IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

ValokuviaMaanantai 01.02.2010 15:13

Satuin katsomaan yhtä kuvaa viime kesältä. Hymyilin siinä. Aidosti. Selvinpäin. Tajusin, että viime kesänä olin oikeasti onnellinen.

Eikä siihen tarvittu paljoakaan. Aurinkoinen pieni kesähetki uusissa maisemissa uusien ihmisten seurassa.

Olisin ehkä halunnut löytää sen maailman vuosia sitten.

Miksi näin?Lauantai 23.01.2010 16:30

Joskus kun olin pieni, niin mentiin isän ja äidin kanssa bussilla, ja sen jälkeen raitiovaunulla jonnekin. Siinä ensimmäisellä matkalla isä unohti maksaa matkalipun ja päätyi sitten matkustamaan pummilla. Ei siinä mitään. Vahinkoja tapahtuu, mutta isä nyt sattui sitten siinä jälkimmäisessä kyydissä puhumaan kuljettajalle, että mitä oikein pitäisi tehdä, kun viime kyyti jäi maksamatta.

Niin, että mistä se mun muiden instanssien ajatteleminen oikein kumpuaa?

El cazador de la brujaPerjantai 08.01.2010 16:30

"There are two types of lies. White lies and black lies."

I'm beginning to see a pattern hereKeskiviikko 30.12.2009 18:56

Länsimaalaiset nykytarinat loppuu melkeen aina siihen, että maailma pelastuu ja prinssi ja prinsessa saa toisensa. Japanilaisissa tarinoissa lopussa on usein jäljellä vaan toivo. Jos sitäkään. Voi olla vain toteamus: Elämä meni näin. Tehkäämme parhaamme pysytellä kyydissä.

Taas yksi sarja, jossa toinen hahmo juoksee toisen perässä sen selän takana salaa. Kun asia käy ilmi, niin mitä ikinä tapahtuu, niin tämä vahvempi lupaa tehdä kaikkensa koko maailman ongelmille ja palata tärkeimpänsä luo. Ja viimeisessä jaksossa ei ole kuin nämä kaksi henkilöä. Maa tärähtelee, rakennuksen katon rappaukset putoilevat, ja maailmanpelastaja juoksee poispäin ulko-ovelle. Tyttö huutaa kyyneleet silmissä perään: "Palaathan takaisin niin kuin aina? Palaathan!?" Ja hahmo kääntyy katsomaan tärkeintään silmiin. Sanoja ei tarvita. "En tällä kertaa. Sayonara."

Kukaan ei saanut sitä, mitä halusi. Maailma paheni. Ei kilistelty samppanjalaseja.

Pidän tarinoista tarinoiden takia. Ihan sama onko kyseessä kirja, elokuva, piirretty vai joku muu. En silti mene ylikehumaan japanilaisia tarinoita. Hyvä tarina on hyvä tarina. Made in anywhere.

Ja kyllä mä hajoon välillä siihen, että on todistanut hirveetä taistelua maailman kauheuksia vastaan miljoona sivua tai framea ja lopussa selviää, että sillä ei ollut mitään väliä. Yrittäköön olla sitä realismia, että yksi ihminen ei voi muuttaa koko maailmaa. Paskat. Tschingis-kaanikin teki niin.

Ja yksi sana
tai pelkkä katse,
voi muuttaa ihmisen elämän.

Iloa täälläPerjantai 25.12.2009 01:40

Freetownissa on iloinen nuori nainen. Sen raiskasi nuorempana kiväärin piipulla joukko kapinallisliikkeen pikkupoikia, jotka ei voinu raiskata sitä itse, kun olivat vielä niin nuoria. Sitten siltä hakattiin ruosteisella viidakkoveitsellä jalka irti. Mutta mutta, nykyään se pääsee tanssimaan Peace Bandin taustatanssijana Abban musiikin tahtiin, ja kaikki on jees.

Niin, että hyvää joulua teillekin.

ToiveminäTiistai 15.12.2009 03:58

Voisin olla niin kuin kangasnenäliina. Hädän ja surun hetkellä, syvältä taskun syövereistä, vapisevin sormin etsittävä. Kuivaisin kyyneleet. Ja takaisin taskun pohjalle. Odottamaan.

