IRC-Galleria

-_-

"Morning shifts,
Those little slices of death,
How I loathe them."

-Edgar Alien Poo

Metodologiani otti aimo harppauksen harmaampaan kun tajusin mistä hirvet oli tehty.

Sattui kerran semmoinen päivä, että salaperäinen peräkaislikko ei kahahtanutkaan. Se oli jostain suuttunut. Itsekseen mutisi että "Sahaa suoleni irti, sinä hampaaton karvajalka! Haastan sinut kevätkeräykseen! Osta ruisleipä!" Lintujen huomion herätti tämä ja ilmoittivat siitä Seiskaa.

Lehti myi sillä kertaa jopa ilman Mattia, joka oli painunut maan alle saunomaan ilman piimää ja tenua. Ilon aihetta oli, sillä Janatuisesta tuntui kuin hän olisi saanut orgasmin. Kaislikon ruvettua jälleen kahisemaan hän vaipui syvän masennuksen valtaan ja kuoli lopulta 28-vuotiaana ihmisrauniona keskellä omia jätöksiään. Ja vielä kypärä päässä kaiken varalta.

Vasaralta ei kuitenkaan olisi voinut vaatia sen kummempaa akrobatiaa, tämäkin tornista päähän pudonnut yksilö oli harjoitellut vuosikymmenet. Ja kyllä se kannatti, uutisia riitti kahdeksi päiväksi. Kylmä kyllä tuli talven saavuttua ja jouduimme polttamaan talomme lämpimiksemme. Mikähän järki oli ostaa bensaa eikä pilkkoa klapeja. Vittu niin.

Ime suolenpäätäni, lähimarketin kapinen lokki! Syö kolme, tai muuten kuusitoista, jotta olisin vapaa ja olisit sankari.

Narkki oli muodikas, hyvin trenditietoinen, vaikka aina ihan pihalla. Hän oli niin kovin hoikka ja sulavalinjainen. Piikkien jäljetkin käsivarsissa olivat viimeistä huutoa. Ja niin ajatteli narkki kerran catwalkia mittaillessaan, että jos sitä kerran pääsis vihreään satumaahan ku sininen on jo niin nähty ja sorsatkaan ei pane enää kunnolla, mokomat huorintekijät. Ajattelipahan olevansa jumala jos jonkinlainen, juuria suussa, kallio korvan takana, huulia joka oven takana ja sienetkin vakuuttivat tuntevansa seksuaalista vetoa häneen. Mietti hetken, mietti toisen, muisti mitä mietti: miksi catwalk vasemmalle vietti niin jyrkästi, kaatui ales päälle yleisön ja niskansa meni poikki. Hikkori tikkori toikki.

Kastikeprinssi ratsasti kuningas Kaleidoksen linnaan, sillä kuninkaalla oli asiaa. Prinssi polvistui kuninkaan eteen, kunnes huomasi, että se olikin patsas. Seuraavalla kerralla hän teki etikettivirheen, koska ei polvistunut. Luuli nääs kuningasta patsaaksi.

"Sinä tökerö, röhkivä epatto! Tarvitsen apuasi!" huuti kuningas. "Prinsessan, siis tyttäreni, on siepannut ilkeä lohipasta ja sinun tulee hänet vapauttaman pastan luolan syövereistä. Palkkioksesi saat em. prinsessan ja puoli väkivaltaa."
-"Ok! Pudota kämmenellesi 12 pisaraa rikkihappoa. Palaan kun se on syöpynyt kädestäsi läpi, oi viinalta lemahtava kuningas."

Ja niin kastikeprinssi lähti kohti uskomattomia, järisyttävän ylihypetettyjä seikkailuja. Läpi metsien hän samosi, viivähti hetken aikaa bordellissa, söi kunnolla ja jatkoi matkaa kohti lohipastan luolaa. Ja vaikka tikku hänen peukalonkyntensä alla koitti vihellellä iloista sävelmää sienistä, prinssin suu pysyi tiukassa epähymyssä, sillä hänen silmälasinsa valahtelivat alituiseen ja hänellä oli edelleen krapula edellisillan ryyppäjäisistä, jotka olivat vaatineet kahden hänen ystävänsä hengen.

Ennen pitkää, tai ainakin kahta, kastikeprinssi saapui lohipastan luolan suulle. Se haisi eltaantuneelta, joten prinssi teki kuten kunnon mies ja virtsasi ovenpieleen. Tämän jälkeen hän otti taskumatistaan vähän neuvoa antavaa ja eteni sarvet ja sorkat tanassa luolan hämäriin sokkeloihin.

