IRC-Galleria

Mitä annettavaa mulla on jos motivaatio on mallia "no joo"? Mietin tässä äsken, että mulla on ollu elämässä ehkä kaks naista, tai tyttö ja nainen, jotka on jaksanu potkia mua perseelle. "Nyt teet!" Ja sillonkin kun olin ihan paskana ja lähdin jo kädet nyrkkiin puristettuina painumaan vittuun koulusta, niin se toinen nainen juoksi perään, tarras käteen ja kysy, et mikä on. Ja parin minuutin päästä minä ok, mieli hyvä ja matkalla kuuntelemaan jotain bilsan maikan löpinöitä. Ne molemmat chicksit on nykyään jossain muualla. Toista saatan nähdä joskus. Sillä on jätkä, kuten ennenkin, mutta tää on hyvä jätkä. Tai tätä jätkää en oo nuollu.

Oulu on paska maa. Joojoo. Mä tiesin sen jo. Ei mitään uutta. Ei liittyny mihinkään. Sähköpostitkin on hanurista. Geneerisen valittamisenkin voi toki tehdä hienosti. Mut ei jaksais.

Mulla meni tänään ehkä puoltoista tuntia aikaa hukkaan sen takia, etten keksiny miten yks maailman yksinkertasin kymmenen sekunnin homma toimii. Enkä kysyny keltään mitään. Koska oon kunigas. Jeps, nimenomaan kunigas, enkä kuningas. Se siksi, että kaikki idiootit, jotka kirjottaa ylväästi aina johonki, että ne on kuninkaita onnistuu sörssimään niin, että lopputulos on kunigas. Monessakohan punkassa toi intissäkin oikeen luki? Vähintään joka toisessa...

Aattelin antaa olla noiden nettisivujen kanssa. Jos ei, ni ei. Opettaja tuli kysymään pärjäänkö mä ja vastasin vaan, et joo, mutta ei vaan jaksa. En viittiny kysyä miten yks toinen homma toimii. Sen selvittämiseen menikin sitte vaan suunnilleen loppupäivä.

Oli kokous opiston nettiprojektista. Mä keskityin juomaan kahvia siellä. Ja kuuntelemaan musaa. Tänään ainoastaan kolme kuppia kahvia. Saa luvan riittää. Jossain vaiheessa jaksoin ottaa kuulokkeen toisesta korvasta pois ja yrittää keskittyä. Tultiin aiheeseen, johon mulla oli idea. Ja niitähän sai ja nimenoman piti esittää. Kelasin, et antaa olla. Ei tota tarvita. Tarvittavat sanat sen idean esittämiseen ois kyllä muodostunu jossain mun aivojen pimeillä vyöhykkeillä, mutta ite ääni kuoli mun huulille. Forget it, it's useless. Mä olin muutenki nukahtanu jonnekkin Ibizan auringonlaskuun.

Jotain rajauksia tohon projektiin tuli. Tehkää näin, eikä tästä saa poiketa. Siinä vaiheessa kirjotin lakonisesti muistilapulle toiseks ainoan muistiinpanon: "Kaikkea vastaan." Hyvä hyvä. Juuri näin. Parasta tossa on, että mulla ei oo edes jaksamista mitään vastaan. Eikä syytäkään, mut mun suonissa virtaa veren sijasta kusi. Tai ainakin päässä.

Valmis. 7 sivua paskaa. Ihan uskomattoman surkeeta tekstiä, johon tiputtelin väliin vaadittavia viittauksia käsiteltyihin asioihin. Tähän ois pitäny varata vähintään 4 päivää. Ja alottaa käymällä siellä lipaston kirjastossa. Yli kymmenen tuntia silti 'bout väänsin, että eiköhän toi oo tossa. Nyt on aika huojentunu olo. En rupee korjailee. Menkööt virheineen. Paskasta ei edes saa kultaa.

