IRC-Galleria

Nyt on olo että jos vois vaikka nukkua vuoden,
hengähtää ja avata silmät ilman että tarttee nähdä.
Katsoa pimeää ilman että näkee mustaa,
huitoa käsillä tuntematta mitään.
Valokatkaisija olisi nyt aika hyvä,
vaikka luulen että valo vain kirvelisi.
Keskityn muuhun ja hetken päästä tunnen jalassani jotain,
pieni karvainen pallo järsii lahjettani.
Isompi karvainen pallo nuolee kämmentäni.
Hetken tuntuu hyvältä mutta sitten se tulee taas.
Avaan oven ja menen sisälle vain halutakseni taas muualle,
ehkä ystäväni tulee taas kylään ja saan olla hetken syleilyssä.
Tulethan ja viet varjot mennessäsi..

Muutto edessäPerjantai 28.11.2008 21:15

Alkoipahan tämä muutto hyvin, autoa hakiessa pääsin peräti 4 kilometriä eteenpäin kun meinasi irrota toinen takarengas autosta XD Noh ei kun pultit kiinni takasin (yksi oli jo jonnekin lentänyt) ja suunta kohti autokauppaa taas. Ei ollut enää huoltoporukat paikalla joten eikun toinen auto vaan alle. Tämäpä ei sitten päättänyt edes käynnistyä vaan oli akku loppunut, noh kolmas sitten vaikutti hyvältä. Lähti käyntiin ja renkaatkin tuntuivat olevan kiinni. Ainoa että oli hieman pienempi kuin kaksi muuta, sekä tässä punaisessa paholaisessa on enemmän tehoa kun omassa sportissa. Kahtotaan kuinka käy kun sillä nytkähtää liikkeelle täydessä lastissa, mikäli vaan kaikki tavarat sisään mahtuvat. Pitää siis vielä hieman purkaa tavaraa että saisi kaiken kerralla matkaan =)

Suru tuli vieraaksi.Maanantai 24.11.2008 13:12

Elämäni rankin yö takana, jouduin sanomaan hyvästit Niksulle sunnuntai aamuna. Poika oli kyllä erittäin rohkea, illalla sattui lenkillä jotain kun hän alkoi huutamaan aivan älyttömästi. Jalassa näkyi vaan iso haava, mutta kun kannoin pojan autoon ja lähdimme lääkäriin tiesin että jotain oli käyny pahasti.

Lääkärissä pelkoni osoittautui oikeaksi ja yö päättyi siihen että neljän aikaan jouduin tekemään raskaan päätöksen ja pikkuinen nukutettiin ikiuneen. Viimeinen kuva niksusta jäi kun poika yritti vielä häntää heiluttaa vaikka näki että se sattui. Urheasti se kuitenkin vielä yritti, kannoin sen viimeisen kerran lääkärin huoneeseen että sai rauhoittavan ja menisi röntgeniin kuvattavaksi. Siitä unesta ei poika enää heränny =(

Toivottavasti sait olla ja elää kanssamme sellaista elämää kuin halusit ja olit iloinen sen hetken jonka seuranamme olit. Rakastuin sinuun heti ja niin muutkin =) Opinpa jotain sinulta myös, toivottavasti nyt on hyvä olla pikkuinen.

Tänään on se päiväSunnuntai 16.11.2008 14:11

Tänään pitäisi laittaa maallinen elämä pakettiin mahdollisimman hyvin. Jos vaikka sais kaiken pakattua mitä ei pariin viikkoon tarvitse, sitten olis yksi homma vähemmän aika pitkässä listassa. Roskaa ja ylimääräistä tavaraa on vaikka millä mitalla taas kertyny näköjään =/ Ei voi ymmärtää miten sitä kertyyki näin törkeästi. Mutta nyt on hyvä käydä läpi kaikkea vanhaa ja siirtyä sitäkautta uuteen elämään uudella innolla.
Ajattelin että olisi vaikeaa luopua niin monesta asiasta joita on pitänyt niin tärkeänä että niitä on jaksanu kantaa mukanaan paikasta toiseen. Mutta olo kevenee jokaisen kohdalla kun uskaltaa sen pois jättää =) Tavaraa se vain on...

NiinpäPerjantai 14.11.2008 17:10

Suudelma vatsaan = "tule suihkuun kanssani''
Suudelma otsalle = "Olet ikuisesti minun"
Suudelma korvaan ="Olen kiimainen"
Suudelma poskelle = "Olemme kavereita"
Suudelma käteen = "Palvon sinua"
Suudelma kaulalle = "Me kuulumme yhteen"
Suudelma olkapäälle = "Haluan sinut"
Suudelma huulille = "Rakastan sinua" tai "haluan sinut"
Pitää kädestä = "Voimme oppia rakastamaan toisiamme"

Läppäistä perseelle = "Tuo on minun"
Leikkiä korvan kanssa = "En voi elää ilman sinua"
Pidellä tiukasti = "Älä päästä irti"
Katsoa silmiin = "Älä päästä irti"
Leikkiä hiuksilla = "Sano että rakastat minua"
Kädet lantioilla ="Rakastan liikaa päästääkseni irti"
Nauraa vaikka suutelee = "Olen täysin rento kanssasi"

Neuvo -
Älä kysy suudelmaa, vaan tee itse.
Jos ajattelit jotakuta samaan aikaa kun luit tätä,
Olet varmasti rakastunut.