Pimeässä hohtavia opasteita seuraamalla kastikeprinssi löysi piakkoin lohipastan kammarin, jossa edellämainittu vihulainen sattui olemaan umpiunessa. Prinssiä hiukoi vähän, joten hän otti muutaman suullisen ja sitten laittoi padan kannen kiinni: häijyläinen oli ansassa! Prinssi katseli ympärilleen ja näki kukkapurkin, johon prinsessa oli istutettu. Hän otti askeleen ja kaksi kohti purkkia ja oli jo sen luona.

"ÄLÄ PERKELE! MEIKIT LEVIÄÄ!" huusi prinsessa.
-"Voi vittu sinä olet kyllä yksi diiva", vastasi kastikeprinssi ja jatkoi prinsessan sumuttamista sumutinpullolla kuin mitään ei olisi tapahtunut. Prinsessalla oli kuitenkin tähän vielä sanottavaa: "Sinä olet kyllä totisesti pikamurojen aatelia, hyvä mies. Nyt voit tilata taksin."
-"Voi, vielä parempaa: tilaan pitsataksin! Sitten ratsastamme kotio jopollani. Äläkä nyt vaan ala valittaa että menee kampaus pieleen siinä tuulenvireessä taikka läppäsen!"

Ja niin he ratsastivat auringonlaskuun saakka ja sen jälkeenkin. Mutta koska kastikeprinssin jopossa ei ollut valoa, he kääntyivät jossain vaiheessa väärään suuntaan ja joutuivat moottoritielle. Siellä joutuivat hirviksi kolariin, mikä ei ollut kliffaa. Tai no, ainakin kuningas oli masentunut hetkisen, mutta tajusi sitten hankkia koiranpennun ja tehdä siitä piirakkaa.

Suotta suonitta silmistä verkkoa rakennan, siimaviima kitarisaa kutittaa. Näin hiljalleen huuteli metsän keskellä Esko, joka kerrostalon pihalla piehtaroi vanjoja pakoon. Hänestä tuntui kuin elämä olisi huhuileva villikani seipään päässä, siis kuolasta märkä ja märkivä. Elokuvan lopussa oli joku kerran sanonut että viikareita täytyisi parkita, mutta kokemus osoitti niistä tulevan huonoja nahkakalsareita. Esko vaihtoi olinpaikkaa ja oli nyt entisensä.

Eskon viereen ilmestyi Esko. "Olen Esko kuten sinä, mutta kuuden vuoden päästä tästä. Pane merkille sanomani, sillä se on muokkaava polkusi ja kukkapenkkisi. Ja pöyhivä tyynysi, täyttävä jääkaappisi sekä virkkaava sukkasi. Siispä mene ja ota, en tohdi tarpeeksi painottaa sen tärkeyttä, viljan kasvua kuule, kun asfaltista puhkeaa kärsäkäs. Vihdo vimmalla, älä pysähdy kuin tarpeen tullen. Jos hautaat itsesi, jätä tilaa vaimolle." Ja näin meni Esko pois ja Esko jäi kaksin katajan kanssa.

"Ihmisen poika onkin tyttö!" totesi Esko valaistuksen kourissa ja katajanmarjoihin syttyi huumaava valo. "Tahdon olla ananas, en Markku", sanoi kataja ja oli maassa mataja. Kaatui mokoma windowsin kannattaja. Esko lannistui ja meni uimaan. Pohtiessaan suuria kysymyksiä vihanneksista sattui osumaan lokkiin ja räjähti. Maailma oli jälleen sama, vaikka niin kovin eri. Virta vain vuolaana valui 360 astetta eri suuntaan, ja hyvä oli näin. Eskon luu ui hiljaa kohti pohjaa, kuin etsien vastausta kolmanteen kysymykseen, joka koski sen sukupuolta ja että tykkäsikö se enemmän valko- vai punaviinistä.

I loathe everyone's concern for my undying flaws.

Sä kerroit kuinka eilisillan elokuvassa
Michael Douglas sanoi blää blää blää.

Olin ennen riippuliidin,
Ylhäällä taivaan sinessä kiidin
Onnellisena kukaties,
Mutta halusin olla mies.

Toiveen lausuin, se toteutui,
Ja ulkomuotoni muuntautui.
Samoin teki sisimpäni
Ja aloin olla ymmälläni.

Kasvoi voimat, vaihtoehdot,
Kasvoi älyn valistus.
Kasvoi myöskin huolet, murheet,
Samoin kasvoi ahdistus.

Mietin oisko riippuliidin
Parempi nyt olla vaan,
Mut mitä riippuliidin parka
Onnestansa tajuaa?