IRC-Galleria

Sellainen joka on luopio, ja kaikella tavalla halveksii uskovia. Älkää menkö siihen valheeseen kiinni. Raamattu sanoo jyrkästi, että sellaisten kanssa ei kuulu olla missän tekemisissä. Ihminen joka on luopunut Herrasta, siinä ihmisessä on ilman muuta pahoja henkiä sisällä. Jos siis joku alkaa leikimään ja vehtailemaan sellaisen kanssa, hän tosiasiassa leikkii pimeyden voimien kanssa. Oikeastaan ne leikkii kenen kustannuksella vaan, saadakseen aikaan hajoamista Messiaan ruumiin keskelllä.

Ja tiedätte että pahalla on valtaa. Mutta ei niihin, jotka on kätketty Jeshuaan. Mutta ne jotka eivät ole kätkettyjä, vaan elävät lihassa, he ovat alattiista vihollisen leikeille. Sillä heiltä puuttuu Pyhässä Hengessä silmävoide ja ymmärrys. Raamatun mukaista on varoittaa näistä valheveljistä ja eksyttäjistä joukoissamme / joukossamme. Koska niiden kanssa ei ole todellakaan mitään leikkimistä. Ne saavat ihmisen kiedottu tavalla tai toisella itsensä ympärille ja kannatajiksi.

Ja näin monet uskovat saastuvat. Menevät pois totuudesta ja alkavat uskoa ja suosia valhetta enemmän kuin Jumalan Sanaa. Tämä on totuutta. Jumalan Sanan erottaisi kaikki luopiot ja eksyttäjät joukoista. Sillä mahdotonta on heidä uudestaan pelastu, kun ovat uudestaan tallanneet Kristuksen veren allensa, ja pitäneet halpana Hänen armonsa Henkeä. Ikuisuuden siementä, joka on uskovaan istutettu ja ihmisen luopumuksen tähden poisotettu ja mädätetty sen hedelnmät.

Me ei voida muuttaa toisiamme, vaan meidän pitää itse muuttua itsessämme. Me itse päätämme antaa anteeksi, me me itse muutumme, emme muuta toisiamme. Jokanen päättää itse. Tarjolle pitää laitta Jumalan Sanaa, kukin omalla tyylillään, kukin omien kokemuksien ja prosessoinin tuloksena syntyneitä kirjoituksia. Mutta lähtökohta on se, että me olemme itse ongelmien syy ja avain. Ei toinen ole syy, tai toinen avain. Me olemme itse ratkaisijoita. Ja avauksi tarvitsemme Jeshuan armon ja Pyhän Hengen avuksemme. Ja mielestäni ei koskaan voi saarnata ja opettaa liikaa Jumalan Sanaa, mutta sen ohitse voi mennä, sitä voi vesittää, sitä voi manipuloida.

Probleema on se miten otamme vastaan sen. Loukkaako totuus, niin paljon, että alataan sen esille tuojaa mitätöimään ja halveksimaan. Samaa koki Pietari, Paavali, Jeshua ym.. Mutta minä en halua tehdä kompromissia evankeliumin totuuden ja lihan välillä, lihallisuuden hyväksi. Jos joku on saanut Jumalan Sanan, niin ei hänen kuulu sitä vesittää. Vaan tuoda se sellaisena, kuin se on tuotava esille. Toki Jeshuaan ärryttiin, kun Hän käytti suvereenia auktoriteettä, julistustoiminnassaan. Samoin käyttivät apstolit. Ja se raivostutti ihmisiä. Ja tänä päivänäkin se aikaan saa samaa ilmiötä.

Ja nytkö sitä ei saisi aiheuttaa, jos silloin se tapahtui, miksei suuremmmalla syyllä tänä päivänä. Enemmän ihmiset ovat tänä päivänä itseriittoisia kuin alkuseurakunnan ajan jaksona, jolta uuden testamentin kirjoitukset ovat. Ei ole mahdollista koskaan tuoda Jumalan Sanaa totuutena, esille, ilman kansan raivoa, ja halveksuntaa. Se ei vaan ole mahdollista! Jeshua sanoi omalle opetuslapselle Pietarille, että vaikene

---

tms... Hän kohteli aina paholaista ja demoneita samoin. hän ei katsonut henkilöön.

Jopa Jeshuan omat voivat olla paholaisen sitomia. On hyvin tärkeää erottaa mikä kenessäkin vaikuttaa. Jos joku puhuu lihassa, ja toimii pahojen henkien ohjauksessa, niin sellaisen anteeksipyyntö on teatteria. Sellaiseen ei saa uskoa. Jopa valhekin osaa taivutella ja hyvitellä. Jopa paholainenkin osaa kalastaa. Löysätä ja kiristää. Tämä on totta. Paholaisella on kätyreitä, ja ihmisten kalastajia. Joiden tarkoitus on saada ihmisiä kannattajikseen, seuraajikseen ja samanlaisiksi kuin hekin ovat, eli kalastajiksi, saalistajiksi.

Raamatussa kun Jeshua sanoi tuon kivenheittämis-asian ja kirjoitti maahan. Niin se aikaan sai piston kivittämistä suosivien mielissä. Mutta tänä päivänä tapahtuu on niin, että omat-tunnot on ihan nukuksissa. Täällä on huomattu tahallista terrorisointia. Ja jostain syystä ei ole tullut parannusta ja katumusta. Vaan pahat ovat pahentuneet. Mutta toivottavasti pyhät pyhittyvät paineesta huolimatta. Paine on elementti joka saa aikaa jalostusta ja kasvua. Aivan kuin simpukassa helmi tuo kasvun kivulla. Kivussa ja paineessa aina ihminen jalostuu. Ihmisen sielu, mieli ja henki jalostuu. Ei jalostu inhimillisellä tavalla, vaan hengellisellä tavalla.

Omista tunnoista, ei kenkään muu voi saada aikaan pistosta omassatunnossa, kuin Jumalan Pyhä henki. Ja Hän on ainoa joka aikaansaa muutoksen, ei toinen ihminen, vaan ihminen, joka tekee parannuksen. Ja kun ihminen tahallisesti tekee vahingon jollekin, siitä Jumalan henki muistuttaa. Olen itse liiankin herkkä tutkimaan ja syyllistämään itseäni. Niin herkkä, että minun on oltava täysin varma, mitä sanon. Ja en uskalla lähteä tahallisesti tekemään pahaa. Sitä tapahtuu aivan tarpeeksi muutenkin, kaikkialla.

Mutta en ole täydellinen. Olen itseäni tämän tästä syyllitävä ja puoskaroiva. Olen itseäni kontrolloiva ja kuritan lihaani, usein jos koen että olen menossa lihallisempaan suuntaan ja otan etäisyyttä ympäristöstä, joka sysää minua lihallisemmaksi. En ole vahva, niin vahva, että vihollinen ei osaisi löytää heikkoa ja kipeälle altista kohtaa minun sisimmässä. Mutta minun ei tarvitse pohtia itseäni, vaan Jumalaa. Minun ratkaisu on Jumala. Minun parantaja ja muutaja on Hän. Mitä ihminen voi itsellensä? Ei mitään. Vain kääntyä Jumalan puoleen. Hän muuttaa, Hän vaikuttaa. Tulee katsoa Jumalan Sanaa, utelee seistä Jumalan edessä, ja katsoa Häneen kuin kuvastimeen. Ei itseensä. Vaan Herraan. Tosin katson liikaa itseeni.

Miksi aina alan puhumaan itsestäni...??? Se on minun tapani. Mutta aina puhun myös Jumalasta, en itsestäni ilman Häntä. Vaan aina Hänestä minun elämässäni. Esikuvani on monet Jumalalle antautuneet pyhät ja uskonsankarit.. ja Jeshua. Mitä minä voisin puhua, mikä olisin puhumaan, jos palvoisin kauniita ja rohkeita tai jotakin muuta julkkista. Olisin täysi valehtelija. Tahdon palvoa Jumalaa, tahdon koroittaa Häntä, etsiä Häntä.

Minun elämässäni on kaksi heikkoa kohtaa. Toinen on tunnemaailmani, joka kaipaa miehen rakkautta. Mutta en kelpuuta ketä vaan, en tosiaankaan. Olen siinä tosi ehdoton. Pidän suurempana saaliina olla Jeshuan oma, kuin olla väärän miehen oma. Toinen heikkous on ruokailu ja sen määritteleminen. Ne ovat minun kaksi lihallista heikkouttani. Muista elämäni ja lihallisuuteni riesoista olen päässyt voitolle, ne eivät hallitse tai yritä hallita, vaan ne ovat orjan asemassa. Nämä kaksi ovat minun jokapäiväisiä riesoja.

Tiedän että nämä asiat mitä nyt puhuin, niistä tulee pilkkalauseita täällä vastaisuudessa, kuten kaikesta mitä olen sanonut itsestäni. Ja kun mainitsen itsestäni, sanon että olen heikko ja mitä olenkin. Mutta minun elämäni on Jeshua. Ja koroitan Häntä. Mitään en kirjoita siteeraamatta itseäni. Jos puhun perättömiä, olen valehtelija. Aina puhun omaksuttuja tai prosessin alla olevia asioita tai mietintöjä.

Kirjoitin joskus marsusta. Että marsu voi kuolla suruun, tai mikä eläin tahansa. Ei ole kyse väkivallasta, vaan siitä että on lopen surullinen ja lohduton. Tälläinen kuin minä olen, koen olevani pakotettu elämään täällä. Minua ei itse asiassa kiinnosta todellakaan paljon mikään, koska kaikki on turhuutta. Ihan kaikki. Liha tykkäisi, mutta kun en halua olla lihallinen ihminen. Vaan hengellinen. Koska lihassa eläminen on turhuutta ja tuulentavoittelua. Ja turhuus on ylen tyhjää ja turhaa.

Maailmassa ei ole onnea, maailmassa ei ole rikkautta, vaan kaikki on turhuutta. Aivan turhuutta. Lihallisuuss on katoavan turhaa. Kaikki ajallinen tavoittelu on turhuutta. Ei vaan kiinnostaisi elää turhuutta varten. Rakentaa turhia pilvenpiirtäjiä... ym... Tullako lihalliseksi ja nauttia turhuudesta, miksi, kun tietää että siitä ei onnea saa, vaan tulee rauhattomaksi. Hengessä eläminen on ainoa misssä on rauha, lähellä Isän sydäntä, ei muualla. Mikään muu ei ole niin olennaista ja tärkeää kuin palvoa Luojaa, ja kuulla häntä ja kirjoittaa Hänestä, ja oppia Hänesätä. Se ei ole turhaa. Kaikki muu on turhaa.

