IRC-Galleria

...Keskiviikko 07.10.2009 00:29

KAIKKI JOTKA HALUAA VANHAN IRC-GALLERIAN TAKAISIN KOPIOI TÄMÄN PÄIVÄKIRJAANSA, ELI NYKYISEEN BLOGIIN

[Ei aihetta]Torstai 23.07.2009 15:38

Muutto olis sitte näillä näkymin 1.8 :P

[Ei aihetta]Torstai 09.07.2009 22:59

Nimeni on Chris,
Olen kolme,
Silmäni ovat turvoksissa.
En näe.

Minun täytyy olla tyhmä,
Minun täytyy olla paha,
Mikä muukaan olisi voinut,
tehdä isän niin vihaiseksi?

Toivon että olisin ollut parempi,
Toivon etten olisi ollut ruma,
Sitten ehkä äitini,
Haluaisi vieläkin halata minua.

En voi tehdä väärin,
En pysty puhumaan ollenkaan,
Tai muuten olen lukittuna ylhäällä,
Koko päivän.

Kun olen hereillä,
Olen aivan yksin,
Talo on pimeä,
Väkeni ei ole kotona.

Kun äiti tulee kotiin,
Yritän olla mukava,
Niin ehkä minä saan vain,
Yhden selkäsaunan tänä iltana.

Kuulin auton,
Isä on palannut,
Charlien baarista.

Kuulen hänen kirouksen,
Nimeni on sanottu,
Painan itseni,
Seinää vasten.

Yritän piileksiä,
Hänen pahoilta silmiltään,
Olen niin peloissani nyt,
Alan itkeä.

Hän löytää minut itkemästä,
Kutsuu minua rumilla sanoilla,
Hän sanoo, että on minun vikani,
Että hän kärsii töissä.

Hän läimäyttää ja lyö minua,
Ja huutaa minulle enemmän,
Pääsen vihdoinkin vapaaksi,
Ja juoksen ovelle.

Hän on lukinnut sen jo,
Ja minä alan karjua,
Hän ottaa minut kiinni ja heittää minut,
Kovaa päin seinää.

Minä putoan lattialle,
Luuni melkein murtuneena,
Ja minun isäni jatkaa,
Enemmän huonoja sanoja.

'Olen pahoillani!', minä huudan,
Mutta se on nyt liian myöhäistä,
Hänen kasvonsa on kieroutunut,
Käsittämättömäksi.

Se kipu ja loukkaantuminen,
Uudelleen ja uudelleen,
Hyvä Jumala, armahda minua!
Lopeta se, kiltti!

Ja hän viimeinkin lopettaa,
Ja suuntaa ovelle,
Sillä välin kun makaan siellä liikkumattomana,
Loikoillen lattialla.

Nimeni on Chris,
Olen kolme vuotias,
Tänään isäni,
Murhasi minut.

Ja sinä voit auttaa,
Jos luet tätä,
ja et ohita.

Minä rukoilen sinun anteeksiantoaisi,
Sinun olisi pitänyt olla,
Yksi sydämetön henkilö,
Jos ei vaikuta sinuun,
Tämä runo.

Ja koska sinä OLET vaikuttunut,
Tee jotain sille!
Kaikki mitä pyydän sinua tekemään,
On siirtää tämä eteenpäin!

JOS SINÄ OLET LASTEN PAHOINPITELYÄ VASTAAN!
Lähetä tätä 'Isä ... se sattuu'

Jos et lähetä tätä kenellekkään kenet tiedät

Niin silloin oletettavasti et välitä lasten pahoinpitelystä.

Ensiksi minä luulin tätä vain ketjukirjeeksi
Ja en aikonut lähettää tätä eteenpäin,
Mutta nyt tajusin että tämä on tärkeä tilanne.

Ainakin viisi lasta jokainen päivä kaikkialta maailmasta kuolee lapsipahoinpitelyn takia

[Ei aihetta]Lauantai 04.07.2009 14:03

$$$$$___$$$$__$$$$___$$___$$____$$$$$____$$____$$__ ____$$____$$$$$$$$$$$$__$$___$$___$$___$$___$$____$$__ ____$$_____$$$$$$$$$$___$$___$$__$$_____$$__$$____$$__ ____$$______$$$$$$$$____$$___$$__$$_____$$__$$____$$__ ____$$_______$$$$$$______$$_$$___$$_____$$__$$____$$__ ____$$________$$$$_________$______$$___$$___$$____$$__ __$$$$$$_______$$__________$_______$$$$$_____$$$$$$___

[Ei aihetta]Sunnuntai 24.05.2009 21:19

kulje mun kanssani, pysy mun rinnalla
estä mua vajoomasta, pidä mun pää pinnalla
pysy mun mukana
kulje mun kanssani

