IRC-Galleria

Guttersniper

Guttersniper

https://soundcloud.com/lokkijay

Selaa blogimerkintöjä

Tsekkaillaan, jos vaikka tuollaisella yli 700-sivuisella raportilla voisi päihdepolitiikka muuttua askeleen fiksumpaan suuntaan.

<3Keskiviikko 02.07.2008 06:18

Tietämättömyytesi määrän paljastaa se
miten syvästi uskot epäoikeudenmukaisuuteen ja tragediaan.

Sitä mitä toukka sanoo maailmanlopuksi,
mestari sanoo perhoseksi.

- R. Bach
Esipuhe

Tutkittuani jälleen huumeita ja niiden käyttöön liittyviä seikkoja päätin kirjoittaa hieman ajatuksiani paperille. Se, mitä juuri luet, on tämän päätöksen lopputulos. Pyrin pitämään tekstin mahdollisimman lyhyenä selkeyden vuoksi. Pyrin jättämään myös liialliset lähdeviitteet pois. Käytin enemmän logiikkaa ja rationalismia apuvälineenä väitteideni perusteluun. Mutta asiaan!

Kuten otsikkokin jo sanoo, kyse on pienestä ja loppujen lopuksi hyvin helposta askeleesta kohti huumausainepolitiikkaa, joka toimii. Tämä askel koostuu kahdesta vaiheesta:

Vaihe 1:
Suotakoon jokaiselle ihmiselle täysi vapaus valita ja päättää,
millaisia avaruuksia - sekä sisäisiä että ulkoisia - tutkii.

Tämän vaiheen toteuttamisen puolesta on perusteltu monen monta kertaa. [1]


Mikäli vaihe 1 onnistutaan toteuttamaan, sen hyödyt on havaittavissa sekä käytännön että teorian jokaisella tasolla. Jotta tämä vaihe pystyttäisiin toteuttamaan järkevästi, siirrytään seuraavaan todella tärkeään vaiheeseen:


Vaihe 2:
Suotakoon jokaiselle ihmiselle täysi vapaus tutkia näitä avaruuksia
mahdollisimman turvallisesti ja tehokkaasti.


Jos joku on päättänyt kokeilla huumetta, hän luonnollisesti haluaa kokeilun olevan niin turvallinen kuin suinkin mahdollista. Lukiessani huumeita koskevia tieteellisiä tutkimuksia huomasin erään asian: nykyinen huumevalistuksemme ei anna oikeastaan minkäänlaista informaatiota siitä, miten käyttää mitäkin huumetta oikein. Jos asiasta kysyy, niin vastaukseksi saa vain iänikuisen varastoargumentin: "Huumeita ei voi käyttää oikein, joten älä ikinä edes kuvittele kokeilevasi niitä."

Tämä argumentti kaatuu muutamaan asiaan.Ensinnäkin, huumeita voi käyttää oikein. Pidempien perustelujen sijaan voi vain sanoa, että oikea ja väärä ovat täysin subjektiivisia näkemyksiä. Jos joku kokee vaikkapa huumeiden vaikutukset itseään miellyttäviksi ja auttaviksi, jo se riittää todistamaan huumeidenkäytön olevan itseisarvollisesti täysin neutraalia – ei oikeaa saati väärää. Voidaan myös sanoa, että

1) Valtaosa huumeiden käyttäjistä käyttää huumeita oikein. Media nappaa lehtiinsä surullisimmat yksittäistapaukset, koska kauhutarinat tuottavat tunnetusti voittoa. Huumeita järkevästi käyttävä valtaosa ei tule kaapista ulos, koska huumeet ovat demonisoituja, jo valmiiksi pahaksi tuomittuja aineita. On tullut aika päästää irti iänikuisesta ajatusmallista, jonka mukaan huumeet ainoastaan pilaavat elämiä; ne myös pelastavat niitä.