Mielestäni olen varsin hyvin ja perusteellisesti selvittänyt elämän prioteetit. Olen todellakin ne kolunnut läpi perusteellisesti. On valhetta, elää ilman toteamusta että kaikki on turhuutta. Se on lumetta, että kaikki olisi arvokasta ja oikeaa. Maailma katoaa, mutta taivas ei. Tämä maailma on tulevaisen varjo. Tämä maailma on lumetta, taivas on totta. Tämän maailman lume on harhaanjohtavaa... johtaa eroon Jumalasta.

Kyllä minä pidän luonnosta, rakastan vettä, vihreää nurmea, linnunlaulua, naisellisesti pukeutumista ja ihanuutta. Mutta sekään ei poista taivasikävää... siellä on parempi olla. Kaikki täällä on kalpeaa. Kaikki hajoaa ja katoaa. Mihinkään ei voi jäädä kiinni. Kaikki on lumetta. En koe että Jumalan tarkoitus olisi nauttia tästä elämästä. Joku voi nauttia ja saada siitä kylliksi. Hyvä sille. Mutta joku on kenties löytänyt suuremman aarteen ja huomannut jonkun asian taas menettävän etusijansa, Jumalan tarkoituksen edessä.

Minulla ei ole lapsia, joten periaatteessa en ole sidottu tänne aikaan. Ja koska elämä on turhuutta, niin haluan tehdä jotakin mikä ei ole turhaa, ja se on Jumalan lähellä olo, ja Hänen Sanansa omistaminen ja sen kirjoittaminen. Hänestä todistaminen. Sekä kuvaan Jumalan kaunista luontoa, ja Luojan luomaa ylistystä tahdon tuoda esille kuvallisesti. Haluan että elämäni voisi olla ajaton siunaus. Voisin levittää Jumalan tuoksua... se ei ole turhaa.

Jumalan Sana kieltää meitä antamasta kadotustuomiota, tai tyhjänpäiväinen tuomiota tai hullu tms... tuomiota. Jumalan Sana sanoo, antakaa oikea tuomio. Meidän kuuluu tuomita synti elämissämme. Meidän kuuluu todellakin sanoa ja kuuluttaa se. Meidän kuuluu jopa tuomita oma liha ristille. Meidän kuuluu pitää synti ja synnin olemus tuomion alla. Ilman tuomiota, emme voi elää armon alla uudessa sisäisessä luomuksessamme. Kuka sanoo että emme saisi syntiä tuomita? Paholainen? Kyllä synti tulee tuomita Jumalan Sanalla. Tuomio vie ihmisen Jeesuksen armahtajan tykö, ja ilman tuomiota ja katumusta, ei tule armoa ja vapautusta.

Miksi puhtaan ammattiauttajista? Eikö meissä uskovissa ole sydäntä toisillemme. Raaamatun aikana seurakunta huolehti omistaan. Vai mitä? Kyllä minusta ollaan todella harhassa jos uskovia lähetetään maallisille poppatohtoreille. Se ei ole Jeshuan lähetyskäsky. Hän sanoo `` menkää ja tehkää kaikki kansat Minun opetuslapsikseni.. mm. opettamalla heitä.. hoitamalla heitä.. välittämällä heistä ym..``

Ihminen joka on uskossa, jolla on hengellisiä sielunhoidollisia asioita, niin ei maallinen poppalääkäri voi käsittää sitä todellista elämää. Heistä kaikki on toisian. he eivät ota huomioon hengellisyyttä. Heidät on kouluttu niin. He eivät käytä rukousta. Siinä ei toteudu tämä Raamatun paikka: ``missä kaksi tai kolme kokoontuu Minun nimessäni, siinä Minä olen heidän kanssansa``.

Joten sanon että uskovan ei pitäisi mennä sellaiseen. Uskova joka luottaa ei uskovaan ihmiseen, tekee mielestäni vääryyden. Siinä ei kohtaa Jumala, siinä ei Pyhä Henki vaikuta heissä, ja tilanne eheytyisi keskustessa. Uskova ihminen on hengellinen. Asiat on hengellisiä. On henkivaltojen sitomia ihmisiä.

Psykologiset neuvottelut eivät yhtään ketään. Ihminen osaa kyllä ymmärtää itseään muutenkin. Ihmisen tunne on suurin syy miksi tuolalisissa käydään. Ja niissä käydään siksi, koska ei ole lähimmäisiä jotka kuuntelee sisintä ja tuntee sympatiaa. On vain tekemistä ja pinnallisuutta. Ikäänkuin kaikki hauska ja pinnalllinen, hoivaisi sisintä. Ei se niin ole.

Uskovat ihmiset tahtovat pitää hauskaa, eivät käydä syvällisiä neovotteluita toisten kanssa, rukoilla muiden kanssa, kuunnella heitä. Vaan aina halutaan neuvoa ja neuvoa. Sitten kun ei omat neuvot riitä, sanotaan, mene ammattiauttajalle. Typerää sanon minä. Osaako kukaan kuunnella ketään edes? Onko se niin vaikeaa?

Pyhä Henki on paas parantaja. Lääketiede sulkee pois kaikki Jumalalliset keinot muuttua ja eheytyä. Heillä on aivan erilainen metodiikka kaikessa. Heillä on aivan erilainen lähestymistapa ongelmia kohtaan. Oikeastaan heillä ei ole mitään ratkaisua. Siksi koska ihminen vain on. Mutta Jumala on ollut ja on ja on oleva. Ihminen ei ei ole ratkaisu, vaan Jumala on.

Oliko Raamatun aikana diagnooseja (lääkkeitä, vaihtoehtoterapioita, hoitomuotoja ym..) tunne-elämän vaivoille tai persoonallisuushäiriöille?

Ai oliko silloin ihmisillä ongelmia? Varmasti oli ja on aina ollut. Uusi testamentti korostaa henkivaltojen diagnisoimaa oirehtimista. Vanhassa testamentissa, David, Job, Daniel ym.. masentuneina etsivät Luojaa. Eivät takertuneet ihmisiin, vaan Luojaan. Luoja oli heidän apunsa ja pelastuksen kallio.

Nykyään ihmiset ohjataan pois Jumalan tyköä. Nykyään ihmiset ohjataan uudestisyntymättömien koirien tykö hoitoon. Eikä Jumalan tykö.

Jos Davidin aikana olisi ollut nykyajan lääketide, ja diagnisointi näin kehittynyttä, ja Hän olisi hakenut apunsa sieltä, olisimme siitä kiitollisia, millainen Herra hänen jälkeläisestään olisi polveutunut? Entä mitä jos Stefanus, joka oli tosi fanaattinen, niin mitä jos hänet olisi hillitty ja hiljennetty lääkkeillä, tai annetta puoskarin käännyttää pää, niin että ei enää julistaisi, kun sen loppu on kivitys.

Joskus on pakko käydä, jos tarvitsee sairaslomaa, esim. vaikea kriisin vuoksi. Mutta maalliset puoskarit eivät voi parantaa hengellistä ihmistä. Jumalan Henki on ihmisessä hallitsija, eikä orja. He heivaavat Pyhän Hengen ulos, sivuuttavat Hänet, joka on parantaja, lohduttaja ja suorittaja. Hänet joka on tärkein, kaikista tärkein!

Ilman Pyhää Henkeä, ei ole tapahtu sisäistä paranemista ja kasvua. Ihmisen mieli on hedelmätön ilman Pyhää Henkeä. Ihmisen mieli on riippuvainen Hänestä. Ilman Häntä ei tapahdu mitään hyvää, mitään pysyvää muutosta.

Maailma ei käsitä lihan mieltä ja hengen mieltä. Eivät käsitä että oma lihan mieli, se syntinen orjuutetaan ja laitetaan ristille. Ja puetaan ylle Jeshuan mieli. Tälläisiä ei maailma käsitä. Ja kuitenkin se on jumalan Sanan mukaista. Jumalan Sana ei käske meidän olla lihan mielisiä.

Mutta puoskarit tutkivat ja kaivavat lihan mieltä. Eivät käsitä hengen mieltä. Heistä on vain kaikessa yksi näkökulma, ja se on että minä olen ratkaisun avain ja minä olen muuttumaton ja jos muutun, minun pitää tulla paremmaksi. Tai ellei muut, niin laitetaan myrkkyjä kehoon, ja muutetaan ihmisen luonnollinen systeemi keinotekoiseksi joksikin muuksi. Kamalaa - sanon minä.

Eivät he näe syvälle. Eivät he tunne parantajaa, joka on Pyhä Henki. He tekevät äärettömän paljon virheitä ihmisille. Kun jollakin on päänsärky hän ottaa siihen lievittävän pillerin. Mutta kuinka ikinä joku voi jonkun tunnemöykyn tms... hoitoon antaa jonku pillerin sumeilematta. Se on jotakin aivan käsittämätöntä. Ihmisiä orjuutetaan, pelotellaan ja kontrolloidaan.

Ihmisen sielu... kyllä. Ei ole yhtäkään tervettä, yhtäkään viisasta, yhtäkään täydellistä kuin Jeshua. Kaikki muut on sairaita, koska ovat alttiita synnille, ja kantavat sitä ominaisuutta lihassa ja se vaivaa sielua ja henkeä. Toiset kantavat syntiä, nimeltä haureus, toiset kiroilu, toiset katkeruus, toiset vihaa. Heidät pitäisi passiittaa ensitilassa ristin luokse, jossa heidän pahat piirteensä puhdistetaan ja pestään pois, ja heidät parannetaan Hänen veressään. Masentunut ihminen ei ole niinkään suuri ongelma.

Lekuri korjaa jotakin todellista asiaa, joka on katoavaa ja lihaa. Lekuri ei kajoa sieluun ja tärvele sitä. Mutta iankaikkisuus sielu on aivan eri asia. Sitä ei kuulu näperrellä ja manipuloida kenenkään osaamattoman henkilön. Ja se henkilö on ei uskova, Pyhällä Hengellä täyttymätön ihminen. Jolla ei ole yksinkertaisesti työvälineitä, koska tärkein puuttuu, ja se on Jumalan voima.