En voi auttaaTiistai 08.12.2009 17:06

Pitkästä aikaa joku ihminen pyytää multa jotain. "Tuu pelastamaan meidät."

Jouduin kattomaan sitä tyttöä silmiin ja kaikkia periaatteitani vastaan sopersin sille, että "en mä voi".

Kerrankin ois voinu tehdä palveluksen jollekin. En pystynyt. Meinasin jo kertoa sille kaiken, miksei asia vaan tulis toimimaan. Vaan se olis ollu turhaa. Ei sillä oo väliä.

Ja ihan realistisesti ajatellen. En mä pysty improvisoimaan ruotsin ryhmäesitelmää. Ainakaan alle puolessa tunnissa ilman tietokonetta.

Oisin halunnu.

GeezKeskiviikko 25.11.2009 21:17

Mitä tapahtuu, kun kontrollifriikiltä lähtee kontrolli?

En tiedä, mutta kerron sit jos joku saa joskus videokuvaa.

Tajusin eilen olleeni joka päivä kännissä keskiviikosta lähtien. Toi tiistaiaamu ei menny niin vahvasti. Sain kyllä herätettyä basistin, että se tajuis lähteä kouluun, mut ei se sit ollu lähteny. En vaan muista soittaneeni sille. Itse asiassa, mä en muista ennen klo 11 juuri mitään. Oli taas järkiveto ylipäänsä lähtee koululle. Tai no. Kävin sentään näyttäytymässä ruotsinopelle. Ope: "Ai sun täytyy lähtee?" Minä: "Joo, mä lähden."

Oli hyvä syy.

Illalla kaveri tiedusteli lähdenkö tiistairyypiskelemään. En oikeen jaksanu. Ja tänään ois himmeet opiskelijabileet. En vissiin ollu menossa. Ja lauantaiks oon luvannu päivystää yhtä taloyhtiötä ja perjantaina oon purkamassa raatoja, joten en hirveemmin taida riehuu tänä vkl.

Vois varmaan pikkuhiljaa opetella juomaan, ku ei oo tullu vielä oikeen opittua...

________________________________________
JA MITÄ VITTUA? JOKU MUA VANHEMPI TYTTÖ IHMETTELI TOSISSAAN, ETTÄ JOS JÄTKÄ MENEE BAARISSA JUTTELEMAAN JOLLEKKI TUNTEMATTOMALLE TYTÖLLE, NI SE ON MUKA AUTOMAATTISESTI POKAAMISTA! SAATANAN SAATANA!

VITUT SANON MINÄ!

Jaa, että semmosta oli absinttiTiistai 24.11.2009 18:07

Tartteeko tätä enää käydä läpi?
Ei menny kovin vahvasti.

Paras oivallus kymmeneen vuoteenMaanantai 23.11.2009 21:52

Istun japanin kielen tunnilla, kello on noin puoli kuusi ja sitten pärähtää.

Se tuli ku salamanisku pilvettömältä taivaalta. Yht'äkkiä selveni ihan kaikki. Ongelma, joka mulla on ollu miljoonia vuosia ja sain jopa parin minuutin kelauksella todettua, että mitkä kaikki tekijät tilanteeseen ovat johtaneet.

Magic Touch oli oikeessa. Jumantsuikale. "Sun päässäs ei varmaan oo mitään vikaa, mutta et oo ehkä vaan ihan kunnossa." Tai osapuilleen noin. Maailman paras diagnoosi. Ja allekirjotin sen jo sillon. En vaan ollu löytäny mitään vikaa itsestäni.

OISKO OLLU KIVAA TODETA TÄMÄ ASIA AINAKIN KAHDEKSAN VUOTTA SITTEN? Voin vaan sanoa, että olis ehkä ollu onnellisempi elämä. Ja nyt puhutaan valehtelematta kymmenlukujen potensseista.

Oon 24. Missannu tuhat ja sata asiaa tämmösen ongelman takia. Voin sanoa, että vituttais aivan saatanasti ellen olis oikeesti ilonen vihdoinkin tajutessani tämän.

Nyt on ehkä v-ä-h-ä-s-e-n helpottunu olo.

Pitäis vaan keksiä, että miten menettelen tästä eteenpäin. Tai sit vois ekaks soittaa Magic Touchille.