Viides kuppi kahvia. Selkää särkee. Vois ehkä istua paremmassa asennossa. Oon paneutunu Anna Politkovskajan murhaan aika syvällisesti viime tuntien aikana. Johtopäätöksiä: Jenkit on nössöjä (ja kusipäitä). Neuvostoliitto on vielä olemassa (ei ne samat vaikuttajat sieltä mihinkään oo kadonnu). Vittu mitä ylläreitä.

Saan ton huomiseks valmiiks helposti. Jos proffa tosiaan haluu ton rivivälillä 2 ja 3cm marginaaleilla, ni mulla menee 7 sivua tekstiä yli vaaditun määrän. Fiksuna alan karsia omia aineistojani, enkä käsittele niitä.

Enkä oo ees kirjottanu hirveetä diipadaapaa. Enkä mee teoriatunnille. Eikä torstaina oo soittotreenejä. Voi alkaa odottamaan sitä viikonloppua. Mä haluun jo johonki.

Mundy - Vox Patris Caelestis

Mä kärsin samoista ongelmista ku Kekkonen 80-luvulla. Toisena päivänä muistaa ja toisena ei. Keksin eilen paljon asioita, mutta nyt en enää muista, mitä ne oli. Mä keksin jotain. Mä muistan sen. Yhdistin elämästäni kaikki pienet johtolangat ja sain niistä mahdollisen ratkaisun aikaan. Muistan nyt vaan Petri Gerdtin ja valokuvat kaverin luona. Mulla oli ehkä kaikki palat kohdallaan, mutten muista niitä enää. Sen muistan, että kun suljin silmät, niin en nähny enää mitään muuta ku jotain sairaita liikkuvia kuvia, ihmisiä, jotka potkii päähän. Oli pakko käydä vähän liikkumassa, että pääs nukkumaan. Blackout.

Mun on pakko alkaa etsimään hyllystä vanhoja valokuvia itsestäni. Onko jotain, mitä en oo kaikkina näinä vuosina tajunnu? Suljinko mä vaan kaiken pois mielestäni?

Just nyt muistan yhden asian, joka hämmästytti mua eilen. Sitä en pysty käsittämään. Täysin perustelemaan. Valehteletko jos siitä on jotain hyötyä?

---

Mä toimin paineessa ihan hyvin. Seuraavaks kolme sivua lipastotekstiä. Kaveri muistutti joskus, että pelkkien otsikkojen lukeminen auttaa hätätapauksessa. Onneks HS:n arkistoista näkee sekä otsikon ja jutun kärjen. Jos tekisin tän homman hyvin ja oikein, ni menisin lipaston kirjastoon lukemaan vanhoja lehtiä, tai hätätapauksessa kustantaisin 10€ per 25 juttua HS:n arkistoista kokonaisuudessaan. Hintaa tulis vaan paljon, koska haluisin lukea enemmän.

Mä osaan kirjottaa diipadaapaa. Sen todistin viime lipastotehtävässä, jossa kirjotin niitä virkkeitä, jotka ei tarkottanu mitään. Sain 2/5. Tästä jos sais ees saman. Jos nyt sais ton edes valmiiks. Ana Tuiskua vaan loputtomalla luupilla ja tekstiä syntyy ku hurmiossa. Kaikki tässä on vaan tuomittu jo valmiiks epäonnistumaan. Ei uutista voi kusettaa. Tai ei nimenomaan pidä.

Luin eilen omia muistiinpanojani ja huomasin reunahuomautuksen, johon olin kirjoittanut "uutinen on ihminen". Jäin miettimään sitä, koska tajusin, etten enää osannut avata sitä itselleni. Se tais olla mun oma ajatus. Se, jota en sanonut ääneen kun proffa kysyi jotain asiaankuuluvaa. Ei mitään uutistekstiä. Journalismilla ei ole ihan hirveenhurjasti tekemistä filosofisten pohdintojen kanssa. Tai... Journalistiikka enemmän joo. Journalismi --> kyllä, tilanneriippuvaisena.

