väsyttää. Todella paljon ajatuksia päässä.

Olisinpa nukkunut vähän vielä.

Kaikki ei mene aina putkeenLauantai 28.10.2006 09:01

Mulla on aika hyvä olo mun elämästä. Kaikki tuntuu menevän hyvin.

Kaikki ei aina kuitenkaan mene hyvin ja minusta tuntuu et mie tiedän ihan liikaa asioita.
Mie olen monen uskottu ja toisinaan puran omia paineita kertomalla näistä asioista mun kullalle. Näin ei ehkä pitäisi tehdä, mutta kykenen erottamaan asiat mitkä ehdottomasti ei ole sen korville.
Kuitenkin minusta oon hyvä sanoa sille jos joku asia minua ahistaa.

Suurimman osan asioista mie pidän itselläni, mua itkettää nytkin kun on niin paha mieli joistakin jutuista. Ihan uskomaton määrä ihmisiä luottaa miulle asioita ja joudun kantamaan aikamoisia juttuja ihan vaan sisälläni ilman että pystyn muille selittää kuinka paha olo niistä tulee.

Nyt kuitenkin on sellainen olo että on todella todella paha mieli. Mä en oikein tiedä miten ja kelle kertoisin miksi mulla on äärimmäisen paha olla ja miksi mie en osaa ehket kunnolla selittää miksi jotkut asiat on huonosti.

PainajainenMaanantai 09.10.2006 07:49

Olin pelaamassa jotain ihme peliä. Ja en oikein muista miten se kulki mut kuitenkin siin lopussa oli sellainen ihme rappu mikä oli maan alla.. monta kerrosta. Siellä piti hämärässä valossa juosta kerroksia läpi et löytää jonkun palkinnon. Siel oli vaan loputtomasti asuntoja ja joidenkin ovet oli auki ja siel oli mitä ihmeellisimpiä juttuja.

Mulla oli kissa sylissä ja siel alko soimaan todella ihmeellinen musiikki. Kissa oli aivan hermona ja rimpuili ja mie yritin lohduttaa sitä. Palkinto löyty muttei enää tietä ulos.

Mie heräsin ihan hengästyneenä enkä voinu liikkua pariin minuuttiin.

HallelujaSunnuntai 08.10.2006 12:23

Miuta ärsyttää mustavalkoiset ihmiset. Toiset on niin kärkkäitä osoittamaan sormella toisia valehtelijoiksi ilman mitää pätevää perustetta.

Sinun totuutesi ei ole välttämättä ole absoluuttinen vaikka saattasit itse ajatella niin. Jotkut vaan ovat niin röyhkeitä ja kuvittelevat olevansa jostain syystä parempia kuin toiset.
Nämä ihmiset harvoin näkevät omassa käyttäytymisessään mitään muutettavaa ja tyytyvät omassa ahtaassa maailmassaan kuvittelemaan olevansa oikeassa ja että koko muu maailma on näitä ihmisiä vastaan juuri siksi että he ovat "oikeassa".

Eikö kuulostakkin hyvin naivilta tämmöinen asia?

Kuitenkin esimerkiksi suomessa on noin kahdenkymmenentuhannen ihmisen ryhmittymä joka ajattelee juuri näin ja vielä elää sen mukaan.

HeipsisSunnuntai 08.10.2006 11:04

Mua ahistaa korttipakan mustat kortit. :| on vähän jännä ahistuksen aihe. Riitely ei ole kiva.. sopiminen on. Tänään taas viisaampana eteenpäin.