Responsiivinen IRC-Galleria testissä osoitteessa m.irc-galleria.net. Käy kokeilemassa ja jätä palautetta

IRC-Galleria

[Ei aihetta]Perjantai 28.04.2006 23:46

Olen huomannut että ei pidä nöyristellä vihollisen edessä, sillä sitä se haluaa. Se haluaa että uskova alkaa halveksia itseään julkisesti, löylyttämisen seurauksena. Mutta ei ole tarkoitus todellakaan alkaa antamaan vastustajalle riemuvoittoa, sillä että alkaa näyttämään heikkouksiaan ja niistä mainitsemaan. Sillä vihollinen ei tunne armoa ja sääliä. Se käyttää niitä keinotellakseen kaikin tavoin, alistaakseen ja masentaakseen uskovaa. Mutta se kaikki on vain teeskentelyä. Uskovan ei pidä osoittaa viholliselle, heikkouttaan. Saati alkaa halveksimaan julkisesti itseään. Vaikka joka sana onkin totta.

Nämä asiat on Jumalan ja ihmisen välisiä asioita. Kun uskova menee maailman keskelle, vihollisen rinkiin, täytyy olla varustettu Sanalla. Ei niin - että menee sinne saamaan selkään ja niin että vihollinen nauraa röhöttää jälkeenpäin. Vaikka se onkin Kristuksen pilkan osallisuutta. Minä olen sellainen ihminen, että altistun helposti mitätöimään itseäni. Mutta toisaalta ei saa keskatakaan itsestä. Ei kumpaakaan, jää vain vaihtoehdoksi puhua totiset sanat, ja sitten väistyä siitä. Että viholliselle ei jää mitään tilaisuutta kohdistaa pistintään mihinkään kohtaan. Missään tapauksessa vihollinen ei saa mitätöidä uskovaa. Vaan uskovan tulee mitätöityä ainostaan Jumalan edessä - ei ihmisten.

Jokainen ihminen joka ei puhu uskon ja Pyhän Hengen vaikuttamia sanoja, on vihollisen alainen ajatuksissaan ja mielessään. Ihmisen oma mielipide on vihollisuutta uskoa vastaan. Se on erittäin paha vihollinen, se ei ole hyvä tosiaankaan sellaisenaan. Jokainen joka puhuu omiaan, sen sanat on vihollisuutta Jumalaa vastaan. Niissä on aina oma etu kyseessä, ei toisen aidosti, eikä Jumalan näkökulman. Ei ole niin että se jää siihen, vaan vihollisella on verkostonsa. Ihminen ei ole silloin muuta kuin vihollisen käytettävissä. Eli ihminen palvelee Jumalaa tai sielunvihollista.

Jos nöyristelet ihmistä ja paljastat kurjuutesi vihollisen ja piinaajasi edessä, joka on ihminen mielipiteineen, silloin paholainen on saanut riemuvoiton. Älä alistu sellaiseen, älä tee sitä enää. Mutta älä ole myöskään ylimielinen. Vaan poistu tantereelta ajoissa. Älä myöskään mielistele, siksi että saat pisteet puolellesi, sekin on ihmispelkoa ja nöyristelyä. Vihollinen haluaa tehdä uskovasta naurunalaisen, siksi täytyy pysyä vahvana. Jumalan Sana on miekka ja Hengen varustus yllä ym... Kun väsyy puolustamaan, mitä sitä suotta saamaan iskua sisuksiinsa, vetäytyminen on silloin parempi asia.

Minä olen tottunut lapsesta asti sättimään itseäni, ja sitä on aina kaikki minulle tehneet. Joten se on minulle aika normaalia. Mutta Kristuksessa varustetulle se ei ole soveliasta. Alistuminen on vain Jumalaa kohtaa oikeudellista, ei ketään muuta. Näin käsitän nyt asian. Aloin vasta tänä iltana tässä tajuta tätä asiaa. Silmäni aukeni, kun katsoin tilannetta eri näkökulmasta, en sisältä vaan ulkoa käsin. Tämähän muuttaa paljon asioita. Viholliselle ei saa antaa etulyöntiasemaa koskaan, se käyttää sitä aina hyväkseen.

Viholliselle ei saa paljastaa heikkouksia. Ihminen ei ole vihollinen, vaan viholllisen käytössä. Ellei sitten ole Kristuksessa. Näin tämä asia on! Sanassa on elämä. Mitä ihminen sanoo, se on toteutuva. Ihminen kääntää suuntaviittaa ikäänkuin, puhuessaan sävyyn tai sävyyn. Ihmisen sanoilla on todella merkitystä. Ne vaikuttavat suoraan ihmisen mieleen. Yksikään sana ei ole olematon. Jokainen on kuultu, jokainen on jostakin lähtöisin ja aikaansaava jotakin.