2) Huumeita käytetään niiden toimivuuden vuoksi muun muassa:

- Tajunnan laajentamiseen

- Uskonnollisista syistä

- Sosiaalisista syistä

- Kivun lievittämiseen ja muuhun lääkinnälliseen käyttöön

- Lisäämään energiaa ja tarmoa

- Luovuuden stimuloimiseen

- Vaarallisuuden/kapinallisuuden tunteen vuoksi

- Kulttuurellisista syistä

- Rentoutumiseen

- Silkan mielihyvän tunteen vuoksi

Voidaan siis perustellusti sanoa, että huumeita voi käyttää oikein.


Sanottakoon vielä, että tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole kannustaa tai rohkaista ihmisiä käyttämään astetta vaarallisempia aineita, oli käyttötarkoitus sitten mikä tahansa. Mutta koska julkinen informointi tästä aiheesta on todella suppeaa, niin koen velvollisuudekseni informoida ihmisiä ja kirjoittaa alle pienen tietopaketin minkä tahansa päihteen – laittoman tai laillisen – riskit minimoivasta, oikeaoppisesta käytöstä:



1. Älä kiirehdi – Varmista aineen olevan juuri sitä, mitä sen pitääkin olla. Tarkasta, että aine on pitoisuudeltaan oikeaa. Kokeile sen yksilöllisiä vaikutuksia nauttimalla aluksi pieniä annoksia (esim. puolikas pilleri). Voit aina ottaa lisää, mutta et voi ottaa takapakkia nautittuasi ainetta. Tällä tavalla opit tietämään rajasi turvallisesti.

2. Älä sekoita huumeita keskenään, ellet ole täysin tietoinen niiden yhteensopivuudesta. Esimerkiksi heroiinin ja alkoholin sekakäyttö voi olla tappavaa.

3. Älä piikitä – Polttaminen kykenee tuottamaan vastaavan vaikutuksen ilman suonensisäisen käytön tuomia lisäriskejä, ja vaporisaattorit tekevät vaikutuksesta usein vieläpä tehokkaamman.


Näitä kolmea perussääntöä noudattaen olet minimoinut huumeiden käytön suurimmat riskitekijät. Onnea avaruustutkimuksiin.




Mestarinkirja



Täten todistetaan, että haltija on julistettu avaruusajan
Mestariksi, ja hänellä on oikeus kaikkien oman elämänsä
tapahtumien täydelliseen hallintaan ja oikeus hallita myös
rajatonta määrää samanaikaisia elämänkokemuksia,
keskittää tietoisuutensa mihin tahansa niistä, valita
halunsa mukaan voitto tai tragedia ja vetää puoleensa
sellaisia henkiä kuin hän henkilökohtaiseksi opikseen
ja huvikseen toivoo. Tähän todistukseen pätevät
seuraavat rajoitukset: itse asetetut.


Tämä todistus
on
jokaisella taskussaan.

- R. Bach



Lähteet:

1. Drug War Facts: Civil Rights:
http://www.drugwarfacts.org/civilrts.htm

Huumesota-Blogi:
http://huumesota.blogspot.com/

Parempi Maailma-blogi: Huumeidenvastainen sota: http://parempi-maailma.blogspot.com/2006/02/huumeidenvastainen-sota.html

Epäkohtia Maailmalta-blogi: Sota huumeita vastaan:
http://epakohtiamaailmalta.blogspot.com/2008/03/sota-huumeita-vastaan.html

Cato-institute: Alcohol prohibition was a failure:
http://www.cato.org/pub_display.php?pub_id=1017&full=1

Center for AIDS Prevention Studies, University of California, San Francisco:
http://www.caps.ucsf.edu/pubs/reports/pdf/NEPReportSummary1993.pdf

Drug war victims:
http://blogs.salon.com/0002762/stories/2003/08/17/drugWarVictims.html

LEAP-järjestö:
http://www.leap.cc/cms/index.php?name=News&file=article&sid=51

The Netherlands and the United States: A Comparison:
http://www.drugwarfacts.org/thenethe.htm

