IRC-Galleria

SunnuntaiMaanantai 13.09.2010 08:09

Laiskottelin alkupäivän ja illalla kävin vetäisemässä parin kympin lenkin.
Ja taas jouduin valoissa odotteleen monessa risteyksessä kun autoja meni jatkuvasti.:(
Varmaan noin viisi minsaa meni pelkästään valoissa odotteluun ja juoksurytminkin se särki.
Aika 1.44:28, ja jos olis vaan saanut juosta pysähtyleimättä aina minuutiks pariks välillä valoihin, niin aika olis alkanut 1.38:lla tai 1.39:llä.

Varalassakin vedin ihan keskenkuntoisena ja silmätulehduksessa puolimaran kohdalle vain hiukan päälle 1.40:nen.
Ja siellä en tosiaan saanut ollenkaan kaikkea itsestäni irti, vaan vedin kuin treenijuoksussa ikään.

Lopun rutistuksen ansiosta juoksin keskenkuntoisena ja silmätulehduksesta kärsineenäkin maratonin silti sentään alle 4 tunnin Varalassa.

Kankaanpään reissulta odotan paljon enemmän.:)

Lenkiltä tultuani sunnuntaina mussukka oli valmistanut meille herkullista italian pataa juuri sopivasti ja söimme sitä samalla Jim Carrey:n leffaa katsellen ja kympiltä vaihdoimme sitten subbarille ja katsoimme BB:n.
Sunnuntaina oli Marin vuoro tipahtaa ja se sai täysin mitä ansaitsikin, aivan hirveä tapaus.

Loistava päivä siis sunnuntaikin.:)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.