Psyykkinen sairaus on sielua koskevaa, ja jalan poikki meno on lihaa koskevaa. Aivan eri asioita! Jalka voi mennä yllättäen poikki, hetkessä. Psyykkinen sairaus, kehittyy ja kehittyy ja kytee. Ja mikä saa sen kytemään? Paholaisen henkivallat tavalla tai toisella. Tai sitten on niin että ihminen on saanut elämästä kylläksi, mutta sinnittelee kuten Paavali sinnitteli vain evankeliumin tähden. Hänellä oli halu lähteä. Psyykkinen sairaus on niin väärä diagnoosi. Ihminen ei ole psyyke, ihminen on sielu. Olkaa sitten eri mieltä jos olette. Tervettä ihmistä ei ole tällä maapallolla. Rikkinäisimmät ja tyhjimmät ovat ne, jotka ovat Jumalan näkökulmasta soveliampia Hänelle. Taas kovin terveet ja itseriittoiset ovat mitä ovat... ja ei ole ihmekään.

Kaiken probleema on maailma, jossa taistelee henkivallat. Eivät vain jumalattomissa, vana meissä ja meidän ympärillä. Vihollinen seuraa kenet saa niellä. On todella toopea olla tiedostamatta hengellisiä vaikutteita. Ja nähdä vaan omalla järjellä. Kulissit ovat konkreettisia. Ja ne ovat todella vaikuttavia. Joka ikinen kokee sitä, kieltääpä tai ei. Tosin joku diagnisoi itseään miten sattuu. Ja diagnoosit menenvät takuu varmasti poskelleen.

Koska ihmisen sielua, ei tunne kuin vain Jumalan Henki, ihmisen aivoitelmia ei tunne kuin ainoastaan Jumalan Henki. Kukaan muu ei tunne ihmistä, ei edes minä itse. Siksi tulisi opetella tuntemaan Jumalaa, eikä itseä, koska itsestä ei löydy tervettä paikkaa, kaikki ovat syntiä tehneet ja lihassa eläessään ja sen haluja toteuttaessaan sairaita.

Minä uskon että Jumalalla on ihmisen elinpäivät tiedossa. Jos ihmiselle tulee sairaus, niin kun se ihminen uskoo Jumalaan ja luottaa Häneen, samalla antaa itsensä Jumalalle. Ja Jumala saa parantaa, mikäli Jumala haluaa ihmisen olevan maailmassa, jos taas sairaus ei parane, vaikka luottaa ja uskoo Jumalaan, on se selvä että on kotiinkutsun aika.

En usko että Jumala tahtoo oman kansansa hyppivän lääkäreissä, milloin mistäkin syystä. Usko Häneen, tarkoittaa että luottaa Häneen. Ja antaa itsensä Hänelle. Sen uskonmäärän mukaan mikä ihmisessä on. Jos ei ole uskoa, niin sitten menköön lääkärille. Mutta jos on, älköön menkö. Usko on luja luottamus siihen mihin uskotaan, ja ojentautumista sen mukaan mikä ei näy.

Tunnen yhdyn sukalaisen joka on uskon ihminen, joka ei ole sairastanut kiertotauteja ja epidemioita. Uskon että kun ihminen uskoo, ja pitäytyy siinä, Jumala huolehtii, totisesti huolehtii. Ja jos tapahtuu jotakin, niin se on mahdollinen kotiinkutsun aika. Mutta Jumala silloinkin kykenee parantamaan yliluonnollisesti.

Joskus me vaan keskitytään olemaan sinnikkäitä, vahvoja ja kaikkitietäviä. Ja sellainen on elävän uskon este.Paavalia puri kyykäärme. Jumala varjeli. Daniel oli leijonien luolassa, Jumala varjeli. Smith Wiggleswort sai verenmyrkytyksen, mutta Jumala paransi. Nämä oli uskon miehiä. Radikaalisesti! Daniel oli radikaali, ei syönyt kuin siemeniä, vaikka hovin tms.. väki oli huolissaan.

Nämä uskonsankarit toimi aina, epätavallisesti. Ei koskaan niinkuin tavallinen ihminen toimii. Ja näitä epätavallisia uskon miehiä ja naisia, Jumala etsii. Jotka on kaikki tai ei mitään ihmisiä. Joustamattomia ja lujia Herrassa ja uskossa.

Jeshua paransi nimenomaan tälläisiä, ja Sana sanoo, että mikä siinä oli kysessä, että se oli riivaaja eli paha henki, joka aiheutti sen. Siis todellakin totta, ei puppua! Ja tätä on tänäpäivänäkin. Nykyaikana tehdään virheitä, että kaikille laitetaan joku selitys. Kuten maailman luominenkin on vesitetty, evoluutioteorialla. Kaikki hengellinen, luonnollistetaan ja se on niin VÄÄRIN!

Minä rakastan valkoista ja taivaan sinistä!

Minä en voi asua asunnossa, jossa on tummaa, ja ahdasta. Tykkään asunnosta, jossa on valkoiset muhkeat matot, valkoiset voilee verhot, ja niitä olisi paljon, ja vaaleat seinät ja tauluja joissa olisi kuvia paratiisista, tropiikista, tai sitten välimerestä tms.. mahdollisimman aidosta luonnosta, joka on samaa kuin on ollut tuhanssia vuosia sitten. Sitten tykkään että olisi valkoiset sohvat ja valkosininen makuuhuone. Haluan että kaikki on valkoista! Se on lempivärini... se on ihana ihana väri..

Valkoinen on minun identiteettiväri. Sitten valkoinen ei ole mitään, ilman taivaan sineä ja lämmintä luonnonvihreää. Ne kuuluvat yhteen. Mutta värikylläisyyttä en jaksa. Valkoinen väri ei ahdista, kaikki muut värit kyllä, jos niillä on valtasija elämässä. Sama on vaatetuksessa. Poikkeustapauksissa, pidän muitakin värejä, mutta mieluiten valkoista tai vaaleaa.

Tykkäisin asua mieluiten valkoisessa kalkkivimäisessä talossa, jossakin välimeren rannalla, jossa olisi isoja maatiloja ja paljon merta tai vettä. En tykkää asua kaupungeissä. Haluaisin että olisi aina kesä. Minä en vaan viihdy tummuudessa ja betonikaupungeissa. En viihdy myöskään korvessa. Enkä siellä missä on lunta ja pakkasta.

Mitä voi tehdä? Toteuttaaksesi unelmasi pienoiskoossa? Omistaaksesi siitä osan? Jotakin voi tehdä? Johonkin on aina resusrsseja. Oli se sitten oman imagon, oman persoonallisuuden ihanteen saattaminen vapaaksi, ilmaista siis sitä vapaasti, mitä on sisälllä. Sisäinen ihminen on jonkun tyyppinen.

Joku on abstraksti, joku on romanttinen ja värikylläinen, joku on valkoinen taivassielu, joku on jotakin muuta. Ihmisen ulkonäkö kertoo todella paljon, ihmisen sielusta ja identiteetistä. Ja myös koti on osa sitä, sisustus heijastaa sitä joltakin osin. Jotakin voi aina tehdä pienoiskoossa.

Nämä unelmat kertovat tosi paljon myös ihmisestä. Se miten ne on esille tuotu ja perusteltu. nämä siis kertovat älyttömän paljon. Unelmatkin ovat sielun peili.

Millainen on voimakasta väriä tarvitseva ihminen? - lienee hallitseva, energinen, räväkkä, rohkea ja tässä ja nyt ihminen, joka tarvitsee voimakkaita asioita, että pystyy ilmaisemaan itseään, tarvitsee meteliä ja toimintaa, hyvin paljon värejä laidasta laitaan.

Millainen on hailakoita sävyjä heijastava ihminen? - luultavasti hiljainen, rauhallinen, vaatimaton, luova, tasainen ja harmoninen, myös haikaileva sielu. Hailakkaasta pitävä voi olla aika neutraali ihminen, tyyni ja rento kaikella tavalla, jolla ei ole hoppu minnekään, ja joka osaa nauttia hilaisuudesta.

Itseä vähättelevä tyyli on taas toivoa, mutta heti perään mitätöidä se, että se vaan on unelma, ja se siitä. Sitä saattaa olla jokaisessa. Motiivina on katkeruus ja kateus tai sitten, että on elämästä kylläänsä saanut, ja ei jaksa enää haaveilla.

Sitten monien kuvaukset kertovat, onko maaseututyyppi, kaupunkityyppi, merellinen, lähiömäinen, abstrakti, käytännöllinen vai utopistinen. Unelma talon ikkunan koot kertovat myös paljon sielusta. Samoin missä unelma talo sijaitsee, ja mitä sen ympäristössä on.

Jos osaa sen unelman kuvailla elävästi, se kertoo myös hyvin paljon sisimmästä. Se että kertoo hyvin pelkistetysti, että ihminen on mahdollisesti hyvin mielikuvitukseton ja karu ihminen, joka vaatii samaa toisiltakin.

Oletko mielilipiteiden vaikuttama ja marinoima? Vai onko elämäsi omaksuttua, oman itse ajattelun, työstämäisen ja kokemisen kautta? Vai onko niin että olet pelkästään ihmisisitä päin johdettu. Mikään päätöksesi ei kenties ole sinussa kehittynyt, ilman kenenkään ihmisen vaikutteita ja mielipiteitä. Tai sitten tiedät että seura on muuttanut sinua kaltaisekseen.

Oetko peroonallisesti itsenäinen ihminen, vai uskotteletko niin? Olet elämältäsi kenties sitä, mutta ihmisenä oletkin vain heiluri, ja olet sitä mitä olet tänä päivänä, siksi kun muut ovat vaikuttaneet. Muut ovat jopa laittaneet ajatuksia sinulle mieleen. Et ole joutunut itse ajattelemaan, vaan olet ottanut ne vastaan mukisematta.

Oletko ihminen joka uskot huhuihin ja ihmisten reaktioihin? Jos joku tulee kertoen suuren totuuden tai paljastuksen jostakin, reagoit kuten hän, ja muutat heti paikalla käsitystäsi, ja alat myös paheksumaan. Ja sisäsistät ja heijastat sitä eteenpäin. Etkä tiedä, että se on valhe tai vääristynyt kuva. Oletko ihmisten vaikuttama ja ohjaama?