Kaikki vaikuttaa kaikkeen. That's the way it goes.

---

Palo taas käämi koulussa. Leikittiin Dreamweaverilla. Olin päättänyt, että puoliltapäivin himaan tekemään kirjotushommia. Odotin, että sankariopettaja ois opettanu yhden jutun, ni mun ei tartte sitte käyttää miljoonaa vuotta sen hokaamiseen myöhemmin. Ja sit siinä klo 11 se ilmottaa, että mennäänpä aikasemmin syömään tänään. Nyrkki pöytään. Kiitos vitusti. Näkökenttä värjäytyy punasella. Yksin syömään. Kaikki muut vittuun. Hyväpäivä.

Kyllä oli onnistunu päivä. Puolikuolleesta tilastani johtuen en saanut kysyttyä oliko kukaan lähdössä Pressiklubille. Mä ite halusin sinne, mutten ois jaksanu lähteä yksin. Nyt en sit kysyny keneltäkään oliko kukaan menossa. Mitä luultavimmin oli. Se olis ollu nimenomaan järkevää lähteä sinne tilaisuuteen. Tai vähintäänkin parempi idea, kuin potea jumitusta sunnuntai-iltana. Vika päivä ilmottautua. En oo menos. Kiitos tästä Meske.

Leikittiin Dreamweaverilla. Näppärä ohjelma. Lapsille. Mitään ei tartte osata. Paitsi ehkä jos oman nimensä osaa skrivaa, ni se on siinä. Oon leikkiny sen verran koneilla elämässäni, että keksin kyllä ennen pitkää miten ohjelmat toimii, eli mulla ei oo hirveitä ongelmia tollasten kanssa. Opin silti arvostamaan hyviä opettajia. Semmosia rauhallisia, jotka ei strebaa jos porukka ei osaa. JP oli ihan paras siinäkin. Tälläkin sankarilla omanlaisensa, mutta ihan hyvä tyyli.

En osaa koodaa pätkääkään. Enää. Mä osasin koodaa ihan vitusti (eli ihan hiukan vissiin) sillon, ku ekaa Winukkaakaan ei paljoo vielä ollu liikkeellä. Dos-maailma. Quickbasic: Mallia veryvery basic. Osasin mä silti sillä interaktiivisia standalone-ohjelmia tehdä. Eli jotain viivoja yms, jotka reagoi kaikkeen tj. Vähäks jee. Tekstipelin ois voinu sillon vähintäänkin bygää. Harmi etten osannu juuri kirjottaa sillon. Jollain ala-astetaaperoilla on yleensä hölmöt jutut.

Tein ne tehtävät puolivalmiiks vasurilla. Haperoin, koska rutiini puuttu. Enkä seurannu opetusta - unisesta tilasta taas kiitos. Jossain vaiheessa kuulee vaan jonku sanovan jutun, joka vaan laukasee taas kaiken. Puolitäydellinen kontrollinmenetys. Tekee mieli iskeä pää miljoona kertaa seinään. Teki mieli kirota joku kaupunki niin vittuun, ettei mitään rajaa. Toki järki muistutti, ettei sillä kaupungilla ollu mitään osaa eikä arpaa asiassa. Tajusin eilen, ettei jotkut asiat vaan toimi kiitos mun ajatusmaailman. (Vaihtaisin jos voisin. Ihan tosissani. Tää on ihan paskaa.)

Tein loput tehtävät hirveessä vitutusitkupotkuraivaritilassa ja jätin kyselemättä atk-opettajalta, että mites nyt niitten elokuvien kanssa siellä netissä. Kymmenellä megalla ei saa mitään aikaan. Jos on yhteensä tuhat megaa käytettävissä, niin kyllä siitä pitäs riittää. Myöhemmin toi.

