IRC-Galleria

Hofferi

Hofferi

vannoutunut galtsulainen ja vippi siirtyi feispuukkiin galtsun uudistuksen takia.

Leipäjuustoa ja koiranruokaa..Torstai 01.10.2009 02:59

Olin kaupassa äitini kanssa. Olimme juustohyllyn
ääressä ja vertailin siinä leipäjuustojen kilohintoja.
Päädyin siihen, että puolikas iso "kiekko" olisi halvin
ja ajattelin ottaa mötikän tuota maistuvaa syötävää.

Äitini siihen tokaisi, että hän myös voisi ottaa,
muttei niin isoa palaa.

Hieman keskustelua ohjaillen sanoin etten
haluaisi kuin puolet tuosta puolikkaasta kiekosta.
Äidilläni välähti, ja hän ehdotti että ostamme leipäjuuston puoliksi.

Kehuin kuinka viisas ja taitava äitini oli keksiesään moisen idean.
Otin taskusta koiran namin ja tarjosin sitä äidilleni kehujen kera.
"Taitava tyttö!! Hienosti!" <xD>
Oli niin lähellä ettei se nami joutunut äitini suuhun kun suu jo
ilmeisen vaistomaisesti aukesi kun sitä kohti läheni ruokapalanen.<nam>

Näin meillä äidin kanssa kauppareissulla.. <xD> <sydän>

VastauksiaTiistai 29.09.2009 18:39

10 FAKTAA

01. syntymäpaikka: Espoo, Jorvi
02. hiusten väri: MaatieharmaaKuollutrotta.. Semmonen perusmukavaalea
03. hiustyyli: Takussa
04. lävistykset: Korvikset
05. silmien väri: Ruskean vihreät
06. kengän koko: 39-40
07. mieliala: Vaihtelee :D
08. tuoksu: Kakka [HYVÄÄ KAKKAA!!]
09. maku: Mansikka
10. oikea vai vasen: Oikea

10 ASIAA RAKKAUSELÄMÄSTÄSI

01. Oletko nyt rakastunut: Emt.. Sen suuntaista.
02. Uskotko rakkauteen: Uskon kai
03. Oletko koskaan särkenyt kenenkään sydäntä: Ehkä
04. Pelkäätkö rakastaa: En
05. Onko kukaan särkenyt sinun sydämen: Ei..
06. Oletko koskaan ihastunut ystävääsi: Juu
07. Oletko koskaan rakastanut/ihastunut jotain, mutta et ole kertonut tälle: Juu
08. Pelkäätkö sitoutumista: En
09. Onko sinulla koskaan ollut salainen ihailija: On
10. Uskotko rakkauteen ensi silmäyksellä: Ehkä?

10 VALINTAA
01. Rakkaus vai raha: Rahasta on nyt pulaa
02. Vahvat viinat vai olut/lonkero/siideri: Ei mitään alkoja!!
04. Yhden yönjuttu vai suhde: Suhde
05. Tv vai internet: Internet
06. Pepsi vai cola: Cola ..mut mieluummin mehuja kuin limuja.
07. Villit illat baanalla vai rauhalliset illat kotosalla: Pääosin rauhallista mut pitää sitä joskus baanaillakkin banaanien kanssa :D
08. Värilliset vai musta-valkokuvat: Värit!!! Jää Pojunkin täydellisen yksityiskohdat näkemättä. Esim oranssit silmät &lt;sydän&gt;
09. Puhelimitse vai kasvotusten: Feis tu feis
10. Mese vai sähköposti: Sp on varmempi useimmissa paikoissa..

10 OLETKO KOSKAAN
01. oletko koskaan jäänyt kiinni hiippaillessa ulos: Varmaan joskus skidinä (siis alle kouluikäisenä) :D
02. oletko koskaan käynyt naku-uinnilla: Skidinä kai
03. oletko koskaan tehnyt jotain, jota kadut: Monia asioita
04. oletko koskaan hypännyt benji-hyppyä: En
06. oletko koskaan syönyt litraa jäätelöä yhden vuorokauden aikana: Eilen söin kun katselin töllöä :D
07. oletko koskaan halunnut jotakuta niin paljon, että se sattuu: Vissiin
08. oletko koskaan itkenyt elokuvaa katsoessa: Neverrrrr
09. oletko koskaan karannut kotoa: Jotain kepposia tehty pienenä :P
10. oletko koskaan kompuroinut ja loukannut itsesi: En toki.. <xD> Tekevälle sattuu ja mä oon tosi flegu??