The war on drugs is lost:
http://www.nationalreview.com/12feb96/drug.html

What's wrong with the drug war?:
http://www.drugpolicy.org/drugwar/

Drug War Facts:
http://www.drugwarfacts.org/index2.htm

[Ei aihetta]Maanantai 16.06.2008 00:38

On cloud nine. <3
Vierailkaa, kuunnelkaa, antakaa palautetta! <3

[Ei aihetta]Perjantai 13.06.2008 03:42



ADHD testi, jos saat:

Alle 10 - keskittymis- ja tarkkaavaisuuskykysi on normaalia luokkaa
10-15 - keskittymis- ja tarkkaavaisuuskykysi ovat hieman normaalia huonompia
Yli 15 - keskittymis- ja tarkkaavaisuuskykysi ovat hyvin alhaiset. Saatat kärsiä ADHD:sta

[/] Minun on vaikea olla järjestelmällinen.
[/] Kun minulle annetaan tehtävä, viivyttelen enkä ala heti sitä tekemään.
[x] Minulla on paljon projekteja meneillään, mutta en tunnu saavan niistä montakaan valmiiksi.
[x] Teen päätöksiä ja toimin niiden mukaan impulsiivisesti- kuten rahan tuhlaaminen, uusiin aktiviteetteihin sukeltaminen ja suunnitelmien muuttaminen.
[ ] Tylsistyn helposti.

yhteensä: 3


[ ] Vaikka kuinka yrittäisin, en tunnu saavuttavan tavoitteitani.
[ ] Olen usein muissa maailmoissa kun ihmiset keskustelevat, vaivun omiin ajatuksiini.
[/] Keskityn johonkin tekemääni asiaan niin intensiivisesti, että en pidä taukoa enkä pysty keskittymään mihinkään muuhun tai tekemään mitään muuta.
[/] Teen liikaa myös asioita jotka eivät ole hyväksi minulle, kuten pakkomielteinen shoppailu, liiallinen juominen, liiallinen työskentely, tai liiallinen syöminen.
[ ] Turhaannun helposti ja tulen kärsimättömäksi kun asiat tapahtuvat liian hitaasti

yhteensä: 1


[ ] Itsetuntoni ei ole yhtä hyvä kuin muiden tuntemieni ihmisten.
[/] Tarvitsen runsaasti stimulaatiota; toimintaelokuvia ja tietokonepelejä, uusia ostoksia, eläväisten ystävien seuraa, nopeaa autolla ajoa tai extreme- lajien harrastamista.
[x] Sanon tai teen usein asioita ennenkuin ehdin ajatella sen tarkemmin, ja joskus joudun vaikeuksiin sen takia.
[/] Teen asiat mieluummin omalla tavallani kuin seuraan sääntöjä tai muiden ohjeita.
[/] Huomaan usein naputtelevani kynälläni, heiluttelevani jalkojani, tai teen jotain muuta purkaakseni ylimääräistä hermostunutta energiaa.

yhteensä: 2½


[/] Tunnen oloni usein yhtäkkiä masentuneeksi kun olen erossa muista ihmisistä, projekteista tai asioista joiden kanssa haluan olla tekemisissä.
[/] Näen itseni eri tavalla kuin miten muut näkevät minut. Yllätyn usein kun joku suuttuu minulle, vaikka olisin itse tehnyt jotain mikä saa heidät suuttumaan.
[/] Vaikka olenkin usein huolissani vaarallisista asioista joita voisi sattua minulle, minulla on tapana olla huolimaton ja tapaturma-altis.
[ ] Vaikka minulla on paljon pelkoja, ihmiset sanoisivat minun olevan riskien ottaja.
[/] Teen paljon huolimattomuusvirheitä.

yhteensä: 2

Yhteensä: 8½

[Ei aihetta]Maanantai 09.06.2008 22:02

Kuvittele mihin tahansa kysymykseen
vastaus, joka on mahdollisimman
vastakkainen kuin se, jota odotetaan.

