IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

Käyhän se näinkin.Keskiviikko 28.01.2009 02:45

@Opel 6070's Forum

Heikki kertoo synkkää tarinaa ahtamisesta ja opelismista nuoruusvuosiltaan:

No pienestähän se tietysti alkoi, niinkuin kai kaikilla... Kaverit
olivat jo jonkin aikaa ahtaneet Ooppeleita ja saivat yhtenä kuumana
heinäkuun iltana mut puhuttua mukaan rinkiin, saunakaljoissa tietysti,
enhän mä siihen muuten olis lähtenyt. "Ei siitä mitään tuu, tää on ihan
turvallista", ne sanoi ja mä uskoin, vaikka vähän arvelutti; olin
lukenut valistuslehtisiä ja nähnyt poliisin kuvia koko ikänsä
ahtaneista papoista ja mammoista. Ihan kurttuisia ne oli ja näytti 60-vuotiailta, vaikka sitä ne tais kyllä ollakin.

Kaverit ensin kertoi ihan yleistä asiaa ahtamisesta; miten se tehdään
oikein, vaikutukset jne. ja näyttivät sitten malliksi. Hyvältä näytti
kavereista tuntuvan, kun ensin vierestä katselin kuinka he ajoivat
turbo-Opelia. Sitten he halusivat minunkin kokeilevan ja kokeilinkin
varovaisesti turbo-Opelia. Taisin jäädä heti kerrasta koukkuun, sillä
oli se vaan niin hienoa; vauhti vaan kiihtyi, kun ahnaasti painoi kaasua
yhä enemmän ja pian olin itsekin yhtä hymyä. Kokemattomana
jätin kuitenkin ilokaasun väliin, joita kokeneemmat kaverit käyttivät
ahtojen päälle "boosteriksi" niinkuin ne alan kielellä siitä puhui.

No muutama kerta sitten kavereiden kanssa ajeltiin turbo-Opeleilla
ja alku menikin hyvin, mutta pikkuhiljaa alkoi tuntumaan, että tekee
vaan mieli ajaa ahdettua enemmän ja enemmän ja olis aika hommata oma ahdettu.

Vähän neuvoja kyselin ensin ja ennenkuin oikeasti tajusinkaan, ostin ensimmäisen
oman turbo-Opelini kymmenen vuotta sitten Helsingistä. Siitä se kierre
sitten lähti eikä loppua näkynyt; ajeltiin joskus neljä - viisikin kertaa viikossa, arkisinkin.
Eihän siinä mitään järkeä ollut ja rahaa paloi mielettömästi bensaan ja tarvikkeisiin.
Meillä oli loppujen lopuksi oma pikku klubikin, johon kaikki "hyvät tyypit" oli tervetulleita.

Aluksi mä pärjäsin pelkällä pumppubensalla tai joskus laitoin sekaan
oktaanibuustereita, mutta se oli aika harvinaista, ehkä kerran kuussa.
Kaverit käytti jo metanolia, mutta ei se ketään tuntunut haittaavan,
kunhan tuli hyvä fiilis ja lopulta mä ajauduin niihin itsekin. Sen
jälkeen en enää pumppubensaan koskenut, oli ne sävärit niin erilaiset.

Käry taisi käydä ihan sen takia, että oltiin niin huolettomia; ei
jotenkin osannut ajatella enää suoraan, kun piti vaan saada lisää
tehoa. Tässä vaiheessa mä olin kyllä jo tosi syvällä kierteessä ja oon
oikeastaan kiitollinen, että kävi niinkuin kävi. Kaikki kelpas;
metanoli, ilokaasut, kerran jopa vietiin lentobensaa Lapista, ku kaveri
pääsi piireihin sisään. Yhden mummun yli meinattiin ajaa yks yö ja se
sitten taisi poliisit paikalle soittaakin.

Eihän siinä enää mikään auttanut, kun oli just vedetty ahdot tapissa ja
kaksi maijaa odotti pitkän suoran päässä. Kavereista kaksi lähti
lusimaan yli vuoden kakkua törkeistä liikennerikoksista ja lentobensan
varastamisesta, toinen sai vielä puoli vuotta extraa ammattimaisesta
ahtamispalvelun tarjoamisesta maksua vastaan. Toisella todettiin
pitkälle edennyt MTBE-lisäaineen aiheuttama keuhkosyöpä ja se on
nykyään letkuissa teholla ja varmaan kuolee pian. Yksi sai syytteen
avunannosta laittoman metanolin salakuljettamiseen Venäjältä ja se sai
puoli vuotta ehdonalaista. Itse sain kolme kuukautta ehdollista
laittomien polttoaineiden hallussapidosta ja mut määrättiin
pakkovieroitushoitoon surullisenkuuluisaan vaparifeministien
vieroituslaitokseen Keravalle. Turbo-Opelit tietysti takavarikoitiin.

Nyt mä oon ollu kuivilla kohta puoli vuotta, mutta vieläkään ei mee
päivääkään etteikö tekis mieli edes vähän ajella ahdetulla,
tai "vääntää buustii" niinku alan slangissa sanottaisiin. Tää on
tällaista varovaista tasapainoilua, päivä kerrallaan. Sukulaiset ja
kaverit oli tietysti kauhuissaan kuullessaan, että mä joudun oikeuteen;
mutta nyt niiden tuki on kyllä ollut aivan loistavaa; ilman niitä mä en
olis tässä, mä en olis jaksanut sitä kauheeta vierotuksen tuskaa.
Tavallaan mä oon tyytyväinen, koska nyt mä todella tajuan kuinka
vaarallista ahtaminen oikeasti on. Jos mä jotain haluun teille lapset
sanoa niin se on tämä: Älkää herran tähden KOSKAAN koittako edes pientä
viattoman näköistä turbo-Opelia; tähän helvettiin joutuu ihan
huomaamattaan ja sillä on todella helppo pilata koko elämänsä! Pysykää
lapset erossa ahtamisesta, sen mä haluun teille sanoo!

d44t hmbrgrTorstai 01.11.2007 22:26

Elikkä...
1. Ota hampurilainen paketista (toimii parhaiten H&K hampurilaisilla)
2. Ota pihvi pois "sämpylän" välistä
3. Laita pihvi leivänpaahtimeen
4. Paina sämpylä kasaan että se mahtuu sinne paahtimeen (huom. laita ensin vain pihvi)
5. Laita paahdin päälle (vedä vivusta)
6. Odota kunnes pihvi pomppaa ulos
7. Laita sämpylä messiin ja toiselle kiekalle
8. Ja sitten odottelet viimistä pomppausta
9. Lopun luulisi olevan itsestään selvyys kuten: mausteet jne jne

Voila!

Huom! Kannattaa säätää lämmöt sopivaks ettei kärähdä koko paska! :D

...Tiistai 10.04.2007 03:03

Bruhahaa!
« Uudemmat - Vanhemmat »