IRC-Galleria

Hofferi

Hofferi

vannoutunut galtsulainen ja vippi siirtyi feispuukkiin galtsun uudistuksen takia.

MilaPerjantai 01.05.2009 01:38

Eliiikkäs.. Infoa tänne jottei jokainen kysele samoja asioita:


Tänään huristelin RatAttackin kanssa Keravalle villakoirakasvattajalle
(SAWAWHITE'S) siinä lähempänä klo.13. Rattus lähti mukaan turkkinsa takia.

Aluksi höpöteltiin villakasvattajan (Sari) kanssa mukavia ja tokihan aiheena oli koirat.
Ulkona räpsin muutaman kuvan Milasta turkissa, johon ei oltu koskettu vähään aikaan.

Sitten kun Sarin mies kotiutui, kapattiin Mila kainaloon ja suunnattiin kylppäriin.
Raasu meinasi hukkua mutta selvisi hengissä :D Seuraavaksi fööönattiin tyttelin turkki
kuivaksi ja harjattiin se samalla auki. Sitten taas väliaikakuvia ja likalle pieni tauko.
Tauon jälkeen jatkettiin turkin muotoilulla ja karvamörrikästä muotoutui puudeli!
Siitäkin lookista toki kuvia (kahden järkkärin voimin) joita sitten
pällisteltiin Sarin miehen kanssa hänen miniläppäriltään.

Mila oli kaikesta riehumisesta ja hoitotoimenpiteistä niin poikki, että meinasi jo
trimmipöydälle sammua ja sammuikin sitten autoon kun lähdin ajamaan kotia kohti.

Kotona ei ole ollut hässäkkää kun Mila on niin poikki ja laitoin sen kuljetusboksin
Pojun luunsyöntihäkkiin. Ei pääse lauma ahdistelemaan väsynyttä tyttöä heti.
Nukkukoon ensin pahimman väsymyksen yli.
Ei likka kuitenkaan ole tottunut kuin pieniin valkoisiin koiriin.
Mustat on sille uutta ja isot varmaan uuden lisäksi pelottavia..
Vielä ei likka ole jaksanut raahautua edes ison häkin puolelle.
Nukkuu vaan sikeästi ovettomassa (otin oven pois) kuljetusboksissaan.

Mikä hitto..Keskiviikko 29.04.2009 10:27

.. noita Haudin renkaita vaivaa? <ihme>
Tai sit vika on tiessä? Renkaat ulvoo niin
pirusti lähes joka mutkassa kun töihin ajaa!<cool>
Ja porukka katsoo mua pitkään.. Ihan kuin se mun
vika olis että mulla on ämeriikkäläiset leffarenkaat alla?? <xD>

Noin.&lt;kieli&gt; Aloitin taaaasen 13h lyhyen työvuoron.
Huoohh!! Onneks se Hansan vakkari tulee
kohta lomilta niin vuorojen pituudet lyhenee.
Helepottaa mukavasti vapaa-ajan käyttöä.<xD>

Huomenna..Keskiviikko 29.04.2009 01:23

..tappovuoroon ja ylihuomenna saapuu Mila!&lt;sydän&gt;
Pestään ja trimmaillaan Mila vielä kasvattajan kanssa yhdessä
sit ennen kuin lähden Milan kanssa Keravalta Espooseen. :)
Mulle tulee riehakas Vappu ;) ..Mila kun on vilkas pieni hippiäinen ;D

Saa nähdä kuinka järkyttynyt pikkuneiti on kun joutuu pienten
valkoisten keskeltä isojen mustien joukkoon. No, ehkä siitäkin
kuoriutuu pirullinen pikku terrieri kuten Rotta the Paskahousustakin
on kuoriutunut.

Rotan mielestä kun Tytyllä ei ole oikeutta yrittää riehua tai kutsua
Rottaa leikkimään. Läski taas ei saa kiusata Rottaa itseään,
eikä Tytyäkään, tai Läski saa hampaasta. Rotta on pikkuinen
terroristi &lt;tuuletus&gt; ..jonka turkki on päässyt vähän
överipituiseksi rungosta. Kohta sakset heilahtaa jälleen..