10 SITÄ JA HIEMAN TÄTÄ
01. kaipaatko jotakuta tällä hetkellä: Kyllä.
02. oletko iloinen: Pikkuhiljaa
03. puhutko kenenkään kanssa as we speak: Ké? &lt;ihme&gt; No hablo español!! [..vai miten se sanotaan Suomeksi?]<xD>
04. oletko tylsistynyt: En tällä hetkellä
05. oletko saksalainen: En. Saksalaiset on suomalaisista kehittyneitä. Joku ulkomuotojalostettu pilaversio! <xD>
06. oletko venäläinen: Njo ej mina ole vjeli vjenajalainen.
07. oletko koulussa: En, jollei elämänkoulua lasketa.
08. oletko kynttilöiden polttaja: No en, jos se on ammatti. :D
09. oletko idiootti: Pakko myöntää etten ole <xD> Kuitenki oon! <xD>
10. tykkäätkö jostakusta tällä hetkellä: En tykkää ikinäkään kenestäkään. Oon ammatiltani vihaaja!

SINUSTA
Mikä on horoskooppimerkkisi?: Scorpio
Syötkö mieluummin suklaata vai lakritsaa?: Salmiakkia!!
Aterioitko usein pikaruokaravintoloissa?: Joskus syön paskaa
Oletko aggressiivinen ollessasi tietokoneella?: En :D
Mitä mieltä olet siitä, kun joku ottaa itsestään kuvia kameralla?: No sama se mulle..
Omistatko lemmikkejä?: Juu, muutaman.


SINUN YSTÄVÄSI
Tekstaatko paljon ystäviesi kanssa?: Aika paljon
Soitatko ehkä mielummin?: Jos sormet puutuu :D
Onko sinulla ylipäätään ystäviä?: Ei mulla mitn sellasia oo. Haisen niin paalle et kaikki juoksee vaan karkuun.
Kuinka kauan olet tuntenut läheisimmät ystäväsi?: Ylä-asteelta ja vasta muutaman vuoden.
Entä kuinka kauan olet tuntenut ystäväsi, jonka olet tuntenut pisimpään?: Syntymästäni lähtien.
Voisitko lajitella ystäväsi parhausjärjestykseen?: Ehkä.. Mut en lajittele ja pistä kaupan hyllylle myyntiin :P

SINÄ & MUSIIKKI
Kuinka paljon tilaa on mp3:ssasi jos sellaista on?: En muista kku ei tuu käytettyä pahemmin
Miltä vuosiluvulta on lempiartistisi?: Aika monelta
Auttaako musiikki oikeasti sydänsuruihin?: Ei :D
Listaapa suosikkiartistejasi/bändejä?: Mitäpä jos en listaakkaan? Kuitenkin joku hyvä jäis listaamatta.


Nukuitko viimeviikonloppuna omassa sängyssä, jos et missä?: Nukuin
Jutteletko kenellekään?: En uskalla. Olen hyvin ujopiimä ja mulla on jännäkakka lahkeessa.
Montako paitaa sinulla on päälläsi?: 1
Koska viimeksi ilmaisit tunteesi jollekin ja miten?: Tänään lenkillä Rotalle ilmaisin turhautumistani kun se yritti sekoittaa omansa ja 4 muuta hihnaa. Ilmaisuni jälkeen se osasi jälleen kävellä suoraan.
Kuinka pitkän matkan olet juossut pysähtymättä?: Emt
Oletko henkisesti vahva?: Ehkä??


Info
[ ] Olen alle 155cm
[x] Ajattelen joskus olevani ruma
[x] Minulla on monia arpia
[ ] Rusketun helposti
[x] Toivon että hiukseni olisivat eri väriset
[ ] Minulla on kavereita jotka eivät ole koskaan nähneet luonnollista hiusväriäni
[ ] Minulla on tatuointi
[x] Olen epävarma ulkonäöstäni
[x] Minulla on / on ollut hammasraudat
[ ] Käytän silmälaseja
[x] Menisin plastiikkakirurgille jos se olisi 100% riskitöntä ja ilmaista
[x] Tuntematon ihminen on kehunut ulkonäköäni
[ ] Minulla on lävistyksiä muuallakin kuin korvissa
[ ] Minulla on pisamia

Perhe
[ ] Olen karannut kotoa
[ ] Minut on potkittu ulos kotoa
[ ] Biologiset vanhempani ovat vielä naimisissa
[ ] Minulla on alle yhden vuoden ikäinen sisar
[ ] Haluan isona lapsia
[ ] Minulla on lapsia
[ ] Olen menettänyt lapsen