Pitkästä aikaa sai muistaa, miltä nää tunteet tuntuu. En itse asiassa ennen eilistä edes arvannut itsestäni tätä. Tän takia mä suosittelen kaikille ihmisille melkeen kaikissa tiloissa carpe diem -mallia. Varauksilla. Ittensä satuttaminen on vaan tyhmää. Carpe diem on umpikulunu fraasi. Käytän mieluummin mallia: "Tee se ääliö! Tee se!" Tai jotain. (Tää ei oo sulle, jos luet tätä. Just sulle. I'll back u up bitch. Whatever u do. Tai yritän ainaki.)

Lähdin kiireellä sieltä koulusta. Vatsassa perhosten sijasta sirkkeli. Alkanu jo pikkuhiljaa olla tuttu tunne. Mulla on luultavasti vatsahaava ennen ku täytän 30. Jalkojen tila ihan loistava. Jos ei ois ollu munaa (tai just nimenomaan olis), ni oisin tipahtanu polvilleni sinne Alppikadun ylämäkeen ja jääny siihen jumittamaan. (Se näyttää muuten jännältä, ku ihminen tipahtaa velttona maahan.) Halusin johonki purkamaan patoutumiani. Mulla meni noin reilu neljä tuntia saada kone toimimaan. En istunu ekaan kahteen tuntiin. Paitsi sillä välillä ku söin pikasesti. Toi odotusaika teki ihan hyvää. Ehdin rauhottua. Jonku verran.

Mun pitäis tehdä iso homma keskiviikoks. Se vaatis hyvin tehtynä mahdollisesti kirjastoissa ramppaamista ja helvetillistä pohjatyötä. En oo päässy ees alkuun. Huomenna ois mus. teoriatunti, joka heikentää keskittymistä. Se on vissiin pakko perua. Taas. Ihan uskomattoman tyhmää. Se homma menee vituiks. Kaikki. Just nyt. Tuokaa mulle viikonloppu ja viinaa. Ei välttämättä. Ihan pehmee sänkyki kelpaa. Ja mun motiivit illoissa kaikkien sekoilujen syynä on, etten haluu hyvien hetkien päättyvän. Luojan kiitos mäkin väsyn joskus.

Tehkää joku tää mun homma mun puolesta. Mä kusin tän. En saa omia juttuja yleensä muutenkaan valmiiks. Ainoo, joka niistä hyötyy ois minä. Mä tartten järkevämmän motiivin. Mua pitää nimenomaan käyttää. Sanoa, että voisitko tehdä tän. Mä mieluummin autan muita ku itseäni. Vaikka vuosien ihanien kokemusten takia mulle on tullu paha tapa vastata kaikkeen ihan ekaks ei. Sentään jotkut jo ymmärtäny, ettei se oo mun lopullinen varma vastaus. Mulla on erillinen harkinta-aika. Eilen vielä vakuuttelin, etten stressaa koskaan mistään. Suuri minä. Nyt alkaa pikkuhiljaa kasaantua liikaa painoa hartioille.

Tästä jää nyt puuttumaan väitöskirjan verran tekstiä. Jossain menee raja. Senkin varmistin itselleni eilen. Opin jotain. Uutta jopa. Äsken pirahti kännykässä muistutus, että "huom: Pressiklubi ilm. vika päivä". Ei harmita. Ei. Koita nyt tässä tilassa alottaa tekemään jotain helvetin paskaa.

Allegri - Miserere
110db äänenvoimakkuus / 2 metrin päässä

Mun pitäis pitää yllä tätä sivustoa. Noi munapäät, jotka tätä pitää kopioi mun ajatuksia. Onneks mulla ei oo munaa tohon. Eikä radioääntä. Mulle riittäis täydellisempi kirjotuskieli, jolla pystyis kirjottamaan paremmin lausunnan mukaan.

Menin vierailulle pitkäaikaisimman ystäväni ja sen tyttöystävän kämpille. Kämppä vaan on ihan väärä sana. Se on koti.

