IRC-Galleria

MinäMaanantai 18.09.2006 18:06

Koirani on on tyttöystäväni.
Aina vaan sama juttu jatkuu.. "Me ollaan tosi faneja te muut ootte wanabefaneja hihhei"

Tämä kyseinen aihe on jo piinannut siitä lähtien, kun Lordi toi Suomeen suuren kunnian, voittamalla euroviisut. Sen jälkeen monet jotka kannustivat Lordia ennen euroviisuja, haukkuvat nyt Lordin menestyksen ansiosta saamia uusia kannattajia. Se nimitys, jonka he saivat on "wanabefaneja"
Ensiksi määritelmä "Fani". Sanalle ei ole mitään erityistä määritelmää, vaan jokaisella on oma käsitys fanista. Joku voi mieltää fanin, ihmisen joka pitää ihailemaansa kohdetta suorastaan jumalana, kun taas toisen mielestä riittää, että kuuntelee vähän silloin tällöin kohteensa musiikkia, ei tästä kannattaisi ruveta kiistelemään.
Ihmettelen sitten kauheasti, että mitä ihmeen väliä on, milloin bändiä alkoi kannattaa? Yhtä arvoisesti olemme kaikki osallisia Lordin menestykseen. Viisut toivat kuuluisuutta, kunniaa ja sitä myöten rahaa bändille, jonka pitäisi olla hyvä asia, eikö? No miksi sitten Lordin "ennen viisuja" kannattajat vähättelevät ja haukkuvat bändinsä menestystä, eli haukkumalla viisun mukana tulleita uusia faneja? Totta kai monet epäilivät voittoa, onhan se nyt ihan asiaan kuuluvaakin, kun viisuissa nähdään ensikertaa noin omaperäinen bändi, rockia soittaen, ei ennen ole tapahtunut ja epäilyksen haiven tuli varmasti itse kullekin, mutta sitä riemukkaampaa se oli, kun epäilykset osoittautuivat turhiksi, olkaamme siitä onnellisia. Kuten ilmaisin, he toivat menestyksen lordille. Ja kun ajattelee vähän, niin en ole kertaakaan kuullut "uusien fanien" sanoneen, että olemme faneja. "Vanhat fanit" vain itse aloittivat lapsellisen rallinsa. Älkää kumminkaan saako sitä käsitystä, että "vanhat fanit" olisivat jotenkin huonompia, ei ei.. mutta lapsellisia heistä osa osaavat mielestäni olla tämän asian takia.
Toinen asia on, mitä joutuu välillä vieläkin kuuntelemaan. on että nämä "uudet fanit" ovat mukamas kuulleet vain Hard Rock Hallelujan ja ovat tämän takia surkeita ihmisiä, eivätkä faneja... No mitä ihmeen väliä on vaikka olisikin kuullut kyseisen kappaleen, jos tuntee itsensä sen ansiosta faniksi, niin hyvä niin. Ihmisillä on eri käsityksen asioista, kuten "faniudesta" eikä toisten pitäisi sen takia ruveta haukkumaan. Ja ihan varmasti nämä "uudet fanit" ovat jo kuulleet muitakin biisejä, kun levykaupoissa Lordin levyt menevät kuin kuumille kiville.. ei niitä ainakaan "vanhat fanit" ostele huvikseen. Biisejähän on tarjolla nykyään joka paikassa ja kaikki keskustelevat niistä.
Esimerkiksi täällä Irc-galleriassa, Lordi-yhteisöstä lähtee koko ajan porukkaan tasaiseen tahtiin ja se on ihan normaali asia tämmöisen asian jälkeen. Ihmiset ovat innoissaan Suuresta tapahtumasta ja osoittavat sen tavalla tai toisella, mutta nämä huumat ovat erittäin nopeita ja kun on mielestään osoittanut innostuksensa ja kunnioituksensa, niin sitten ei enää julista sitä vaan vetäytyy mukavasti jatkamaan taas muita hommia. Ei heidän peräänsä mielestäni tarvitse lapsellisesti kuikuilla ja huutaa solvauksia, kun he eivät kumminkaan itseään faneiksi kutsuneet. Pikkulapset jotka myöskin ovat ihastuneet Lordiin ovat epäilemättä pukujen takia, heille Lordi on enemmänki Teräsmiehen tai Spidermanin kaltainen sankari. Ei heitä tarvitsisi kieroon katsoa, tulevaisuudessa saattavat sitten ihannoida musiikkia, lapset ovat lapsia.
Sitten on vielä sekin, kun valitetaan, että "HRH" on soitettu pilalle.. no ihan varmasti näin onkin, jos sitä kuuntelee liikaa. Kukaan ei ole käskenyt soitattaa 24 tuntia vuorokaudessa sitä. Kaikki biisit säilyvät niin sanotusti tuoreena jos niitä kuuntelee vain vähän. Minusta tästä asiasta on aivan turha valittaa muille, kun vika on omien korvien välissä.
Pientä lisää vielä se että kun tunnutaan uskovan, että jotkut fanittavat voiton takia, eivätkä musiikin. No tämä sanayhdistelmä "Voiton takia fanittaminen" ei ole mielestäni ole kovin ilmeistä. Voitosta voi olla iloinen, kuten lähes koko Suomen kansa oli ja sitten on fanit, jotka ihastuivat musiikista, voiton lisäksi. Fanit käyvät keikoilla ja kuuntelevat musiikkia, voitosta iloisevat antavat kunnioitusta Lordille, mutta eivät välttämättä kuuntele musiikkia tai käy katsomassa keikkoja. Näissä on pieni kuilu toisiaan erottamassa. Näihin voitoriemuihmisiin, laskisin myös mukaan nämä jotka haukkuivat lordia ennen ja viisujen jälkeen hurrasivat. Eli he kulkevat muodin mukana. Mielestäni heidät kannattaisi jättää omaan arvoonsa, kyllä heidän kiinnostuksensa lopahtaa aikanaan, kun muotiin tulee jokin uusi ilmiö. Lapsellisempaa on hutaa heidän peräänsä ja jatkaa riitelyä, hyvä sananlasku sopisi tähän: "Viisaampi lopettaa" Eikä voitonriemu ole todellakaan mikään fanien oikeus, kun kyse on näinki suuresta tapahtumasta, kuin Euroviisut, jotka toivat kunniaa koko Suomelle.


