Arvomme kaikkien heinäkuussa sisäänkirjautuneiden kesken 2 lippua Weekend festivaleille! Luo tunnus tai kirjaudu sisään! :)

IRC-Galleria

[Ei aihetta]Keskiviikko 12.12.2007 00:18

"She was my North, my South, my East and West,
My working week and my Sunday rest,
My noon, my midnight, my talk, my song,
I thought that love would last forever: I was wrong."
(W. H. Auden)

Syyskuu 2005, kun näin maailman pelottavimman ja ilkeimmän näköisen hevosen ikinä.
Laitumella muille hevosille hampaita väläyttelevä ja päätään viskova tamma sai minut lähes juoksemaan ulos laitumelta.

En olisi voinut uneksiakaan tämän hevosen olevan vielä jonain päivänä minulle maailman tärkein.

Huteralta pohjalta alkanut yhteinen tie sai vakaamman ja varmemman pohjan pikkuhiljaa.
Nicole, oli tuki ja turva, poispääsy kaikesta kurjasta ja ahdistavasta, meillä oli oma pieni maailmamme.
Tuo hieman mittasuhteiltaan vänkyrä hevonen opetti minut nauttimaan vauhdista, opetti ratsastamaan ja opetti rakastamaan.

Kaikkea koettiin yhdessä. Polttavat kesäpäivät ja niiden viileät illat, syksyn piiskovat sateet ja talven lamaannuttavat pakkaset. Kentällä verta, hikeä ja kyyneleitä, onnistumisen huumaa ja onnea, loputtomat pellot ja metsät.
Oli käsittämättömän piristävää tulla kurjan päivän jälkeen tallille ja aitauksen luo mennessä kuulla pehmeä hörinä ja kohti tuleva askellus, oli myös tietenkin ne ikimuistoiset metsästysreissut, kun tamma ei todella aikonut tulla aitauksesta tai laitumelta pois..

Kaikki ei kuitenkaan ollut täydellistä terveyden osalta, Nicolella oli usein ontumisia ja liikuntaa muutettiin jatkuvasti kevyemmäksi ja kevyemmäksi, jotta jalkoja säästettäisiin.
Ei auttanut.

Kesällä 2007 alkanut ontuminen johti tuomioon hankositeen vakavasta vaurioitumisesta. Silloin Nicolen omistaja teki raskaimman, mutta ehdottomasti oikean päätöksen.
Tämä tulisi olemaan Nicolen viimeinen kesä.
Nimeltä mainitsemattomista syistä lopetus venyi usealla kuukaudella, mutta koko tämän ajan hevonen sai kipulääkkeitä, joiden avulla se oli iloisempi kuin ikinä ja söi paremmin kuin ikinä.

Loputtomalta tuntuva odottaminen oli sietämätöntä. Ja lopulta ajatuksesta tuli täysin epätodellinen.
Ei Nicole minnekään lähde.

Käänne kuitenkin tapahtui marraskuun lopulla, kun tarkka päivämäärä Nicolen lopettamisesta vahvistettiin. Silloin kesällä polttanut tuskainen tunne palasi vahvempana kuin ikinä.

"Niinkuin kuuluu asiaan
kaikki tähdet,
kuu ja kaikki muu,
aikakin
Niin myös aikanaan
sinä lähdet
pois häipyy taikakin,
siksi rakastan sua nyt."
(eppu normaali - kaikki häipyy, on vain nyt)

Se mikä todella teki kaikesta ehdottoman todellisen tuntuista, oli viimeinen ilta ennen lopetusta.
Keräsimme kaikki Nicolen tavarat tallilta pois, kaikkialla oli niin tyhjää.
Nicolen omistaja letitti hevosen hännän kahdelle letille ja leikkasi ne irti, hänelle toinen ja minulle toinen. Itkua oli mahdoton pitää kun katsoi nyrhittyä häntää.
Tässä se nyt oli. Mitään ei ole enää tehtävissä.

Vaikka kuinka juttelisi ennen lopetusta ihmisten kanssa, joilta on hevosia lopetettu ja kuuntelee miten he pelottelevat lopetuksen kauheudella, mikään ei ole hirveämpää, kuin se aamu, kun herää kuristavaan tunteeseen ja syy tähän iskee tajuntaan terävänä ja polttavana.
Kun menee talliin ja katsoo iloisena hörisevää ja leipää ja porkkanaa syövää hevosta, tuijottaa kelloa ja tietää eläinlääkärin auton saapuvan pian pihaan.
Pitäisi olla vahva, mutta se on mahdotonta.
Vaikka kuinka tietää sen olevan oikein, se sattuu silti.

Ja kun viimein kuuluu auton kaartavan pihaan, sydän tuntuu puristuvan kasaan jäisen nyrkin puristamana.
Katsoo, kun lääkärit täyttävät ruiskujaan, katsoo, kuinka Nicolen omistaja viimeistä kertaa pujottaa riimun tammalle päähän ja taluttaa tämän ulos.