Onko se totta?



- Richard Bach

[Ei aihetta]Lauantai 07.06.2008 00:26

IHANNEIKÄ KUMPPANILLA?

[ ] Alle 13 vuotta
[ ] 13-15 vuotta
[x] 15-18 vuotta
[x] 18-21 vuotta
[ ] 21-25 vuotta
[ ] Yli 25 vuotta
[ ] Iällä ei ole merkitystä
[ ] Ei väliä, kunhan olen vanhempi
[ ] Ei väliä, kunhan olen nuorempi
[x] Saa heittää muutamalla vuodella suuntaan tai toiseen


SINUA MIELLYTTÄVIN TYYLI SUKUPUOLELLA, JOHON OLET MIELTYNYT?

[ ] Hevari
[ ] Punkkari
[ ] Skeittari
[ ] Emo
[ ] Gootti
[ ] Pissis
[ ] Fruittari
[ ] Peikkis
[ ] Rokkari
[ ] Hoppari
[ ] Japaniernu
[ ] Glamrokkari
[ ] Grunge
[ ] Manganörtti
[ ] Tietokonenörtti
[ ] Lolita
[ ] Jäkis
[x] Mikä vain käy, kunhan se ei ole ylikorostettua
[/] Pidän myös sellaisista, ketkä eivät omista erityistä tyyliä
[/] Minulla ei ole varsinaisia tyylikriteereitä


MITÄ LÄVISTYKSIÄ SIETÄISIT/SIEDÄT SEURUSTELUKUMPPANILLASI?

[ ] Genitaalialueen lävistykset
[ ] Kulmalävistykset
[ ] Suun sisäpuolella olevat lävistykset (kieli)
[ ] Huulilävistykset
[ ] Nenäkorut (myös bridge)
[ ] Nännilävistykset
[ ] Lävistykset muualla naamassa (poski jne.)
[ ] Lävistykset muualla kehossa (niska, käsivarsi)
[ ] En voi sietää lävistyksiä
[x] Kaikki käy
[ ] Kaikki käy ja mielellään
[x] Siedän hyvin lävistyksiä, mutta kohtuuden rajoissa


SINUA MIELLYTTÄVIN HIUSVÄRI SUKUPUOLELLA, JOHON OLET MIELTYNYT?

[ ] Blondi
[ ] Likaisenvaalea
[ ] Vaaleanruskea
[ ] Perusruskea
[ ] Tummanruskea
[ ] Musta
[ ] Punainen
[ ] Oranssi
[ ] Jokin shokkiväri, mikä:
[x] Kohtuuden rajoissa kaikki käy

MIHIN ULKONÄKÖSEIKKOIHIN KIINNITÄT HUOMIOTA SUKUPUOLESSA, JOHON OLET MIELTYNYT?

[x] Kasvot
[x] Silmät
[x] Hampaat
[x] Hiukset
[x] Nenä
[x] Huulet
[x] Pituus
[x] Tyyli
[x] Kroppa
[x] Perse
[x] Kokonaisuus


IHANNEPITUUS SUKUPUOLELLA, JOHON OLET MIELTYNYT?

[ ] Alle 160 cm
[x] 160-170 cm
[x] 170-175 cm
[ ] 175-180 cm
[ ] 180-185 cm
[ ] 185-190 cm
[ ] Yli 190 cm
[x] Pituudella ei ole niinkään väliä
[ ] Samanmittainen, kuin itse olen
[ ] Ei väliä, kunhan olen pidempi
[ ] Ei väliä, kunhan olen lyhyempi


JOS OLISI TILAISUUS, PETTÄISITKÖ KUMPPANIASI JUMALOIMASI JULKKIKSEN KANSSA?

[x] En
[ ] Kyllä
[ ] En osaa sanoa


MITÄ PIIRTEITÄ OLISI MAHDOTON SIETÄÄ KUMPPANISSA?