Pitkästä aikaa se mun kaveri istutti mut tietokoneensa ääreen ja käynnisti sieltä Tapan Kaikki -pelin, jota meillä oli tapana pelailla aikoinaan. Sen tyttö hymyili ja anto "poikien" leikkiä. Join brandya. Kaveri olutta. Tyttö viiniä. Katottiin elokuvaa, jossa oli "tää Jack Baueri", ja se oli pukeutunu siinä leffassa Neumanniks. Ihan yks yhteen tyylin suhteen. Sutherlandin ite ohjaama filkka, jossa se esitti sekopääpahista. Se oli tylsä. Ei katottu loppuun.

Kaverilla oli paljon vanhoja valokuvia. Ihan päiväkodista asti. Näin kuvan mun yhdestä kaverista, jota en oo tavannu varmaan yli viiteen vuoteen. Haluisin ehkä tavata sen vielä joskus. Se oli ala-astekaveri. Jokaisessa kuvassa sillä mun kaverilla oli semmonen kiltti ja sulonen pikkupojanhymy. Harmittelin sille tytölle, kuinka surullista on, että se ei koskaan ehtiny nähdä sitä pikkukaveria. Se sano ettei huolta. Se jätkä on kuulemma vieläkin joskus semmonen "sulonen".

-Tähän kohtaan en kirjota sitä, mitä piti. Joku raja. Historia on mennyttä aikaa.

Sinne tuli myöhemmin yks tyyppi lisää. Just se sankari, joka saa niitä oikeesti hyviä vaikutteita näiden kahden seurasta. Keskusteltiin homoista ja naisista. "Mistä saa sun mielestä helposti pillua?" --> "No varmaan paikasta, jossa on naisia, jotka haluu munaa." Sen takia ei mennä pikkutyttöbaareihin. Ne ei yleensä tiedä mitä ne haluu. Paaaaaaaitsi tietysti jos on pelimies ja omaa tipan manipulointitaitoja. Mut siihen mä en ala. Tai sit saa olla aika erikoistapaus. Semmonen maailman hotein perse tj. Eli ei kuitenkaan.

Oon sen verran eksyny baareihin jollain tyttöporukalla, jossa ne tytöt menee sinne baariin hakemaan sitä munaa, että siinä on oppinut ehkä parhaiten näkemään, että miltä näyttää tyttö, joka haluu. Mut myös sen, että tytöt on yksilöitä ja ei sitä aina nää naamasta. Kas kummaa. Ylläri. Paskaa paskaa paskaa. Helposti saa seuraa kun on liikkeellä sekä mies että naisseurassa. Parhaimmillaan siinä voi sit aina jeesaa toista. Oon mä skannannu jätkiä joskus parille tytölle. Antaa olla. Se oli tylsä keskustelunaihe.

Kulutettiin aikaa rauhallisissa ja lämpimissä tunnelmissa ja tuttu soittaa, et "tuu tänne". Voi helvetti mä niin RRRRRakastan sitä, että mulle ilmotetaan yöllä, et nyt tänne. Lupasin katsoa asiaa. "Ois kiva jos oisit täällä." Ja kenen mielestä? Halusin kuitenkin mennä sinne. En tiedä miks. Harmi vaan etten ois halunnu lähteä pois sieltä, missä jo olin. Kerroin tunteistani, että ei oo kivaa ku tuntuu, et repee vaan joka suuntaan. Mun ystävä otti mua kädestä ja sano, että "kyllä sä voit lähteä". "Oli kiva ku kävit." Se otti sen letkeesti vastaan. Näin, että se tarkotti sitä. Kun näkee jotain ihmistä miljoona tuntia päivässä yli 15 vuotta, ni sitä ei enää tartte sanoa asioita ääneen. Ne ajatukset näkee suoraan silmistä. Tuli helpottunut olo. Se tyttö katteli mua vähän surullisella ilmeellä. "En mä nyt tietenkään haluis, että sä lähdet, mutta en mä voi sua täälläkään pitää. Haluun silti vaan, että sulla on hauskaa." Oli pakko sanoa, etten haluis lähteä, mut haluun silti näkemään näitä toisiakin ihmisiä. "Mee", se sano lopulta. Vielä eteisessä se halas mua ja sano, että oon aina tervetullut kylään. Siel oli helppo olla.

