IRC-Galleria

Suudelmia bussikatoksen allaTorstai 13.11.2008 09:06

Mennessäni eilen kaupungille näin sivullani, siinä sadekatoksen alla nuoren parin, joka syleillen ja katsellen ensin toisiaan tiiviisti silmiin suuteli hellästi.
Suudelmat ovat se kaunein ja romanttisin tapa kertoa toiselle ihmiselle välittävänsä hänestä.
Heillä oli oma maailmansa, kuin rakkauden planeetta jolla he yhdessä elivät ja jolle muiden ei ollut astuminen. Oma kaunis maailmansa jonka he olivat luoneet toisilleen.

SitaattiTiistai 11.11.2008 09:41

Aivan pakko lainata Paulo Coelhoa tänä aamuna.
Seuraava on katkelma kirjasta Yksitoista minuuttia:

" Rakkaus ei ole toisessa ihmisessä vaan meissä itsessämme, me herätämme sen.
Mutta jotta se heräisi, tarvitsemme toista. Maailmankaikkeudessa on mieltä vasta sitten kun meillä on joku, jonka kanssa jaamme tunteemme."

DerrickSunnuntai 09.11.2008 17:13

Eli se paras saksalainen rikossarja.
Katselin yön pikkutunneilla jakson derrickiä yle-areenassa, kyseisessä jaksossa derrickiä epäiltiin taposta ja hänet lomautettiin poliisinvirasta. Yhdessä Harryn kanssa selvisi sitten kuitenkin lopullisesti että hänet olivat siihen Ludenkot lavastaneet, mitä Derrick jo alussa epäilikin. Ovelana miehenä Derrick tietenkin selvisi pulasta. On se hyvä että yle-areenassa näkee tuon upean sarjan jaksoja.

Yksinäinen ilta taas edessä:(Perjantai 07.11.2008 20:22

Baariinkaan en halua lähteä, kun se ei vaan ole mun juttuni.

Valvon yössäPerjantai 07.11.2008 03:33

Ja hyvää kirjaa luen kun uni ei tahdo tulla.

Kirjaostos ja leffaTiistai 04.11.2008 23:49

Kuukauden kirjaostokseni on Paulo Coelhon Yksitoista minuuttia ja lisäksi vuokrasin M. Night Shyamalanin uusimman leffan The Happening jonka pääosassa loistaa Mark Wahlberg.

Voittoisa peli-ilta/yöTiistai 04.11.2008 15:22

Paitsi että voitin 40 K chippiä texas hold em pokerissa ja sain taas kurssini nousuun, niin tein myös rahaa tulosvedossa pelin New Jersey-Buffalo avulla.

PyhiinvaellusMaanantai 03.11.2008 20:01

Luin juuri loppuun Paulo Coelhon kirjan Pyhiinvaellus.
Se oli kuudes lukemani kirja häneltä, ei ollenkaan parhaita coelhoja.
Jos ei ole coelhoa aiemmin lukenut, niin se kannattaa aloittaa jollain toisella kirjalla.

AamuvirkkuKeskiviikko 29.10.2008 07:36

Tässä jo jonkin aikaa hereillä ollutkin, kauhea nälkä, ei mitään ruokaa kaapissa/jälkkärissä ja kauppa aukeaa vasta seiskalta.:( No, pokeria pelaillessa se aika kuluu lähes lentäen.

Heräämys ja uni BB:stäTiistai 28.10.2008 06:07

Näin unta että olin Big Brotherissä, uni oli hivenen sekava.
Muistan että yritin aluksi etsiä katsellani niitä kaikkia kameroita, pohdin missä ne oikein ovat.
Ehkä uneni kertoo halusta tulla kuvatuksi ja tulla nähdyksi/katsotuksi.