IRC-Galleria

Valdemar Rikollinen heräsi asuntonsa lattialta. Hänen päätään ja selkäänsä jomotti ja kurkkuakin kuivasi. Hän ajatteli, että sai kyllä olla viimeinen kerta kun juo kossua ja tolua sekaisin. Peilikaapin ovesta puuttui pala peiliä, joten Valdemar kierähti vatsalleen, könysi siitä polvillee ja avasi peilikaapin oven. Häntä tervehti eltaantunut, mutta kuitenkin tuttu ja nostalginen tuoksu.

"Söinkö minä muka eilen herneitä? Ja viellä pureksimatta?!?" hän huudahti ääneen. Niin tai näin, oksennus oli siivottava, sillä se peitti hänen kenkänsä, kaikki ne 2 paria, jotka hän omisti. Laiskana miehenä hän ruiskutti peilikaappiin tärpättiä ja heitti tulitikun perään ajattelematta seurauksia sen koommin. "No, ainakaan en asu tämän pohjoisempana, saattaisi tulla kylmä ulkosalla muutoin", hän ajatteli peräjälkeen tähdäten krapulan sumentamilla silmillään klapin kanttia ja nostaen kirvestä hiljakseen.

Valdemar Rikollinen astahti keittiöönsä. Siellä lemahti ahtaalta ja vaivaiselta, joten hän katsoi jääkaappiin. Jääkaapin ovessa oli mystinen numero 6. Se oli jääkaappimagneetti muinaisilta ajoilta, kun hän oli vielä nuori natiainen ja aina pahanteossa. Siispä jääkaapista paljastui edellisviikon kaurapuuro, joka kasvoi vihreää. Valdemar puhkesi lauluun: "No onkos tullut kesä nyt talven keskelle..."

Puhelin soi ja Valdemar ryntäsi avaamaan. Puhelin lakkasi soimasta. "Mihinköhän tämäkin ruuvi nyt sitten kuuluu?" tuskaili Valdemar, mutta jätti äkkiä leikin sikseen ja palasi jääkaapille. Juusto ei ollut vielä mennyt vanhaksi, joten hän päätti syödä sen. Viiniä ei ollut, mutta Valdemar puristi omenasta mehut lasiin ja joi sen juuston kyytipoikana. Mieli oli kepeä ja vapaa, oli tullut aika kaivaa köysi esiin.

Kirkuvat teinit meidän nimeämme huutaa,
Meikkejä ja läväreitä, tekotaiteellista paskaa.
Silti aina löydän riimit sanaan muoviseen...

Kierrä teippiä pääni ympärille, ole niin hyvä. Pelkään sen ratkeavan liitoksistaan. Pelkään kovasti täällä ylhäällä, naulaa minut kiinni seinään etten putoaisi.

Harvenna itsesi huomenna, jätät tilaa seuraavalle.

-_-

"Morning shifts,
Those little slices of death,
How I loathe them."

-Edgar Alien Poo

Metodologiani otti aimo harppauksen harmaampaan kun tajusin mistä hirvet oli tehty.

Sattui kerran semmoinen päivä, että salaperäinen peräkaislikko ei kahahtanutkaan. Se oli jostain suuttunut. Itsekseen mutisi että "Sahaa suoleni irti, sinä hampaaton karvajalka! Haastan sinut kevätkeräykseen! Osta ruisleipä!" Lintujen huomion herätti tämä ja ilmoittivat siitä Seiskaa.

Lehti myi sillä kertaa jopa ilman Mattia, joka oli painunut maan alle saunomaan ilman piimää ja tenua. Ilon aihetta oli, sillä Janatuisesta tuntui kuin hän olisi saanut orgasmin. Kaislikon ruvettua jälleen kahisemaan hän vaipui syvän masennuksen valtaan ja kuoli lopulta 28-vuotiaana ihmisrauniona keskellä omia jätöksiään. Ja vielä kypärä päässä kaiken varalta.

Vasaralta ei kuitenkaan olisi voinut vaatia sen kummempaa akrobatiaa, tämäkin tornista päähän pudonnut yksilö oli harjoitellut vuosikymmenet. Ja kyllä se kannatti, uutisia riitti kahdeksi päiväksi. Kylmä kyllä tuli talven saavuttua ja jouduimme polttamaan talomme lämpimiksemme. Mikähän järki oli ostaa bensaa eikä pilkkoa klapeja. Vittu niin.

Ime suolenpäätäni, lähimarketin kapinen lokki! Syö kolme, tai muuten kuusitoista, jotta olisin vapaa ja olisit sankari.

Narkki oli muodikas, hyvin trenditietoinen, vaikka aina ihan pihalla. Hän oli niin kovin hoikka ja sulavalinjainen. Piikkien jäljetkin käsivarsissa olivat viimeistä huutoa. Ja niin ajatteli narkki kerran catwalkia mittaillessaan, että jos sitä kerran pääsis vihreään satumaahan ku sininen on jo niin nähty ja sorsatkaan ei pane enää kunnolla, mokomat huorintekijät. Ajattelipahan olevansa jumala jos jonkinlainen, juuria suussa, kallio korvan takana, huulia joka oven takana ja sienetkin vakuuttivat tuntevansa seksuaalista vetoa häneen. Mietti hetken, mietti toisen, muisti mitä mietti: miksi catwalk vasemmalle vietti niin jyrkästi, kaatui ales päälle yleisön ja niskansa meni poikki. Hikkori tikkori toikki.