~<3~Lauantai 23.05.2009 16:43


Sun vieressä on lämmin
Kun ulkona on kylmä
Kun sua hellin
Oon aina taivaas
Tiedän mitä etsin
Kun sut löysin
En osaa olla yksin
Kun sain sut

Haluun jäädä tähän hetkeen
Tuntee sun sydämen sykkeen
Hyväillä sun sileetä poskee
Oppii tunteen sun jokaisen kaarteen
Haluun kuulla sun hengityksen
Tuntee sun väristyksen
Haluun laukasta jännityksen
Antaa täydellisen tyydytyksen

<3Mikko<3Sunnuntai 17.05.2009 23:17

[Ei aihetta]Keskiviikko 22.04.2009 19:37



ei heikkohermoisille!!!

ALLEKIRJOITA!!!!

Eli, rullaathan alas nimilistaan ja lisäät nimesi tähän vaatimuskirjeeseen ja
lähetä se kaikille tutuille. Ruotsissa tämä viesti on lähtenyt eteenpäin
Ruotsin Kennelliitosta ja Käyttökoiraorganisaatiolta. Videota ei ole pakko
katsoa (fur farm=turkistarha - se on TODELLA RAAKA!), - mutta jos päätät katsoa,
niin varoitus että SE ON HIRVEÄTÄ katsottavaa ja kauheata väkivaltaa. Sen
kipeä hiljaisuus on koskettanut meitä kaikkia syvästi. Jos emme suojele eläimiä
tämänlaiselta brutaalisuudelta, olemme osarikollisia.

Voit tehdä jotain! Allekirjoitathan ja lähetät kontakteillesi - tällaisen
väkivallan on LOPUTTAVA!

VAROITUS! TÄMÄ ON OIKEASTI JÄRKYTTÄVÄÄ KATSOTTAVAA!!!


http://www.petatv.com/tvpopup/video.asp?video=fur_farm&am..................................................................................................................................................................................................
http://www.petatv.com/tvpopup/video.asp?video=fur_farm&am..............................................................................................................................................................................................;

Tässä video lyhyesti (turkistarha): piilokameralla filmattuna, eläimet
kuvattiin kun ne NYLJETÄÄN ELÄVÄNÄ! Sanovat että tulee 'täydellisempi
leikkaus'.tämän jälkeen ruhot heitetään kasaan, yhä elävänä, ja jopa 10
minuuttia sydän vielä sykkii, silmittömässä kivussa, ja silmät vielä
liikkuvat. Pentujen pienet tassut värisevät. Yksi pentu joka vielä nostaa
päätänsä ja katsoo kameraan verisillä silmillään.

Vaikka et katso videota, ALLEKIRJOITATHAN ja lähetät ystävillesi:
tällainen
hirviömäisyys on loputtava, JOTAIN ON TEHTÄVÄ!!