Haluammeko olla ihmisten kaltaisia vai Jumalan kaltaisia. Ketä kuulemme ja kenet omaksumme. Ketä uskomme, ketä ihailemme. Onko sinun asenne, kuin lähimmäisesi asenne, vaan ei Jumalan. Tai sitten se on vääristynyt Jumalan kuva, toisen ihmisen kautta, joka on epätäydellinen.

Annatko liikaa muiden vaikuttaa ja heijastaa jopa kauttansa vääristynyttä tai himmeään Jumalan kuvaa. Mutta eikö olisi parempi itse olla Jumalan vaikuttama suorasti, eikä jonkun ihmisen kautta?

Joku ihminen voi olla toisen uskovan vaikuttama, ja ajatella kuin se ajattelee, ja sen uskovan tausta-vaikuttajana on myös samanlainen himmeä vääristynyt peili. Eikö olisi syytä joskus ihan omaksua alkuupanijan ajatuksia ja luonnetta.

Jeshua sanoi, älkää olko ihmisten orjia ja Minä teen teistä vapaita. Hän haluaa että Hänen lampaansa seuraavat Häntä. Hän haluaa että ihmiset katsovat Häneen, kuin siihen vaskikäärmeeseen, jonka Mooses asetutti Jumalan ohjeiden mukaan ``puuhun``.

Joku voi sinulle sanoa, että et ole nöyrä, jos et kuuntele meitä (minua) ja usko meitä (minua). Ja että on Kristuksenlaista nöyryyttä, ottaa (minun, meidän) moite tai kehoitus vastaan. Ja jos ei kuuntele ja tottele, on ylpeä. Mutta Raamattu sanoo, että enempi tulee totella Jumalaa, kuin ihmistä. Tulee kuunnella Jumalaa.

Mitä sitten on oikea nöyryys? Onko nöyristely nöyryyttä? Ei vaan ole. Se on teeskentelyä. Nöyryys on pohja-asenne, eli se on tai ei ole. Se on kuten rakkaus tai ei ole. Se on hallitsija, ei hallittavissa. Rakkaus on hallitsija, ei hallittavissa. Ne ilmanemismuodot ovat hallittavia. Mutta ilmetä voi ilman nöyryyttä ja rakkautta.

Usein ihmiset katsovatkin vain niihin ilmenemismuotoihin, sanoihin ja tekoihin. Mutta ei siihen mikä on sen aikaansaaja. Se mikä on se tärkeintä. Ei ne ilmenemismuodot. Ilmenemismuodot seuraavat luonnollisesti sitä rakkautta, tai nöyryyttä. Rakkaus ja nöyryys ei ole ihmisponnistelun tuotos. Ne on tai ei ole.

Enimillään niitä heijastamme sanomattomalla olemisella, läsnäololla, katseella. Kaikkein vähiten tekomme heijastavat niitä. Tekojemme taustalla voi olla katkera ja paha ihminen, joka ei rakkaudessa ja nöyryydessä ole. Mutta ne jotka luottavat tekoihin, ne uskovat että teot on rakkautta ja nöyryyttä. Vaikka ne on vain ilmenemismuotoja, toisille ne on vain bluffia.

Rakkaus ei ole itsekäs, nöyryys ei ole itsekäs. Bluffi ei ole sellaista. Se että teemme hyvää, sanomme hyvää, siksi koska haluamme saada sen avulla jotain itsellemme, ei ole epäitsekästä. Mitä tähän sanoisin itsestä. Se vaan on niin, että tulee pukea ylle Jeshuan mieli, ja pitää oma kuolleessa tilassa. Oma mieli pitää olla orja, ja Jeshuan päällikkö. Ja jos oma mieli kukkoilee, sille tulee antaa kuritusta.

Mikä on sen kamalempaa kuin ihminen joka lemuaa kuolemalle, jossa haisee ja vaikuttaa kaikkinainen pahuus? Jonka sisus on täynnä saastaa, lietettä, kirousta ja riettautta. Hyi yäk!!! Paljon parempi olla täynnä Jumalan Pyhää Henkeä ja tuoksua hyvätuoksuiselta. Olla astia, jonka sisu on täynnä Jumalan öljyä ja Jumalan virran kristallin raikasta vettä. Missä siis on Jumalan pelko! Missä!???

Kukaan uskova pyhä, ei totisesti toivo saastan kylväjää omaan joukkoonsa, laumaansa, perheeseensä. Ei yhtäkään! Ihmisen täytyy tulla katuvana Jeshuan ja seurakunnan eteen! Ei nauraen ja kerskuen, pää pystyssä, ja saaden muotouskovilta siunauksen ja luvan levittää sitä turmioita minne tahansa, suvaitsevuus opin perusteella. Ei sellainen käy! Missä Raamatussa puhutaan muuten Jumalasta, joka on suvaitsevainen. Siellä puhutaan vaan radikaalista kaksiteräistä sanomaa. Jonka sisältö on kyllä tai ei.

Jumalan Sana tuomitsee synnin ja kauhistusten tekijät. Meillä on oikeus siteerata sanaa. Me olemme Jumalan pappeja. Meillä on oikeus varoittaa ihmisiä. Ja niin pitää tehdä, se on jokaisen Jumalaa pelkäävän velvollisuus. Piittaamattomuus on rakkaudettomuutta. Päästetään paha laitumelle, ja annetaan lupa sen turmella ruohoa. Pilkata pyhää! Ja sille joka ankarasti sille näyttää ovea ulospäin, koska niin ei kuulu tehdä. Sillekö sitten sanotaan, että et saa noin tehdä. Vaan sille joka saastaa kylvää, sille taas pitää antaa siihen lupa.

Voi tätä nurinkurista kuritonta aikakautta. Missä on totiset uskovat! Ei mitkään kesyt, vihollisen kesyttämät uskovat. Vaarattomat uskovat. Missä on Jumalan pyhät. Jotka omaa Leijona- sielut, jota tuo paholaisen kyykäärme joutuu pakenemaan. Liian paljon on kesyjä kissoja, jotka tyytyy seuraamaan luikertelijoiden liikkeitä... eivät aja sitä ulos, eivätkö tee siitä selvää.

Meidän pitäisi karjaista vihollisen henkivalloille, Jeshua Messiaan nimessä, väistykää! Ja ne joutuvat pakenemaan kauhuissaan! Mutta näin ei tapahdu! Ei tapahdu! Miksi? Tiedän ainakin hieman jotain tästä. Kun olet nimittäin uskossa radikaali ja voimakas, saat paljon vihaa, paljon pilkkaa, paljon arvostelua. Siksi koska vihollinen pelkää ja reagoi siten. Mutta jos et koe mitään taistelua, jos et koe hyökkäystä, jos et koe piinaa ja painostusta. Olet voimaton ja kesy uskova.

Kun opit kestämään vainoa, ja kaikkea kurjaa kohtelua, tulet tuntemaan todellisen vihollisen. Se ei ole ihminen, vaan henkivallat. Demonit, pahat henget. Ne tietävät ihmisen heikkkouden. Ne tuntevat ihmisen. Mutta Jumalaa ne pelkäävät. Ja hermostuvat. Mutta meidän ei pidä pelätä kuin Jumalaa. Meillä on Jeesus nimen voima! Meillä on Jeesus Veren Voima! Amen! Ja se riittää! Lakatkaa olemasta kesyjä kissimirrejä... tulkaa Juudaan jalopeuran kaltaisiksi!

Vastustakaa vihollista, älkää leikkikö sen kanssa. Ottakaa yllenne koko Jumalan sota-asu. Ottakaa ylle Jeshuan muoto. Ottakaa ainoaksi opiksenne Jumalan kaksiteräinen Pyhä Sana. Amen! Jeshua on voittaja! Hän on VOITTAJA! Ja me olemme voittajan puolella ja voittajan OMIA! Ei vihollisen, ei vihollisen kesyttämiä, kissoja. Vaan Jeshuan omia. Leijonan pentuja! Amen!

-- -- -- -- --- - -- --- ---

---

---- ---

---

-- ----

---

---

--- ---- -- --- - -- --
[Laulujen laulu 8:6. Sillä rakkaus on vahva (leijonan voima) kuin kuolema ,
tuima (leijonan pelottavuus) kuin tuonela on sen kiivaus (leijonan karjaisu),
sen hehku on tulen hehku (leijonan karisma), on Luojan liekki.]
-- -- -- -- --- - -- --- ---

---

---- ---

---

-- ----

---

---

--- ---- -- --- - -- --

Jumalan rakkaus on todella PYHÄ! Ja Jumalan rakkaus on kiivas. Se on todella omistava. Se on sitä. Se on ihanan ihmeellinen rakkaus. Se on omaistava rakkaus. Joka karjaisee viholliselle, jos se tulee lähellekään Hänen omia pentujaan. Leijona hallitsee laumaansa. Ja kaikki muut eläimet tietää kuka on Kuningas, ja pelkäävät sitä. Ja Leijona ei pelkää ketään. Leijonan ei tarvitse kuin irvistää tai karjahtaa, niin kaikki lähtevät kauas sen reviiriltä.

Täytyy käsittää mitä on todella Jumalan rakkaus! Joskus se edellyttää sitä, että paha ihminen, ajataan ulos ja ollaan kuin sitä ei olisikaan. Ja kun se on ajettu, se haikailee takaisin, mutta tietää että ei pääse, ennenkuin on muuttunut. Niin se alkaa tekemään parannusta. Koska se kaipaa takaisin. Sen omatunto alkaa heräämään. Se alkaa tajuamaan asioita. Mutta jos sen annetaan jäädä laumaan, se nauttii siellä olemista, suosion tähden, eikä ikinä tee parannusta.

Mutta mahdoton on luopion, Jumalan Sanan mukaan enää uudistua. Koska on uudestaan naulinnut Jeshua ristille, ja polkenut Hänen verensä alleen. Sekä luopiosta on poistunut Pyhä Henki, ja tilalle on tullut muuta. Pyhä henki, poistuu, lopullisesti siinä vaiheessa, kun Hänet on kokonaan .... niin... Hän (Pyhä Henki) on hyvin rakkaudellinen ja kärsivällinen. Hän sietää todella paljon. Hän sietää meidän tyhmyyksiämme. Hän sietää meidän erehtyvyyttämme. Mutta ei sitä, että joku ylen katsoo ja helveksuu Häntä. Kun Hän on lähtenyt, voineeko Hän enää palata? Voimme lukea vaikka Saulin kertomuksen Raamatusta.

