Harkitsee paluuta.
Uusia kuvia vaan tahtoisin.
Uusimmat blogimerkinnät
- Bye again 01.06.
- Makuelämykset osa miljoona 19.05.
- Kaunokainen, ainoani 25.04.
- Raskaan päivän ilta 03.04.
- Jotain siitä kai kuuli tuo tuuli 22.03.
- o/ 10.03.
- OOOoooOOOooo... 24.01.
- Tulkaa konserttiin!! 18.06.
- [Ei aihetta] 14.06.
- HA 14.05.
Selaa blogimerkintöjä
- ▶ 2015 (7)
- ▶ 2014 (5)
- ▶ 2013 (6)
- ▶ 2012 (15)
- ▶ 2011 (37)
-
▼
2010 (22)
- ▶ joulukuu 2010 (2)
- ▶ lokakuu 2010 (2)
- ▶ syyskuu 2010 (2)
- ▶ elokuu 2010 (4)
- ▶ heinäkuu 2010 (5)
- ▶ kesäkuu 2010 (3)
- ▶ huhtikuu 2010 (4)
Blogi
« Uudemmat
-
Vanhemmat »
[Ei aihetta]Perjantai 30.04.2010 18:19
Lennän.Torstai 29.04.2010 02:08
Kasvot, kädet, rintakehä, hiukset haihtuvat tuuleen, jalkojen alla on vain ilmaa.
En kosketakaan maata.
Mieleni, ruumiini on tuuli. Hetken, sen autuaan hetken sieluni on yksi tuulen kanssa, nousee sen mukana
ilmaan
ylös
ja puhkaisee pilven
yhtyen auringon valoon ja kirkkauteen.
Sen autuaan hetken.
Maan pinnalla herään taas,
juosten tietä
- jalkani syövät, hotkivat maata.
Autuas on sekin hetki, kun lihakset polkevat mitään enää tuntematta vauhtia euforiseen ruumiiseeni.
Sen hetken on juokseminen ainoa totuus, totuus; tuuleen pakeneva hiusnauha (jota en jää kaipaamaan), tuskin maata koskettavat jalat ja sydän, joka saa kerrankin lentää vapaana kuin kotka, yöperhosen siipien lailla väpättäen.
"Äiti.
Kun kuolen
salli ruumiilleni lepo povessasi ja anna sieluni lentää pinnallasi tuulena,
hipoen merten loikkivia delfiinejä,
metsien väsymättä juoksevia susia
ja arojen uljaita villihevosia.
Anna minun puhaltaa lentoon ja leikkiä syksyn lehdillä,
anna minun vismoa sadetta.
Anna minun tuoda lohtua rakkailleni - heidän hiuksillaan leikkien, puhaltaen varoen pois äänettömät kyyneleet heidän poskiltaan.
Äiti,
anna minun yhä silloin laulaa heille, jotka osaavat kuunnella,
koskettaa heitä jotka osaavat sen tuntea.
Heidät tahdon kietoa syliini, lohduttaa ja kertoa
että olen yhä heidän vierellään
enkä heitä koskaan hylkää."
En kosketakaan maata.
Mieleni, ruumiini on tuuli. Hetken, sen autuaan hetken sieluni on yksi tuulen kanssa, nousee sen mukana
ilmaan
ylös
ja puhkaisee pilven
yhtyen auringon valoon ja kirkkauteen.
Sen autuaan hetken.
Maan pinnalla herään taas,
juosten tietä
- jalkani syövät, hotkivat maata.
Autuas on sekin hetki, kun lihakset polkevat mitään enää tuntematta vauhtia euforiseen ruumiiseeni.
Sen hetken on juokseminen ainoa totuus, totuus; tuuleen pakeneva hiusnauha (jota en jää kaipaamaan), tuskin maata koskettavat jalat ja sydän, joka saa kerrankin lentää vapaana kuin kotka, yöperhosen siipien lailla väpättäen.
"Äiti.
Kun kuolen
salli ruumiilleni lepo povessasi ja anna sieluni lentää pinnallasi tuulena,
hipoen merten loikkivia delfiinejä,
metsien väsymättä juoksevia susia
ja arojen uljaita villihevosia.