Kadulla oli ihan väärä olo lähteä klubittamaan. Kohautin hartioita ja rakensin itselleni semmosen viinaa, naisia ja lisää samaa kamaa -fiiliksen. Kusetinko sitte jo itseäni, ni en tiedä. Oli mulla loppuillastakin silti oikeeta hauskaa.

Club Volume. Oli varmasti tyhjin mesta sinä lauantai-iltana koko Helsingissä. Premi oli kuningasmesta verrattuna tohon. Osa kavereista halus pois, mutta kaks tyttöä halus jäädä. Mietin jo, että perhana jos se toinen ei tuntis mua, ni voisin yrittää kääntää sen pään. Jätkätuttu huomautti, että "et sä kyllä sen päätä käännä". Mietin hetken. Se oli aika oikeessa. Siihen on vaikee vaikuttaa mun menetelmillä. Ois ehkä pitäny koittaa sitä toista tyttöä. Mut perse, se oli sitte jostain niin kaukaa, että sen mielestä se paikka oli hyvä mesta. Jos oisin kehdannu, ni oisin takonu päätäni siihen pöytään.

Ei auttanu muu, ku muuttaa omaa mieltä. Se onnistu helposti. Jos on 'bout paikassa ku paikassa, ni siitä voi TEHDÄ hyvän mestan jos on siellä hyvällä porukalla ja avoimella mielellä. Jäädään vaan. "Tääl on hauskaa", ajattelin. Ja tiesin, etten valehdellu itselleni.

Yks jätkä lähti, kun se ei kestäny. Toisella oli taas muut asiat mielessä ja sekin halus pois. Mulle selvis, että se toinen tyttö ei juonu. Kilahdin. Mitä persettä, ei voi olla!?! Katoin hetken sitä tilannetta ja tarjosin muille pöydässä oleville sex on the beachit ja sanoin sille tytölle, et "no en sit hakenu sulle, ku et juo". Vitun daiju kusipää! Jos siitä on alle 24 tuntia kun juttelen hyvälle kaverille siitä, kuinka pitäis tehdä enemmän asioita selvinpäin, ni tää veto ja ajatusmaailma ei tukenu sitä teemaa.

Toinen tyttö poltti. Mä en ollu ottanu vastaan röökiä kaverini luona aikasemmin illan aikana, vaikka oli tarjottu. Tällä kertaa vein tältä tytöltä röökin sormista, käänsin sen ympäri, tungin huulieni väliin, imaisin, puhalsin savua ja sanoin, että "eiks ois parempi lopettaa toi tupakointi". Klassikko. Mut. --> Ei mitään vaikutusta. Ylläri. (At least I tried.) Tein saman toisenkin kerran. Siinä samalla koitin saada sitä lopettamaan nyt kun se on Helsingissä seuraavat 6 viikkoa. Ois tuliaisina himaan mennessä puhtaat keuhkot. --> Ei. (Vähän niinq Maija!!!) No niin.

Jäin sinne lopulta niiden kahden tytön kanssa. Ne meni tanssimaan. Olin tanssinu edellisenä iltana ja halusin nytkin. Mietin vaan, että millä mä pystyn tanssimaan vaan sen tanssimisen takia jos joraan kahden nätin tytön kanssa. (Joista toinen on selvinpäin!) Noh. Päätin sit mennä kuitenkin. Päädyin vaan pidättelemään itseäni ihan perkeleellisesti. Helvetin häiritsevää joraa, ku joku on selvä. Näkökyky hahmottaa niin paljon paremmin kaiken. Ei baareissa oo yleensä selvinpäin juuri mitään kaunista katseltavaa. (Ja kuka mua nyt selvinpäin kestäis hyi helvetti sentään!)

