IRC-Galleria

Ehkä se hölmö puoli on siinä, että ihmiset olettaa, että kaikki ihmiset voi vaan nousta ylös ja elää lopulta hyvin ja hymyillen. Sitä tapahtuu koko ajan. Ainaki jos kysyy maailmalta. "I was in a dark place, but now I've found my true calling" ja sitä rataa. Sit kuitenkin maailma on täynnä runoilijoita, maalareita ja muita taiteilijoita, jotka eli koko elämänsä samassa pimeessä paikassa siitä huolimatta kuinka hyvin ne asioita teki.

Jos haluis muuttaa itteään, niin pitäis konkreettisesti muuttua toiseks ihmiseks. Muuttaa aivoissa kaikki. Korjata väärät liitokset. Lakata olemasta oma itsensä.

Jaksais aina selittää kaikille, että joojoo, kaikki on hyvin tai huonosti. Tai vielä vähemmän sitä, että ihmiset luulee, että jollekki käytökselle on joku selitys, jonka avulla sitä käytöstä voidaan muokata. Niin on vaan, kun sillä ihmisellä ei oo ollu niitä asioita sisimmässään aina. Jotkut on vaan tarpeeks syvällä, ettei valoon enää pääse. Paitsi just ajoittain. Ja toki se kanava saattaa sit olla joidenki mielestä huono. Koska aina pitää paheksua paheksuttavia asioita. Kun pitää olla sokea, jos haluaa olla mallikelponormaali.

Ihmiset vois mieluummin oppia olla hyväksymättä vaan toisten ihmisten satuttamista, eikä keskittää voimavarojaan siihen, että suututaan siitä, kun toiset tekee mieleisiään asioita.

Ei toki, että ihmisiä pitäis kieltää opettamasta toinen toisiaan.



Kaiken pähkäilyn jälkeen on ehkä ollu kauan aikaa sitte pakko hyväksyä, että jotkut asiat ei parane koskaan. Onneks aina välillä käy säkä ja tuntuu hyvältä. Edes hetkittäin.

A nice cabin by the lake with only you and her. It's just a dream, in your head, never coming true.