Koskaan ei saa olla liian rakastunut, jos rakas katoaa elämästä häntä ei voi unohtaa.
Jos et kopio tätä päiväkirjaasi minuutin sisällä, se jota ajattelit lukiessasi tätä unohtaa sinut

Uusi tulokasSunnuntai 09.11.2008 20:13

Niksu saapui sitten eilen =) Oli siinä neitillä ihmettelemistä kun ukko parkkeeras hyvin suoraan päälle XD Hieman murinaa ja hampaiden väläyttelyä. Herra sitten heti päätti katsoa mitä saa- ja mitä ei saa tehdä. Sohvan nurkka merkattiin ja lattiakin, huutia tuli että pääsi pieni säikähdys pojalta. Yö meni oikein hyvin, hieman mietittiin että oliko vierekkäin sohvalla makoiltu kun yöllä tuli pieni häätöäänikin. Ettei vaan liian läheiseksi yrittänyt ;)

Nyt vaan poju kuntokuurille että jaksaa neitin perässä =) Vaikka kyllä hieman ihmetytti nähdä Daisykin ihan läkähtäneenä metsälenkillä. Autossakin oltiin oikein nätisti vaikka piti sielläki näköjään hieman herraa ojentaa...

Kaikenkaikkiaan meni vallan mainiosti ensimmäinen vuorokausi yhdessä =) Nyt vaan joutuvat vielä hetken ikävöimään toisiaan ennenkun pysyvästi saman katon alle pääsevät <3

JännittääTorstai 06.11.2008 17:45

Saa nähdä kuinka käy, paljon asioita tapahtumassa ja ite yrittää pysyä kaikessa mukana. Toivottavasti on jotain oppinu ja osaa olla oma itsensä, eikä liikaa yritä. Se ehkä eniten tässä ajatuksia aiheuttaa. Onneks oon vihdoin keksiny miten pääsen ainaki hetkeks rauhaan. Eli hyvä tulee kunhan vähän keskittyy, kunhan muut vaan kestää mukana. Lisää ajatuksia pyörimään kunnes menee pää ihan pyörälle... Tai ehkei kuitenkaa, jos ihan kevyesti aloittaa ja kattoo miten jatkuu tää tarina =)

Pysythän mukana vielä <3

8.11. Herra saapuu =)Tiistai 28.10.2008 13:55

Reilu viikko ja poika saapuu, Sannan luo eli ei vielä Daisyn kanssa päästä nauttimaan hänen seurastaan ettei leikkauksen jälkeen tule ongelmia. Voisi muuten tikit olla kovilla. Jännittää että miten menee yhteiselon alku, tuli kerralla monia vanhoja huonompia muistoja mieleen mutta luottamus on kova ettei mitään vastaavaa enää tapahdu =) Neiti kuitenkin nykyään tietää paikkansa ja uskoo kun sanotaan. Toivottavasti herrakin =) Reilu kuukausi ja itse muutan jolloin vihdoin saa koirat saman katon alle. Alkuun tiedossa varmaan aikamoista riehumista ja paikkojen selvittelyä, mutta kyllä siitä selvitään. Ei anneta vaihtoehtoja ;)

Toiset lähtee toinen tulee...Sunnuntai 26.10.2008 21:35

Tänään lähtevät pikkuiset, ja kohta tulee uus pilkullinen poika taloon =) Alkaa elämä tuntumaan jo epätodellisen hyvältä. En valita vaan kahmin kaksinkäsin iloa tällä hetkellä, kulta vielä auttaa kaikessa missä voi niin ei voi kun hymyillä =)
Eli tuparivaroitus ilmassa kahden koiran kera ;) Katotaan miten homma toimii ja hämmästellään tuhoja sitten vaikka yhdessä x)

Suloista murinaaMaanantai 20.10.2008 15:49

Mur mur sanoi koira... kun kuppiin kiipesi pieni kissa.
Kissa puski koiraa nenään jolloin pääsi pieni murahdus lisää...
Sen jälkeen isot leuat aukesivat ja nopeasti sulkeutuivat niskan ympärille,
pieni kissa nousi ilmaan ja tipahti vesikippoon...
Siihen hämmästelemään jäi märkä karvapallo.
Rouskutus vieressä jatkui rauhallisesti taas.
Pääsi kissalta pieni murahdus johon isompi vastasi vierestä.