Kun tässä listassa on 500 nimeä, lähetäthän sen: PETA2@petaorg
<PETA2@peta.org>

01. Helen Walthew, Cape Town
02. Joyce Luxton, Cape Town
03. Garth Luxton, Cape Town
04 Terje McKnight, Norway
05 Joachim B McKnight, Norway
06 Jannicke McKnight, Norway
07 Rita Lyngsmo, Norway
08 Hanne Dahle, Norway
09 Elizabeth Dahle, Norway
10 Pia Baumann, Norway
11 Anita McKnight,
12 Laura Garner Scotland
13 Ken Garner Scotland
14 Noel Bowie Scotland
15 Chris Bowie China
16 Jang Jing China
17 Val Cummnings South Africa
18 Derek Cummings South Africa
19 Kim Samuels South Africa
20 Ron Samuels South Africa
21 Vanessa Mclean UK
22 David Stainforth - South Africa
23 Lynne Proude - South Africa
24 Jenny Wilkinson - South Africa
25 Sharon Künnemann - South Africa
26 CELESTE WEBER
27 Yvonne Miller
28 David Miller
29 Jennifer Ormond-Brown
30 Digby Ormond-Brown
31 Martin Brown
32. Tonel Rautenbach - South Africa
33. Naco Rautenbach - South Africa
34. Jessica Moller - South Africa
35. Roxanna De Bruyn - South Africa
36. Charlene Morgan - South Africa
37. Shaun Morgan - South Africa
38. Marianne le Grange - South Africa
39. Marius le Grange Jnr - South Africa
40. Marinka le Grange - South Africa
41. Marius le Grange Snr - South Africa
42. Ida Botha - South Africa
43. George Botha - South Africa
44. Joey Pretorius - South Africa
45. Riekie Pretorius - SA
46. Jaco Pretorius - SA
47. Gerhardus Pretorius - SA
48. Silvia Pretorius - SA
49. Malie Swart - SA
50. Nico Swart - SA
51Andre Koegelenberg
52 Trudie McIntosh
53 Maryanne Jooste
54 Frans Jooste
55 Lulu Joost
56 Dené Jooste
57 Freda O'Connell
58. Carmen Slabbert - South Africa
59. Debbie Smith - South Africa
60 Dudley Bennet South Africa
61 Pamela Bennet South Africa
62 Yvonne Brink, Sweden
63 Anneli Paldin/Rengart
64.Cathrine Hellberg
65. Thereze Axelsson / Sweden
66. Marie Tälth
67.Anna Andersson
68.Marcus Nilsson
69.Isak Andersson
70.Ida Andersson
71. Ritva Lindström
72. Sven Lindström
73. Rose-Marie Carlsen / Denemark
74.Tatiana Pajares/Spain
75. Hugo Gutierrez Colas /Spain
76. Caroline Bjälstam/Spain
77. Solvår Warmestad/Norway
78. Camilla Dahlgren/Sweden
79. Peter Rasmussen/Sweden
80. Satu Kettunen / Sweden
81. Olof Haggren / Sweden
82. Marianne Paunimo/Finland
83.Elina Paunimo/Finland
84.Tuomas Paunimo/Finland
85.Arto Hynninen/Finland
86. Minna Kurvinen / Finland
87 Sauli Latvalehto / Finland
88. Päivi Mikkonen / Finland
89. Jyrki Leinonen / Finland
90. Markku Mankinen / Finland
91. Tuomo Pajari / Finland
92. Petteri Jestola/ Finland
93. Jenni Rönkä/Finland
94. Riina Pirinen / Finland
95. Elina Alavuotunki / Finland
96. Hanna Koivuperä/ Finland
97. Jenni Lohikoski, Finland
98. Hanna Rikkonen, Finland
99. Saila Huttunen, Finland
100. Satu Autio, Finland
101. Marjut Kriikku, Finland
102. Henna Takala, Finland
103. Marja Salimäki, Finland
104. Helena Salimäki, Finland
105. Tapio Vilmunen, Finland
106. Johanna Hautala, Finland
107. Anni Itäpalo, Finland
108. Aarne Niskala, Finland
109. Jonna Niskala, Finland
110. Pauline Hellevig, Finland
111. Lily Wright, Finland
112. Elina Kumpula, Finland
113.Nelli Teeriniemi,Finland
114.Alina Turunen,Finland
115.Ida Bergström,Finland
116.Kaisa Korpela,Finland
117. Veera Nikula, Finland
118. Vilma Sirèn, Finland
119. reetta mallat ,finland
120. Mira Palenius , Finland
121. Tomi Hietala , Finland
122.Jaakko Luoto,Finland
123.Touko Laakkonen,Finland
124.Oskari Oksanen,Finland
125.Pekka Saarinen,Finland
126.Jori Ilanko,Finland
127. Veera Selin, Finland
128.Ella Manninen,Finland
129. Vilma Leino, Finland
130. Jenina Levomäki, Finland
131. Tanja Salonen, Finland
132. Jp Tuononen,Finland
133. Leena Hyvölä,Finland
134. Satu Isoaho,Finland
135. Andrijana Avramov, Finland
136. Jeremias Hellman,Finland
137. Ina Avramov, Finland
138. Moona Anukka, Finland
139. Jenni Tiittanen, Finland
140. Kia Halttunen, Finland
141.Moona Kivilahti, Finland
142. Laura Sivula, Finland
143. Tessa Juselius, Finland
144. Nitta Hiltula, Finland
145. Julia Hyvärinen, Finland
146. Henna Rasi, Finland