Olen kutakuinkin sanonut sanottavani, sen verran kerron omasta puolestani, että minä itse tutustuin Lordin musiikkiin DC++:an avulla Suomikarsinnan aikaan, nyt omistan heidän levyjään, kiitosjakumarrus faneille ennen euroviisuja ja iloiten otetaan uudet joukkoon, ei pidetä lapsellista vihaa toisia kohtaan. Onhan se itse sankarimme Mr Lordin pyyntö myös. Kiitos

KummallistaPerjantai 21.07.2006 15:29

Mikähän ihmisissä on? Aina kun joku on jotakin mieltä tai omaa jotain itselleen sopivia elämänarvoja, niin eiköhän joku ole aina haukkumassa ihan pystyyn ja vähättelemässä minkä vain suinki ehtii. Näitä haukkumisia säestää sitten kaiken lisäksi aivan ihmeelliset stereotypiat, sun muut ennakkoluulot. Joka keskustelussa käydään kiinni henkilökohtaisuuksiin ja takerrutaan menneisyyden asioihin. Eivätkö ihmiset viitsi ottaa asiasta selvää, ennen kuin alkavat räyhätä. Tömmöinen meinaa vähän tympäistä.
Onhan hyvä että mielipiteistä käydään keskustelua, se yleisesti vain lisää oman kantansa vahvuutta, mutta eikö olisi parempi käydä sitä asiallisesti, eikä kauhealla rähinällä ja haukkumalla aatetta omaavaa ihmistä. Eiväthän nämä ihmiset ole kuitenkaan sen tyhmempiä, kuin muut, he vain ajattelevat toiselta kannalta. Kun katsoo näitä räyhääjiä, niin yleensä he ovat 12-16 vuotiata IhQPissisgangstateinixxxejä, jotka vetävät mielipiteensä raivolla läpi ja ovat olevinaan ainoat oikean ajatustyylin omaajat, mutta kyllä monesti vähän vanhemmistakin ihmisistä sitä vikaa löytyy. Tämmösistä asioistahan ne sodatkin alkaa, sun muut vihanpidot, kun ei suvaita toisten mielipiteitä ja elämänarvoja.

Rasistisuus ja IsänmaallisuusSunnuntai 30.04.2006 13:38

Rasistisuutta esiintyy Suomessa erittäin paljon. Isänmaallisuutta sitäkin enemmän. Monesti nämä kaksi liitetään auttamatta toisiinsa sekä väitetään niiden kulkevan käsikädessä. Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen.
Isänmaallinen ihminen on kaikin puolin ylpeä maastaan, perinteistä, kulttuurista ja luonnosta. Välttämättä aatteeseen ei liity kuitenkaan rasistisuus. Isänmaallinen ihminen voi suhtautua suvaitsevaisesti ulkomaalaisiin ja erirotusiin ihmisiin. Pääasiassahan sitä ollaan kuitenkin ylpeä kotimaastaan. Maahanmuuttajat ovat asia erikseen.
Tietenkin isänmaallisilla ihmisillä voi olla tiukempi kanta maahanmuuttoon. Monesti on todettu, että monet maahanmuuttajat ovat kunnon väkeä, mutta löytyy niitä jotka eivät taas ole. Nämä huonommin käyttäytyvät aiheuttavat rasistisia aatteita ulkomaalaisia kohtaan. Järkevät isänmaalliset kuitenkin osaavat pitää kunnialliset ja rikolliset ihmiset kahtena eri ryhmänä.
Suomi ei loppujen lopuksi ole mikään rasismin pesä, kun ajattelee koko maailmaa. Lähi-idässä tilanne on vaikea, eikä siellä voi kulkea kovinkaan erilaisena, ettei joudu ammutuksi. Muualla maailmassa taas Lähi-idän kansalaisiin, sekä Islamuskoisiin suhtaudutaan varsin epäilevästi. Suomessa olemme kuitenki menossa parempaan suuntaan asiassa, eikä erilaisuuteen loppujen lopuksi enään suhtauduta niin epäilevästi.
Järkevää isänmaallisuutta ei pidä paheksua. Ihan yhtälailla olemme mekin kunniallisia ja järkevästi ajattelevia, kotimaasta ylpeitä ihmisiä, niin kuin varmasti pakolaisetkin. Haalimme kaikki omia perinteitä ja kehitämme parempaa maailmaa Suomessa.
Viisi (5) asiaa joita pelkään:

