IRC-Galleria

Tuntuu ettei tää koskaan helpota. Just kun luulee, että helpottaa niin se iskee uudelleen. Kun käännät sille selän, se seisoo edessäsi. Tekis mieli huutaa. Huutaa vaan. Ja sen jälkeen huutaisin sua.

Sen mä oon taas huomannu. Se on ihmeellistä niin hyvässä kuin pahassakin. Tälläkin hetkellä sattuu ihan kauheasti, mutta silti olen onnellinen. Olen onnellinen siitä, että pystyn tuntemaan vielä jotain hyvääkin, vaikkei siitä seuraakkaan sitä mitä toivoisin. Elämä on armoton, niin helvetin armoton. Mä toivon, että selviän tästä.

Ostin sitten tänään ne saappaat. Vähän hirvittää pysyykö niillä pystyssä. Korkoakin on jonkin verran. Oon niillä sitten todellinen amatsoninainen. ;)

Tänään sentään vähän tasaisempi olo. Mitäänhän en tietenkään saanut aikaiseksi, mutta sehän on vakio. :P Muumitalolla leikkiminen on yllättävän rentouttavaa. :D

Pää on täynnä sekavia ajatuksia enkä saa mitään järkevää tähän kirjoitettua. Päässäni pyörii mm. seuraavat asiat:

- rakastan kaikkia kivoja kahvimukejani, en halua juoda kahvia enää mistään muusta
- on ihanaa kun tyttö kuiskaa korvaan: äiti kipa, tykkää äititä
- pitäiskö kattoa Takenia ja syyä rehuja
- meniskö nukkumaan
- ostaisko saappat
- ah, kahvimukit <3 niitä ei voi olla liikaa

Uskomatonta miten yhdelle ihmiselle annetaan taakkaa kannettavaksi. Ei oo enää mitään järkeä missään. :(

Joulu se taas meni. Olin tänään jonkun 5 tuntia alennusmyynneissä ja en oikeestaan löytäny yhtään mitään. Tuli korkeentaan paha mieli tulleista joulukiloista. :D Nyt oonkin ihan puhki. Pakko mennä johonkin röhnöttämään, muuten ei jaksa huomenna. ;)

Olipa aamulla kylmä. Silti oon iloinen siitä, että vihdoinkin tuntuu talvelta. Pakkasta on -16 ja lumi on kiinnittynyt puihin kauniisti. Kaikkialla on valkoista vaikkei mitään korkeita lumikinoksia olekkaan.

Eilen mulla heräs sellainen ajatus, että haluaisin kirjoittaa kirjan. Se kertois mun elämästä. Vaikka enpä usko että siitä tulee mitään, sillä muistan niin vähän niistä vaiheista joista haluaisin kirjoittaa. Haluaisin silti jotain kirjoittaa. En vaan vielä tiedä oikein, että mitä.

Tyhjää, niin kovin tyhjää. Väsyttää vaan. On tyhjä ja turta olo. En jaksa enää yhtään mitään. En ois koskaan voinu kuvitella, että tää voi olla tällaista. Oispa jo joulu. Jos vaikka pukki tois jonkun kirjan johon vois syventyä karkkipussi kainalossa.

Se istuu mun olkapäällä ja pitää kuristusotteessaan. Yleensä kuvitellaan, että helvettiin joudutaan vasta kuoleman jälkeen. Minä olen yksi niistä jotka voivat todistaa tuon kuvitelman vääräksi. Sillä se helvetti on tässä ja nyt. Se on niissä hetkissä kun itse piru, masennus, kiristää otettaan mun kurkulla armoa tuntematta.

Oli pakko kirjoittaa. On niin vaikea olla.

"Voi että, ihania lettuja. Kiitos äiti!"
Kyynel vierähtää silmään. Taas kerran ymmärrän miksi on kannattanut elää tähänkin päivään asti. Kiitos itsellesi, rakas lapseni.