IRC-Galleria

[Ei aihetta]Tiistai 16.06.2009 22:27

Jos ei oikeesti kohta tuu kesä, niin tapan jonkun.

Taiii ehkä pitäisi sanoa jotain hienovaraisempaa, ettei JOKU mysteerinen henkilö saa vääriä käsityksiä ja epäile henkistä tasapainoani.

Siispä, Kunpa olisi jo kesä.
Olen koko kesän odottanut kesää.

Rakas päiväkirjaTorstai 23.04.2009 00:37

En olisi ikinä uskonut iltapäiväisen, normaalin koiran taluttamislenkkini päätyvän näin traagisesti. Olihan merkit tietenkin nähtävillä jo kauan...öinen vinkuminen, ilottomuus, vihaiset mulkaisut, varastelu, silmistä kuultava raastava suru ja viattomille lapsille haukkuminen, jolla hän purki syvällä hautuvaa vihaansa. En olisi kuitenkaan koskaan uskonut, että tänään olisi se päivä jolloin Nuppu lopulta romahtaisi.
Näin äitinä voi vain ihmetellä mitä on tehnyt väärin lapsensa kasvattamisessa. Kysymyksiä liitelee pääni sisällä ja itsesyytökset painavat mieltäni. Enkö kiinnittänyt häneen tarpeeksi huomiota? Liian vähän ruokaa? Tunnen epäonnistuneeni yhdessä elämäni tärkeimmistä tehtävistä. Ja minä kun aina vain halusin Nupun olevan onnellinen.
Tuntuu surulliselta, että ennen niin elämäntahtoinen ja iloinen olento tahtoi jättää maallisen elämänsä taakseen. Tahtoi jättää meidät kaikki yksin suremaan. Suuri kysymys onkin miksi. Miksi tahdoit tehdä niin kammottavan teon Nuppu? Miksi?
Onneksi hädän hetkellä emme jääneet vain seisomaan sormi suussa. Heti kun kuulimme polskahduksen, joka rikkoi jäätävän kylmän järven tyynen pinnan, tajusimme että nyt on toimittava nopeasti. Nostimme Nupun hihnastaan pian ylös, vaikka ilmiselvästi hän yrittikin vastustella ja jatkaa matkaansa ikuiseen elämään. Pelastimme hänet viime hetkellä.
Nyt harkitsemme Nupulle mielialasairaalaa. Siellä on muitakin hulluja koiria, jotka ovat yrittäneet itsemurhaa. Siellä Nuppu on turvassa ja ehkä hän löytää toisen skitsofreenikkovillakoirapoikaystävän, jonka kanssa harjoittaa epätasapainoista elämää. Tietenkin täytyy varoa, ettei Nuppu yritä hirttäytyä lakanoihin..paljas patja olisi ehkä paras. Tärkeintä on, että Nuppu löytää nyt elämästään ilon. Eikä ala matkimaan viilteleviä goottikoiria, niistä hänen on pysyttävä erossa.
Tahdon varoittaa muita vanhempia, joilla saattaa olla itsetuhoisia lemmikkejä. Älkää kulkeko veden äärellä, vaikka ajattelisitkin sen parantavan koirasi mielialaa. Et voi koskaan tietää milloin lemmikkisi päättää hypätä. Ja piilottakaa kaikki terävät esineet. Pitäkää myös lääkkeet visusti lukkojen takana.

Järkyttynein terveisin Ansku ja Jomppa. Onneksi selvisimme säikähdyksellä..tällä kertaa.
En löydä tietoa netistä, joten voisiko joku kertoa? :D

Ufo tarjosi kaakaon.Maanantai 20.04.2009 01:19

Kun joskus masentaa ja yksinolo harmittaa,
suo ajatus myönteinen, se kannattaa. (:

KEVÄÄN ENSIKUKAT <3Torstai 16.04.2009 19:41

Ah, ihanuutta. <3
Pakko olla kohta kesä!

JEEEE (:Torstai 16.04.2009 15:18

[Ei aihetta]Tiistai 14.04.2009 18:53

Ootteko koskaan miettineet mitä tekisitte, jos menisitte joku päivä pankkiautomaatille ihan normaalisti ja tarkastaisitte saldonne ja siellä olisi yhtäkkiä miljoona?

Mulle kävi tänään niin. Ei ihan miljoonaa MUTTA viissataa(!!!) kuitenkin.
MISTÄ NE ON TULLUT? : O viissataa mun tilillä.
Ehkäpä mulla on ollut joku salainen porhosukulainen, joka on kuollut ja käskenyt juuri ennen kuolemaansa laittamaan kaikille sukulaisilleen pari sataa egee tileille. Kiva setä. :)
Jännää.

Conversation.Torstai 02.04.2009 19:47

J: Hieno mekko!
A: Ööö, mekko??
J: Ei ku kumpi tuo on?...AINIIN hame oli se, joka peittää vaan puolet vartalosta.
A: Niin.
J: Niin ku on minihame, niin ei voi olla minimekkoa. Se on mun muistisääntö.


Lisäksi J. ei muista kummat on kulmakarvat ja kummat ripset.

Nooo mutta kyllähän itsekin sekoitan peiton ja tyynyn ja pyyhkeen keskenään. Ja peilin ja lasin. Ja säärestä ja reidestä en vieläkään tiedä kumpi on kumpi. Kerran sekoitin kellon ja jääkaapin. Ja Minna, Virpi ja Kirsi on kaikki yksi ja sama nimi mulle.