Koulu / Työ
[ ] Olen koulussa
[x] Olen töissä
[x] Olen nukahtanut koulussa / töissä (sekä että!!)<xD>
[ ] Teen lähes aina läksyt
[x] Olen ollut poissa koulusta yli viikon
[ ] Olen reputtanut ainakin kaksi ainetta yhden vuoden aikana
[ ] Olen varastanut jotain työpaikaltani
[ ] Olen saanut potkut

Nolot jutut
[x] Olen sanonut oikeassa keskustelussa "lol"
[ ] Disney-elokuvat saavat minut itkemään
[x] Olen röhkinyt nauraessani (ainahhan mä rähkin ja nauran myös umppalumppanaurua) :D
[x] Olen nauranut niin paljon että olen alkanut itkemään (joo, kun oli kylkiluut rikki ja nauraminen sattui håmåna!)
[x] Olen liimannut käteni johonkin
[x] Housuni ovat revenneet julkisella paikalla (pari kk sit koirapuistossa kun kyykistyin ottamaan kuvaa. housuraukat olivat palvelleet mua lähes 10v &lt;sydän&gt; R.I.P. hyvät koirahousut <xD>)

Terveys
[ ] Olen saanut tikkejä (en tiedä)
[x] Olen murtanut luuni
[x] Kitarisani on leikattu
[x] Olen istunut lääkärin vastaanottohuoneessa kaverini kanssa
[ ] Viisaudenhampaani on poistettu
[ ] Olen joutunut vakavaan leikkaukseen
[x] Minulla on ollut vesirokko

Matkustus
[x] Ajanut yli 100km yli päivän aikana (olen ajanut yli 30 000km 8kk aikana)
[x] Olen ollut lentokoneessa (pröystäilen vähän: useaan kertaan ja business-luokassa!!)
[ ] Olen ollut Kanadassa
[ ] Olen ollut Mexicossa
[ ] Olen ollut Niagaran Putouksilla
[ ] Olen ollut Japanissa
[ ] Olen ollut Amerikassa
[ ] Olen ollut Afrikassa


Kokemukset
[x] Olen eksynyt omassa kaupungissani
[x] Olen nähnyt tähdenlennon
[x] Olen toivonut tähdenlennon aikana (toivoin pienenä koiraa jolla olis liian pitkä häntä ja se tykkäis että sitä imuroidaan.. Sain Pojun!!!&lt;tuuletus&gt;)
[x] Olen ollut yökkäreissä julkisilla paikoilla (telkkarissakin olen ollut kun menin työharj.paikkaan enkä jaksanut sinä päivänä pukeutua ja sit videopuolen poijjaat tarvitsi näyttelijän.. <xD>
[x] Olen painanut kaikkia nappuloita hississä (halpaa hupia?)
[ ] Olen ollut kasinossa
[ ] Olen ollut laskuvarjohyppäämässä
[x] Olen pelannut pullonpyöritystä
[x] Olen juonut yhden tölkin maitoa tunnin sisällä
[x] Olen ajanut kolarin autolla
[x] Olen ollut hiihtämässä
[x] Olen ollut näytelmässä
[x] Olen ottanut lumihiutaleita kiinni suullani
[x] Olen nähnyt revontulet
[x] Olen istunut talon katolla (ja ottanut aurinkoa koulun katolla useaan kertaan yhden kesän aikana)
[ ] Olen esittänyt kanaa
[x] Olen huijannut jotakuta
[x] Olen ollut taxissa
[x] Olen syönyt sushia (ei susia saa syödä!!)
[ ] Olen ollut lumilautailemassa

Ihmissuhteet
[ ]Olen sinkku
[x] Olen varattu
[ ] Olen kihloissa
[ ] Olen naimisissa
[ ] Olen ollut sokkotreffeillä
[ ] Minut on jätetty enemmän kuin olen jättänyt
[x] Minulla on nyt ikävä jotakuta
[ ] Olen ollut naimisissa ja eronnut
[x] Minulla on ollut tunteita jotain ihmistä kohden joka ei tuntenut samoin (teini-ihastukset.. HUOH! <xD>)
[ ] Olen sanonut jollekin että rakastan häntä vaikken oikeasti rakastanut
[ ] Olen sanonut jollekin etten rakasta häntä vaikka oikeasti rakastan
[x] Minulla on jotain edellisestä ihmissuhteesta
[ ] En ole ihastunut / rakastunut tällä hetkellä