"Tätä hetkeä kartoin, tätä väistin, tätä niin pelkäsin
Sen on tultava loppuun
Nyt on aika"
(apulanta - armo)

Lääkäri kertoo nopeasti tulevat tapahtumat ja antaa rauhottavan piikin.
Hevonen talutetaan toiselle puolen pihaa ja on tullut aika jättää hyvästit.
Riimuun kiinnitetään toinenkin naru, kummallakin lääkärillä on nyt omat narut kädessä.
Meitä pyydetään siirtymään kauemmaksi, kun nukuttava piikki annetaan.
Itku repii sydäntä ja keuhkoja rikki.
Hevonen nykäisee lujasti taaksepäin ja vaimean tömähdyksen kera kaatuu maahan.
Polvistun suurimman ystäväni viereen lohduttomien kyyneleiden valuessa poskiani pitkin.
Viimeinen piikki annetaan.
Kaikki on ohi, kaikki on mennyt, kaikki on tehty turhaksi.
Hetken kuluttua lääkäri kuuntelee sydäntä ja toteaa sen pysähtyneeksi.
Nicole on poissa.

"Sound the bugle now - Tell them I don't care.
There's not a road I know - That leads to anywhere.
Without a light, I fear that I will - Stumble in the dark.
Lay right down - Decide not to go on."
(bryan adams - sound the bugle)

Koko pitkän ajan istuin polvillani Nicolen vieressä silittäen vielä lämmintä kaulaa ja päätä.
Elämä hiipuu katseesta pois hiljalleen ja lasittuneisuus ottaa vallan.
Se oli niin surullisen kaunista.
Vaikka ilma oli kylmä ja maa jäässä, kehon ja käsien tärinä johtui aivan muusta.
Kädet olivat kohmeessa, mutta tuntui ehdottoman tärkeältä silittää Nicolea ilman hanskoja, tuntea lämpö ja pehmeys.

"kiitos
kun olit totta hetken
nyt mun täytyy tästä jatkaa
vierelläni teet loppuretken
vaikka se ois kuvitelmaa"
(kaija koo - jos sua ei ois ollut)

Hautaan kuljettava auton saavuttua pihaan, oli tullut aika lopullisesti hyvästellä.
Halasin Nicolen kaulaa ja painoin huuleni tamman poskea vasten,
''hyvää matkaa, rakas'', viimeiset sanani, tärkeimmälle olennolleni.
Nousin ylös ja otin mukaani Nicolen päällä olleen vihreän fleeceloimen.
En katsonut taakseni, sillä viimeinen kuva Nicolesta oli kaunis ja rauhallinen;
rakkain ystäväni nukkumassa oman tallin pihassa.
Menin istumaan tallin käytävälle Nicolen loimi sylissäni, nojasin Nicolen karsinan oveen ja kuuntelin hetken päästä pois ajaneen auton ääniä.

Jos jotain nyt voin muille oman kokemukseni pohjalta sanoa, niin olkaa hevosystävienne rinnalla viimeiseen asti.
Hevosen lopetus voi järkyttää joitakin, mutta itselleni oli tärkeintä saada olla rakkaimpani lähellä tiemme päähän saakka, en järkkynyt mitään lopetuksessa, se oli vain suuri helpotus hevoselle, kevyt nukahtaminen.
Kuollutta hevosta ei tee pahaa katsoa ja koskea.
Jos ja kun vielä tulevaisuudessa joudun samaan tilanteeseen, tulen olemaan tärkeän hevosen luona ikiuneen asti, sen me olemme hevosille velkaa.
Nicole sai parhaan mahdollisen lähdön. Ilman kipuja, herkkuja niin paljon kun jaksoi syödä, nopea nukahtaminen tutussa paikassa, tuttujen ihmisten ympäröimänä.

"Yksinäinen kyynel vierii merkiksi ikävän,
vallitseva tyhjyys kuvana poismenneen ystävän
Jos takaisin voisin saada pienen palan eilistä,
edes hetken jos kuva rakkaimman heijastuisi peilistä

Lohduton kaipuu kertoo tarinaa menetyksen,
pohjaton ikävä muistuttaa ajasta ystävyyden
Ystävä pieni jatkaa matkaansa toisessa ajassa,
ikuisessa kesässä, vihreydessä ja onnessa"
(Jonna R)

Jossain toisessa ajassa on paikka rakastetuille eläinystäville, jotka saavat elää ikuisessa kesässä vailla kipua ja murheita.
Siellä on paikka Nicolelle, se saa ehjin jaloin vihdoin juosta kilpaa tuulen kanssa, juosta niin kovaa ja niin pitkälle kuin vain jaksaa.

"It's a new world
It's a new start
It's alive with the beating of young hearts
It's a new day
It's a new plan
I've been waiting for you
Here I am"
(bryan adams - here i am)


Gallant Nicole
05.06.1992 - 29.11.2007

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.