IRC-Galleria

Morg on ottanut riveihinsä viulistin. Myös Grand Massacresta tuttu Antero Kailamies on lisätty kokoonpanoon ja esiintyy ensimmäistä kertaa muun yhtyeen kanssa tämäniltaisella yllätyskeikalla Gloriassa.

KYÄKK! Meen nukkumaan. ^^

Promise me that we'll have time
To stop and watch the stars.

(00:41:47) (iso-boris) HMorg on aika karju
(00:41:54) (iso-boris) tulee mieleen semmonen tiiäks, iso villisika

Taas meni HYVÄÄ työaikaa HUKKAAN!

HRRRRÄÄÄÄÄÄGGHHH!! ia!

Attack of the slaughter penis is at hand.

Täytän kohta vuosia, saatana. Saatana. En sentään vielä käpristy silmissä.

Illalla kattomaan Hauntedia. Toivottavasti ei kuume nouse enää.

Kirjoitin tämmösen yhteistyössä Kyrathin kanssa. Chekidaut!

---

Nahkamies kiilsi tuttuun tapaan. ”Miau”, sanoi hän. Nahkamies ei aina edes huomannut maukuvansa, eikä aina edes sitä, kun siitä hänelle huomautettiin. Siksi hänestä ei pidetty. Kovin moni ei kylläkään uskaltanut sitä hänelle sanoa. Nahkamies kuitenkin tiesi, ettei hänestä kukaan liiemmin pitänyt, paitsi tietysti Harri Harmaaparta. Harri tosin oli vanha, irstas misantrooppi, joka piti Nahkamiehestä vain, koska tämä oli niin kärttyinen. Nahkamies itse ei kuitenkaan vihannut ihmisiä ja hänen kunnioituksensa Harri Harmaapartaa kohtaan oli siksi kyseenalaista.

"Bertil?" kysyi ääni olohuoneesta Nahkamiehen saapuessa kotiinsa, tuosta tutusta ovesta. "Niin, Agneta?" Nahkamies kysyi, kärttyisyyden nostaessa rumaa päätään hänen ohimoidensa välissä. Agneta ei kuitenkaan vastannut mitään, sillä hän oli vain tarkistanut kuka sisääntulija oli. Bertil pyyhki otsaansa, kurtisti kulmiaan, käveli olohuoneeseen, nyökkäsi vaimolleen ja jatkoi matkaansa keittiöön. Hernekeitto oli jäähtynyt ja alkanut jähmettyä lautasella, jolle se oli laitettu myöhästynyttä Bertiliä varten. Bertil sylkäisi keittoon ja kaivoi jääkaapista kinkunsiivun ja oluen.

Agneta yritti turruttaa tunteen siitä, ettei mikään ollut hyvin, katsomalla televisioita. Yön hämärässä tämä ajatus kuitenkin hiipi hänen mieleensä, varsinkin kun Bertil kuorsasi vieressä mahdollisimman kaukana hänestä. Agneta oli juuri saanut potkut, eikä Bertil ollut käynyt töissä moneen vuoteen. Bertiliä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa työssäkäynti, saati sitten Agneta, jonka kanssa hän oli pelkästä velvollisuudentunnosta. Bertil oli jo kauan ollut aikeissa jättää tämän elämän taakseen, mutta ei ollut syystä tai toisesta koskaan onnistunut. Hän ei kyennyt löytämään itsestään sitä rohkeutta, jolla saisi itsensä irti tästä rutiinielämästä, niinpä hän oli vähitellen muuttunut erittäin pahansisuiseksi. Hän ei voinut sanoa rakastavansa Agnetaa enää, jokin silti oli pitänyt hänet kiinni tässä kehässä. Itse asiassa hän alkoi kyseenalaistaa koskaan rakastaneensa Agnetaa.

Bertil halusi pois tästä pikkukylästä, lähteä vaikka Harrin kanssa Ruotsiin. Kuinka saada Harri jättämään rakas mökkinsä metsän keskellä olikin sitten toinen juttu. Ehkä hän voisi tappaa Harrin kotihiiret niin, ettei Harrille jäisi mitään miksi jäädä. Bertil päätyi kuitenkin siihen, että hallittu tuhopoltto olisi paras vaihtoehto. Bertilille tällaiset tempaukset eivät olleet mitenkään ihmeellisiä, niinpä hän seuraavana päivänä hiipi Harrin mökin luo, odotti tämän poistuvan viikottaiselle ostosreissulleen ja tuikkasi mökin liekkeihin. Hän nappasi ennen tihutöitään Harrin rakkaat hiiret mukaansa, arvellen niistä olevan vielä hyötyä suostuttelussa.

Harrin palatessa Bertil pisti kaikki näyttelijänlahjansa peliin, otti järkyttyneen ilmeen naamalleen ja kertoi sattuneensa paikalle, kun mökki oli syttynyt. Harrille mökki oli merkinnyt yksinäisyyttä, eristyneisyyttä ja kaikkea sitä minkä vuoksi hän oli elänyt viimeisimmät vuotensa. Hän murtui täysin tämän hävityksen edessä, heittäytyi maahan, itki ja kouristeli ja Bertilistä alkoi tuntua, että ehkä sittenkin kannattaisi lähteä yksin. Bertil kuitenkin tiesi, että panoksena oli tupla tai kuitti, kaikki tai ei mitään. Tietäen, ettei hänellä ollut mitään menetettävää, hän kysyi Harrilta, josko tämä lähtisi hänen mukaansa Ruotsiin. Kysymys oli oikein ajoitettu ja painotettu, se kuulosti petoksen sijaan pelastukselta Harrin korvissa ja niin Harri myöntyi, vaikka häntä kalvoikin suru rauhallisen, vanhan elämän perustusten kadottua hänen jalkojensa alta kuin tuhka tuuleen. Näin kaksikko aikoi jättää kaiken vanhan taakseen ja Bertil pääsisi vihdoin irti.