Minä en voi sanoa absolyyttistä totuutta. Mutta Jumala tietää sen. Mutta kuitenkin totuus on että paha tulee poistaa keskuudestamme. Kaikkien uskovien Leijonan kaltaisten ominaisuus on näyttää sille ovea. Jeshua on ovi elämään. Jeshua on seurakunnan pää. Kun me näemme ja tunnemme meidän Kuningas Leijonamme, millainen Hän on, miten Hän toimii. Me alamme käyttäytyä samoin, meihin tulee samat piirteet, näytämme yhtä pelottavilta vihollisen silmissä.

Leijona on sankarieläin. Se antaa aina pentujen ensin syödä vatsat täyteen ja sitten vasta syö itse. Se pyytää aina itse oman ruokansa. Se ei syö pilaantunutta lihaa. Se ei kolua luita. Leijona on jalo, omiansa kohtaan. Leijona on eläin, joka osaa kehrätä, joka osaa nauttia elämästä. Leijona on viidakon ja erämaan mahtavin eläin. Ja Juudaan Leijona on hallitsija Iankaiken. Hallelujaa.. Hän on Mejesteetti! Hän on ristillä ollut koroitettuna. Ja nyt Hän on Isän edessä. Ylistys Jumalalle!

Kuvittele tilannne mielessäsi. Näet leijonayhteisön, jota hallitsee kuningasleijona. Naaraat saalistavat ruokaa, ja vihollinen kiertää pentujen ympärillä, yrittääkseen napata jonkun niskavilloista kiinni, ja viedäkseen sen pois laumasta. Sanotaan että vihollinen on eläintarhuri. Se tyhmä - tyhmä pikku leijonanpenikka, joka uteliaana meni pois laumasta, on kohta napattu kiinni. Ja pian se on elinikäisesti suljettu kaltereiden taakse eläintarhaan, ja kesytetty syömään ruokaa vihollisen kädestä.

Se ei enää koskaan karju, se ei enää koskaan saalista, se ei koskaan lisäänny, sen ruumiin voima on aina mitätön, sen yleiskunto on raihnainen, sen turkki ei ole koskaan enää kiiltävä ja tuuhea, se pikku leijona on vanhuuteen asti yksin, ja koko maailman edessä näyttelyesine, se ei koskaan näe emoleijonaa, se ei koskaan enää näe sisaruksiaan, se ei koskaan enää näe kuningasleijonaa, se ei enää koskaan ole vapaa, se ei enää koskaan haista erämaan tuoksua, safarin tuoksua, sen harja ei koskaan enää lennä tuulessa, sen juostessa vapaana erämaan keitaalla.

Pian se unohtaa kaiken, se ei enää unelmoi, se ei enää näe, se vaan tuntee ahdistuksen. Sillä ei ole mitään, muuta kuin se selli ja ne ahdistajat siinä ympärilllä, jotka napsivat valokuvia siitä joka ikinen päivä. Se on vankina ainoastaan sen tähden, että oli niin tyhmä, että silloin yhden kerran meni pois laumasta, vihollisen houkuttelemana. Se ei koskaan enää käyttäydy kuin leijona, vaikka se näyttää leijonalta. Älä ikinä - ikinä - ikinä ala kesyksi vihollisen edessä. Älä anna periksi synnille ja houkutuksille. Älä tee sitä!

-- -- -- -- --- - -- --- ---

---

---- ---

---

-- ----

---

---

--- ---- -- --- - -- --
Saarn. 9:4 Onhan sillä, jonka vielä on suotu olla kaikkien eläväin
seurassa, toivoa. Sillä elävä koira on parempi kuin kuollut leijona.
-- -- -- -- --- - -- --- ---

---

---- ---

---

-- ----

---

---

--- ---- -- --- - -- --

Eli pakanan on parempi, hänellä on toivoa pelastua, kuin sillä joka oli uskossa, ja luopui. Kuollut leijona on, uskosta luopunut ihminen. Koira on pelastumaton ihminen. Koira syö pilaantunutta lihaa ja koluaa luita. Se viihtyy siellä missä vain on saastaa, ja sille kelpaa myös parempikin saalis, jonka se varastaa jos kykenee. Se mielellään jäytää ihmisen lihallisuutta sekä räksyttää ja murisee ja näykkii. Mutta leijona on aivan muuta.

Raamattu2005: http://www.nettiseurakunta.net/2005/

Kaikki on elämässä niin niin yhtä turhuutta ja yhtä haileeta! Kurjaa! Mutta yritän sitten, olla pinnallinen ja laittaa vakavan minän pois tieltä, joka on se tosi minä. Oikeasti olen elämästäni kylläkseni saanut. Tiedän jo niin paljon. Ja se on totta. Mutta jaksaakseen elää, on pakko ilmeisesti olla pinnallinen. Joutuu jättämään pohdinnat syrjään. Oikeasti, en muuta osaakaan kuin vain pohtia. Toiset näkee elämässä vaan tämän hetken tai pelkän minän. Minä taas näen kaikessa kaiken ja sen tyhjänpäiväisyyden.

Tyhjänpäiväisyys ei täytä sisintä, joka on katoamaton. Se ei tee sisintä onnelliseksi. Etsin sitä. En sitä, mikä on pinnallista. Mutta tästä maailmasta ei löydy rauhaa ja onnea syvimmälle sisimmälle. Se on vain Luojassa. Minun sieluni kaipaa elävää Jumalaa ja ruumiini vapautusta kuoleman laista. Lain alla oleminen on taakka. Liha on taakka, lihan mieli on taakka. Lihalliset halut jotka kiusaavat, ovat taakka ja pistin lihassa. Ja tässä ajassa, liha on todellisuutta, se on sitä. Ja se vaivaa ja on levoton. Siksi koska se ei saa rakkautta. Siksi koska sitä aina kalvaa joku asia. Se ei ole vapaa koskaan.

Se on aina taakka, ja orjuuttaja. On siis hengellinen ruumis ja lihallinen ruumis. Hengellinen mieli ja lihallinen mieli. Ja ne aina ovat läsnä. Lihalla eletään maailmassa, mutta ei lihan mielessä, vaan Hengen mielessä. Mutta kieltämättä lihan mieli ei tahtoisi sitä. Ja on jatkuva hallinta, että se pysyy kurissa. Ja kurissa se ei pysy ilman viisautta. Viisas osaa varoa ja lopettaa ajoissa ja puhua oikein. Ja se viisaus on ylhäältä, ei ihmisestä. Itsessä viisas ihminen, palvoo itseään, koroittaa itseään. Herrassa oleva viisaus, antaa kaiken ylistyksen Jumalalle, ja on Hänenlaisella nöyryydellä puettu.

Kun ei vain kukaan iloitsisi kenenkään vahingosta tai vahingon tuotosta. Mutta se on niin että, ihmiset tekee tietämättä vahinkoa toisille. Tietämättä ja tuntematta toista. Jokainen sana on "oleva", yksikään sana ei ole persoonaton, koska joku on sen ajatellut kirjoittaa, kukaan ei kirjoita mitään tahdosta tietämättä tai tarkoittamatta jotakin sanoillaan. Mutta mikä on se tarkoitus? On niin että vastaanottaja, lukija, ymmärtää sen omalla tavalla. Mikäli osoittaja ei tunne toista, ja osoittaa sanansa toiselle, siitä mikä on kipeää. Joka on kuollutta, joka on pois pantua, ja muistuttaa siitä mikä on kiellettyä, se on kuin pistin.

Olen kuolettanut monet asiat elämässä. Ja se on vaikeaa ja kipeää. Mutta mikäli jostain tulee sanat, jotka ärsyttävät lihaa ja lihan mieltä, joka on pantu pois, se sattuu. Vaikka että on laittanut pois toiveen saada puolison, ja on surrut sitä, ja kuolettanut itseä sille aiheelle. Ja mikäli joku kylvää sitä, niin se sattuu. Se on ärsyttämistä ja se on loukkauskiven laitto eteen. Mutta silti se sanoja ei ole tarkoittanut pahaa, mutta on käsittänyt asian väärin, tai tulkinnut jotain väärin, tai sitten hän on sokea.

Mutta miksi sitten hän sanoo niin? Mikä saa hänet sanomaan sillä tavalla? Mikä? Mutta ei se ole niin tärkeää. Ei tarvitse tietää sitä syytä. Tarvitsee vaan huolehtia siitä että oma Jumalasuhde on kunnossa. Ei tarvitse ajatella miksi joku sanoi ja teki. Ei siihen pidä jäädä kiinni. Mutta se reaktio mikä itselle tulee, mikä se on. Shokki? Ahdistus? Pelko? Viha? Kauhu? Mikä se on? Miksi? Mikä saa aikaan sitä? Turvattomuus? Mistä syystä? Probleema on reaktio, ei aivoitus. Reaktio on tunnetta. Lihallista tunnetta.

Mutta voiko kuollut reagoida? - ei. Voiko kuolettunut reagoida - kyllä. Ihminen ei unohda asioita. Haavat paranee kyllä, mutta arvet jää muistoksi. Mutta maailmassa on ahdistus, liha on oirehtiva. Voi kun ihmisyyttä ei voi koskaan kunnolla käsittää. Ja mikäli sen käsittäisi, olisi mahdotonta elää, koska ei sietäisi hetkeäkään itseä. Koska ihminen on paha ja maailma on sitä. Mutta voimme toki nähdä sen mikä on pintaa, ja olla katsomatta siitä näkökulmasta elämää, mikä on syvällistä.

Kuitenkaan tarkoituksemme ei ole oppia tuntemaan itseämme, vaan oppia tuntemaan Jumalaa. Ja hyödyllistä on sekin, että oppii käsittämään sen mitä, Jumala ajattelee minusta ja millainen on Hänestä. Se on todella myös mahdollista ja se suo meille mahdollisuuden kasvaa Hänen tuntemisessaan. Hän on peili, Hän on kompassi. Minä en ole itseni kuvastin. Vaan Jumalan Sana on kuvastin. Tulee siis tuntea Jumala. Tulee tuntea Mestari. Kaiken aivoittelija ja Luoja.