1. Sairaalan piikkejä ja muita ruiskuja
2. Lisää kaikkia erinlaisia tauteja näitten nykysten rinnalle
3. Pietarsaaren lääkäreitä ja sairaanhoitajia, jne...
4. Muumien mörköä
5. Lievä korkeanpaikan kammo

TämmöstäTiistai 14.02.2006 22:01



Tehtävänanto: Täytän ja haastan seuraavat 5 henkilöä täyttämään tämän.


ENSIMMÄINEN...
1. paras ystävä: Basti(lli)
2. suudelma: Kaverin exä:D
3. lemmikki: aku ankka, kissa ja koira
4. rakkaus: Siru ja vaahtosammutin
5. harrastus: Metässä rämpiminen kaikessa muodossa ja teatteri.

KOSKA VIIMEKSI...
1. Poltit tupakan: Italiassa
2. Joit alkoholia: Viime Lauantaina
3. Ajoit autolla: Toissa kesänä
4. Soitit: Suutani pikkuveljelle tietokoneesta päivällä
5. Nauroit: Sirulle
6. Kuuntelit musiikkia: Biologian tunnilla
7. Itkit: vessassa täyistunnossa:X

OLETKO KOSKAAN...
1. deittaillut yhtä parhaista ystävistäsi? No miten sen nyt ottaa...
2. ollut pidätettynä? unissa
3. uinut alastomana? tottakai
4. ollut TV:ssä? Kotivideolla
5. Harkinnut itsemurhaa? kun suomi hävis ruotsille
6. suudellut jotakuta ja katunut sitä? Koiraa
7. Pelännyt? Mörköjä joka päivä!!!

TÄLLÄ HETKELLÄ...
1. Mitä uraa harkitset? Jää nähtäväks.
2. paras ystäväsi? Mulperi (mielikuvitusystävä)
3. sinulla on päälläsi? Laamanvilla paita

5 ASIAA JOTKA OLET TEHNYT TÄNÄÄN...
1. Koulussa käyny
2. nukkunu
3. syöny
4. pyöräilly
5. mietin elämän tarkoitusta


haastan seuraavat

Jonna
Sara
Akseli
Joni
Tiija

Onnee teille<3

jees...Keskiviikko 01.02.2006 23:49

Tehtävänanto:

Paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

1. Käyn taloni nurkalla merkkaamassa reviiriäni (pissalla), koska en jaksa käydä vessassa.

2. Kun joku kysyy minulta, että mitä tehdään vastaan aina "Syödään porkkanoita"

3. Leikkaan aina kaljuksi, kun näytelmä on ohi.

4. Katson Muumeja ja Disneyn piirrettyjä ja fanitan niitä aika lailla.

5. Juoksen joskus metsään, kun on pimeää.

haastan seuraavat:

TiijaMaria
tipsu
JussE^
Jomppedz
Daxu

hehTiistai 31.01.2006 19:59

heh

Kaikkee sitä joutuuki sietää!!!Lauantai 14.01.2006 16:42

Nonnii, nyt sairasteltu kolme päivää ja suu on ihan hajalla, kun tuo viisauden hammas on tullu jo vähän aikaa esiin ja nyt se sitte tuli oikeen kipeeks, ku tää kuume alko. Ilmeisesti tulehtunut. Kaiken lisäks, mun huulet on jotenki ihmeellisesti haljennu. Herppestä minulla ainakin on, mutta halkeaminen johtunee B-vitamiinin puutteesta. Sitte on lisäks jostain tullu joku rakko tohon kieleen. Nämä asiat on tehnyt syömisestä ja juomisesta melkeen mahotonta. Nyt on saatu antibiotti kuuri, ku epäiltiin että oli streptokokti, jota ilmeisesti ei kumminkaan ollu, mutta tuleepa viikon kuuri kumminkin tarpeeseen, ton hampaan takia. Semmosta.

Kuumetta hemmetti soikoon!Keskiviikko 11.01.2006 21:01

"Koeviikko se loppui, mut nous´ lämpö ja asteita tuli liikaa. Perseestä tämä on, mut´ toivon, et´ tämä vain pientä on."

Kuumetta tosiaan tuli 38.3. Härrekuutti,tää on syvältä. Olihan se viikko rankka ja toivotaan, että tämä johtuu väsymyksestä.