IRC-Galleria

On vaikeaa alkaa purkamaan ajatuksiaan. Tällä hetkellä minulla on liian paljon ajateltavaa, etten tiedä mistä päästä aloittaa. Ärsyttävää, että aina, kun elämä vituttaa, muistan, että eihän sillä loppujen lopuksi edes ole mitään merkitystä. Pienen ihmisen paha olo tuntuu aika mitättömältä maailmankaikkeuden rinnalla. Tai siis se on mitätöntä.

Minun pitäisi löytää ne omat merkitykset, joita varten elää. Tällaisella tyylillä vain muutun kyyniseksi paskakasaksi, joka arvostelee ja kommentoi maailmaa sen ulkopuolelta ottamatta osaa siihen.
Tätä menoa lakastun kotisohvalle tylsyneiden ajatuksien kanssa.

Kaiken lisäksi joka kerta, kun minulla on esimerkiksi paha olla, tunnen syyllisyyttä siitä, että minulla on paha olo. Miksi? Koska sillä ei ole merkitystä maailmassa.
Ja kaiken huippuna itse asiassa tunnen todella eläväni vain silloin, kun olen (yleensä jotakuinkin tarkoituksellisesti) saanut itselleni sen pahan olon aikaan. Ikävä kyllä, olen fiilisnarkkari. Jos elämässäni ei tapahdu mitään hetkeen, pistän asioita tapahtumaan, jotta tuntisin asioita, tai ainakin voisin näytellä tunteita.
Tosin tällaiset tunnepyrähdykset eivät ole järin kestäviä, lähinä vain pintaa kuluttavia ja sisuskaluja nakertavia.

Voinette siis ymmärtää, että tällaisessa oravanpyörässä pääni tuntuu aika ahtaalta paketilta.
Ironista on, että tälläkään avautumisella tuskin on mitään maailmaa(ni) mullistavaa merkitystä.

Helpointa olisi tipahtaa takaisin omaan pieneen elämänpiiriin ja kadottaa kiinnostus maailmaa kohtaan, mutta ikävä kyllä luulen, että olen asettanut tavoitteeni liian korkealle, jotta enää yltäisin niitä madaltamaan. Täytyy vain kurkottaa ja kasvaa niitä kohti ihmisenä.

Tiedän löytäväni minulle tärkeät elämän merkitykset vielä jostain, mutta siihen saakka vellon tylsyydessä ja ajelehdin turhautumisen meressä. Huvituksenani olkoon koko maailma ja sen arvostelu.