Miksi minuun sattuu kun minua nimitetään? Miksi sinua sattuu kun sinua nimitetään? Katsotko itseäsi ja tutkit itseäsi, miksi reagoit siten? Vai onko niin että alat kaivelemaan syytä, miksi joku sanoi niin, ja millainen pahis se ihminen oli? Alatko miettiä sellaista joka ei ole tärkeää ja menet ihan väärille poluille? Mutta mikäli katsot itseäsi, ja näet itsessäsi vain kärsimyksen reaktion, tuleeko jäädä silloin siihen murehtimaan? Mikä saa aikaan sen tunteen?

Kärsimys - kärsimys - kärsimys. Mitä se on? Se on surua. Se on jonkun menetetyn asian surua. Tunnetko sinä kärsimystä, kun joku asia sattuu sisälle? Tunnetko murskan sisällä? Tunnetko voimattomuuden, lyyhistymisen sisäisesti. On kuin joku olisi ärsytetty, joku jonka pitäisi olla hallittu. Mutta se ei jaksa käydä sotimaan, vaan se on alistunut. Se on masentunut ja kuoletettu.

Mutta tuleeko siihen jäädä kiinni. Tuleeko jäädä hautaan? Tuleeko jäädä suruun kiinni? Vai nostaa pää ylös. Pukeutua Jumalaan, olla rohkea. Vaikka se tietää sitä, että silloin ei kunnioiteta, eikä tarvitsekaan. Sillä Kunnia kuuluu Herralle. Ja Jumala on Hän johon katsotaan. Hän on elämä. Hän on ylösnousemus. Häntä katsomme. Voi kun olisi vain vahva.. tarpeeksi vahva. Mutta monen vanhurskaan rukous voi paljon.

Onko niin täydellistä ihmistä joka ei koskaan kokisi shokkeja, jolle ei koskaan käy niin. Joka ei koskaan mene ymmälle mistään. Joka ei koskaan typerry, että mitä ja miten. Joka ei koskaan olisi seinää vasten. Jolle ei koskaan tulisi ylipääsemättömiä tilanteita, sellaisia yllättäviä, joihin ei varautunut. Että tulisi tilanteita joissa väistämättä reagoi epätavallisesti. Jolloin toimii tunteilla. Se on ihan normaalia että jotenkin reagoi. Mutta kuinka siitä selviää. Jääkö siiihen. Mikä on se tapa jolla pääsee siitä pois. Mikä on se uoma. Mistä löytyy siihen voimavara ja apu.


Siis on kolme pää- reagoimistapaa selvitä ensishokista.


1) ULOS-päin kääntynyt

a) käydä vastahyökkäykseen ja kostoon
b) käydä analysoimaan miksi joku teki ja sanoi
c) käydä paholaisen kimppuun ja vihata sitä, kun se teki noin toisen kautta


2) ALAS-päin kääntynyt

a) menee shokkiin ja alkaa itkeä ja jää ihan jumiin
b) alkaa analysoimaan itseänsä, ja kiertää ja kiertää vaan...eikä perille pääse itsestään
c) Alkaa tuhota ja rankaisemaan itseä, koska on paha ja toivoton


3) YLÖS-päin kääntynyt

a) itkee ja rukoilee
b) katsoo Jumalan näkökulmasta itseään
c) ei välitä mitä muut sanoo, ei jää tunteisiin, itseensä kiinni, vaan kiinnittyy Jumalaan

Kirjotanpa tässä erään aiheen, minkä tänään kehitin mielessäni. Tiedän että useimmat seuraavan kuvauksen kokevat päinvastaisella tavalla. Mutta minä olen enemmän tätä tyyppiä... ja kärsin siitä. Mutta tavallaan se on hyvä asia. Mutta mikäli olisi kaikessa suhteessa, jalat maassa oleva uskova, uskoisin että siitäkin ihminen kärsii hengellisesti. Ja näin ei pääse kaikkea hengellistä kokemusta omaksumaan ja kokemaan elämässä todeksi. Minä olen ominaisuudeltani tälläinen, kuin tässä alla kuvailen. Tosin siihen on ollutkin otolliset mahdollisuudet, alkaen aivan lapsuudesta käsin. Tämä seuraava kuvailu, on asia, mitä ei maailma kovinkaan ymmärrä ja hyväksy. Mutta joillekin se on elämän pohja ja katsomus.

Mutta uskon silti, siihen mikä ei näy, mutta tuntuu, juuri siksi, koska kukaan ei sitä selitä toisin, ja todista sitä. Minä en ole painottuvasti epäilijä sekä kyseenalaistaja. Olen tosi herkkä uskomaan. Jos epäilen vähän aikaa, niin siinä sekoaa. Koska epäillessä, pitäisi saada realistisia todisteita, ja koska niitä ei ole, on vain ainoa perusta uskon perusta ja epäilyt silloin on pakko jättää selän taakse. Epäily edellyttää konkreettista tosiasiaa. Se edellyttää myös todistetta sen puolesta tai vastaan. Sen puuttuessa, sille epäilylle ei ole siis perusteita ja painoarvoa.

Sillä epäily ei perustu uskoon (ns.kuvitelmaan), vaan järkeen ja ymmärrykseen. Ja koska järjelle ei ole todistettavaa katetta, niin jää jäljelle vain usko. Usko on siis luotettavampi tosi asia, koska sen tuntee, toisin kuin epäusko, jolle ei ole perusteita joihin voi luottaa ja siihen sitoutua. Voisiko tämä sensijaan tämä esitetty asia tuoda ymmärrystä asioihin, mitkä niin on tuntemattomia normaalille järjelliselle ihmiselle. Tämä asia on siis, yhtä totta kuin joillekin on oma asia ja näkökulma. Ja toki ne on ristiriidassa toistensa kanssa. Toinen on selitettävissä, toinen ei. Toinen ei ole tunnettavissa, toinen on. Toinen on tätä ja toinen tuota..

Monet traumat, paniikit ja shokit tulevat ihmisille, kun he ei saa vastauksia omiin kysymyksiinsä. He joutuvat sellaiseen sumaan, ahtautumaan, jossa menettävät suhteellisuuden tajun. Ja romahtavat tai sitten hakevat apua viime hetkellä ja useinkin dramaattisella tavalla. Mutta miten on mahdollista sellaisen paineen kehittyä ihmisessä? Tuleeko se siitä syystä yksinkertaisesti, että ajatukset eivät ole toinen toisia tukevia, vaan kaikki sinkoilee sinne tänne, etsien ulospääsyä levottomasta tilasta. Joka ueinkin on ihmisen sisässä, eikä ajatuksessa.

Toisin ajattelu ja järki on työkaluja. Mutta miten on mahdollista, että joskus niitä saa yhteen? Vai onko niin että ajatuksien ruuhka tulee sielun kuohuttamana esille. Siis ajatukset eivät ole se ongelma, vaan sielu. Mutta ajatuksilla ilmaistaan sisäisyyttämme. Siis, ehkä kun ei osata ilmaista, jostakin syystä, niin ajatukset ovat sekasortoiset. Ne eivät osaa tulkita sisintämme. Mitä silloin ajatuksiemme tulisi todella etsiä ja tutkia, syytä, sisintä, vastausta vai logiikkaa?

Kaikki vastaukset löytyy itsestämme loppujen lopuksi, mutta mistä ratkaisu? On siis aivan liikaa kysymyksiä ja omalla tavalla ymmärrettyjä merkkejä, jotka puoltavat sitä omaa käsitystä, mutta aihetodisteet on kuitenkin sitä vastaan. Silloin jää kelaamaan ja kelaamaan paikalle, eikä pääse eteenpäin. Ja kun kelaa, sitä vaan enemmän kiertyy ja kiertyy sotkuun. Voi olla että usko ja realismi tökkäävät. Joku uskoo niin varmasti, että ei voi luovuttaa, ennenkuin ymmärtää.

Minä olen tälläinen. Minun tarvitsee kaikki tietää prikulleen. Minä olen pilkunviilaaja, en suurpiirteinen. Minä olen niin niin ärsyttävän pikkutarkka, kaikki pitää tietää ja käsittää. Jokainen ihan pikku pikku yksityiskohta. Ja vielä, että en arvosta järkeä absolyyttisena luotettavana lähteenä, sillä se minullakin muuttuu ja kehittyy, tai oikeastaan se muuttaa mielen suuntaa tahtomallaan tavalla. Toisin kuin usko, joka ei luovuta, vaikka kaikki näyttää punaiselta, vaan usko ja toivo sisässä vakuuttaa muuta ja se muu todistaa itselle sitä että pysy lujana. Toisaalta voi olla että vaan riippuu siinä, eikä irti pääse, juuri siksi kun ei voi ymmärtää.

Kuka tämän ymmärsi. Olen tosi vihainen itselleni että toimin näin, mutta en voi sille mitään oikeastaan. Olen niin sinnikäs ja periksiantamaton ja se on harmi. Toisaalta se on vahvin piirteeni ja hyvä. Siitä piirteestä Jumala saa paljon irti. Sillä Jumala rakastaa lujuutta, sinnikkyyttä ja vilpittömyyttä Hänen puoleensa. Toisin sanoen kun ankkuria ei saa pakitettua aikaan, sen ainakin saa kiinni Taivaallisiin.

Tälläinen kuvaamani sinnikkyys ja siihen vielä se asia että Jumala on tutkimaton kokonaislaadussaan, ja Hän vaikuttaa ja tekee paljon asioita ja työtä ihmisessä, jota ihminen ei edes voi myöskään käsittää. Mutta sen tuntee ja Hänet tuntee. On siis Hänestä todella riippuvainen, juuri siksi, koska on niin paljon kysymyksiä Hänen puoleensa, ja tahtoo saada vastauksia ja oppia ymmärtämään Häntä. Ihminen kysyy Luojalta aina... miksi miksi.. miten ..? Tämä pitää ihmisen lähellä Luojaansa. Sillä Hän antaa vastauksia.