147. Susanna Heikkilä, Finland
148. Julianna Romppainen, Finland
149. Petra Joukainen, Finland
150. Maiju Kallioinen, Finland
151. Pauliina Kannisto , Finland
152. Ronja Koskela , Finland
153. Milla Peltomäki , Finland
154. Niina Vaittinen, Finland
155. Nicola Valtonen, Finland
156. Maiju Jaatinen, Finland
157. Emilia, Finland
158. Elli Honkanen, Finland
159. Nelli, Finland
160. Jassu. Finland
161. Miia, Finland
162. Lotta, Finland
163. Miia Pesonen, Finland
164.Sara Rautiainen, Finland
165. Jenni Kuhalainen, Finland
167. Marita Kujansuu, Finland
168. Johanna, Finland
169. Maria, Finland
170. Vesa-Matti Finland
171. Mira, Finland
172.johanna peltokangas,Finland
173. Pia,Finland
174. Marika Rasila, Finland
175. Tiina Rämö, Finlan
176. Jelena Rautakumpu, Finland
177. Riikka Parkkari
178.Taalikka Miina / Finland
179.Kuosmanen Tiia / Finland
180.Lakianperä Sonja / Finland
181. Susanna Sainio / Finland
182. Anni Pikkarainen/finland
183. Johanna Viitapohja/Finland
184. Niina Nieminen
185. Mari Mäenpää, Finland
186. Jyri Haapanen, Finland
187. Jenny Laaksonen, Finland
188. Lauri Markkanen, Finland
189. Katja Pietilä, Finland
190. Kristiina Asell , Finland
191. Noora Asukas, Finland
192. Janette Hanhineva, Finland
193. Anna-Maija Haavisto, Finland
194. Eija Soini, Finland
195.Laura Intonen,Finland
196. Tiina Ojala Finland
197. Riikka Korpela, Finland
198. Julia Koskinen, Finland
199. Elina Haataja, Finland
200. Henri Karppelin, Finland
201. Anna-Kaisa Kiviharju, Finland
202. Ruusa Lehtonen, Finland
203. Maiju-Liina Mehtälä, Finland
204. Susanna Pöllänen, Finland
205.Sini Korpinen, Finland
206. Miia Tonttila, Finland
207.Emmi Tikkanen,Finland
208. Jenika Hankkila, Finland
209. Riika Kantola, Finland
210. Minna Sipilä, Finland
211. Josefine Hagström, Finland
212. Mari Salminen, Finland
213. Riikka Koski, Finland
214. Heidi Björkgren, Finland
215. Kati Liias, Finland
216. Teija Pirneskoski, Finland
217. Minni Honkala, Finland
218. Heidi Haara, Finland
219. Maria Lehtola, Finland
220. Anni Kytölä, Finland
221. Niina Mattila, Finland
222. Heini Perälä, Finland
223. Katja Törölä, Finland
224. Minna Pinola,Finland
225. Johanna Paavola, Finland
226. Mirka Pikkarainen, Finland
227. Tiina Pitkänen, Finland
228. Saana Mustonen, Finland
229. Jenna Kulppi
230. Riikka Nivala
231. Hanna Maria Sihvonen
232. Sari Korva
233.Hannele Hartikainen, Finland
234.Keijo Kivelä, Finland
235. Jesse Ranta, Finland
236. Jenni Kaipainen, Finland
237. Susanna Laiho, Finland
238. Marjatta Koskinen, Finland
239. Noora Holmberg, Finland
240. Camilla Tarvainen, Finland
241. Karoliina Laiho, Finland
242. Aleksi Kaitila, Finland
243. Maija Härmä, Finland
244. Ville Aerila, Finland
245. Anna Kariaho, Finland
246. Laura Mattila, Finland
247. Jenni Salmi-Tolvanen, Finland
248. Taru Rinne, Finland
249. Mikko Pekonen, Finland
250. Niina Hallamaa, Finland
251. Marja Hallamaa, Finland
252. Heidi Raula, Rauma
253. Emma Laine, Finland
254. Emmi Saarinen, Finland
255. Jatta Haarala, Finland
256. Pauliina Niskanen, Finland
254. Erika Ruokola, Finland
255.Jenny Salminen, Finland
256. Mira Liikanen, Finland
257. Mika Liikanen, Finland
258. Sanna Liukkonen, Finland
259. Jenni Back / Finland
260. Anne-Maria Back, Finland
261. Pia Lipponen, Finland
262.Laura Veijalainen,Finland
263.Petra Parkkonen,Finland
264.Mira Nurmo,Finland
265.Mirka Mäkinen, Finland
266. Taru Ikonen, Finland
267. Henna Ikonen, Finland

I ♥ ULauantai 18.04.2009 13:47

Oon maailman onnellisin tyttö <3

mä mietin sua koko ajan,
autat mua kokoamaan itteni ja jatkaan
ku oon väsyny taas odottamaa
haluun antaa sulle sitä koska rakastat laatuu
mä rakastan makuus,
sun kuuluu saada parast
aion antaa sitä sulle vaiks sit varastamal
nimes tatskaan vatsaan,
sä oot mun maailman napa <3

<3Perjantai 17.04.2009 16:28

Se, kenet toivot olevan vierelläsi lopun elämäsi ajan, pidä siitä kiinni, äläkä päästä irti. Kopioi tämä päiväkirjaasi minuutin sisällä, tai se ketä ajattelit tätä lukiessasi löytää toisen, jonka kanssa haluaa viettää loppuelämän. <3