[ Matt.18:19-20 "Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään" ]

Kuinka moni lukee ja kuulee sinun sanasi? Ovatko ne Jumalan mielenmukaisia sanoja? Voiko Jeesus yhtyä niihin sanoihin tai anomuksiin? Mitä jos puhuukin masentavia? Onko Jeesus salliva niiden toteutumisen? Mutta voiko uskovat unohtaa Jeesuksen kutsua keskelleen. Voiko? Voiko Hän jäädä pois pidoista? Hänen arvonsa ja Pyhyytensä? Eikö Hänet pidäkin kutsua. Mutta entäpä jos ei kutsukaan? Kenen pidot ne sitten on? Eikö aina pitäisi ottaa tyyli Jeesuksen nimessä kirjoittaa ja rukoilla ja toimittaa asiansa ym.. hmmm..? Jos aloitat - aloita se kunnolla Jeesuksen nimessä ja kun päätät - päätä se kunnolla Jeesuksen nimessä. Mitä ikinä asia koskeekin. Älä unohda Jeesusta -älä unohda Häntä!

Siinäpä eräs mielenkiintoinen ja huomionarvoinen resepti! Mitähän sitten alkaa tapahtumaan?

-- --- -- - -- - -- - -- --- -- ---- - - --- -- -- -- -- ---- -- ---- --- --- -- - -- -- -- -- ---- --

29.04.2006 alk...

Olen huomannut menneinä aikoina että olen saanut ylpeän leiman otsaani. Vaikka olen alentanut itseni, aivan rehellisesti. Niin sekään ei ole leimaa saanut otsastani pois. vaan sitä on pidetty teeskentelynä. Joten jos sitten lähtee pois tilanteesta, niin voiko se poistaa vastaisuuden varalta tuon ylpeän leiman? En tiedä? Mielestäni ihminen on toisen mielestä nöyrä vasta silloin kun on samanlainen kuin se toinen ihminen on. Mutta mikäli lähtisi pois tilanteesta, ennenkuin vihollinen on niskan päällä, osoittaako se nöyryyttä?

Miksi yleensäkin ajattelen mitä muut ajattelee. Teinpä mitä hyvänsä, ei ne asenteet muutu. Ja tahdon olla sellainen kuin Jumala tahtoo minun olevan, en samanlainen kuin muut. Ja tahdon samaa kuin Jumala tahoo. Inhimillinen mieli, viisaus ja äly on vihollisuutta, hengellisyyttä vastaan, koska niitä ohjaa ja hallitsee ihmisen liha, eli ihminen itse. - Paitsi - Mikäli ne on Pyhän Hengen hallittavina ja Hänelle alistettuina. Kenelle oikeastaan saa olla nöyrä ja missä tilanteessa? Olen tullut huomanneeksi että ihmisten mielestä nöyryys on mielistelyä ja jonkin sorttista inhimillistä imartelua.

Mutta kuinka ihminen tietää kuka on pieni ja kuka ei? Ihminen joka kerskaa itsestään on suuri, ihminen joka puhuu jonninjoutavia, on suuri. Ihminen joka luottaa itseensä on suuri. Ihminen joka puhuu ainoastaan inhimillisellä käsityskyvyillä asioista. Näistä asioista tiedän ja erotan nöyrät ja ylpeät toisistaan. Taas kirjoitan todella aralla tunnolla, omiin henkilökohtaisiin kokemuksiini osittain vedoten. On siis olemassa hengellinen nöyryys ja inhimillinen nöyryys. Toinen on aitoa ja Jumalan vaikuttamaa ja toinen on teeskentelyä ja ihmisestä peräisin.

Mutta eikö meidän pitäisi olla ennemmin samanlaisia kuin on Herramme Jeesus, eikä olla kuten toinen uskova on? Eikö meidän pidäkin olla hengellisiä, eikä lihallisia mieleltämme? Ilman Kristuksen mieltä, ihminen on ilman muuta vihollisen vaikutuksessa. Vihollisen taktiikka on saada jokaisen Jumalan palvelijan, mieli masennettua tavalla tai toisella. Jotta Kristuksen mieli jää pukematta päälle. Pukeminen on tietoinen tahto-valinta, siis valita antautua Jumalalle, valita nöyrtyä Jumalalle, valita antaa Jumalan päättää.

Tunnen itse olevani todella voimaton uskova tänä päivänä.. tuntuu niin yksinkertaisen raskaalta kaikki. Jostain pitäisi saada Hengen elämään sytykettä ja innostusta. Mutta kaikkialla on liian tyyntä ja hiljaista. Ikäänkuin joutunut tahtomattaan passiiviseen ympäröivään tilaan, jossa itse liikutan veden pintaa, yritän saaa itse laineita aikaiseksi, jotka pitäisi olla itsestäänselviä muutenkin. Kuka tulisi ja liikuttaisi veden pintaa?

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.