[x] Epäluotettavuus
[x] Epämiellyttävä ulkonäkö
[ ] Itsepäisyys
[ ] Itserakkaus
[ ] Köyhyys
[ ] Mielenterveysongelma
[ ] Nörtteys
[ ] Tupakointi
[ ] Työttömyys
[x] Uskonnollisuus (fundamentalistit, haistakaa paska.)
[/] Voimakkaasti erilaiset poliittiset näkemykset
[ ] Yksinkertaisuus (merkityksessä tyhmyys)
[ ] Narkomaanius
[ ] Alkoholismi
[/] Ylimielisyys
[x] Ylipaino (Törkeä ylipainoisuus)


MITEN HALUAISIT MENNÄ NAIMISIIN?

[/] En halua mennä naimisiin
[ ] Papin vihkimänä mutta muualla kuin kirkossa
[ ] Perinteiset kirkkohäät
[x] Siviilivihkiminen (maistraatissa tai muualla), hääjuhlat
[ ] Siviilivihkiminen (maistraatissa tai muualla), ilman mitää hääjuhlia tms.
[x] En osaa sanoa


VAATISITKO TAI SUOSTUISITKO AVIOEHTOON MENNESSÄSI/MENTYÄSI NAIMISIIN?


[ ] En suostu enkä vaadi. Avioehto on osoitus epäluottamuksesta.
[ ] Suostun ja vaadin. Ei vara venettä kaada.
[ ] Suostun, mutta en vaadi
[ ] Riippuu hyötyisinkö itse avioehdosta
[ ] En tiedä mikä avioehto on
[x] En osaa sanoa


TATUOISITKO KUMPPANISI NIMEN ITSEESI?

[ ] Kyllä
[x] En
[ ] En osaa sanoa
Luo oma bändi.

Mene Wikipedian etusivulle ja paina Satunnainen Artikkeli. Se on bändisi nimi.
Paina satunnaista 4 kertaa; ne ovat bändisi jäsenten nimet (tässä kohtaa voit hyväksyä vain henkilöistä kertovia artikkeleja)
Paina satunnaista artikkelia uudelleen; se on albumisi nimi.
Paina satunnaista artikkelia 10 kertaa; ne ovat kappaleiden nimiä albumillasi.

Bändi: Rannevaltimo

Jäsenet: Teatao Teannaki, Reijo Kallio (kansanedustaja), Tauno Paakkanen, Ian Paice

Albumin nimi: Tekijäryhmä

Kappaleet:
01. Oulunkylän siirtolapuutarha
02. Jaavan tee
03. Aikavyöhyke
04. Kapasiteetti
05. Mustajalkahilleri
06. Extremadura
07. Hauhon musiikkijuhlat
08. Raamatuntutkijat
09. Ludvig XV:n rakastajattaret
10. Reititysprotokolla

:'DLauantai 10.05.2008 04:15

Luo oma bändi.

Mene Wikipedian etusivulle ja paina Satunnainen Artikkeli. Se on bändisi nimi.
Paina satunnaista 4 kertaa; ne ovat bändisi jäsenten nimet (tässä kohtaa voit hyväksyä vain henkilöistä kertovia artikkeleja)
Paina satunnaista artikkelia uudelleen; se on albumisi nimi.
Paina satunnaista artikkelia 10 kertaa; ne ovat kappaleiden nimiä albumillasi.

Bändi: Zeytuntsyan

Jäsenet: Steve Knight, Sikander Bakht, Generoso Jimenez, Omari Tetradze

Albumin nimi: Iceland at the 1960 Winter Olympics

Kappaleet:
01. Ultimate Santana
02. Tl'etinqox-t'in Government Office
03. Ben Skywalker
04. Legislative history
05. A84 road
06. Magical girlfriend
07. Third year
08. Pseudo-urbanization
09. Korean tea
10. SUPT5H