IRC-Galleria

Eilen oli aika kauhea päivä. Tänään onneksi parempi. Kaikesta huolimatta mä voin päivä päivältä paremmin, ainakin ihan pikkuisen. Eilen ei tuntunut yhtään siltä. Teki mieli luovuttaa. Mutta nyt tajuan että mulla on monta konkreettista asiaa jotka todistaa mun voinnin parantuneen.

Tietysti on olemassa takapakkia ja niitä pahoja päiviä. Niissä mikään ei ole muuttunut. Ne tuntuu aina yhtä synkiltä kuin ennenkin. Ne saa olon niin kauheaksi, että haluaa vaan kaiken loppuvan, ihan kaiken. Ahdistus on ja pysyy, mutta minä olen muuttunut. Mulla on enemmän voimaa kestää se kaikki. Ja kun se masennusperkele sen huomaa, se lähtee pois. Ei se jaksa kiusata mua enää niin usein ja. Mä oon selättämässä sitä. Tosin en vielä ihan kokonaan. Mutta joku päivä se olen minä joka pitää sitä masennusta otteessaan, eikä se mua. Siihen on pakko uskoa ja se on mun tavoite.

Työ ei tietenkään lopu siihen että hallitsee masennusta. On pystyttävä palaamaan normaaliin elämään. Siinä on vähintään yhtä paljon haastetta kuin sen masennuksen voittamisessakin.