Olin edesmenneen parhaan ystäväni lapsen kolmivuotissynttäreillä. Se oli kasvanu tosi paljon. Kattelin siellä samoin vanhoja valokuvia musta ja kaveristani vuosilta, jolloin oltiin yhdessä vielä hirveen pieniä. Leikittiin ja tehtiin kaikenlaista. Olin sillon kai ihan onnellinen. Oli syitä olla.
Sitten musta on tullu tämmönen. Iso. Tyhmä. Enkä oo enää onnellinen.
Kattelin sitä pikkusta ja tajusin vihdoin kuinka surullista on katsoa vierestä kun oma lapsi kasvaa vanhemmaks. Siitäkin pienestä kivasta pojasta, joka olin joskus, tuli jotain tämmöstä. Olisin omalle isälleni mieluusti vielä se viaton pikkunen. En oo enää kovin kiva nykyään.
Maailma on surullinen. Ja se on vielä paha ja epäkiitollinen. Onneks on niitä, jotka näkee valoa.
Oon kohta kolmekymmentä. Vaan numero koko ikä. Tuun mun aivoillani olemaan ikuisesti lapsi. Kun joskus kuolen niin varmaan itken ja huudan äitiä.
Ehkä en halua nähdä oman lapseni kasvavan isoksi. Ehkä en halua sitten lapsia. Ja yksin niitä olis aika hankala tehdä. Kuka ihme haluais edes viettää elämänsä aikuisen lapsen rinnalla?
Uusimmat blogimerkinnät
- Loud noises cover the pain 06.04.
- Play it Sam 01.01.
- Hyvää yötä 11.08.
- En katso animuita, mutta 19.11.
- RIP Tero 06.11.
- I forgot the milk 01.10.
- En oo tosissani 09.09.
- Ja se kirkas valo siellä tunnelissa oli taa... 17.08.
- Kaipaan beer (ja musaa ilman housut) 20.02.
- 2016 31.12.
Selaa blogimerkintöjä
- ▶ 2024 (4)
- ▶ 2023 (45)
- ▶ 2022 (27)
- ▶ 2021 (1)
- ▶ 2020 (4)
- ▶ 2016 (8)
-
▼
2015 (29)
- ▶ joulukuu 2015 (1)
- ▶ marraskuu 2015 (3)
- ▶ lokakuu 2015 (4)
- ▶ syyskuu 2015 (3)
- ▶ elokuu 2015 (1)
- ▶ kesäkuu 2015 (4)
- ▶ toukokuu 2015 (4)
- ▶ huhtikuu 2015 (3)
- ▶ maaliskuu 2015 (2)
- ▶ helmikuu 2015 (3)
- ▶ tammikuu 2015 (1)
- ▶ 2014 (30)
- ▶ 2013 (14)
- ▶ 2012 (33)
- ▶ 2011 (60)
- ▶ 2010 (47)
- ▶ 2009 (100)
- ▶ 2007 (273)
- ▶ 2006 (109)