Jos ihminen ei ole varma, sillloin hän tekee itselleen vahingon. Nielaisee isomman palan, kuin voi nielaista. Ja ihminen itse saattaa olla silloin se, joka joutuu syödyksi. Koska ei kykene ottamaan asiaa vastaan, eikä myöskään suojautua sen mahdollisilta seuraamuksilta. Mutta toiselle varma fakta, voi olla toiselle epävarma asia. Toinen ihminen on jalat tiukasti maassa, ja toinen henkilö liitelee pilvissä. Ja sellaiset eivät ole taipuvaisia ymmärtämään toisia. Vai ovatko? Onko ne asiat todella toistensa vastakohtia?

Niin usko ripustautuu.. mutta mitä siihen tarvitaan, että voi päästää irti jostakin asiosta, mihin uskoo, vaikka sitä ei näe? Ja onko se todella uskoa, vai luuleeko sitä uskoksi? Olen ihan - tööt... Tai mikäli siitä pääsee jollakin ihme konstilla eroon, niin pitääkö tulla realistisen pohjan vastaan, minkä turvin voi päästä eteenpäin? Siis pelkkä uskohan, on pitämistä, ei irrottamista... siis miten siitä irti pääsee?? ööh... tööt...??? Minulle iso riesa..

Voi kun saisi lisää ymmärrystä... miten niitä solmuja muuten avataan? Tarvitaan ohjeet? Mutta jos omassa pääkopassa vaan tutkii ja tutkii, niin tuleeko siinä kudottua mitään, vai sotkettua itseä enemmän rullalle ja solmuun. Oikeastaan kun on sellaisessa pattitilanteessa, silloin pitäisi saada näkemystä, ulkopuolisesta sektorista käsin, koska usein on niin sokkona.. ja ymmällä, että ei näe siinä tilanteessa purkupäätä, tai ongelmakohtaa. Mutta ratkaisun pitää olla hengellinen, jos kysessä hengellisesti tulkittava on jämähtämistilanne. Tosin näille löytyy aina paljon selityksiä, miksi ei pääse eteenpäin.. ja miksi sitä ja miksi tätä.

Joku voi laittaa syyn lapsuuden ajoille, joku pahojen henkien syyksi, joka mielenterveyden syyksi, joku sukukirouksen syyksi, joku syyksi, että kun muillakin on, tai syyksi luonnonilmiön. Syitä löytyy ja löytyy loppumaton määrä. Mutta saavatko syyt, aikaan mitään ehjää tuloskuvaa? Ja mitä ne syyt kertovat ihmisestä? Ovatko syyt, kenties ongelmatilanteen purkamiskeinoja? Ja millaiset syyt vaikuttavat siten ja mitkä eivät avaa mahdollisia väyliä eteenpäin pääsyyn? Mutta mikä on se olennaisin syy? Ja mitä ei tulisi siinä tilanteessa edes miettiä?

Tuleeko ongelmanratkaisun tulla sisältä, ylhäältä, ihmiseltä vai jonkun muun tahon tiimoilta? No, jos sitten ne syyt terminoi ja karsii... eli vaikka ne selvittäisi ja laittaisi pois mielestä, ja siltikään ei tilanne selkene? Onko silloin alettava vaan ajattelemaan itsestään, että olen lahjakkuus ja ihmeellinen.. voi sentään... Ja sitä syy- seuraus . ihmistä ei kukaan koskaan käsitä. Sillä syy on aina jonkun niskoille vieritettävä. Ja usein se alkaa omasta itsestä, jolloin alkaa itseä tonkimaan ja rankaisemaan. Koska usko ja pitäytyminen on loppujen lopuksi henkilökohtainen asia.

Mutta onko oikein siitäkään huolimatta etsiä syytä itsestä? Koska muista sitä syytä ei edes kannata etsiäkään. Mutta voi olla, että joku asia, on vaikuttanut, siihen, mutta toinen asia ei ole siihen itsessään syyllinen. Vaan on joku ihmisessä, joka on ottanut sen omakseen, ja siitä syystä kärsii syynseurauksista. Mutta syyn toinen laita on armo. Mutta sovitellessa sitä asiaa, en koe senkään sopivan tähän tilanteeseen. Sillä kuinka se voisi olla ongelmanpurkukeino? Kun kaikessa on käsittämisestä kyse.

Vai miten se on... tuntuu että olen vaan yhä ymmälläni... tutkin ja hutkin... enkä vaan tajua.. olen varmasti sanonut tuossa jossakin ratkaisun lähteen... mutta kun en oikein tajua.. missä kohtaa se on.. ja miten se voisi käytännössä toteutua? Ja kun se ei ole minulle avautunut, mutta ehkä kenties jollekin toiselle? Tämä on teoriaa, tämä on asian tutkimista kuin suurennuslasin läpi. Tämä ei ole pääsy tilanteesta ulos. Vaan sen etsimistä, mikä voi auttaa löytämään sen ratkaisun, ja niin että siihen voi tarttua, olipa se mikä oli. Ratkaisun pitäisi olla järkemme, näinkö ymmärsin, eli palattiin alkuun.. jummi jammi.. opinko mitään? Vai meninkö enemmän vaan ymmälleni - siltä vaikuttaisi.

Onko niin että usein tavallista keskitasoa älykkäämmät ihmiset joutuvat usein tälläisiin paineisiin. Sillä he haluavat käsittää kaiken ja hallita kaikkea. Mutta usein kieltävät tunteensa ja sielullisuutensa. Ymmärtäisin että hieman tyhmempi ihminen, jos näin voi sanoa, laittaa kaiken lekkeriksi, ja ei viitsi takertua pikku seikkoihin. Vaan laittavat itsensä elämyksiin. Älykkäämmät taas eivät ole niinkään elämyksistä nauttivia, vaan siitä että tietävät kaiken mahdollisen kaikesta. Tosin moni hyvin tunteellinenkin, joka on sisältä hauras, voi olla todella älykäs.

Olisiko sitten juuri tällä henkilöllä alttiutta sitten romahtaa helpommin, koska ei voi hallita tunteita, eikä selittää niitä arvaamattomuutensa tähden. Tälläinen ehkä kokee joskus tunteensa suureksi ongelmaksi, eikä nauti niistä ja niiden avulla. Sillä hyvin älykäs on seulova ja ylikriittinen ihminen. Joka vaikka haaveksii nautinnoista, ei voi sitä tehdä, sillä hän saattaa olla täydellisyyden ihannoija ja siihen tähtäävä ihminen. Sellaisella ihmisellä on se vaara, että jää elämä elämättä ja voi olla vain hieman todellisia ystäviä, joihin kokee yhdistävää läheisyyttä ajattelun kannalta.

Siis, sillä joka on himan vähemmän älykkäämpi, osaa auttia kenties elämästä paremmin, koska osaa päästä irti. Miksi siis jotkut ovat niin syvämietteisiä? Onko syy ihmisen perimässä, vai siinä minkälaisessa ympäristössä on kasvanut lapsuus ikänsä. Voisivatko kaikki olla omistautuneita ajattelulle. Ajattelija ihminen, on hyvin vaikea selkoinen, hyvin vaikeasti ymmärrettävä, hyvin vaikeasti jopa kohdattava. Siksi koska hän katsoo kaikkea syvimmältä, laajimmalta tai kauskantoisemmalta kannalta. Ja puhuu myös usein samalla tavalla kuin ajattelee.

Hyvin älykäs ihminen ei ota turhia siirtoja, ei tee turhia riskejä. Vaan laskelmoi kaiken tarkalleen, arvioiden voimavaransa mukaan kykynsä. Usein sellainen saattaa tehdä suuria asioita, ja hän tietää niistä selviävänsä. Mutta joskus saattaa joku asia, aiheuttaa suman sillekin, että kaikki se mihin on alkanut jää sivuun, sen ajaksi kun tyydyttävä ratkaisu tai vastaus on löytynyt niille asioille, jotka saattoivat itsensä siihen tilanteeseen. Tilanteen selvittäminen on siis tärkein asia. Sillä ajatukset ei voi luoda ja jatkaa yhtään mitään, jos ne on lukkiutuneet johonkin asiaan. Ne kaikkinensa jäävät syrjään ja tois-sijaiseksi.

Hyvin älykäs ihminen on luova. Hän elää voimakkssasti sisäisen inspiraationsa varassa, ja hän tarvitsee erittäin paljon palautetta, joka taas kannustaa häntä jatkamaan luomistyötänsä. Sellainen ihminen saattaa elää kodissa, mikä ei ole todellakaan ole tiptop. Mutta jokainen ajatusta ja miete aivosoluissa on tiptop - paikoillaan. Ja mikäli ajatukset aivoissa jostakin syystä kokisivat jonkun ylipääsemättömän trauman, ihminen lamaantuisi. Voi olla että juuri herkkä tunnemaailma syöksee ajatukset valtavaan kaaokseen, sillä järki ei kykene hallitsemaan niitä, eikä myöskään niitä itselle selittämään.

Hyvin älykkään ihmisen tavoite on pitää oma mieli ja tunnemaailma tasaisessa lämmössä. Kaikkia arvaamaton leimunta saattaa, aiheuttaa sellaisen suman mielelle ja ajatuksille, josta ei pääsekään noin vain ylitse, juuri siitä syystä, koska sellaista ei voi analysoida. Sille ei löydy ajatuksia tyydyttävää perustetta. Älykäs ihminen on usein flegmaattinen ja tasainen. Hän välttää kaikenlaista turhaa tunnekuohuntaa. Hänessä on tunteet, mutta ne pitää olla kurissa. Hänen ajatustensa ja järkensä täytyy olla kaiken yläpuolella ja hallita häntä tiptopisti.

Sille ihmiselle kykenemättömyys luomaan uusia asioita, olisi katastrofi. Jokaisen älykön sisällä on erittäin tunteellinen sielu. On mahdotonta että mikään tunteeton voisi luoda mitään hyvää elämässä. Mutta on niitäkin, jotka ovat sitten sairaita tunteiltaan, katkeria ja vihaajia. Jotka eivät tule toimeen itsensä kanssa, vaan etsivät syytä muualta, kuin itsestä. Ne jotka pärjää elämässä itsensä kanssa, he osaavat aina käsittää sen, että kaikki ratkaisu on itsessä, ja siinä että ottaa sillä ratkaisulla vastaan Jumalan itsensä omaan elämäänsä.