Kuhan jorisen.. &lt;cool&gt;

Sinulle on 82 uutta kommenttia!Tiistai 28.04.2009 15:15

No kiitti :D

...Niin..
Ja Rotta perrrrkele roikkuu patukassa kiinni!
Paskahoususta kuoriutui terrieri!!&lt;tuuletus&gt;

Kyllä on..Perjantai 24.04.2009 22:54

..jumalauta PAHAA cappuccinoa Hansan automaatissa!
Järkyttävää sontaa! &lt;kolmi&gt; Hyi helevata!

Alkaa väsymys todella painaa!
Meinasin tossa äsken nukahtaa jotain 20 kertaa.
Oli pakko käydä kiertelemässä etten tipahda.
Kohta pääsis pois..

Voiton puolella..Perjantai 24.04.2009 17:24

7½ takana, 5½ edessä.. &lt;tuuletus&gt;

Ajeltu.. Sheivattu??Perjantai 24.04.2009 16:37

n.5kk aikana on Haudilla tullut ajettua n.13 000km &lt;cool&gt;
Eli ajan vuodessa arviolta 30 000km eikä mulla edes ole pitkä duunimatka!!
Rakit ne vaan tahtoo lenkille aina johonkin kauemmaksi.. &lt;kieli&gt;

Hyps..Perjantai 24.04.2009 03:37

..kohta taas herätys.. &lt;cool&gt;

Äkkiä viel kanien vessalaatikoiden siivous,
sit rakit viel nopee pihalle ja sit tutimaan.
Onneks on kofitabuja ni en kuole
huomenna (tänään!) töihin (13h). &lt;kieli&gt;
__________________
MilaMilaMilaMilaMilaMila torstaina.. &lt;tuuletus&gt;

Ja mä kun luulin ettei mua vois jännittää uus
lauman jäsen.. Onhan noita tullut ennenkin ;)

No kepponen xDTorstai 23.04.2009 12:16

Laitoin töistä eilen kommenttia kollegalle:

22.04.2009 09:13 <Hofferi> Hellou. :) Ootko Hansalla ollut millon viimeks? Ootko huomenna vuorossa? Mulla Hansalla täl viikol ma, tänään ja pe 13h vuorot.. Hurjaa<kieli>

Hansalla siis istutaan yksinään sellaisessa harvinaisen virikkeellisessä infokopissa ja kulutetaan aikaa..
Kyhäsin siinä sitten lapun jossa luki isolla "SAA RUOKKIA!" ja piirsin txtin viereen vielä nauravan apinan.
Jätin vuorosta lähtiessäni taideteokseni infokopin ikkunaan niin että asiakkaat näkevät sen.. <xD>
Seuraavaksi vuorossa ollut kollega olikin vissiin löytänyt lapun ja laittoi kommenttia:

23.04.2009 08:36 <Back_in_black> Tjuu mä huomasin et sä olit pistäny ton saa ruokkia lapun toho :D keskiviikkona olin ja nyt sit tänää...13 tuntisia mul lähinnä täällä on

23.04.2009 08:37 <Back_in_black> Nyt alkaa kuitenki huomisesta kiva pitkä viikonloppu :D

Ja tänään vastasin:
23.04.2009 09:13 <Hofferi> Haha! Ruokkiko sua kukaan?<xD>

..Meillä on siis ollut samoihin aikoihin vuoroja jo Järvenpäässä MetsoPaperilla ja jo
silloin keksittiin kepposia.. Lähinnä kyllä yhdessä niille vanhemmille kollegoille. <xD>
Mutta johan se on aikakin siirtää keppostelu myös Hansaprintille.. <xD> Mun mielestä!

Kattokaas mun kommenttien aikoja &lt;ihme&gt;

_____________________
Nyt kiipeemään, sit Keravalle hakemaan viimeksi unohtunut trimmeri ja moikkaamaan Milaa..
Sekin pikkuinen kotiutuu varmaan ens torstaina &lt;tuuletus&gt;&lt;sydän&gt;