IRC-Galleria

Käsittelemme nyt tätä, parantumisen, eheytymisen ja vapautumisen aihealuetta. On hyvä tietää noiden kahdentoista päädemonin nimet, jotta se auttaisi, pelastaisi teidät siitä suosta, missä, joudutte, jos yritätte ajaa ulos demonien ilmenemismuotoja. Leegio henkivallassa, oli yksi päädemoni tuhansine kätyreineen. Sama päähenkivalta ja sen kätyrit. Et sinä läähde niitä kätyreitä metsästämään, vaan sitä päädemonia. Murskaa käärmeen pää, Jeesus ei käsitellyt mitään pikkukätyreitä, kuollessaan ristillä, vaan Hän murskasi ne päähenkivallat. Tämä on tosiasia ja kun meillä on se tosiasia vielä tukena että meillä on voima yli kaikkien pimeyden töiden, vihollisen töiden, meillä on silloin auktoriteetti demonien yli.

Demonit ovat hyvin ovelia. Nyt edetään tunne-elämään, tunteisiin ja mielentiloihin ja fyysisiin tiloihin, fyysiseen kuntoon. Kun me oikealla tavalla tarkastelemme ensimmäistä Mooseksen kirjaa, kaikki alkaa siitä oikeasta perustasta, ja Jumala on järjestyksen Jumala. Jumala ei ole satunnainen, Hän ei päättänyt vain yhtäkkiä tehdä jotakin, niin että Hänelle olisi tullut siitä kiva fiilis asian suhteen. Jumala toimii tietyn asetetun, sovitun suunnitelman mukaisesti. Sen takia Jumala on niin ennalta arvattava.

Jos Hän on ennalta arvattava, niin se tekee Hänestä luottamuksemme arvoisen, luotettavan. Toisin kuin me, emme ole luotettavia. Koska me muutumme kaikkien tuulten mukana, me menemme tuulen suunnan mukaisesti ja joku tulee ja vaikuttaa paremmalta kuin tuo ja me lähdemme hänen peräänsä tai tulee vielä kolmas parempi jonka perään sitten me lähdemme. Joten me vaan muutamme mieltä ja vaihdamme suuntaa koko ajan. Kaiken mitä Jumala on tehnyt tai Hän tekee tai on tehnyt on, tai tulee koskaan tekemään, Hän on jo ennalta käsin suunnitellut.

-- --- -- - -- - -- - -- --- -- ---- - - --- -- -- -- -- ---- -- ---- --- --- -- - -- -- -- -- ---- --
1. Mooseksen kirja 1: 1. Alussa Jumala loi taivaan ja maan. 2. Maa oli autio ja tyhjä
-- --- -- - -- - -- - -- --- -- ---- - - --- -- -- -- -- ---- -- ---- --- --- -- - -- -- -- -- ---- --

Karitsa joka on teurastettu, on ollut jo maailman luomisesta alkaen. Millainen Jumala! Kaiken perusta on tämä maa, jota me kutsumme myös materiaksi. Kaiken perusta on materia. Se aines mistä me olemme tehty on, sinun lihasi on materiaa. Maan tomusta meidät on luotu ja maan tomuksi me myös palaamme. Kun Jumala loi Adamin maantomusta, Hän teki Adamista niin täydellisen, jokainen mineraali, jokainen mineraali joka oli täydellisenä ja täydellistä siinä maaperässä, oli myös täydellisesti siinä Adamin ruumiissa.

Tiedättekö ketkä ovat maailman terveellisempiä ihmisiä? Ihmiset jotka elävät Himalajan vuorella ja tänä päivänä monet saattavat saavuttaa 140-150 iän. Miksi? Tämä kaikki johtuu siitä, että nämä ihmiset jotka asuvat siellä Himalajan vuoristossa, niin sieltä valuu jokia pitkin, Himalajan huipulta, valuu vettä, on puroja, jotka sitten keräävät kaikkia mahdollisia mineraaleja matkalla mukaan ja nämä ihmiset eivät juo mitään muuta, kuin sitä puhdasta vettä, niitä mineraaleja, jotka ovat kertyneet siihen, kun ne on sulautuneet siihen Himalajan. Ja näillä ihmisillä on täydellinen mineraalitasapaino ruumiissaan, heillä on kaikkia näitä mineraaleja, siksi he voi elää pidempään.

-- --- -- - -- - -- - -- --- -- ---- - - --- -- -- -- -- ---- -- ---- --- --- -- - -- -- -- -- ---- --
1. Mooseksen kirja 1: 11. Ja Jumala sanoi: ”Kasvakoon maa viherkasveja, ruohoja jotka tekevät siementä, sekä hedelmäpuita, jotka lajiensa mukaan kantavat maan päällä hedelmää, jossa on niiden siemen.” Ja tapahtui niin:
-- --- -- - -- - -- - -- --- -- ---- - - --- -- -- -- -- ---- -- ---- --- --- -- - -- -- -- -- ---- --

Kaiken perusta on siis materia, sitten tuli materiasta ruumis, jokaisen kasvin, jokaisen luonnonkappaleen perusta on materia, ja sitten se materia muodostaa ruumiin. Siis ruumis muodostuu tästä materiasta. Tiedämme ihan yksinkertaisesta, koulutieteestä ja miten siitä opetetaan. Että kaikki kasvit kasvaakseen tarvitsevat elääkseen, ruokaa, ravintoa ja vettä ja auringonpaistetta. Sitten tästä tulee vielä tämä hieno sana, fotosynteesi. Otetaan ravintoa, ja yhdistetään se auringonvaloon ja veteen ja siitä tulee sitten se fotosynteesi, se luo energiaa sitten.

Mitä me olemme menestyksekkäästi tehty ihmisille, ensimmäinen askel, on se kun olemme uhmanneet Jumalan lakeja. Olemme onnistuneet poistamaan kaikki hivenaineet ja mineraalit maaperästämme. Koska emme anna maaperän levätä. Kyse on vain rahasta. Kyse on vain siitä että pakotamme sen maaperän vain tuottamaan ja tuottamaan ja tuottamaan enemmän. Jumala selkeästi määräsi Israelin kansalle, että seitsemäntenä vuotena maan tulee antaa levätä. Myös 7x7:nä, eli 49:tenä maan tuli antaa levätä ja myöskin viidentenä kymmenentenä, eli riemuvuotena maan piti antaa levätä. - miksi?

Minkä takia näin? Koska Jumala luodessaan taivaan ja maan, loi sen niin suuremmoisella ihmeellisellä tavalla, että maa itse itsessään pystyi virvoittamaan ja ravitsemaan, rakentamaan uudelleen itsensä, jos sille annettaisiin vain mahdollisuus. Mutta ahne itsekäs ihminen ei salli sen tapahtua. Miksi Juuda meni babylonian vankeuteen? Mikä oli päällimmäinen syy? Josta syystä Jumala vei heidät sinne. Hän kertoi heille; te menette vankeuteen sen takia, että olette epäonnistuneet ja olette langenneet siinä että ette ole pitäneet sapatti-vuotta.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.