Ja silloin kun hän antaa niiden tunteiden tulla esille, usein voimakkaasti ja palavasti, niille pitää olla kohde, joku joka on hänelle vastakaikuna, joku johon hän saa antautua hetken ja onnellisesti tyydyttyneenä jatkaa tasaista harmonista elämää. Mutta turhautuneena, jolloin ei ole kohdetta, ne ovat hänelle rääkkäystä, ne on hänelle itsessään hänen pahin vihollisensa, silloin kun ne hallitsevat ja harhailevat kohdistumatta mihinkään. Hän välttää kaikkia mahdollisia tilanteita, jotka saattavat laukaista nuo tarpeet ja tunteet. Mutta siltikään hän ei ole kova ihminen, kuten ulospäin hän usein antaa vaikuttaa. Vaan jopa erittäinkin lämmin, niitä kohtaan joista hän pitää erityisesti.

Tässä on ratkaisu! Tässä se on! Tässä se on! Halleluja! Tämä on se ratkaisu ja vastaus!

Älykäs on ihminen on erittäin panostava ihminen, joka laittaa koko sielunsa, ja elämänsä luovuuden ja keksimisen varaan. Hän saattaa jopa kadottaa itsensä, elämyksensä tähden. Hän on erittäin sitoutuva ja vahva persoona. Hän on erittäin määrätietoinen ja varma ulospäin kaikessa. Hän vastustaa kaikkea epävarmuutta ja sohimista. Hän tietää ja kokee tunteensa olemassaolon, ne ajottain antavat sykäyksiä, mutta hän on kuitenkin erittäin kärsivällinen ja periksi antamaton. Sillä hän ei voisi rakastaa vain vähän, sitä jota hän on kauan ja pitkään odottanut ja rukoillut.

Vaan hänelle se kohde on hänen elämänsä tärkein maallinen sijoitus. Hän laittaa omat halunsa kuriin, vaikka ne signaalisoisivat. Hän täyttää lahjakkailla luovilla ajatuksilla mielensä. Ja on jopa niiden suhteen melkoinen narkomaani. Kun hän löytää puolisonsa, hänestä tulee silloin hänen elämänsä palvonnan kohde. Johon hän satsaa itsensä kokonaan. Josta hän odottaa saavansa myös ajatuksilleen tukea ja järjelleen innoitusta luoda uutta ja jakaa se puolison kanssa, jolloin se on yhteinen tulos.

Älykäs ihminen on erittäin minä tietoinen ja perfektionisti. Mutta älykkään ei ole todellakaan mahdotonta olla nöyrä. Kun ymmärtää itsessä olevan ratkaisun avaimen kaikkeen, sillä että tarvitsee Jumalaa, ja Hänen antamaa innoitustaan, hänestä tulee Taivaan Isää suuresti palvova ja rakastava lapsi ja hän antaa kunnian Hänelle. Älykäs ihminen voi lyhyessä ajassa viisastua, koska omaksuu oman itsensä järjen prosessoimana, sen että kuka hän on ja mikä on elämän tarkoitus.

Meillä ei ole rakkautta itsessämme. Ei ole... vain sen janoa ja kokemisen nälkää. Meillä ei sitä todellakaan ole itsessämme. Ei ole! Vain ja ainoastaan olemalla Messiaassa, ja Pyhässä Hengessä meissä on rakkaus. Sillä Hän on rakkaus. Ja me emme omista rakkautta, vaan Hän. Ja Hän vaikuttaa tahtomalla tavallaan. Hänen rakkaus vaikuttaa, ankaruutta, lämpöä, välittämistä, yhteyttä, sääliä ym.. Ei minä, vaan Hän. Hän vaikuttaa minussa. Hän. Hän siis valloittaa minut. Hän täyttää minut. Minussa ei ole rakkautta, muutoin siis kuin vain Hänessä olemalla. Ja Jumalan rakkaus on totuutta. Se on Pyhää. Se on rehellistä ja aitoa. Se on sitä! Se ei ole kuten ihminen sen käsittää olevan. Jumalan rakkaus kuluttaa ihmistä. Se polttaa pois kuonan. Se vaatii kaiken. Se täyttää kaiken. Se on tinkimätön. Se edellyttää kokonaisvaltaista antautumista Hänelle. Koko sydämen antamista. Jumala rakastaa janoa, ja janoista sydäntä. Hän täyttää Häntä janoavat. Epätoivoisen janoavat Hänellä itsellään ja Hänen rakkauden Hengellään. Hän rakastaa epätoivoisesti Häntä etsiviä ja kaipaavia sieluja. Ja kun Hänestä täyttyy - Hänen rakkaus läikkyy. Ja se on kuumaa kuin laava...se on väkevää, se on vaativaa.. se on intohimoista. Se on polttavaa... se on sitä! Se on sitä! Jeshua kävi ristille rakkauden tähden, Hän oli ja on rakkautta täynnä. Rakkaus ei etsi omaa kunniaa. Vaan Jumalan kunniaa.

Siis ihan otettaisiin tosissaan ja vakavissaan nämä uskon asiat. Jumalan valtakunta ei ole huvia ja kevytmielisyyttä. Jumalan valtakunta ei ole sitä. Kuka haluaa olla yhtä vakavissaan uskosta, kuin David Wilkeron tai Hilja Aaaltonen? Voitteko kuvitella, että he olisivat hauskoja julistajia ja itselle maallisia asioita varastoivia ihmisiä. Ei Jumalan ihmisen passaa olla maailmallinen. Sellainen on menestysteologiaa. Jokainen joka katsoo Jumalan Sanaa peittelemättömin silmin uskossa, muuttuu Jeshuan kaltaiseksi. Hän oli vakava ja nöyrä. Hän ei katsonut saaliiksensa olla maailman kaltainen. Minua puhuttelee moni uskova, joita Jumala käyttää. Hilja Aaltosen runot ja kirjat on syviä ja arvokkaita.

Ne ovat vakavaia, mutta todella syviä. Niistä on kaikki turhamaisuus kuorittu pois. Hänessä huokuu Messias. Haluatko että Hän huokuu sinussa. Vaikka se ei ole pelkkää iloa. Se voi olla orpoutta ja yksinäisyyttä ja koleutta. Uskossa olo on syvää! Se on tosi syvälle porautuvaa. Se ei ole pinnallista, ja pinnallisten asioiden kanssa leikkimistä. Se on syvää! Luotaamattoman syvää. Jeshua oli maailman yksinäisin ihminen. Hän tunsi tosiaan kaiken. Tiesi kaiken. Oli maailman ja näkymättömien luomistyössä mukana. Hän oli yksinäinen mies. Hänellä ei ollut ihmisille omaa annettavaa, vaan ainoastaan Jumalan Sanat. Hänellä ei ollut tarvetta uskoutua ihmiselle. Hän tiesi mitä on ihminen.

Hänellä oli vain yksi luotettava suhde ja se oli Isään! Hänellä ei ollut ketään ihmistä ympärillä, joka olisi Häntä ymmärtänyt. Kukaan ei ymmärtänyt häntä todella. Mutta Hänen rakkaus veti ihmisä puoleensa, sillä Hänestä hohti Jumala. Hänessä oli Jumalan koko täyteys, Pyhässä Hengessä. Hän oli yksinäinen. Hän oli. Hän oli lähde. Hän on lähde. Hänessä virtasi lähde. Hänen kautta kaikki on ja tulee olemaan. Minä olen käsittämässä tätä asiaa. Se on todella todella asia, joka tapahtuu, kun on paljon Jumalan edessä. Kun suostuu karsittavaksi. Kun suostuu Jumalan tutkimaksi. Kun suostuu Hänen vallitsevan elämää. Kun suostuu antaumaan Hänelle. Kun suostuu, kieltämään itsensä ja seurata Jeshuaa, minne Hän johdattaa.

Uskoisin että Monilla uskovilla on paljon ystäviä. Mutta he luottavat heihin enemmän kuin Jumalaan. He tukeutuvat enemmän heihin, uskovat enemmän heitä, kuin Jumalaa. He enemmän etsivät ihmisiä, kuin Jumalaa. He enemmän lukevat makasiinilehtiä, kuin hengellistä kirjallisuutta. He enemmän pölpöttävät ihmisten kanssa, kuin Jumalan. He enemmän haalivat itselle nautintoja ja omaisuutta, kuin sisäisiä aarteita, mitä Jumalalta tulee. Mutta se joka haluaa tulla Jeshua kaltaiseksi, se muuttaa käsitystä, se muuttuu toisenlaiseksi ihmiseksi. Se tietää mikä on ihminen. Se ei etsi omaansa, vaan Jumalan valtakuntaa. Sen metodit asettuvat Jumalan mukaiseen järjestykseen.

Jos joku kokee tämän sanan armottomana. Se on sitä. Ja saa ollakin. Veren evankeliumi ei ole leikin asia. Yksi on uhrautunut, Yksi ei laskennut kustannuksia! Yksi oli purevan raitis! Yksi kärsi, yksi oli hyljeksitty. Ja Hän on Jeshua Messias! Mitä me olemme, parempiako kuin Hän? Parempaa kohteluako meidän pitäisi saada, kuin Herramme? Paavali sanoi että Messiaan pilkkaa, saamme kokea, mikäli mielimme olla radikaalisia uskovia. Ja Jeshua oli radikaali. Hän oli ja on. Hän on! Hän huusi Sanat. Hän käski ankarasti opetuslapsia. Mutta Jeshua on rakkaus ja Hänessä vaikutti Jumalan Henki.

Rakkaus on tosin ankaruutta - myös! Se on perusta. Se on vallitseva asia. Se on kiivas asia. Se on nöyrä asia. Se on vahva ja luja asia. Se on! Se on yliluonnollinen asia! Mitä me olemme? Pelkkiä pelkureita! Aivan kuin Pietari, joka oli Jeshuan yksi rakastetuimmista opetuslapsista. Me olemme luusereita. Ja meidän pitää olla sitä. Elämämme pitäisi olla yliluonnollista selviytymistä ja johdatusta täynnä. Koska olemme sellaisia, kuin Jeshua? Vai olemmeko? Tämä kirjoitus on joistakin tuomitsemista. Kumpa osaisin puhua lempeästi ja rakastavasti, mutta en voi minä säätää sitä asiaa.