Rikollisuus / Rehellisyys
[x] Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut jollekin toiselle olla tekemättä
[x] Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut itselleni olla tekemättä
[x] On livahtanut kotoa ilman lupaa
[?] Olen valehdellut vanhemmilleni olinpaikastani
[x] Minulla on salaisuus mitä en ole kertonut kenellekkään
[x] Olen huijannut pelissä
[x] Olen huijannut kokeessa
[x] Olen kävellyt punaisia päin (ja ajanut tarkoituksella ja ajan vastaisuudessakin!!)
[ ] Minut on erotettu koulusta
[ ] Olen ollut nyrkkitappelussa
[ ] Minut on pidätetty

Huumeet / Alkoholi
[ ] Juon säännöllisesti
[x] Olen sammunut
[ ] Olen sammunut viimeisen kuuden kuukauden aikana
[ ] Olen käyttänyt huumeita
[ ]Olen ottanut särkylääkkeitä vaikka en tarvitsisi niitä
[ ]Olen ottanut yskänlääkettä vaikken olisi tarvinnut
[ ] en pysty nielaisemaan pillereitä
[x] Pystyn nielaisemaan noin viisi pilleriä kerralla ilman ongelmia
[ ]Minulla on todettu masennus
[ ] Minulla on paniikkihäiriöitä
[ ] Olen masentuessani sulkeutunut
[ ] Käytän masennuslääkkeitä
[ ] Minulla on anoreksia tai bulimia
[x] Olen nukkunut koko päivän
[ ]Olen herännyt omaan itkuuni

Kuolema / Itsemurha
[x] Pelkään kuolemaa
[x] Inhoan hautajaisia
[x] Olen nähnyt jonkun kuolevan
[x] Joku läheiseni on yrittänyt itsemurhaa
[x] Joku läheiseni onnistui itsemurhassa
[ ] olen suunnitellut itsemurhaa
[ ] olen yrittänyt itsemurhaa
[ ] Olen kirjoittanut itselleni muistopuheen

Materialismi
[x] Minulla on yli 5 levyä
[x] Minulla on iPod tai MP3-soitin
[ ] Olen addiktoinut mangaan / animeen
[ ] Minulla on lukuisia merkkikäsilaukkuja
[x] Omistan jotain H&M'ltä
[x] Omistan jotain Onlysta
[ ] Kerään mangaa
[ ] Omistan jotain GAPilta
[ ] Olen ostanut jotain eBaysta.

Random
[ ] Laulan hyvin
[ ] Olen varastanut tarjottimen pikaravintolasta
[x] Avaudun helposti muille
[ ] Katson uutiset säännöllisesti
[ ] En tapa ötököitä
[x] Kiroilen säännöllisesti
[ ] Laulan suihkussa
[ ] Olen aamuhenkilö
[x] Maksoin kännykkäni soittoäänestä
[ ] Olen äidinkieliperfektionisti (lasketaanko yhdyssanapoliisit mukaan?)
[x] Rakastan urheilua
[ ] Kiharran hiuksiani
[ ] Käyttäjätunnuksessani on "x"
[ ] Rakastan roskapostia
[ ] Olen kopioinut yli 30 levyä yhdessa päivässä
[ ] Kokkaan hyvin
[ ] Lempivärini on joko valkoinen, vaaleanpunainen tai sininen
[x] Olen ollut yökkäreissä koulussa
[x] Osaan ampua aseella
[ ] Olen rakastunut rakkauteen
[ ] KiRjOiTaN tÄlLä TaVaLlA
[x] Nauran omille vitseilleni (kukaan muu ei ikinä naura ni mun on pakko!<totinen>)
[ ] Syön pikaruokaa joka viikko
[ ] Uskon kummituksiin
[ ] Olen internetissä 24/7
[x] En ole tehnyt jonkin kouluaineen eteen melkein mitään ja silti minulla on siinä aineessa 8 tai parempi
[x] En pysty nukkumaan jos huoneessa on hämähäkki
[x] Kutian erittäin helposti
[ ] Rakastan valkosuklaata
[X] Pureskelen kynsiäni
[ ] Pelaan konsolipelejä
[ ] Minulla on hyvä kasvomuisti
[ ] Minulla on hyvä nimimuisti
[x] olen hyvä muistamaan päivämääriä
[ ] Minulla ei ole mitään ideaa mitä haluan tehdä

Mul on nyt sit Rutto ja Kolera!!Sunnuntai 27.09.2009 22:46

..noi Parkinsonin ja Melanoman lapset sai meinaan nimet! &lt;tuuletus&gt;
Harmaa on Kolera ja valkoinen on Rutto &lt;hymy&gt; &lt;sydän&gt;

Parkkinson + MelanomaSunnuntai 27.09.2009 17:04

2 poikasta elossa
ja hyväkuntoisia.
Poikaset nyt 15vrk.