Mut jotain sillä tytöllä kuitenkin oli. Jos se voi tanssia selvinpäin juopuneessa seurassa ja olla välittämättä... Ajatus katkes... Olla välittämättä mistä? Mä en pystyis menemään tanssilattialle selvinpäin. Yleensä kavereidenkin kanssa, oon aika myöhään tanssilattialla. Tankkaan aika usein reilusti ensin. Vaikka oon kyllä huomannu sen, että joraaminen on vaan niin paljon helpompaa, ku ei oo hirveessä tuubassa. Pakko kadehtia. Oishan se helvetin kivaa jos noin. Ois pitäny luottaa siihen, kun tuttu tyttö sano kerran, että elämän tarkotus on tanssia. Ois pitäny mennä jonnekki tanssikursseille. Nyt oon liian vanha. (VITUT VITUT VITUT!!! TEKOSYITÄ!!!)

-Ja tästä pois yks incidentti.

Lähdettiin kai joskus ennen kahta. Vika biisi oli paras. Antti Tuiskun levoton tuhkimo remix -zipale. Vasta sitten annoin itseni vähän rentoutua siellä tanssilattialla. Just hyvää kamaa ja sit pois ääääääh. En osta sen levyä, mut se on hyvä tanssibiisi.

Tytöillä oli iso kiire junaan. Mitä tekee Meske? No se kaivaa lompakosta 15€ ja tunkee sitä tytöille käteen, et menkää taksilla. (Mun on turha kirjottaa tähän sitä, kuinka tyhmää.) Kun kohteliaasti kieltäydytään, niin oon tunkemassa niitä rahoja sen tytön kaulahuiviin. (Niin.) Ei ei kelpaa mulle vissiin vastaukseks. Lopulta silmille pläjähtää ajatus, että viskon ne rahat vittuun, eli kadulle ja toteen, et "jos ette haluu, ni en mä näillä mitään tee. Päätin, et nää kuuluu menoerään." Ja raksutus aivoissa. (Jee! Mulla jopa on semmoset jäljellä.) Peruin sen ajatuksen. Rahat takas taskuun. --> Hölkättiin Rautikselle.

Rautiksella tytöt osti nopeesti liput ja ehti junaan. Toivotin pikasesti hyvät yöt ja ne kauniit unet. Sit tajuan seisovani sillä samalla radanpätkällä, jossa viimeks menin paloiks yksin kotiin mennessäni. No eipä ollu muutakaan vaihtoehtoa. Just ennen siltaa, eli ihan samassa kohdassa ku viimeks tuli vaan epätoivonen fiilis. Aika varottamatta. Mitä vittua? Taas? "Pysy kasassa, pysy kasassa." Parin sekunnin kuluttua päädyn ohjaamaan oman ajattelun ihan eri asioihin ja homma ohi. Pidän kiinni jostain ihan turhasta ajatuksesta, mut parempi niin. Pääsin nukkumaan ihan turvallisesti omaan sänkyyn. Ilta oli onnistunut.

"Moi, tuutko meille juomaan viinaa?" --> Parin sekunnin harkinta-aika --> Vastaus: "Joo. Anna mulle puol tuntia ja tuun sinne."

There goes my peaceful sunday.

Voi vittu ihan oikeesti.

Tässä maailmassa on yks tai kaks tyttöä, jolle oon sanonu, et multa voi pyytää mitä vaan. Ne ei oo onneks pyytäny. Katotaan sit ku ne soittaa kymmenen vuoden päästä, et voitko lainata pari tonnia.

Faija sai tekstiviestin Rakel Liekiltä. Jee. Oon vitun hot. Joojoo. Mitä vitun väliä? Se tekee töitä.

Vähän vaikee antaa itsensä rakastua keheenkään, koska joutuisin luopumaan kaikesta XXXXXXXX ja XXXXXXXX.

Ei oo tylsää. Ei missään nimessä.