Anna minun puhaltaa lentoon ja leikkiä syksyn lehdillä,
anna minun vismoa sadetta.
Anna minun tuoda lohtua rakkailleni - heidän hiuksillaan leikkien, puhaltaen varoen pois äänettömät kyyneleet heidän poskiltaan.
Äiti,
anna minun yhä silloin laulaa heille, jotka osaavat kuunnella,
koskettaa heitä jotka osaavat sen tuntea.
Heidät tahdon kietoa syliini, lohduttaa ja kertoa
että olen yhä heidän vierellään
enkä heitä koskaan hylkää."
Auringon noustessaTorstai 22.04.2010 00:58
Nää, oi mun sieluni, auringon korkea nousu,
Ylitse kivisen kaupungin kattojen, katuin,
Ylitse vuossatain valheen ja tuntien tuskan
Koittava kirkkaus.
Nää, oi mun sieluni katoovan elämän autuus.
Niin kuin ääretön temppeli on se sun eessäs,
Alla sen holvien on ikiaikojen ääretön hartaus
Mestarin hengen...
Nää, oi mun sieluni, yössäkin korkehin kirkkaus,
Tuskassa tummien hetkien rauha ja riemu,
Vuossatain valheessa, elämän valheessa valkein,
Iäisin totuus.
~V.A. Koskenniemi
Ylitse kivisen kaupungin kattojen, katuin,
Ylitse vuossatain valheen ja tuntien tuskan
Koittava kirkkaus.
Nää, oi mun sieluni katoovan elämän autuus.
Niin kuin ääretön temppeli on se sun eessäs,
Alla sen holvien on ikiaikojen ääretön hartaus
Mestarin hengen...
Nää, oi mun sieluni, yössäkin korkehin kirkkaus,
Tuskassa tummien hetkien rauha ja riemu,
Vuossatain valheessa, elämän valheessa valkein,
Iäisin totuus.
~V.A. Koskenniemi
Erasing my memory.Torstai 15.04.2010 13:31
Romahtanut taivas, vajonnut maa. Sieluni tyhjä huone.
Pyyhin jälkeni, siivoan sotkuni ja painaudun piestynä kolooni haavojani nuollen.
Aika näyttää, tulenko ulos vai onko koloani suojaava puunkanto kattona viimeiselle sijalleni, hautakiveni. Sekin yhtä katoava, lahoava muistomerkki, kuin elämän onni.
Katoava, kuin rauhaa säteilevä hymy kuolevan kasvoilla.
Ehkä silloin, silloin voin viimeistään olla taas onnellinen...
Kimmellystä aavan seljän,
Yllään sinitaivas kaareutuu.
Mä nään teidän syvyytenne heljän
Ja unhoitan kaiken muun.
Ei tuuli käy, eikä aallot. Niin tyyntä kaikki on.
Näköpiirissä vain suvipilviä ui lailla satusaariston...
Kun nään meren, taivahan tuolla
Niin murheeni sammuu pois kokonaan.
Mä kerran näin tahtoisin kuolla,
Hiljaisuutes sinehen uinahtaa.
~Fougstedt Nils-Eric, Kesäinen sarja
Pyyhin jälkeni, siivoan sotkuni ja painaudun piestynä kolooni haavojani nuollen.
Aika näyttää, tulenko ulos vai onko koloani suojaava puunkanto kattona viimeiselle sijalleni, hautakiveni. Sekin yhtä katoava, lahoava muistomerkki, kuin elämän onni.
Katoava, kuin rauhaa säteilevä hymy kuolevan kasvoilla.
Ehkä silloin, silloin voin viimeistään olla taas onnellinen...
Kimmellystä aavan seljän,
Yllään sinitaivas kaareutuu.
Mä nään teidän syvyytenne heljän
Ja unhoitan kaiken muun.
Ei tuuli käy, eikä aallot. Niin tyyntä kaikki on.
Näköpiirissä vain suvipilviä ui lailla satusaariston...
Kun nään meren, taivahan tuolla
Niin murheeni sammuu pois kokonaan.
Mä kerran näin tahtoisin kuolla,
Hiljaisuutes sinehen uinahtaa.
~Fougstedt Nils-Eric, Kesäinen sarja
« Uudemmat
-
Vanhemmat »