Hyvää synttäriä rakas!!Keskiviikko 23.09.2009 10:28

&lt;sydän&gt; &lt;sydän&gt; &lt;sydän&gt; &lt;sydän&gt; &lt;sydän&gt; &lt;sydän&gt; &lt;sydän&gt; &lt;sydän&gt; &lt;sydän&gt; &lt;sydän&gt; &lt;sydän&gt; &lt;sydän&gt;

Mamman oma 9v pentu! &lt;sydän&gt; &lt;sydän&gt;

Hofferi

Joskus koulussa..Maanantai 21.09.2009 18:33

Mikä on luokkasi tunnus ? - Oli 1B, 2B, 3B, 3A, 4A, 5A, 6A, 7D, 8D, 9D, GMP01 x3 ja GMP02 x1 (vika vuos uusiks)
Montako oppilasta luokallasi on ?- Oli monia
Kenet olet luokaltasi tuntenut pisimpään ?- Emt..
Kenen kanssa viihdyt luokaltasi eniten ? - Muutamia..
Kuka on luokkasi paras koulussa ? - Eri tyyppejä
Kuka on nuorin ? - Mä olin ensin nuorimmasta päästä ja sit vanhimmasta.. :D
Entäpä vanhin ? - Amiksessa "Pappa" oli vanhin ja "Mutsi" (meidän käyttämät lempinimet)
Onko teillä hyvä luokkahenki ?- Ihan jees on ollut lähes kaikilla luokilla
Kuinka moni seurustelee ? - Muutamilla on jo lapsia..
Onko luokkanne koulun villeimmästä vai rauhallisimmasta päästä ? - Yksilöeroja oppilaiden vällillä..
Kuka on luokkanne tyhmin ? - Tuskin
Itserakkain ? - Tuskin
Kovaäänisin ? - Kovaäänisiä luokkia oli mut että kovaäänisin? Emt!
Hiljaisin ?- Ei ainakaan! :D
Väkivaltaisin ? - Emt
Laihoin ? - Emt.. En katso ihmisiä niin..
Keillä luokkalaisillasi on kuvia irc-galleriassa tai ii2 ? - Monilla
Kenen luokkalaisesi kanssa juttelet vähiten ? - Niiden hiljaisten mallioppilaiden kanssa tuli kommunikoitua vähiten
Ketkä nauravat ja puhuvat aina tunneilla ? - Minä ainakin olin usein äänessä :D
Kuka on luokkanne lempiopettaja ? - En voi kaikkien puolesta puhua mut mun lempimaikkoja on ollut 1-6:lla Ari, Jarmo, Tarja, 7-9:lla (bilsan maikka, oikari kadotti nimen), amiksessa Sinikka, Ari, ja taas oikari :D
Entäs inhokki ? - Reetta!!!, Tuulikki, Elsa, Miettinen, Vuorenmaa, Putte, Seppo..
Noi on ehkä pahimmat. Kaikki muutkin oli aikalailla syvältä joita en maininnut suosikeissa.

Tahtoo kotiiiinn!!Perjantai 18.09.2009 21:43

Oon homehtunut duunissa 07 asti ja luulin
vielä illallakin että mulla olis 15 asti töitä mut ei.
20 asti olikin listassa ja perkele vielä sunnuntainakin duunia.
Ja ensviikko on ihan paska viikko! Perkele liikaa töitä! :(

Mä nään taas blurria..Keskiviikko 16.09.2009 05:13

<totinen> <totinen> <totinen> <totinen> <totinen> <totinen> <totinen> <totinen>

Soi päässä..Tiistai 15.09.2009 08:43

Sentään jotain eloa sielläkin.. :D
http://www.youtube.com/watch?v=oEB7EV3dqXU
..jäi soimaan päähän yhdestä häävideosta.. :)

..tästä meinaan.. :)
http://www.youtube.com/watch?v=4-94JhLEiN0
..mennyt biisi hyvään tarkoitukseen! :)

Etenkin lasten silmille..Tiistai 15.09.2009 07:48

http://vimeo.com/3093792

Tiedättekö naiset mitä siellä poikien peli-illoissa oikein tapahtuu?
Nyt tiedätte!! Se on se myskinen tuoksu. <xD>